Katselin Yle Areenasta Brittiläisen dokumentin Zurowski vastaan Texas.
Kyllä on hullut aborttilait Yhdysvalloissa.
Naisen odottamalta lapselta puuttui puolet aivoista ja lääkärit eivät uskaltaneet tehdä aborttia Texasin järjettömän abortti lain vuoksi. Abortin voi tehdä sellaisissa tapauksissa jossa naisen tai lapsen henki on vaarassa. Laissa vain ei ole lueteltu mitkä ovat ne henkeä uhkaavat syyt.
Joten hänen oli jatkettava raskaus loppuun ja synnytettävä lapsi joka haukkoi henkeään neljä tuntia ennen kuin kuoli. Järkyttävää!
Tässä nähdään miten naista ja lasta halveksitaan ja pilkataan ja heidät luetaan pohjasakaksi joilla ei ole mitään oikeuksia.
Koska miehet ovat näin päättäneet.
Ohjelmassa oli muutama muukin tapaus.
Kate Cox oli myöskin saamassa lapsen jolla ei ollut elin mahdollisuuksia ja hänelle haettiin aborttia Texasin korkeimmasta oikeudesta.
Sairaan lapsen synnyttäminen olisi vaikuttanut myöskin hänen hedelmällisyyteensä.
Arvatkaapa mikä oli osavaltion asianajajan kanta.
"Abortista ainoa vahinko tulee osavaltiolle".
Hei haloo, osavaltiolle. Miten niin. Mitä osavaltio siitä kärsii. Ainoastaan abortista säätäneiden tekouskovaisten vanhojen ukkojen arvovalta siitä kärsii.
Naisella ei taaskaan ollut mitään väliä eikä sairaalla sikiöllä. Nainen lähti sitten toiseen osavaltioon ja sai abortin
Olin raivon partaalla ohjelmaa katsoessani. Näin Yhdysvalloissa ja etenkin Texasin osavaltiossa, tuossa tekouskovaisten pyhätössä halveksitaan ja pilkataan naisia ja lapsia.
Ohjelma on noin puolitoista tuntinen. Jos teillä on mahdollisuutta katsoa ohjelma niin katsokaa.
Onneksi meillä Suomessa on naisen tahtoon perustuva aborttilaki viikolle kaksitoista. Olkaamme siitä onnellisia.
Kenenkään ei vapaa ehtoisesti tarvitse katsoa jo syntyneen kuolemaan tuomitun lapsen kuolin kamppailua.
Kummia kuuluu Texasista
6
238
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Jos olet kuullut Project 2025:stä ei liene yllätys, että tuo on vasta alkua verrattuna siihen, mitä kyseisen projektin takana olevat tahot tavoittelevat. Käytännössä siinä abortti ja ehkäisy olisi täysin kielletty, naisilla ei olisi äänioikeutta ja naiset olisi käytännössä alistettu pelkkien synnytyskoneiden asemaan.
Olen kuullut ja ihmettelen että voivatko ihmiset oikeasti kannattaa moista skeidaa. Mutta Yhdysvalloissa kaikki on mahdollista, siellä tekouskovaisten luvatussa onnelassa. Johtajasta alkaen koko porukka samanlaista teeskentelevät porukkaa.
- Anonyymi00002
"Onneksi meillä Suomessa on naisen tahtoon perustuva aborttilaki viikolle kaksitoista. Olkaamme siitä onnellisia.
Kenenkään ei vapaa ehtoisesti tarvitse katsoa jo syntyneen kuolemaan tuomitun lapsen kuolin kamppailua."
Ei, vaan käytännössä koko raskauden ajan, kuten Lohjankin tapaus osoittaa. Tästähän sinä ja kaltaisesi höyrypäät nyt hurraa onneaan, eikö vain. Mikä unelmien laki. Kusetuksella saa myrkkynapit napaan vaikka rv40! Voidaan seurailla hurmoksella, kuinka täysiaikaiset "solumöykyt" käyvät kuolinkamppailujaan vessanpönttöön hukkuen.. aah, mikä autuuden kliimaksi!!Ihan samanlainen tapaus kuin Yhdysvalloissa. Siellä se on joka päiväistä. Suomessa nämä ovat harvassa. Jos olisi joka päiväistä täällä niin johan media ja some laulaisi niin että sodatkin jäisivät toiseksi.
- Anonyymi00003
Hurmunhei kirjoitti:
Ihan samanlainen tapaus kuin Yhdysvalloissa. Siellä se on joka päiväistä. Suomessa nämä ovat harvassa. Jos olisi joka päiväistä täällä niin johan media ja some laulaisi niin että sodatkin jäisivät toiseksi.
"Suomessa nämä ovat harvassa."
Ja sinä tiedät sen mistä, kun ei välttämättä kukaan muukaan (paitsi tekijä itse)? - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
"Suomessa nämä ovat harvassa."
Ja sinä tiedät sen mistä, kun ei välttämättä kukaan muukaan (paitsi tekijä itse)?Sinä et tiedä edes persereikäsi ultimaattisesta vammaisuudesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881293Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu28836- 13797
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.38776- 90705
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80696- 46688
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17687- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85595- 41581
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56555- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129527Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31495- 9495
