Evakoiden päivä oli eilen. Kuka tietää, mistä luovutetun Karjalan alueelta Riihimäelle siirretyt saapuivat.
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Antreasta
- Anonyymi00002
Antrealaiset olivat suurin ryhmä ketkä tulivat Riihimäkeen, niin myös Antrean Osuuskassa.
- Anonyymi00003
Eikö se ollut niin, että Riihimäen Osuuspankilla on Antrean Osuuskassan kassalipas josssin muistovitriinissä esillä? Jonka nappasivat mukaansa kiireessä kun tuli lähtö.
- Anonyymi00004
ovatko viihtyneet täällä,entäs jälkeläiset
- Anonyymi00005
Miksi eivät olisi. Suomalaisiahan he ovat.
- Anonyymi00006
Tuntuvat sopeutuneen hämäläisten kanssa hyvin puolin ja toisin.
- Anonyymi00007
Lahteen tuli aikoinaan paljon karjalaisia siirtolaisia. Esim. taannoinen Starkjohan - yhtiö siirtyi heidän mukanaan Viipurista. Kyllä meidän jurojen hämäläisten sekaan tarvittiinkin hieman eloisampaa porukkaa.
- Anonyymi00008
Joo, aika moni ollut Riihimäellä yrittäjiä ollut siitä saakka. Meille kaikille tuttuja nimiä. Harva tullut ajatelleeksi että heidän perheet ovat olleet evakkoja
- Anonyymi00009
Havi Oy
- Anonyymi00010
Ainakin yksi perhe asui Sipusaaressa Riihimäellä.
- Anonyymi00011
Salmista tuli myös ns. raja-karjalaisia. Kielensäkin taisi olla lähempänä venäjän kieltä, ts. karjalan kieltä. Antrealaisten kieli oli suomen kielen murre, samankaltaista kuin lappeenrantalaisten ja imatralaisten puhuma murre.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051820
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541710Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177885Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820- 49766
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201733Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16733Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678