Kenen tiedot kiinnostivat näin paljon?

YLE:
Oikeudenkäynnit
Kymmenet lääkärit ja hoitajat syytettynä joukko­urkinnasta Oulussa – kohteena yksi potilas
Hyvinvointialue Pohteen työntekijän epäillään joutuneen joukkourkinnan kohteeksi. Henkilö oli hyvinvointi­alueella potilaana.

Lääkäri käyttää tietokonetta vastaanotolla potilaan kanssa.

Yle
Eetu Ruonakoski
21.4. 17:14


Oulun käräjäoikeudessa alkaa keskiviikkona poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa kymmeniä hyvinvointialue Pohteen työntekijöitä syytetään tietosuojarikoksesta.

Kyse on epäillystä joukkourkinnasta, jonka kohteeksi joutui hyvinvointialueen työntekijä. Henkilö oli tapahtumien aikaan itse potilaana hyvinvointialueella.

Syytettyjen epäillään katsoneen henkilön potilastietoja ilman lupaa tai asiallista syytä. Syyttäjä vaatii heille rangaistusta tietosuojarikoksesta.

Syytettyjä on yhteensä 51. Joukossa on lukuisia erikoislääkäreitä, lääkäreitä, sairaanhoitajia sekä lähihoitajia.

Hyvinvointialue sekä poliisi ovat tiedottaneet tapauksesta aiemmin. Hyvinvointialueen mukaan urkinta oli paljastunut potilaan oman toiminnan johdosta.

Poliisi kertoi esitutkinnan aikana, että epäillyt rikokset tapahtuivat vuoden 2023 kevään ja kesän aikana.

Syyttäjän ajamasta tietosuojarikossyytteestä voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoja tai korkeintaan vuosi vankeutta.
19605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Potkut noille kaikille!

1Äänestä
  • Ja nimet julkisuuteen

    2Äänestä

Kuulostaa siltä että on pyritty porukalla selvittämään mikä on vikana ja löytämään yhdessä ratkaisua (auttamaan)?

Monenlaista selittäjää kun on. Onko sähköallergiaa vai pakkovaellusta vai mikähän on hätänä? Tauti vaihtuu joka viikko ja onko harvinainen oireyhtymä joka on vain yhdellä 100000:sta?

1Äänestä
  • Tätähän se on sosialistisessa Suomessa. Eli on kielletty rangaistuksen uhalla selvittämästä talkoilla tuntematonta työkaverin sairautta, jos vaikka joku antaisi paranemiseen johtavan vihjeen? Olisiko syytä viimeinkin poistua sosialismin tuhoonjohtavalta tieltä tässäkin asiassa?
    Minun sairaskertomukseeni saa ainakin terveydenhoitohenkilöstö tutustua vapaasti, että sitten paremmin osaavat hoitaa JOS sairaalaan joudun. Tosin olen melko varma, että kotiini kuolen ja sinne muumioidun lähimmän 20 v aikana, koska olen jo yli 80 v vanha.

    1Äänestä

Jos se kohde osti uuden älykännyn ja muulla (pinnallisporukal )kävi kateeksi🤓

Äänestä

Jospa se urkittu oli siskon miehen kummin kaima näille urkkijoille niin totta toki se kiinnosti mitä sairastaa. Sairastahan on jo moinen kiinnostus .

Äänestä

Uskottavuus mennyt jo. Eikä ole muuten yksin Oulun ongelma, on niitä urkkijoita Helsingissäkin. Jopa toisen henkilön matkakulukorvauspaperin antajia. Eli alalla on epäsopivaa porukkaa, mutra ei vain hoitoalalla, sillä urkkijoota on muuallakin.. ammattitaito, kypsyys, etiikka puuttuu, joten. Pitää petrata. Toki hommasta jo tullut Joke.

Äänestä
  • Jaa, että Joken pitäisi hakea Petrasta (Jordaniassa) etikkaa?
    Miksi et itse hae sitä vaikka Lidlistä, jos kerta tarvitset?

    1Äänestä

  • Lukekaa myös Jyväskylän palstaa....

    Äänestä

Niitä aikuisia, jotka jtn osaavatkin, esim kirurgit , niitä varmasti nuoriso-ja muu idioottiporukka pännii. Erilainen tyyli kun on.

Äänestä

😷: Pitää muistaa, että moni asiakas saattaa jälkikäteen pyytää lokitietoja. Ulkomaalaisväestökin tietää sen. Kun systeemissä paljastuu urkintaa, Vie se Kansainvälisesti uskottavuutta.

1Äänestä
  • tietoa vaan lisää tästä suomi-mätäpaiseesta maailmalle....ja hups, jospa tänne ei tunkua enää olis ja kantaväestöki mielellään muuttais muille maille vierahille, jossa sairas kontrollointi ja valvonta tuntematon käsite!

    Äänestä

miehensä on”
Soten tulevaisuus | Sdp:n kansanedustaja Matias Mäkynen ja Mehiläisessä työskennellyt ex-kokoomuspoliitikko Lasse Männistö tekivät ehdotuksen soten tulevista askelista.

Tilaajille

Kuva: Matti Pietola / HS

Teija Sutinen HS
20:00
MITÄ syntyy, kun laitetaan yhteen sosiaalidemokraattien vasemman laidan kansanedustaja ja yksityiseen terveysbisnekseen loikannut kokoomuksen ex-poliitikko?

Syntyy Sitran muistio soten eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen seuraavasta askeleesta.

1Äänestä

Hesarin juttu. Näyttää että ihmiset ovat sitä mieltä että pieleen männy sielläkin päässä. Jos yhtään urkkijoita lohduttaa, heh.

Äänestä

Lisäksi annetaan toisen Asuakkaan matkakulukorvauspaoerit husista. Olenko minä Katri, joka on syntynyt 3.3.66. Olenko, häh?miten se verenpaine mitataan, mitataanko se syödessä, mitä, häh? Avutonta vanhempien paapomaan pissiliisiporukkaa on hus näköjään täynnä.

Äänestä

Voihan häkä häkkinen sentäs...eipä teistä työhommiin ole, jättäytykää nuorena jo kotiin, eihän sitä työtä /työpäivää kannata virkarikoksilla ja kokoaikaisilla monilla eli virkavirheilläkään täyttää. On tilalle tulossa parempiakin, nuohan nuo filippiineiltä tulevat saattavat olla ahkerampia, osaavampia, eivätkä pärjää älykännyjen ja tietokoneiden kanssa urkintoinern koko aikaa. Mutta lycka till vaan , kyllä kansa osaa lokitiedotkin pyytää ja valittaa. Potkut perseelle vain sitten🤓. Kun ei nimittäin mihinkään ole.

Äänestä

🤓: Joo, no, ihmetellä voi, nuoria. (Ja joitakin aikuisia)Tuttunikin että hön ihmettelee omia lapsiaan, ettei ymmärrä. Nyt joutsensillan apteekissa peri tyttö levolacista omaiseltani väärän hinnan, apteekin pitää palauttaa nyt 13e. Työhön kun pitäidi keskittyä, eikä lärpättåminen siinä tiskillä auta. Sama hoitoalalla ja muualla, jokainen keskittyisi vain itse asiaan. Asialinja.

Äänestä

🤓: saa nähdä muutenkin pohjoisen hommia ja tilannetta. Eikö se keskustan nikula että on ajettu etelään tie sonnalla, muttei ole oikein pohjoiseen investointeja suunnattu..

Äänestä

Kanta-palvelun käyttö potilaille VAPAAEHTOISEKSI!! Kyllä tässä on enempi kuin tarpeeksi saatu kärsiä kirjatuista ylilyönneistä lääkärien "totuudenmukaisine" lausuntoineen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

YLE:
Oikeudenkäynnit
Kymmenet lääkärit ja hoitajat syytettynä joukko­urkinnasta Oulussa – kohteena yksi potilas
Hyvinvointialue Pohteen työntekijän epäillään joutuneen joukkourkinnan kohteeksi. Henkilö oli hyvinvointi­alueella potilaana.

Lääkäri käyttää tietokonetta vastaanotolla potilaan kanssa.

Yle
Eetu Ruonakoski
21.4. 17:14


Oulun käräjäoikeudessa alkaa keskiviikkona poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa kymmeniä hyvinvointialue Pohteen työntekijöitä syytetään tietosuojarikoksesta.

Kyse on epäillystä joukkourkinnasta, jonka kohteeksi joutui hyvinvointialueen työntekijä. Henkilö oli tapahtumien aikaan itse potilaana hyvinvointialueella.

Syytettyjen epäillään katsoneen henkilön potilastietoja ilman lupaa tai asiallista syytä. Syyttäjä vaatii heille rangaistusta tietosuojarikoksesta.

Syytettyjä on yhteensä 51. Joukossa on lukuisia erikoislääkäreitä, lääkäreitä, sairaanhoitajia sekä lähihoitajia.

Hyvinvointialue sekä poliisi ovat tiedottaneet tapauksesta aiemmin. Hyvinvointialueen mukaan urkinta oli paljastunut potilaan oman toiminnan johdosta.

Poliisi kertoi esitutkinnan aikana, että epäillyt rikokset tapahtuivat vuoden 2023 kevään ja kesän aikana.

Syyttäjän ajamasta tietosuojarikossyytteestä voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoja tai korkeintaan vuosi vankeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu