Ihminen oppii vuorovaikutuksessa. Miten vähillä kontakteilla pääsee aikuiseksi saakka?
Miten tällä palstalla on toisinaan ihmisiä kuin eläisi ensimmäistä päivää?
Anonyymi-ap
15263
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen myös huolissani, miten
media ja some opettaa ihmisille
halveksivaa suhtautumista toisiin ihmisiin.
Jos puhutaan kiusaamisen vähentämisestä,
se on jokaisen oma valinta.
Aloittaako, jatkaako, meneekö mukaan jne.
Itse "kuuntelin" näitä juttuja täältä muutaman vuoden ajan ja lähestulkoon pelkkää negaa oon saanut osakseni.
Nämä vuodet antoivat kyllä uutta näkökulmaakin, mutta ihmettelen itseäni, miten pitkään olen ottanut tuota negaa vastaan.
No mutta niistä kertyikin sitten isompi juttu eikä siitä tämän enempää tässä vaiheessa.
Noh, ihmiset elää nykyään vaan yksikseen. Asutaan yksin, tehdään töitä yksin. Opiskelutkin tehdään näytön ääressä. Eihän tilanteessa mitään järkee oo. Yksilölle kallista ja joku käärii rahat.
Parisuhteet on perseestä,
mutta sinkulla on mahdollisuus
elää ja hengittää.
Vai onko se niin, että sinkut kasvaa koska niillä on
mahdollisuus ja
parisuhteessa jäädään tyngäksi?
Jollain tavalla sinkut kyllä todellakin kasvaa. Ne oppii huolehtimaan itsestään. Ehkä olis kuitenkin kiva joskus luottaa johonkin ihmiseen täysin ja saada tietynlaista turvaa ympärilleen. Tai elämäänsä paremminkin.
Sinkkuna on tosiaan pakko kantaa ihan kaikki yksin, se kasvattaa tietyllä tavalla.
Mutta toisaalta sitten ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ollakseen tietyllä tavalla persoonana olemassa. Ihminen tarvitsee kaikupohjan omille ajatuksilleen ja tunteilleen, koska tynnyrissä on vaikea kasvaa mihinkään suuntaan. On liian helppo kadota maailmasta, jos kukaan ei näe eikä kuule sinua - siis ihan aidosti näe ja kuule, ihmistenvälisessä kanssakäymisessä. Siinä unohtaa helposti sen, kuka itse asiassa on. Itse olen elänyt aikalailla erakkona pitkään, ja tuo nousi esille viimeksi terapiassa, kun totesin, että kukaan ei oikeastaan tunne minua, kaikista vähiten minä itse.
Sinkkuus ei tarkoita elämää yksin.
Ihminen voi olla satojen ihmisten kanssa tekemisissä
päivittäin ja
kaipaa kotona rauhoittumista,
sinkkuna.
Parisuhdekin onnistuu eri osoitteissa.
Mistä tulee oletus, että toinen ihminen luo turvallisuuden?
Onko se toive, ennen koettu vai mitä?
Jos on tuuria, toinen ihminen saattaa olla
tilapäisesti hyvä tiimin jäsen.
Turvallisuutta? (*mitä tähän voi sanoa*)
Aloitetaan siitä, että pohditaan mistä turvallisuuden tunne koostuu?
Opetelkaa itsekin luomaan sitä, itsellenne ja läheisille.
Hetkinen palataan tähän vielä.
Kyllä, kannattaa valita ja päästää lähelleen
hyviä ihmisiä.
Sivusta kommentoin; olen käynyt erilaisissa ryhmissä. Niissä tapaa eri-ikäisiä ihmisiä.
Totta, vain hyviä ihmisiä elämään. En päästä tuntemattomia kotiini.
En puhunut sinkuista yleensä vaan itsestäni. Ei ole tapana puhua muiden puolesta.
Just näin mutta nimenomaan vain niitä hyviä! Tää palsta ei ehkä paras paikka jos hyvyydestä puhutaan. Täällä pyörii melkoisen paljon noita psyykkisesti epävakaita.
No perus yleissivityksentaso laskee koko ajan. Ihmiset jumittaa netissä ja puhelimella ei ole normaalleja sosiaaliseja kontakteja ei ymmärretä kuin sitä oman kuplan väkeä ja tietoa on mitä on. Osa osaa edes enää seinäkelloa.
No lähinnä tuollaiset ovat älyllisesti heikkolahjaisia niin sanotusti.
Heikkolahjaisille vajakeillehan tällanen anonyymipalsta on ihan paras saa kiusata ja tehdä kaikkee häiritsevää. Eli sellaiset iältään ehkä jo aikuiset mutta älyltään lapsen tasolle jääneet eli tarkemmin älyllisesti alempitasoiset ja enimmäkseen miehet.
Niille tämä palsta tuntuu olevan parasta mitä vaan voi olla kun saa anona kirjoitella kaikkee sontaa. Älykkyyshän on jotain aivan muuta eikä tällainen palsta anna älykkäälke yhtään mitään. Siksi täällä nämä kirjoitukset on melkoisen ala-arvoista sontaa.
Itselläni on tosi vähän kontakteja. En kirjoita mitään törkyä enkä mitään haukkumisia. Olette osa ongelmaa jos luotte ennakkoluuloja, että yksinäiset on kaikki jotain metsän peikkoja.