Vuokattilaiset liikaturismia vastaan

Vuokattiin ei pidä tavoitella enää nykyistä merkittävästi suurempia turistimääriä, tai tästä aiheutuu haittaa paikallisille ihmisille ja luonnolle. Turistimäärien on oltava kestävällä tasolla ja paikallisten viihtyvyys on asetettava rahan ahneuden edelle. Liikaturismin haitoista voidaan katsoa surullista esimerkkiä vaikkapa Rovaniemeltä, tai Norjan puolelta Tromssasta, joissa turistimäärä on ylittänyt jo infrastruktuurin kantokyvyn rajat. Missään nimessä Vuokatissa ei pidä tavoitella tällaista kehitystä, eikä varsinkaan ulkomaisen turismin kasvua, jotka eivät osaa suomalaisia käytöstapoja ja menevät omin lupineen yksityisiin pihoihin ynnä muuta mukavaa. Jo nykyinen turistimäärä ylittää välillä paikallisten sietokyvyn mm. ruuhkien muodossa ja paikalliset joutuvat sesonkiaikoina välttämään tiettyjä paikkoja. Rovaniemellä jo pahaksi ongelmaksi muodostunut ammattimainen airbnb-vuokraus näyttää olevan yleistymässä Sotkamossakin, ja tämä kehitys tulisi pysäyttää, koska se vie asuntoja paikallisilta ja nostaa vuokrien hinnat pienituloisten paikallisten ulottumattomiin. Jatkuvasti vaihtuvat matkailijat taloyhtiössä myös lisäävät tuholaisriskiä (mm. luteet, torakat), joiden torjumisen kustannukset taas tulevat taloyhtiön maksettaviksi. Asuintalot ovat paikallisia varten, hotellit turisteja varten! Voitaisiinko viimein myöntää ääneen, että kasvavasta turismista on myös merkittäviä haittoja, ei pelkkiä hyötyjä! Vuokatissa nämä haitat ovat pitkälti vielä ehkäistävissä, kun haitalliseen kehitykseen puututaan ajoissa. Kohtuus kaikessa, myös matkailussa!

terveisin Vuokatin asukas
11350
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä aloituksen kirjoittajan kanssa. Perukassa ja sivukylillä maaseudun rauhassa asuvat kunnan päättäjät kuvittelevat onnistuneensa, kun on ihmis- ja liikennetungosta ja melua kaikissa paikoissa.

Kaikenlaisten rekkafestareiden ja autotapahtumien tuominen Vuokattiin ylittää sietokyvyn.

Äänestä

Se ei haittaa mitään turistit ja tuo rahaa kaupoille kivasti 👍👍

Äänestä

Turistit ei haittaa, tuovat rahaa paikkakunnalle. Mutta tämä Airbnb homma on kyllä totta ja harmi.. ymmärrän, että asunnon omistaja saa siitä enemmän rahaa, mutta monta kivaa asuntoa on jäänyt pois vuokramarkkinoilta sen takia :(

1Äänestä
  • Verottaja vie 30%

    Äänestä

Olenkin miettinyt vuokrausbisnekseen liittymistä.
Asuntoa vähän tyhjentelis ja pistäis rahoiksi.
Itte vois nukkua mökillä.

1Äänestä

Kovin on hiljaista nykyään Vuokatissa turistien osalta.En minä oikein ymmärrä tämmöistä vauhkoamista ja uhkakuvien maalamista turistien lisäyksistä.Mitkään merkit ei viittaa siihen että hirmuryntäys tai turistien väenpaljous olisi lisääntynyt tai lisääntymässä.Mihinkähän tämmöisellä asialla taas vatvotaan täällä.Tämä samainen aloitus oli jo aijemmin täällä.Onko jollain jäänyt jokin kohta mieltä painamaan.Vai halutaanko trollata samaa aihetta.

Äänestä
  • Onhan se selvästi sanottu Vuokatin matkailustrategiassa, että tavoitellaan miljoonaa yöpymistä. Aloituksessa puhutaan tavoitteesta, ei siitä, että nyt olisi liikaa turisteja.

    Äänestä

Mahanmuutajii somaliast tulee bussi lasti kevään marja sesongiin Yön timoja

Äänestä

Hahhaa mitä paskaa😂 lumet sulaa ennätysaikaisin ja pitää vinkua, että liikaa turisteja😅

1Äänestä

...ruuhkat ? Missä helevetissä niitä on? Ette ole vielä ruuhkia nähnytkään missään Vuokatissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuokattiin ei pidä tavoitella enää nykyistä merkittävästi suurempia turistimääriä, tai tästä aiheutuu haittaa paikallisille ihmisille ja luonnolle. Turistimäärien on oltava kestävällä tasolla ja paikallisten viihtyvyys on asetettava rahan ahneuden edelle. Liikaturismin haitoista voidaan katsoa surullista esimerkkiä vaikkapa Rovaniemeltä, tai Norjan puolelta Tromssasta, joissa turistimäärä on ylittänyt jo infrastruktuurin kantokyvyn rajat. Missään nimessä Vuokatissa ei pidä tavoitella tällaista kehitystä, eikä varsinkaan ulkomaisen turismin kasvua, jotka eivät osaa suomalaisia käytöstapoja ja menevät omin lupineen yksityisiin pihoihin ynnä muuta mukavaa. Jo nykyinen turistimäärä ylittää välillä paikallisten sietokyvyn mm. ruuhkien muodossa ja paikalliset joutuvat sesonkiaikoina välttämään tiettyjä paikkoja. Rovaniemellä jo pahaksi ongelmaksi muodostunut ammattimainen airbnb-vuokraus näyttää olevan yleistymässä Sotkamossakin, ja tämä kehitys tulisi pysäyttää, koska se vie asuntoja paikallisilta ja nostaa vuokrien hinnat pienituloisten paikallisten ulottumattomiin. Jatkuvasti vaihtuvat matkailijat taloyhtiössä myös lisäävät tuholaisriskiä (mm. luteet, torakat), joiden torjumisen kustannukset taas tulevat taloyhtiön maksettaviksi. Asuintalot ovat paikallisia varten, hotellit turisteja varten! Voitaisiinko viimein myöntää ääneen, että kasvavasta turismista on myös merkittäviä haittoja, ei pelkkiä hyötyjä! Vuokatissa nämä haitat ovat pitkälti vielä ehkäistävissä, kun haitalliseen kehitykseen puututaan ajoissa. Kohtuus kaikessa, myös matkailussa!

terveisin Vuokatin asukas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu