VL-liike yrittää hallita Jumalaa

Tarkasteltaessa vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillista perustaa ja sen vaikutusvaltaisia valtarakenteita, nousee esiin perustavanlaatuinen kysymys vallan ja pyhyyden suhteesta. Liike näyttäytyy järjestelmänä, joka pyrkii institutionalisoimaan jumaluuden ja asettamaan Kaikkivaltiaan inhimillisen kontrollin alaiseksi.
​Tämä hallintayritys ilmenee seuraavilla osa-alueilla:
​1. Pelastuksen rajoittaminen ja oletus vastapuolen pimeydestä
​Liikkeen opillinen ydin rakentuu jyrkälle kahtijaolle, joka perustuu automaattiseen oletukseen vastapuolen tilasta. Tämä itseusko luo asetelman, jolla liike pyrkii hallitsemaan Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta:
​Pimeyden ohjaama tila ja oikean ymmärryksen puute: Liikkeessä vallitsee vahva ennakko-oletus, jossa kohtaaminen jaetaan asetelmaan "minä olen uskovainen ja sinä olet epäuskoinen". Tällöin vastapuoli nähdään oletusarvoisesti pimeyden voimien ohjaamana, jolta puuttuu kyky oikeaan totuuden ymmärrykseen. Tämä poistaa mahdollisuuden sille, että Jumala voisi antaa valoaan tai avata totuutta kenellekään muulle kuin liikkeen jäsenelle. Asetelma jakaa ihmiset kahtia ja pyrkii rajaamaan Jumalan vapauden kohdata ihminen riippumatta ihmisten piirtämistä rajoista.
​Jumalan suvereniteetin kahlitseminen itseuskolla: Luomalla oletuksen, ettei Jumalan antama pelastus tai totuus ulotu yhteisön rajojen ulkopuolelle, liike pyrkii kahlitsemaan Kaikkivaltiaan omiin rakenteisiinsa. Se tekee Jumalasta liikkeen hallinnoiman instituution osan, jolloin totuuden valo nähdään vain organisaation omana valona, ei vapaana ja kaikille kuuluvana voimana.
​2. Avainten vallan väärinkäyttö hallintavälineenä
​Niin sanottu avainten valta – kyky antaa syntejä anteeksi tai sitoa niitä – on siirtynyt hengellisestä tehtävästä osaksi sosiaalista ja opillista kontrollia. Käyttämällä tätä valtaa ehdollisesti, organisaatio yrittää pakottaa Jumalan noudattamaan ihmisten tekemiä hallinnollisia ratkaisuja. Tällöin inhimillinen päätöksenteko asettuu Jumalan yläpuolelle määrittelemään, kenen kohdalla taivaan portit avautuvat tai sulkeutuvat.
​3. Pyhän Hengen korvaaminen kollektiivisella normistolla
​Vaikka yksilötasolla esiintyy vapautta, liikkeen virallisissa rakenteissa korostettava "yhteinen ymmärrys" muodostuu mekanismiksi, joka pyrkii ohittamaan yksilön omantunnon ja Jumalan välittömän puheen sielussa. Kun perinteet ja järjestelmän luomat keinotekoiset synnit korotetaan jumalallisen tahdon tasolle, luodaan kuva Jumalasta, joka on sidottu ihmisten luomiin sääntöihin.
​4. Hengellinen ylivalta ja yksilön alistaminen
​Väittämällä olevansa "Jumalan valtakunta" maan päällä, liike vaatii rakenteilleen erehtymättömyyttä. Tämä asettaa organisaation arvostelun yläpuolelle ja pyrkii mitätöimään Jumalan kyvyn puhua suoraan yksilölle ohi yhteisön kontrollin. Se on pyrkimys kahlita Jumala puhumaan vain liikkeen virallisten kanavien ja valtarakenteiden kautta.
​Tämä rakenteellinen pyrkimys hallita Jumalaa on vakava teologinen ja inhimillinen vääristymä, joka yrittää korvata elävän ja vapaan uskon organisoidulla pelolla ja ehdollisella hyväksynnällä. Sielun ja vakaumuksen kannalta tämä tarkoittaa, että liike on rakentanut itsestään instituution, joka vaatii sille kuuluvaa auktoriteettia Jumalan itsensä kustannuksella. Samalla se pyrkii kahlitsemaan sellaista hengellistä vapautta, joka ei alistu liikkeen hallintaan.