Visa Ericksonin Grande Finale Maarianhaminassa!

Erickson kuunteli ehdotusta puhelimessa.

"Jag pagar tjugo tusen kronar till dej, om du matchar med Urban Mårtens på nordisk mästaren - tolv runden!"

"Helt okej. Skriva kontrakten till mej."

Professori ei voinut uskoa tätä näin helpoksi. Vintiönnäpit oli uitettu suossa kaiken maailman lihakauppiaita myöden kolehtia keräten. Mutta lopulta kiitos seisoi! Soitto Selesmaalle varmisti, että illassa nähtäisiin myös Pekkaniskan lavanostin.

Nyt oli enää yksi asia: kehätytön valinta. Se olikin monimutkaisin osa koko prosessia. Professori piti isoista rinnoista ja takamuksista, Selesmaa taas pienistä ja pinkeistä. Sponsorien kantaa taas ei oltu edes vielä kysytty.

Professori teki Selesmaalle rohkean ehdotuksen: Anita Hirvonen! Selesmaa järkyttyi ja kuittasi: Anne Pohtamo!

Tästä tulisi pitkä vääntö...

JATKUU

Tässä on kertoja käyttänyt vähän värikynää, Ericksonin ja Mårtensin matsia sovittiin aluksi kasieräisenä ja lopulta väännettiin kymppiin kun esiotteluista putosi nelieräinen pois. Pääottelusta tehtiin 10-eräinen ja Alvarin ja Poikeluksen matsi venytettiin kahdeksaan erään.

En tiedä saivatko ottelijat näistä lisäeristä korvauksen, sillä sponsoreille homma oli myyty nykypäivänä poikkeuksellisesti, "Yhteensä 26 erää ammattinyrkkeilyä". Tapahtui osuuskuntanyrkkeilyn aikoihin, ennenkuin sekin pilattiin maksamalla tuomaripisteiden mukaan korvauksia.

Maarianhamina, syksy 1987.

Sataman yllä roikkui raskas merisumu, ja vanhan työväentalon sali haisi märältä villalta, tupakalta ja halvalta konjakilta. Kehän ympärille oli kerääntynyt sekalainen joukko merimiehiä, metallipäitä, paikallisia satamatyöläisiä ja pari eksynyttä turistia Ruotsista. Katossa surisi neonvalo kuin kuoleva ampiaispesä.

Kehätytöstä oli päästy viimein sopuun professorin ja lisensiaatin välillä. Sopivan iso mutta samalla pieni - Ranskalaisnäyttelijätär Carole Bouquet.

Illan pääottelu:
Visa Erickson vastaan Urban Mårtens.

Kumpikaan ei ollut tullut puolustamaan itseään.
He olivat tulleet lyömään.

Ensimmäinen erä alkoi ilman tunnustelua. Visa marssi keskelle kehää hartiat jäykkinä, leukaperät paljaina kuin olisi halunnut testata kallonsa kestävyyttä. Urban virnisti vinoa ruotsalaista virnistystään ja nosti hanskat alas vyötärölle asti.

Yleisö tajusi heti mitä oli tulossa.

EI SUOJAUSTA.
EI ASKELTA TAAKSE.

Ensimmäinen oikea osui Visan poskeen niin että hiki lensi valokartiona ilmaan. Visa vastasi sekunnin sisällä vasurilla Urbanin nenään. Veri roiskahti köysille.

Kolmannessa minuutissa kumpikin oli jo punainen kasvoista.
He eivät väistäneet mitään.

Ringsidellä istui Professori Augustin ruskeassa samettitakissaan, pieni taskulaskin sylissä ja sikari hampaissaan. Hän ei edes katsonut ottelua normaalisti, vaan nyki päätään eteenpäin jokaisen iskun kohdalla ja mumisi numeroita.

“Yhdeksänkymmentäseitsemän osumaa… jaettuna kolmella… kyllä kyllä… täysin mahdoton puolustusprosentti…”

Hän teki käsin compubox-lukemia ruutuvihkoon, mutta koska hänen mukaansa “raakadata valehtelee”, hän jakoi kaikki luvut kolmella päässään saavuttaakseen “todellisen metafyysisen osumatarkkuuden”.

Kun Visa iski kahdeksan suoraa putkeen Urbanin leukaan, professori nauroi hiljaa.

“Ahhhh… tekninen katastrofi… erinomaista…”

Toisessa erässä ottelu muuttui lähes absurdiksi.
Urban nojasi köysiin kädet alhaalla ja pyysi Visaa lyömään lisää. Visa teki saman hetkeä myöhemmin. Yleisö huusi sekaisin suomea ja ruotsia:

“LYÖ NYT SAATANA!”
“DÖDA HONOM!”

Jokainen isku kuulosti märältä halkopölkyn iskulta.