9.7.2005

päätivät meidän lapset lopulta syntyä. a-vauva joka on poika, painoi syntyessään 2890g ja b-vauva joka on tyttö painoi 3120g ja molemmat olivat 48cm pitkiä. hyvän kokoisia ja terveitä molemmat. synnytys eteni nopeasti ja oli helppo homma. avautumisvaihe hieman päälle viisi tuntia, a-vauvan ponnistus 14 minuuttia ja b-vauvan ponnisuts 8 minuuttia. kaksi tikkiä kun nirhasi jonkin suonen kohdalta ja meinasi kuulemma pulputtaa vähän. paikat eivät olleet edes kipeät, vaikka odotin paljon pahempaa koko tapahtumalta.

nyt ollaan oltu kotona jo viikko ja ovat kilttejä eivätkä edes oikein osaa huutaa(kai sekin kausi joskus tulee...), tosin ensinmäinen yö meillä huudettiin puol yhdestä kuuteen ja silloin jo mietin, että voisko näitä palauttaa... ei niistä silti halua luopua :) äidin pienet kulta pallot ;)
51130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

perheelle

Äänestä

Tosi ihanaa että teillä meni kaikki hyvin ja vauvat oli jo noin hyvän kokoisia, vaikka jo silloin huhtikuussa pelkäsit että syntyvät etuajassa. Aina ajatellaan että kun synnytyksestä selviää, niin pahin on ohi.. mutta siitä se riemu vasta alkaa.. =)
Kannattaa sitten koittaa vähän huilailla silloin jos saat vauvat nukkumaan välillä yhtäaikaa (alussa varmaan onnistuu koska nukkuvat niin paljon, mutta myöhemminkin). Ei aina varmaan tunnu et väsyttääkään, mut ehkä voi vähän silti oikaista. Kotityöt ei karkaa, niistä ei kannata sitten murehtia. Itse yritin alussa kahden vauvan ja uhmaikäisen kanssa pitää kämppää siistinä ja stressaannuin siitä paljon enemmän kuin lapsista, kunnes älysin että mitä se kenellekään kuuluu, millainen siivo meillä on, kunhan vaan lapset voi hyvin. =)
Tsemppiä vaan ja ihanaa kesän jatkoa! Laita jatkossakin joskus tänne kuulumisia (jos ehdit..)
olisi kiva kuulla miten teillä homma lähtee siellä sujumaan.. =)

Äänestä

moikka! olitkos missä synnyttämässä? ja onnea tietysti! kysyn vaan siks ku itse sain 9.7 pojan...

Äänestä

vielä edelleen ovat kilttejä. välilä natistaan hieman kun röyhtäisy on hukassa ja sitä mukaa sitten vähän vääntää vatsassa, mutta helppo lapsia ovat ainakin toistaiseksi.

kun olen muiden juttuja kuunnellut niin mä oon saanu nukkua ihan ruhtinaallisesti. oma mies, tämä kultainen palloni, on antanut nukkua monituisia kertoja ja ollut itse lasten kanssa, vaikka tekee kotona pitkää työpäivää. oma äitini on ollut kaitsemassa sisareni kanssa pirpanoita kun itse olen nukkunut vintillä tai käynyt lääkärissä. anoppi on laittanut ruokaa ja siivonnut, että kaikista heistä on ollut suunnaton apu. itse nukun päivälläkin, kun lapset nukkuvat, en mä jaksa stressata pahasta siivosta. jos se jotain haittaa, saa siivota :)

oulaskankaan sairaalassa synnytin, viikon verran siellä majailtiin perhehuoneessa, vaikka isi ei paljon paikalla ehtinytkään olla. oli kiva kun sai olla omassa rauhassa lasten kanssa opettelemassa touhuilua.

nyt tyttö taisikin nukahtaa kantoliinaan, joten taidan siirtää sänkyyn hänet nukkumaan. kovasti kaipaavat syliä ja seurustelua, vaikka ovat vasta parin viikon.

onnea myös muille jotka ovat lapsensa saaneet ja myös heille jotka sitä vielä odottavat :)

Äänestä

Aloin just miettii ku selailin tuota odotus palstaa et jokohan teijän vaavit on tupsahtanu maailmaan, kun sinuu ei oo kuulunu palstoilla... Sit rupesin miettii et kaksosethan ne oli tulos ja täälthän siu viesti löytykii "kaksosten vanhemmuus" palstalta!

Aikas jä jälkikäteen täänki äkkäsin mut onnee nyt vaan tosi paljon! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina Kristiina kirjoitti:

päätivät meidän lapset lopulta syntyä. a-vauva joka on poika, painoi syntyessään 2890g ja b-vauva joka on tyttö painoi 3120g ja molemmat olivat 48cm pitkiä. hyvän kokoisia ja terveitä molemmat. synnytys eteni nopeasti ja oli helppo homma. avautumisvaihe hieman päälle viisi tuntia, a-vauvan ponnistus 14 minuuttia ja b-vauvan ponnisuts 8 minuuttia. kaksi tikkiä kun nirhasi jonkin suonen kohdalta ja meinasi kuulemma pulputtaa vähän. paikat eivät olleet edes kipeät, vaikka odotin paljon pahempaa koko tapahtumalta.

nyt ollaan oltu kotona jo viikko ja ovat kilttejä eivätkä edes oikein osaa huutaa(kai sekin kausi joskus tulee...), tosin ensinmäinen yö meillä huudettiin puol yhdestä kuuteen ja silloin jo mietin, että voisko näitä palauttaa... ei niistä silti halua luopua :) äidin pienet kulta pallot ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu