Joutsenten metsästys

Kyllä Kyllä - kansallislintua Kansan ruokapöytään -ei muuta kuin -SYÖMÄÄN- !

- kyllä se on riistaa ja vatta tulisi täyteen - ! - Jos sitä vain saisi - ?

Metsästäjiä on jo liikaa ,vois alkaa vähentämään lailisesti.😈😈

Kumpaa?
Laulujoutsenta vai kyhmyjoutsenta?

Kyhmäristä saisi sopivasti leivinuunin pesään menevän paistin. Nami!

Kauan sitten, ennen Yrjö Kokon valistuksellista kirjallista uraa, kaukana Suomen laajoilla järvillä ja metsissä, eli metsästäjä, joka oli tunnettu armottomuudestaan joutsenia kohtaan. Hänen leuassaan kasvoi ruokotottoman runsas ja tuuhea parta, joka teki hänestä helposti tunnistettavan hahmon kylissä ja metsissä. Hän kulki ympäri Suomen, metsästäen joutsenia, eikä säästänyt niitä milloinkaan.

Eräänä keväänä, kun joutsenet olivat pesimäpuuhissa, metsästäjä saapui erään joutsenen pesälle. Pesässä oli kolme suurta, parrakkaan näköistä munaa, jotka kiilsivät auringonvalossa kuin helmet. Metsästäjä päätti tervata munat, jotta ne eivät koskaan kuoriutuisi ja joutsenet katoaisivat ikuisiksi ajoiksi. Hän nosti tervasäkin esiin ja alkoi levittää tervaa munien pinnalle.

Mutta juuri silloin, parrakas emojoutsen, joka oli vartioinut pesäänsä uskollisesti, hyökkäsi metsästäjän kimppuun. Sen nokka iski terävästi ja voimakkaasti metsästäjän partaan, joka alkoi harventua ja kipu sai hänet pysähtymään. Metsästäjä tunsi syvää katumusta ja ymmärsi, että hänen tekonsa oli väärin. Hän laski tervasäkin maahan ja antoi emojoutsenen rauhassa hoitaa munansa.

Siitä hetkestä lähtien metsästäjä ja emojoutsen kokivat yhteyttä. Parrakas metsöstäjä antoi emojoutsenen hautoa muniaan. Syksyllä he lähtivät yhdessä lentämään kohti maailman ääriä, pois Suomen metsistä ja järvistä, etsimään rauhaa ja uutta elämää. Matkallaan he tapasivat parrakkaan ja ikääntyneen Nils Holgerssonin, joka oli kokenut monia ihmeellisiä seikkailuja. Nils antoi heille tarkat suunnistusohjeet ja kertoi tarinoita oudoista ja ihmeellisistä kokemuksistaan, jotka olivat opettaneet hänelle elämän tärkeitä totuuksia.

Lopulta, pitkän matkan jälkeen, metsästäjä saapui paikkaan, jossa hän kohtasi parrakkaan Fatiman. Fatima oli lempeä ja viisas henkilö, jonka sydän sykki lämpimästi. He rakastuivat syvästi ja päättivät rakentaa yhdessä uuden elämän hiekkalinnassa, kaukana menneisyyden varjoista. Siellä he elivät onnellisina, suojellen toisiaan ja ympäröivää luontoa.