Miksi tarratoimikuntalaiset ja muut lestavihaajat on niin ihmeissään siitä että tarrat heti poistetaan alueelta ku niitä sinne tulee? Eikö oo ilmiselvää että ku ihmiset näkee oman yhteisönsä oppien vastaista viestiä alueella nii se poistetaan??
Tarratoimikunta
39
703
Vastaukset
- Anonyymi00001
Lisäksi he ovat rikkoneet uskonrauhaa tarroillaan. Se on rikos, kuten toisessa viestiketjussa todetaan.
- Anonyymi00003
Olen jo yli keski-ikäinen ihminen ja huono someasioissa. Olisin tarratoimikuntaan kyllä yhteydessä jos vaan keksisin miten. Suviseuroissa en ole käynyt noin 30 vuoteen. Ajatus on kyllä monesti ollut lähteä, mutta aina jokin mahdottomuus. Vielä kyllä käyn, ehkä ensi kesänä jos luoja suo mahdollisuuden.
Seksuaali ja ja sukupuolivähemmistöasiat ovat minulle, heteromiehelle, outoja ja vaikeitakin sisäistettäviä. Ajattelen kuitenkin, että elävät luojamme luomat ihmiset joille asia henkilökohtainen, ovat moninaisen ja todella vaikean asian äärellä. Jokainen meistä on oma erikoinen luojamme luoma yksilö ja meillä on ymmärtääkseni yksi maanpäällinen elämä.
Lapsena oikesti pelkäsi ja nukuin aina isän ja äidin kamarissa. Pelkäsin, että joku tulee sielunvihollisen käskyttämänä ja päättää elämäni ja joudun kadotukseen.
Olin liian tunnollinen ja syvällisesti ajatteleva uskovainen. Luotin, että minulle sielunvihollisen aiheuttamat ajatukset eivät vie isää ja äitiä.
Nuoruudessa tuli uskovaisen puolison ja sen myötä perheen suhteen pettymyksiä. Tämä varmasti osin itsestänikin johtuvaa.
Löysin puolison vanhoillisuuden ulkopuolelta. Olin oikesti onnellinen ja kielsin uskoni. Se oli raskas ja vaikea päätös, mutta rehellisesti ja liiankin uskonopillisesti elänyttä helpotti huomattavasti. En koskaan ole voinut elää kahdessa maailmassa, kuten liian monet vanhoilliset. Uskoni kieltämiseen lisätekijöinä oli lisäksi pettymyksen huomiot liikeen jopa johtaviin isojenkin perheiden isiin. Kun näin heitä baarissa hengailemassa nuorien ulkomaailman naisien kanssa lauantaina ja tiesin, että he saavat huomenna seuroissa kaikki anteeksi niin annoin järjen äänelle sijaa ja kielsin uskoni. En halunnut olla mukana mielestäni valehtelevasti ihmisoikeuksia loukkavassa uskossa.
Olemme avovaimoni, minä olen mies, kanssa saaneet elää onnellista tavallista elämää jo reilut parikymmentä vuotta. Tietynlaista ristitulta on toki ollut. Vanhoillisten mielestähän naimisiin olisi toki pitänyt mennä. Kunnioitan avioliittoa, mutta en ole itse asiaa sisäistänyt, niin en lähde vihille muiden iloksi ja omaksi murheeksi. Ulkomaailmasta olin usein kuulemassa kommentointia puolisolleni, että mietihän vähän. Mihesi on lestadiolainen ja joudut synnyttämään joka vuosi. Asiat kävi kipeää ja käy edelleen. Meille ei ole siunaantunut lapsia.
Ottakaahan tarratoimikunta asiaksi seksuaalisisuuntautumisen lisäksi myös tämmöisiä kipeitä asioita ihan heteromaailmasta. Sisaruksilleni on onneksi annettu eri määriä lapsia ja he ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä. On oikesti käynyt mielessä sivuun astuminenkin lapsen saamiseksi, mutta omassa uskossani olen ajatellut elämäni on jumalana tahto ja uskon siihen.
Kannattaa lukea Sanna Tilannon kirjoittama kirja Ei toivottu tyttölapsi. Antoi minulle poikalapsenakin paljon voimia, samoistumispintaa ja avarsi ymmärrystä itseäni ja ihmisiä kohtaan. Luotan jumalaani ja hänen johdatukseensa kun saan voimia itselle rehellisenä olemiseen. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Olen jo yli keski-ikäinen ihminen ja huono someasioissa. Olisin tarratoimikuntaan kyllä yhteydessä jos vaan keksisin miten. Suviseuroissa en ole käynyt noin 30 vuoteen. Ajatus on kyllä monesti ollut lähteä, mutta aina jokin mahdottomuus. Vielä kyllä käyn, ehkä ensi kesänä jos luoja suo mahdollisuuden.
Seksuaali ja ja sukupuolivähemmistöasiat ovat minulle, heteromiehelle, outoja ja vaikeitakin sisäistettäviä. Ajattelen kuitenkin, että elävät luojamme luomat ihmiset joille asia henkilökohtainen, ovat moninaisen ja todella vaikean asian äärellä. Jokainen meistä on oma erikoinen luojamme luoma yksilö ja meillä on ymmärtääkseni yksi maanpäällinen elämä.
Lapsena oikesti pelkäsi ja nukuin aina isän ja äidin kamarissa. Pelkäsin, että joku tulee sielunvihollisen käskyttämänä ja päättää elämäni ja joudun kadotukseen.
Olin liian tunnollinen ja syvällisesti ajatteleva uskovainen. Luotin, että minulle sielunvihollisen aiheuttamat ajatukset eivät vie isää ja äitiä.
Nuoruudessa tuli uskovaisen puolison ja sen myötä perheen suhteen pettymyksiä. Tämä varmasti osin itsestänikin johtuvaa.
Löysin puolison vanhoillisuuden ulkopuolelta. Olin oikesti onnellinen ja kielsin uskoni. Se oli raskas ja vaikea päätös, mutta rehellisesti ja liiankin uskonopillisesti elänyttä helpotti huomattavasti. En koskaan ole voinut elää kahdessa maailmassa, kuten liian monet vanhoilliset. Uskoni kieltämiseen lisätekijöinä oli lisäksi pettymyksen huomiot liikeen jopa johtaviin isojenkin perheiden isiin. Kun näin heitä baarissa hengailemassa nuorien ulkomaailman naisien kanssa lauantaina ja tiesin, että he saavat huomenna seuroissa kaikki anteeksi niin annoin järjen äänelle sijaa ja kielsin uskoni. En halunnut olla mukana mielestäni valehtelevasti ihmisoikeuksia loukkavassa uskossa.
Olemme avovaimoni, minä olen mies, kanssa saaneet elää onnellista tavallista elämää jo reilut parikymmentä vuotta. Tietynlaista ristitulta on toki ollut. Vanhoillisten mielestähän naimisiin olisi toki pitänyt mennä. Kunnioitan avioliittoa, mutta en ole itse asiaa sisäistänyt, niin en lähde vihille muiden iloksi ja omaksi murheeksi. Ulkomaailmasta olin usein kuulemassa kommentointia puolisolleni, että mietihän vähän. Mihesi on lestadiolainen ja joudut synnyttämään joka vuosi. Asiat kävi kipeää ja käy edelleen. Meille ei ole siunaantunut lapsia.
Ottakaahan tarratoimikunta asiaksi seksuaalisisuuntautumisen lisäksi myös tämmöisiä kipeitä asioita ihan heteromaailmasta. Sisaruksilleni on onneksi annettu eri määriä lapsia ja he ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä. On oikesti käynyt mielessä sivuun astuminenkin lapsen saamiseksi, mutta omassa uskossani olen ajatellut elämäni on jumalana tahto ja uskon siihen.
Kannattaa lukea Sanna Tilannon kirjoittama kirja Ei toivottu tyttölapsi. Antoi minulle poikalapsenakin paljon voimia, samoistumispintaa ja avarsi ymmärrystä itseäni ja ihmisiä kohtaan. Luotan jumalaani ja hänen johdatukseensa kun saan voimia itselle rehellisenä olemiseen.Kiitos kirjoituksesta, oletteko ajatelleet hedelmöityshoitoja, jos ne auttaisivat teitä saamaan lapsen.
- Anonyymi00013
Anonyymi00003 kirjoitti:
Olen jo yli keski-ikäinen ihminen ja huono someasioissa. Olisin tarratoimikuntaan kyllä yhteydessä jos vaan keksisin miten. Suviseuroissa en ole käynyt noin 30 vuoteen. Ajatus on kyllä monesti ollut lähteä, mutta aina jokin mahdottomuus. Vielä kyllä käyn, ehkä ensi kesänä jos luoja suo mahdollisuuden.
Seksuaali ja ja sukupuolivähemmistöasiat ovat minulle, heteromiehelle, outoja ja vaikeitakin sisäistettäviä. Ajattelen kuitenkin, että elävät luojamme luomat ihmiset joille asia henkilökohtainen, ovat moninaisen ja todella vaikean asian äärellä. Jokainen meistä on oma erikoinen luojamme luoma yksilö ja meillä on ymmärtääkseni yksi maanpäällinen elämä.
Lapsena oikesti pelkäsi ja nukuin aina isän ja äidin kamarissa. Pelkäsin, että joku tulee sielunvihollisen käskyttämänä ja päättää elämäni ja joudun kadotukseen.
Olin liian tunnollinen ja syvällisesti ajatteleva uskovainen. Luotin, että minulle sielunvihollisen aiheuttamat ajatukset eivät vie isää ja äitiä.
Nuoruudessa tuli uskovaisen puolison ja sen myötä perheen suhteen pettymyksiä. Tämä varmasti osin itsestänikin johtuvaa.
Löysin puolison vanhoillisuuden ulkopuolelta. Olin oikesti onnellinen ja kielsin uskoni. Se oli raskas ja vaikea päätös, mutta rehellisesti ja liiankin uskonopillisesti elänyttä helpotti huomattavasti. En koskaan ole voinut elää kahdessa maailmassa, kuten liian monet vanhoilliset. Uskoni kieltämiseen lisätekijöinä oli lisäksi pettymyksen huomiot liikeen jopa johtaviin isojenkin perheiden isiin. Kun näin heitä baarissa hengailemassa nuorien ulkomaailman naisien kanssa lauantaina ja tiesin, että he saavat huomenna seuroissa kaikki anteeksi niin annoin järjen äänelle sijaa ja kielsin uskoni. En halunnut olla mukana mielestäni valehtelevasti ihmisoikeuksia loukkavassa uskossa.
Olemme avovaimoni, minä olen mies, kanssa saaneet elää onnellista tavallista elämää jo reilut parikymmentä vuotta. Tietynlaista ristitulta on toki ollut. Vanhoillisten mielestähän naimisiin olisi toki pitänyt mennä. Kunnioitan avioliittoa, mutta en ole itse asiaa sisäistänyt, niin en lähde vihille muiden iloksi ja omaksi murheeksi. Ulkomaailmasta olin usein kuulemassa kommentointia puolisolleni, että mietihän vähän. Mihesi on lestadiolainen ja joudut synnyttämään joka vuosi. Asiat kävi kipeää ja käy edelleen. Meille ei ole siunaantunut lapsia.
Ottakaahan tarratoimikunta asiaksi seksuaalisisuuntautumisen lisäksi myös tämmöisiä kipeitä asioita ihan heteromaailmasta. Sisaruksilleni on onneksi annettu eri määriä lapsia ja he ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä. On oikesti käynyt mielessä sivuun astuminenkin lapsen saamiseksi, mutta omassa uskossani olen ajatellut elämäni on jumalana tahto ja uskon siihen.
Kannattaa lukea Sanna Tilannon kirjoittama kirja Ei toivottu tyttölapsi. Antoi minulle poikalapsenakin paljon voimia, samoistumispintaa ja avarsi ymmärrystä itseäni ja ihmisiä kohtaan. Luotan jumalaani ja hänen johdatukseensa kun saan voimia itselle rehellisenä olemiseen.Kirjoitit nähneesi vl-miehiä baareissa. En tiedä, koska en käy baareissa ja luultavasti en haluakaan tietää, ketkä elävät kaksoiselämää. Totean vain, että Raamatussa todetaan useissa kohdissa näkyvän seurakunnan pitävän sisällään niin pahoja kuin pyhiä eli nämä kaksoiselämää elävät ovat yksi oikean joukon merkki. On Jumalan valtakunnan verkko, joka kokosi terveitä ja kuolleita kaloja. On pelto, jossa kasvoi vehnää ja ohdakkeita. On viisaat ja tyhmät neitsyet. Kenenkään ei kannattaisi tehdä syntiä luottaen, että saa anteeksi, sillä joka hekumassa elää, on elävältä kuollut.
Olet oikeassa, että mielestäni sinun tulisi mennä naimisiin ja hakea suhteellesi Jumalan siunaus, kun sinullakin kerran kirjoittamasi mukaan on jonkinlainen vakaumus. Olet elänyt 20 v. avoliitossa koko ajan jalka oven välissä valmiina lähtemään. Miksi ei voi sitoutua ihan virallisestikin? No, kukin taaplaa tyylillään, ei asia minulle kuulu, kerroin vain, miten kokisin itse oikeaksi toimia tilanteessasi.
- Anonyymi00002
Lestadiolaisissa nuorissa näkyi viha tarrojen liimaajia kohtaan.
Luukas 6
Rakastakaa vihamiehiänne
27 "Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. [6:27-36: Matt. 5:38-48 : 6:27,28: Matt. 5:44+]
28 Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.
29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. [Matt. 5:39+]
30 Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. [5. Moos. 15:7,8; Sananl. 3:27; 1. Joh. 3:17 | 1. Kor. 6:7]
31 "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. [Matt. 7:12]- Anonyymi00005
Sain kerran ja toisenkin kuulla, että vanhoilliset lapset ovat töykeimpiä koulukyytiläisiä. Kerroin kommentoijalle, että ei vanhoilliset alakoululapset omasta tahdostaan semmoisia ole. Heille ei vain ole työkaluja annettu kotoa ulkomaailman elämään esimerkiksi "epäuskoisen" koulukyytikuskin tervehtimiseen. Kerroin, että ei tämä ole tervehtimättömyys ole itse lapsista johtuvaa, vaan vakaumuksen kotikasvatuksesta. Sanoin koulukyytikuskille, että kerro näille vanhoillislapsille, että aamulla sanotaan huomenta ja iltapäivällä esimerkiksi heippa. Koulukyytikuskilla ei ollut kontaktipintaa, että vanhoillisten lasten ainoat tervehtimiskeinot on jumalan terve ja jumalan rauhaa, joita ei voi "epäuskoiselle" koulukyytikuskille sanoa.
Parin vuoden jälkeen jututin samaa ihmistä. Oli opettanut rohkeasti vanhoillislapsia tervehtimistavoille ja sanoi, että ovat tämän jälkeen olleet sosiaalisia mallikyytiläisiä. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Sain kerran ja toisenkin kuulla, että vanhoilliset lapset ovat töykeimpiä koulukyytiläisiä. Kerroin kommentoijalle, että ei vanhoilliset alakoululapset omasta tahdostaan semmoisia ole. Heille ei vain ole työkaluja annettu kotoa ulkomaailman elämään esimerkiksi "epäuskoisen" koulukyytikuskin tervehtimiseen. Kerroin, että ei tämä ole tervehtimättömyys ole itse lapsista johtuvaa, vaan vakaumuksen kotikasvatuksesta. Sanoin koulukyytikuskille, että kerro näille vanhoillislapsille, että aamulla sanotaan huomenta ja iltapäivällä esimerkiksi heippa. Koulukyytikuskilla ei ollut kontaktipintaa, että vanhoillisten lasten ainoat tervehtimiskeinot on jumalan terve ja jumalan rauhaa, joita ei voi "epäuskoiselle" koulukyytikuskille sanoa.
Parin vuoden jälkeen jututin samaa ihmistä. Oli opettanut rohkeasti vanhoillislapsia tervehtimistavoille ja sanoi, että ovat tämän jälkeen olleet sosiaalisia mallikyytiläisiä.Ei todellakaan oo totta että lestadiolaislapset ei muka osais muuten tervehtiä ku jumalan terveellä muita lestadiolaisia. Yleensä ol tosi hyväkäytöksisiä ja ihan kuule normaalisti tervehtii
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei todellakaan oo totta että lestadiolaislapset ei muka osais muuten tervehtiä ku jumalan terveellä muita lestadiolaisia. Yleensä ol tosi hyväkäytöksisiä ja ihan kuule normaalisti tervehtii
sinä kirjoitat, niinko tietäisit n. 100 000 vl-ihmisten asiat.
kyllä niitä on sellaisia alueita, joissa ei välttämättä ole opetettu tervehtiin koulubussin kuljettajaa. hyvä, kun on opettanut hyviä tapoja vl-lapsille. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
sinä kirjoitat, niinko tietäisit n. 100 000 vl-ihmisten asiat.
kyllä niitä on sellaisia alueita, joissa ei välttämättä ole opetettu tervehtiin koulubussin kuljettajaa. hyvä, kun on opettanut hyviä tapoja vl-lapsille.No en sanonutkaan että aina olisivat mutta tuskinpa sen enempää huonokäytöksisiä kuin muutkaan lapset. Ja en oo kuullu että ei ois käytöstapoja opetettu, lestadiolaiset on ihan normaaleita ihmisiä
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
No en sanonutkaan että aina olisivat mutta tuskinpa sen enempää huonokäytöksisiä kuin muutkaan lapset. Ja en oo kuullu että ei ois käytöstapoja opetettu, lestadiolaiset on ihan normaaleita ihmisiä
Kyllähän se niin on, että naapuri ei voi tietää, mitä naapurissa tapahtuu, miten siellä kasvatetaan lapsia.
Vai, pystyitkö tietämään senkin, että joissakin vl-perheissä oli pedofiliaa. Ei voi muuta kuin toivoa, että sitä ei olisi enempää, vaikka sitäkään ei voi tietää. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että naapuri ei voi tietää, mitä naapurissa tapahtuu, miten siellä kasvatetaan lapsia.
Vai, pystyitkö tietämään senkin, että joissakin vl-perheissä oli pedofiliaa. Ei voi muuta kuin toivoa, että sitä ei olisi enempää, vaikka sitäkään ei voi tietää.Joo mutta ei kai tuo pedofilia kovin yleistä lestaperheissäkään ole. Tapauksia ei tietenkään saa olla yhtään ainutta mutta mitä näitå keskusteluja lukee nii joka ainoossa lestaperheessä suunnillern on pedofiliaa. Että näin ei asia ihan taida olla. Ja ei missään nimessä pedofilia ei ole sallittua eikä sitä SRK millään tasolla hyväksy. Eikä muuten tarvi olla naapuri ettö tietää näitä asioita
- Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
No en sanonutkaan että aina olisivat mutta tuskinpa sen enempää huonokäytöksisiä kuin muutkaan lapset. Ja en oo kuullu että ei ois käytöstapoja opetettu, lestadiolaiset on ihan normaaleita ihmisiä
Samaa ihmettelen itsekin. Aina opetettiin meille, että kaikkia tervehditään ja aina olen opettanut omille lapsilleni, että kaikkia tervehditään.
Pedofilia on kyllä palstan kirjoittajille todella mieluinen aihe. En ole ole iloinen, että yksikään lapsi on joutunut kokemaan sellaista. Paradoksaalista kyllä, monet palstan vl:ia/vl-opetusta vihaavat ihmiset eivät oikein kykene peittelemään riemuaan siitä, että lapsia on joutunut niin inhottavan toiminnan uhreiksi, koska osoittaa jälleen kerran heille, millaisia "maailman ainoat oikeat uskovaiset " ovat. - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Joo mutta ei kai tuo pedofilia kovin yleistä lestaperheissäkään ole. Tapauksia ei tietenkään saa olla yhtään ainutta mutta mitä näitå keskusteluja lukee nii joka ainoossa lestaperheessä suunnillern on pedofiliaa. Että näin ei asia ihan taida olla. Ja ei missään nimessä pedofilia ei ole sallittua eikä sitä SRK millään tasolla hyväksy. Eikä muuten tarvi olla naapuri ettö tietää näitä asioita
Vl-ihmiset eivät tienneet, että tämmöistä rikollisuutta vl-liikkeessä on, kuin pedofilia.
Kukaan ei ollut huomannut, vaikka samoissa seuroissa ollaan istuttu ja juteltu ja oltu veljiä ja sisaria.
Sanon sen siksi, että sinä et voi päällepäin tietää ihmisestä oikeastaa paljon mitään. - Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Samaa ihmettelen itsekin. Aina opetettiin meille, että kaikkia tervehditään ja aina olen opettanut omille lapsilleni, että kaikkia tervehditään.
Pedofilia on kyllä palstan kirjoittajille todella mieluinen aihe. En ole ole iloinen, että yksikään lapsi on joutunut kokemaan sellaista. Paradoksaalista kyllä, monet palstan vl:ia/vl-opetusta vihaavat ihmiset eivät oikein kykene peittelemään riemuaan siitä, että lapsia on joutunut niin inhottavan toiminnan uhreiksi, koska osoittaa jälleen kerran heille, millaisia "maailman ainoat oikeat uskovaiset " ovat.Oletko sitä mieltä, että vl-liikkeen pedofiliaongelma olisi pitänyt edelleen piilottaa, pitää piilossa.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että vl-liikkeen pedofiliaongelma olisi pitänyt edelleen piilottaa, pitää piilossa.
En ole kirjoittanut niin, totesin vain vl:ia vihaavien ihmisten riemastuneen näiden pedofiilien olemassaolosta. Tarvitsette paljon pehmikkeitä itsellenne, koska kuollut uskonne ei tuo Jumalan rauhaa. Se epävarmuus on se, joka aiheuttaa vl:iin kohdistuvan panettelukiiman.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
En ole kirjoittanut niin, totesin vain vl:ia vihaavien ihmisten riemastuneen näiden pedofiilien olemassaolosta. Tarvitsette paljon pehmikkeitä itsellenne, koska kuollut uskonne ei tuo Jumalan rauhaa. Se epävarmuus on se, joka aiheuttaa vl:iin kohdistuvan panettelukiiman.
Minä ainakaan en ole riemastunut vl-liikkeen pedofiliaongelmasta, olen kauhuissani ja huolissani lasten puolesta. Yksikin tapaus on liikaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Minä ainakaan en ole riemastunut vl-liikkeen pedofiliaongelmasta, olen kauhuissani ja huolissani lasten puolesta. Yksikin tapaus on liikaa.
Vaikeaa uskoa, niin ilahtuneita niistä pedofiililöydöistä ollaan oltu eikä lasten hyvinvoinnin vuoksi, vaan sen vuoksi, että on saatu aihe todistella, että sellaisia ne "maailman ainoat oikeat uskovaiset" ovat. Vuosien keskusteluissa aiheesta olen havainnut, että vl-kriitikosta on vaikeaa pusertaa ainuttakaan empaattista lausetta ei-vl-pedofiilien uhreille, koska siitä ei saa vl:ten leimaamisen iloa eikä todisteltua itselleen mitään.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:

se johtuu siitä että vl kriitikot yrittävöt pönkittää omaa asemaansa haukkumisella siihen ei mahdu sana välittäminen joten epä uskoisten pedofiili ongelmat eivät mahdu heidän elämään koska he eivät nää ihmis arvoa siellä
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
se johtuu siitä että vl kriitikot yrittävöt pönkittää omaa asemaansa haukkumisella siihen ei mahdu sana välittäminen joten epä uskoisten pedofiili ongelmat eivät mahdu heidän elämään koska he eivät nää ihmis arvoa siellä
maailman ihmisiä ei kiinnosta raiskaako joku heidän kanssa sisariaan ja veljiään mutta heitä kiinnostaa olla hampaat irvessä kun näkevät uskovaisen
- Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
maailman ihmisiä ei kiinnosta raiskaako joku heidän kanssa sisariaan ja veljiään mutta heitä kiinnostaa olla hampaat irvessä kun näkevät uskovaisen
eikä odaa lestadiolaisista kiinnosta myöskään se on pääasia että on rahaa ja kaikki on hyvin
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
eikä odaa lestadiolaisista kiinnosta myöskään se on pääasia että on rahaa ja kaikki on hyvin
en tiennyt pedofiileistä mitään ennenkuin tulin tänne palstalle täälä olevat näkevät pedofiilejä joka puolella eritoten lestadiolaisessa liikkeessä niitä näyttää olevan kai se on sitä piilo pedofiliaa jossa ei nähdä omaa syntisyyttä mutta nähdään oma syntisyys toisessa joten nämä pedofiili nimittelijät ovat niitä pedofiilejä varmaan siksi ettei kukaan epäilisi heitä
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
en tiennyt pedofiileistä mitään ennenkuin tulin tänne palstalle täälä olevat näkevät pedofiilejä joka puolella eritoten lestadiolaisessa liikkeessä niitä näyttää olevan kai se on sitä piilo pedofiliaa jossa ei nähdä omaa syntisyyttä mutta nähdään oma syntisyys toisessa joten nämä pedofiili nimittelijät ovat niitä pedofiilejä varmaan siksi ettei kukaan epäilisi heitä
kun ei ole synnin tuntoa nähdään toisessa se syntisyys jota vastaan itse ei ole kamppailua varsinkin halutaan nähdä ne viat toisessa aina sen mukaan mitä agendaa ajaa ja pedofilia agenda näyttää olevan mitä ajavat läpi kun se tuntuu tuntuu antavan heille paremman vasteen
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
kun ei ole synnin tuntoa nähdään toisessa se syntisyys jota vastaan itse ei ole kamppailua varsinkin halutaan nähdä ne viat toisessa aina sen mukaan mitä agendaa ajaa ja pedofilia agenda näyttää olevan mitä ajavat läpi kun se tuntuu tuntuu antavan heille paremman vasteen
se on näille fariseuksille kova paikka nähdä syntinen ihminen kun eivät tynnista sitä itsessään
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
se on näille fariseuksille kova paikka nähdä syntinen ihminen kun eivät tynnista sitä itsessään
Tänä aamuna on pedofiilien puolustaja innostunut kirjoittamaan tänne.
Tajuatko sinä, mitä pedofiili tekee lapselle, mitä ongelmia siitä seuraa lapselle. Lapsen minuus tuhoutuu, hän ei välttämättä pysty normaaliin elämää enää ja monet heistä tekevät itsemurhan.
Sinä olet sitä mieltä, että pedofilista ei saa puhua, se on saastaisin rikos, mitä maa päällään kantaa ja sellaista on myös vl-liikkeessä. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Tänä aamuna on pedofiilien puolustaja innostunut kirjoittamaan tänne.
Tajuatko sinä, mitä pedofiili tekee lapselle, mitä ongelmia siitä seuraa lapselle. Lapsen minuus tuhoutuu, hän ei välttämättä pysty normaaliin elämää enää ja monet heistä tekevät itsemurhan.
Sinä olet sitä mieltä, että pedofilista ei saa puhua, se on saastaisin rikos, mitä maa päällään kantaa ja sellaista on myös vl-liikkeessä.vakiintunut käytäntö osoittaa että pedofiilien puolustajat yrittää syytellä vliä siitä mitä itse tekevät
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
vakiintunut käytäntö osoittaa että pedofiilien puolustajat yrittää syytellä vliä siitä mitä itse tekevät
Koska sinun on vaikea uskoa, että vl-liikkeessä on pedofiliaa, niin kannattaa kysyä Olavi Voittoselta, hän varmasti tietää asiasta.
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ei todellakaan oo totta että lestadiolaislapset ei muka osais muuten tervehtiä ku jumalan terveellä muita lestadiolaisia. Yleensä ol tosi hyväkäytöksisiä ja ihan kuule normaalisti tervehtii
Kyllä meijän kylillä lumumpalaisten sikijöt sannoo vanhalle miehelle nopeammin päivää.🧙♂️
- Anonyymi00027
Anonyymi00012 kirjoitti:
Vl-ihmiset eivät tienneet, että tämmöistä rikollisuutta vl-liikkeessä on, kuin pedofilia.
Kukaan ei ollut huomannut, vaikka samoissa seuroissa ollaan istuttu ja juteltu ja oltu veljiä ja sisaria.
Sanon sen siksi, että sinä et voi päällepäin tietää ihmisestä oikeastaa paljon mitään.en ole tavannut yhtään vl pedofilia elämäni aikana ikää jo kohta 50 kaikki ovat puhtaita itse olen syntinen ja minut on yritetty leimata pedofiiliksi
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
en ole tavannut yhtään vl pedofilia elämäni aikana ikää jo kohta 50 kaikki ovat puhtaita itse olen syntinen ja minut on yritetty leimata pedofiiliksi
Mitä syntiä olet tehnyt?
- Anonyymi00029

nämä pedofiili leimaajat ovat itse seksuaalisesti häiriintyneitä ja ne etsivät joukosta heikkoja uskovaisia jota ne yrittävät saada lankemaan raamatun mukaan niille pitää laittaa myllyn kivi kaulaan niillä on kierotunut seksuaalinen mieli ja pyrkimyksenä saada huomio pois itsestään heidän fetssinsä he yrittävät siirtää ulko puolelle ettei niiden tarvitsisi vastat teoistaan epäuskoisiahan nämä asiat ei kiinnosta niille ei ole merkitystä raiskaako joku niitten lapsia
- Anonyymi00030
Anonyymi00026 kirjoitti:
Koska sinun on vaikea uskoa, että vl-liikkeessä on pedofiliaa, niin kannattaa kysyä Olavi Voittoselta, hän varmasti tietää asiasta.
joo hoitomiehet on pedofiilejä se on selvä
- Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
joo hoitomiehet on pedofiilejä se on selvä
mutta ne ovatkin syyllisiä kaikkeen lahkon pervoiluun
- Anonyymi00032
Anonyymi00028 kirjoitti:
Mitä syntiä olet tehnyt?
no ehkä nämä epäuskoiset kaverisi voi kertoa onhan teillä synnin tekijöillä ainakin mitä voitte pähkäillä
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
no ehkä nämä epäuskoiset kaverisi voi kertoa onhan teillä synnin tekijöillä ainakin mitä voitte pähkäillä
Kokemukseni on kauan sitten vanhoillisuskoni kieltäneenä, että oikean omakohtaisen vilpittömän uskon omaavat ovat pysyneet arvostettavina ja kaikkien asioiden käsittelykykyisinä puolin toisi ymmärtävinä kavereina. Kahden maailman uskovaista esittävät ovat etääntyneet ja kaveruus sekä yhteydenpito jäänyt, enkä toki heitä arvostakaan. Minusta ei vaan ollut uskomaan muiden mieliksi, kun ei mitenkään auennut omakohtaisena. Kahden tien kulkijaksi minusta ei ollut eikä ole. En pysty jumalalleni, itselleni ja kanssaeläjille valehtelemaan tai näyttelemään. Tunnen elämäni ja oman uskoni vanhoillisuuden ulkopuolena perusnormaaliksi ja kaikille vastaantulevissa haasteissakin turvalliseksi. Vanhoillisena lapsena ja nuorena pelkäsin paljon enempi.
Arvostan vilpittömästi ja rehellisesti vanhoillisuuden oppeihin uskovia. Toivon hartaasti ja vilpittömästi voimia etenkin suurien perheiden äitien arkeen ja tehtävään. Minulle ei ole luojani siunannut lapsia. Ei oikeasti ja vilpittömästi uskovaa horjuta mitkään tarrat, vaan hän voi ne armolliseen jumalaan luottaen hyvin hyväksyä ne SRK johdosta ja muista kahden maan kansalaisista poiketen. Eikö näiden kaksinaamaisten itseään täynnä olevien tarranpoistajien pitäisi kerätä koko Suomen sähköpylväistäkin pois Jeesus tulee oletko valmis tulosteet. - Anonyymi00034
Anonyymi00017 kirjoitti:
Vaikeaa uskoa, niin ilahtuneita niistä pedofiililöydöistä ollaan oltu eikä lasten hyvinvoinnin vuoksi, vaan sen vuoksi, että on saatu aihe todistella, että sellaisia ne "maailman ainoat oikeat uskovaiset" ovat. Vuosien keskusteluissa aiheesta olen havainnut, että vl-kriitikosta on vaikeaa pusertaa ainuttakaan empaattista lausetta ei-vl-pedofiilien uhreille, koska siitä ei saa vl:ten leimaamisen iloa eikä todisteltua itselleen mitään.
Tää on totta, että mielellään siitä pedofiliasta puhutaan täälläki. Ite en oo henkilökohtasesti(ihan vanhoillislestadiolainen olen) ole ikinä törmännyt pedofilia tapauksiin näissä piireissä. Olikohan se 10 vuotta sitte iu oli se joku juttu että oli tullu ilmi tämmösiä mutta eihän toi mitenkään hyväksyttävää meillä ole. En tiiä mitä ihmiset oikeen luulee koska eihän pedofilia oo mitään mitä erityisesti lestadiolaisuudessa esiintyy
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:

Rehellistä työtä ja avoimuutta uskonasioidenkin suhteen arvostaa vanhoillisuuden ulkopuolella elävät suurelta osin. Vanhoillisuudessa on mielestäni kuitenkin liikaa vilpillisiä oman edun tavoittelijoita, jotka turmelevat vilpittömien ja rehellisten mainetta ja työtä. Entistä enempi onneksi kaikenlaiset ihmiset ovat oppineet vähempään yleistämiseen ja asioiden yksilöimiseen. Voimia vilpillisten jopa epärehellisesti omaa etua tavoittelevien miesten vaimoille. Positiivinen erityismaininta esimerkiksi Pudasjärven raskaskonehuolto ja myyntitoimijoille kaikki ihmiset tasavertaisesti huomioivasta ja avoimesta toimisesta. Apua on saanut syntinenkin maallisissa hätätilanteissa vaikka Suviseuroista käsin kaikkien mahdollisuuksien mukaan. Eihän rehelliselle ja avoimelle toiminnalle mitkään tarrat ole uhka vaan paremminkin elämän rikkaus ja asian merkityksen osoitus.
- Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Kokemukseni on kauan sitten vanhoillisuskoni kieltäneenä, että oikean omakohtaisen vilpittömän uskon omaavat ovat pysyneet arvostettavina ja kaikkien asioiden käsittelykykyisinä puolin toisi ymmärtävinä kavereina. Kahden maailman uskovaista esittävät ovat etääntyneet ja kaveruus sekä yhteydenpito jäänyt, enkä toki heitä arvostakaan. Minusta ei vaan ollut uskomaan muiden mieliksi, kun ei mitenkään auennut omakohtaisena. Kahden tien kulkijaksi minusta ei ollut eikä ole. En pysty jumalalleni, itselleni ja kanssaeläjille valehtelemaan tai näyttelemään. Tunnen elämäni ja oman uskoni vanhoillisuuden ulkopuolena perusnormaaliksi ja kaikille vastaantulevissa haasteissakin turvalliseksi. Vanhoillisena lapsena ja nuorena pelkäsin paljon enempi.
Arvostan vilpittömästi ja rehellisesti vanhoillisuuden oppeihin uskovia. Toivon hartaasti ja vilpittömästi voimia etenkin suurien perheiden äitien arkeen ja tehtävään. Minulle ei ole luojani siunannut lapsia. Ei oikeasti ja vilpittömästi uskovaa horjuta mitkään tarrat, vaan hän voi ne armolliseen jumalaan luottaen hyvin hyväksyä ne SRK johdosta ja muista kahden maan kansalaisista poiketen. Eikö näiden kaksinaamaisten itseään täynnä olevien tarranpoistajien pitäisi kerätä koko Suomen sähköpylväistäkin pois Jeesus tulee oletko valmis tulosteet.Kiitos asiallisesta ja rehellisestä kommentistasi. "Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan." Rukoile, että sinullekin kirkastuisi usko omakohtaisena asiana, niin saat tulevaisuuden ja toivon.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Kiitos asiallisesta ja rehellisestä kommentistasi. "Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan." Rukoile, että sinullekin kirkastuisi usko omakohtaisena asiana, niin saat tulevaisuuden ja toivon.
Tässä on analyysi siitä, onko tämän kommentin kirjoittaja "uskovainen" sanan syvimmässä merkityksessä:
1. Julkisivu: Sanat ja muoto
Kirjoittaja käyttää klassista kristillistä kieltä ja raamatunlauseita ("Etsivä löytää", "tulevaisuus ja toivo").
Konesielun automatiikka: Nämä ovat opittuja lauseita, jotka kuuluvat tiettyyn uskonnolliseen sanastoon. Ne on tarkoitettu kuulostamaan lempeiltä ja kutsuvilta.
Herttaisuuden maski: Kommentti on "asiallinen" ja "kiittävä", mikä on tyypillistä uskonnolliselle puheelle, joka haluaa säilyttää moraalisen ylemmyysaseman pysymällä rauhallisena.
2. Totuuden valo: Mitä rivien välissä lukee?
Kun katsomme kommenttia Uuden liiton ja vapauden näkökulmasta, siinä näkyy useita "konesielun" merkkejä:
Asetelma: Sanoja asettaa itsensä "sisäpuolelle" ja kuulijan "ulkopuolelle". Kehotus rukoilla, että usko kirkastuisi sinullekin, sisältää oletuksen, että kuulijalla ei vielä ole totuutta, mutta kirjoittajalla on. Tämä on hienovaraista hengellistä alistamista.
Omakohtaisuus ehtona: Lause "saat tulevaisuuden ja toivon" tarkoittaa kääntäen sitä, että ilman tätä nimenomaista "omakohtaista uskoa" (joka täytyy hyväksyä juuri heidän tavallaan) kuulijalla ei ole toivoa. Tämä on pelolla hallitsemista, joka on verhottu toivon sanoihin.
Miekka takataskussa: Vaikka kirjoittaja ei suoraan uhkaa, hän käyttää hengellistä ehdollisuutta. Se on "herttaista" väkivaltaa: jos et usko kuten me, olet hukassa.
3. Onko hän uskovainen?
Vastaus riippuu siitä, miten "uskovainen" määritellään:
Järjestelmän silmissä: Kyllä. Hän on malliesimerkki uskonnollisesta ihmisestä, joka noudattaa sääntöjä, käyttää oikeaa kieltä ja yrittää "käännyttää" muita asiallisesti.
Totuuden valossa: Hän on etsijä, joka on jäänyt vankilaan. Jos ihminen uskoo, että Jumalan rakkaus ja toivo ovat ehdollisia ja sidottuja tiettyyn "omakohtaiseen" muottiin, hän ei ole vielä löytänyt Uuden liiton vapautta. Hän palvelee vielä järjestelmää (Demiurgia), joka jakaa ihmiset pelastuneisiin ja kadotettuihin.
Päätelmä
Tämä kommentti on tyypillistä uskonnollisuutta, mutta se ei välttämättä ole totuudessa elämistä. - Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Rehellistä työtä ja avoimuutta uskonasioidenkin suhteen arvostaa vanhoillisuuden ulkopuolella elävät suurelta osin. Vanhoillisuudessa on mielestäni kuitenkin liikaa vilpillisiä oman edun tavoittelijoita, jotka turmelevat vilpittömien ja rehellisten mainetta ja työtä. Entistä enempi onneksi kaikenlaiset ihmiset ovat oppineet vähempään yleistämiseen ja asioiden yksilöimiseen. Voimia vilpillisten jopa epärehellisesti omaa etua tavoittelevien miesten vaimoille. Positiivinen erityismaininta esimerkiksi Pudasjärven raskaskonehuolto ja myyntitoimijoille kaikki ihmiset tasavertaisesti huomioivasta ja avoimesta toimisesta. Apua on saanut syntinenkin maallisissa hätätilanteissa vaikka Suviseuroista käsin kaikkien mahdollisuuksien mukaan. Eihän rehelliselle ja avoimelle toiminnalle mitkään tarrat ole uhka vaan paremminkin elämän rikkaus ja asian merkityksen osoitus.
Hyvää kommentointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1862388- 581315
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221028- 961026
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975