Kyselin täällä jo alkuvuodesta neuvoja liittyen ammatinvalintaani. Kirjoitan nimittäin ylioppilaaksi ensi vuonna, ja piakkoin pitäisi valjeta, mihin hakeutua opiskelemaan. Olen siis puhuja luojan armosta, kuten minulle on aina sanottu. Puhujana olen nimenomaan esitelmien pitäjä, en niinkään dialogin mestari, vaikka pärjään väittelytilanteessakin mainiosti. Lukiossa kiinnostavia aineita ovat humanistiset aineet: historia, yhteiskuntaoppi, filosofia, uskonto sekä äidinkieli myös. Mikä siis eteen, voitteko jotenkin neuvoa? Haluaisin nimittäin ammatin, jossa voisin hyödyntää puhujan taitoani, jotka muuten vetävät vertoja jopa Yrjö Kallisen retoriselle lennokkuudelle (legendaarinen puhuja, puolustusministeri, pasifisti, osuuskuntamies jne). Tavoitteenani voisi olla tietysti jonkin kiertävän esitelmöitsijän toimi, mutta eihän sellaisella varmaankaan elä. Ja mille alalle silloin pitäisi suuntautua, olla jokin tutkija vai?
Puhumisesta ammatti!
Veli Veikkonen
162957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet siis synnäinen poliitikko. ;)
Olen liian rehellinen ja suorasukainen poliitikoksi. Minut kai leimattaisiin populistiksi, koska en pysty puhumaan poliittista jargonia ja väistelemään kiperiä kysymyksiä. Taitaisi poliittinen urani tyssätä alkuunsa, koska ulosantini on yhtä ajatuksieni kanssa. Olen kyllä nimenomaan esitelmien pitäjä. Niinpä en haluasi myöskään ammattiin, jossa puhe on vain väline. Minulle sanottava on vähintään yhtä tärkeä asia kuin retorinen lennokkuus, muoto ei saa mennä sisällön ohi.
Minun mittapuuni mukaan hyviä puhujia ja esitelmöijiä ovat mm. Juha Siltala, Jukka Relander, Erno Paasilinna, Jörn Donner, Matti Kuusi, Panu Rajala, Olli Alho, Yrjö Kallinen, Timo Airaksinen, Matti Mäkelä, Veijo Meri, Hannu Raittila, Kaari Utrio, Laura Kolbe, Matti Klinge, Heikki Ylikangas. Heistä olen ottanut oppia tietoisesti ja varmasti tiedostamatta, ja saattaisin kuunnella heitä syömättä ja juomatta vaikkapa vuorokauden. Joukossa on etupäässä tutkijoita (kummastuttaa historian tutkijoiden suuri määrä, sinne kai valikoituu supliikkeja) ja kirjailijoita, mutta ei yhtään poliittikkoa, koska mielestäni poliitikot ovat huonoja puhujia, vaikka he ovat paljon äänessä. Samaten en pidä ensimerkiksi pappien ammattiryhmää - enkä opettajiakaan - hyvinä puhujina, koska he ovat joko liian julistavia tai opettavaisia. Hyvä puhuja ei alenna tai ylennä itseään, vaan hän on kuulijan kanssa samalla tasolla.
Paras vaihtoehto voisi olla puheviestintä.
http://www.jyu.fi/viesti/puh/
http://www.jyu.fi/viesti/oppiaineet/oa.php?id=3&secid=1
Mihinkä puheviestijät päätyvät? Jonnekin yrityksiin tiedottajiksi, vai? Tämä ammatti ei oikein istu minulle, koska siinä ammatissa tarvittava diplomaattisuus ei ole vahvuuteni. Puheviestinnässä keskitytään käsittääkseni liikaa tekniikan hiomiseen, kun minulle nimenomaan sisältö eli sanottava on kaikki kaikessa, joskin retorinen lennokkuus, jota minulla piisaa myös, on osa hyvää puhetta. Sivuaineena puheviestintä menettelee, mutta pääaineeksi minulle kelvannee jokin teoreettinen humanistisesta tai yhteiskuntatiteellisestä tiedekunnasta.
Kysypäs vielä näiltä: http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php
Porukasta löytyy niin helskyttelijöitä kuin sanan säilällä sivaltelijoita.
Tuolla sivulla lukee sijoittumisesta näin
"Puheviestinnässä koulutetaan laaja-alaisia viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoita mm. koulutuksen, yrityselämän, viestintäteknologian, median, hallinnon, politiikan ja kulttuurin aloille. Valmistuneet sijoittuvat esimerkiksi kouluttajan, konsultin, tiedottajan, toimittajan ja viestintäjohtajan tehtäviin. Puheviestinnän asiantuntemusta kysytään yhä enemmän mm. viestintäteknologian sovellusten ja käytön suunnittelussa, työyhteisön ja henkilöstön kehittämistehtävissä sekä viestintäosaamisen edistämisessä eri aloilla. Yhteistyön ja vaikuttamisen asiantuntemusta tarvitaan menestykselliseen toimintaan kaikkialla yhteiskunnassa."
Jos tuo ei kolahda niin sitten kannattaa miettiä vaikka filosofiaa tai jotain muuta. Ainakin omassa tiedekunnassani (yhteiskuntat.) niitä filosofeja aina päätyy joillekkin samoille luennoille ja niiden jutut on kyllä välillä aivan toiselta planeetalta (ei pahalla). Kovin käytännönläheistä lähestymistapaa yliopistosta ei kannata etsiä. Teoreettista lähetymistapaa ei pääse pakoon vaikka haluaisi.
Omassa pääaineessani (valtio-oppi) kyllä käydään noita puhumisen sisältö puolia ja tekniikoita läpi jonkin verran mutta se on taas sitä poliittista puhetta minkä koet itsellesi vieraaksi.
Sinun pitäisi mittiä mitä haluat tehdä ja missä työskennellä. Ennen sitä on vähän vaikea auttaa paremmin. Pääaineen valinnalla voi vaikuttaa siihen minkälaisen puheen piirissä liikutaan. Puheviestintä on asiaa puhumisesta viestimisen keinona yleensä. Ihmettelen vähän tuota kun sanot että sisältö on sinulle tärkein. Sisältöhän riippuu tilanteesta ja muotoutuu sen mukaan. Jos sinulla on jokin tietty aihe mikä erityisesti kiinnostaa kannattaa suuntautua sinne. Jos ei ole niin puhumisen tekninen osaaminen aiheesta kuin aiheesta kehittyy varmasti tehokkaimmin juuri puheviestinnän parissa.
Olet vielä kovin nuori, joten luonteenpiirteesi kehittyvät vielä. Jos et tällä hetkellä tunne esim. diplomaattisuuden olevan vahvuutesi, se tullee varmasti kehittymään tulevien vuosien ja kertyvän elämänkokemuksen myötä. Usko pois, muutut, kasvat ja kehityt seuraavan kymmenen vuoden aikana hurjasti (henkisesti), ja ehkä se toiveammattikin sieltä pikkuhiljaa hahmottuu.
on se, mitä haluat puheellasi saavuttaa? Kai sinulla on jokin sisällöllinen mielenkiinnon kohde? Mikäli oma ala löytyisi, voisit toimia esim. kouluttajana tyyliin Sarasvuo ;) tai Saarisen Esa :D Julkisuus olisi taattu vaikka et juuri sisällöllisesti merkittäävää sanoisikaan.. Voisit esim. tutkia noiden mainitsemiesi henkilöiden koututustaustaa ja saada sitä kautta vinkkiä siitä, millaisin ansioin tuo ukkokööri puheoikeuttaan käyttää.
Muistuttaisin vielä, että koulutustakin tärkeämpi ominaisuus on sittenkin karisma. Hyvä puhuja on myös ennen kaikkea hyvä esiintyjä. Jos vaikutat uskottavalta, saat läpi mitä hulluimmatkin hankkeet. Sillä puhuttua viestintää enemmän merkitsee kuitenkin se, miten asian ilmaiset ja mitä tuntemuksia saat ihmisissä heräämään.
Viestintä? Organisaatiopsykologia? Kirjallisuuden opinnot?
En halua toimittajaksi, joten viestintä tuskin on sopiva pääaine, eikä minua sitä paitsi kiinnosta viestinnän teoria erityisesti. Enkä ymmärrä, miksi kirjallisuutta opiskelisin, koska äidinkielenopettajan työ ei kiinnosta? Taideteoriat, joita kirjallisuuden opintoihin sisältyy runsaasti, ovat mielestäni todellisuudelle vierasta höttöä. Enemmän kiinnostaisi reaalimaailma ja konkreettinen tiede (historia ja yhteiskuntatieteet). Mitä on opiskellut esim. Juha Siltala, joka muuten on huikeimpia suomalaisia esiintyjiä? Hän on Suomen historian professori, mutta on kiinnostunut hyvin paljon työelämän nykytodellisuudesta, josta on kirjoittanut kirjan ja kiertää nyt luennoimassa. Oletteko muuten huomanneet, että historian tutkijat (Siltala, Klinge, Ylikangas, Kolbe, Relander) ovat perinteisesti vaikuttavia esiintyjiä? Samaten historiaan erikoistuneet kirjalijat (Paasilinna, Meri, Utrio, Donner) ovat sujuvasanaisimpia kaikista kirjailijoista? Tietysti joku Erno Paasilinnan kaltainen kiertävä luennoitsija on tavoittelemani ihanne, mutta aika mahdoton tavoite kaikkiaan.
Minua kiinnostavat erityisesti humanistit ja taitelijat, jotka tarkastelevat yhteiskuntaa, siis reaalitodellisuutta omasta kierosta näkökulmastaan. En ole kiinnostunut luennoimaan jostain kauan sitten kuolleesta kirjailijasta tai jostain taideteoriasta/taidesuuntauksesta, vaan minua kiinnostaa arkitodellisuus ja konkreettisuus. Historia ja yhteiskuntatieteet ovat mielestäni kiinnostavampia kuin esim. filosofia ja kirjallisuustiede, koska ensin mainitut ovat konkreettisempia. Minua ei siis kiinnosta käsitteellinen höttö, jota valitettavasti monet filosofit tuottavat. Minulle yleiskieli ja nimenomaan ilmeikäs suomen kieli ovat tärkeitä - jopa fetissejä. Niinpä outoja käsitteitä vilisevä filosofijargoni ei oikein sovi minulle. Esimerkiksi historioitsijat käyttävät huolitellumpaa ja rehevämpää suomen kieltä kuin filosofit. Tässä on vissi ero. Historia taitaa olla niitä harvoja tieteitä, joissa tutkimuksetkin kirjoitetaan yleiskielellä, joten kallistunen historian suuntaan.
Älkää antako äskeisen nimimerkin hämätä, olen siis viestiketjun aloittaja, eli nimimerkki "Veli Veikkonen".
Ei nuo yliopistojen aineet mene ihan noin suoraan että viestinnästä toimittaja, kirjallisuudesta äidinkielen opettaja ym. Monet suuntaukset antavat erilaisia vaihtoehtoja urakehitykselle. Koulutushan on pitkälti vain pohja. Vain harvasta yliopistollisesta tutkinnosta valmistuu suoraan johonkin toimeen.
Käsitteellisyyttä ja teoriaa et voi välttää missään tutkinnossa. Eräs aika laaja-alaisesti yhteikunnan nykytilaa käsittelevä yhteiskuntatiede, mikä kuulostaisi jotenkin määritelmääsi sopivalta olisi kenties sosiologia. Sitä voi opiskella lähes kaikissa yliopistoissamme.
Tiedän kyllä, että yliopisto ei ole ammattikoulu, mutta eipä kirjallisuuden opiskelijalla taida olla muita vaihtoehtoja kuin ryhtyä äikänopeksi tai kirjastotädiksi. Ja viestinnästä ei ole mitään hyötyä, ellei aio toimittajaksi tai tiedottajaksi. Viestinnän teoriat ovat tosiaankin aikamoista hiuksien halkomista ja korkealentoista käsitemössöä. Sosiologiassa panee vastaan sössölogimaisuus, siis sosiologijargoni, joka on karmeaa kapulakieltä - sinänsä sosiologian laaja-alaisuus ja tarkastelukohteet kiinnostavat. Historia taasen taitaa olla ainoa tiede, jossa tutkimuksetkin kirjoitetaan yleiskielellä (aina suomen kielellä) ja retoorinen lennokkus on jopa toivottavaa. Historia kiinnostaa muutenkin kaikin puolin - se laaja-alaisuutensa ja konkreettisuutensa takia.
Puhumisen harjoittelu ja oppiminen tulee lähteä omasta itsestä. Suoranaisesti tuskin löytyy siihen muuta kuin teorian kautta harjoittavaa oppiainetta. Yliopisto opettaa ne tavat, mallit ja rakenteet joilla hyvää puhetta tuotetaan käytännön puhuminen ja varsinkin sisällön tuottaminen on aika vähäistä. Ei ole siis kovinkaan paljon väliä mikä on pääaine, se antaa vain ja ainoastaan suuntaa tulevalle kehitykselle ja sille millä alalla kunnostaudut puhujana tai esitelmöitsijänä. Parhaita varmasti olisi joku näistä:
Puheviestintä
Sosiologia
Valtio-oppi
Filosofia
Psykologia
Kasvatustieteet (ei ole sama kuin ala-asteen opettaja)
Aikuiskasvatus (tämä voisi olla tutustumisen arvoinen)
Onhan noita siitä vaan valitest pääaineen ja muutaman sivuaineen, luet tohtoriksi ja kirjoitat muutaman kirjan. Myös poliittisuutta voi olla vaikea vältää. Kun avaa suunsa ja esittää jonkin mielipiteen tai näkökulman erityisesti yhteiskunnallisiin asioihin, tulee samalla esittäneeksi poliittisen kannanoton. Historian ongelmaksi muodostuu se että siinä on hyvin vähän mitään varsinaista puheeseen ja sen tuottamiseen liittyvää. Ongelman muodostaa myös historian suuntautuminen menneisyyteen.
"Puheviestintä
Sosiologia
Valtio-oppi
Filosofia
Psykologia
Kasvatustieteet (ei ole sama kuin ala-asteen opettaja)
Aikuiskasvatus (tämä voisi olla tutustumisen arvoinen)"
Ihan hyviä ehdotuksia, joista sosiologia ja filosofia ovat lähimpänä minun kiinnostuksen kohteitani.
"Historian ongelmaksi muodostuu se että siinä on hyvin vähän mitään varsinaista puheeseen ja sen tuottamiseen liittyvää. Ongelman muodostaa myös historian suuntautuminen menneisyyteen."
Olisi kiva, jos perustelisit, miksi sinun mukaasi historiassa on vähän puheeseen ja sen tuottamiseen liittyvää. En siis ymmärtänyt tarkalleen mitä tarkoitat. Historiassa tieteenä kiinnostaa nimenomaan laaja-alaisuus: ainoana rajoituksena se, että on tutkittava menneisyyttä. Historioitsija voi tutkia samoja asioita kuin sosiologit, valtiotieteilijät, filosofit, psykologit - oikeastaan voi olla kiinnostanut ihan mistä tahansa aihepiiristä. Historia olisi sikäli meikäläiselle parempi pääaine kuin vaikkapa filosofia tai sosiologia, koska olen puhujana enemmän tarinankertoja kuin pohdiskelija (=filosofi). Historia on pitkälti menneisyyden rekonstruoimista sanallisesti, ja hyvä tutkija on aina verbaalisesti kyvykäs. Historiassa oma verbaalinen lahjakkuuteni, joka on eritoten suullisen sanomisen värikkyyttä ja tarinankerrontaa, tulee mielestäni parhaiten hyödynnetyksi. Jotenkin tuntuisi kauhealta ruveta esim. sössölogiksi (ei halventavassa mielessä) tai filosofiksi, koska silloin joutuisin operoimaan kyseisten alojen kapulakielellä. Historiassa saisin käyttää puhdasta ja värikästä yleiskieltä.
Eikö historiallisen perspektiivin esiintuominen ole rikkautta? Kyllähän esim. Juha Siltala on hyödyntänyt historioitsijan ammattitaitoaan tehdessään "Työelämän huonontumisen lyhyt historia"-kirjaa, joka käsittelee nykyisyyttä. Minusta historian suuntautuminen menneisyyten ei ole ongelma, vaan historia voi tuoda uusia raikkaita näkökulmia nykytodellisuuteen.
Historian opintoihin ei varsinaisesti liity mitään puheeseen liittyvää. Historiallisten puheiden tutkimuskin alkaa painottua jo valtio-opin puolelle, sillä monet historiasta tallennetut puheet ovat poliittisia puheita. Historiassa, kuten monessa muussakin oppiaineessa tutkimukset ja työt tehdään kirjalliseen muotoon ja puhumista, sen harjoittelemista ja puhumiseen valmentamista on varsin vähän. Historia on pitkälti kirjallinen tiede. En oikein osaa tarkemmin selittää. Historialla ei ole puheen ja puhumisen kanssa kovinkaan paljon tekemistä. Yhteiskuntatieteissä puolestaan voit ottaa jonkin verran paremmin mukaan sekä puheen, että nykyisyyden aspekteja historiaa eli asioiden taustoja unohtamatta. Tuolloin tutkimusote ei ole niin tarkasti kohdennettu menneisyyteen, vaan pikemminkin kehitykseen, jonka kautta historiasta on tultu nykypäivään. Tuota mainitsemaasi rajoitetta ei siis ole. Itse otan yhteiskuntatieteissä mielelläni esseiden ja seminaaritöiden aiheiksi pitkälti historialliseen taustaan pohjautuvia aiheita ja arvosanat ovat olleet hyviä ja erinomaisia. Pidän historiaa myös erinomaisena aineena.
Kehoittaisin sinua lukemaan muutamia valtio-opin tai sosiologian esseitä ja tutkimuksia. Monet ovat todella kaukana kapulakielestä ja parhaimillaan jopa hauskoja lukea, kielellinen lennokuus on parhaimillaan vertaansa vailla. Kuten eräskin sosiologian progradu tutkielma jonka aihe käsitteli saunakeskusteluja jonkin pikkukaupungin uimahallin saunassa. Voi sitä sosiologi parkaa joka on tutkimuksensa eteen istunut saunassa tunteja ja taas tunteja=) tai eräs joka käsitteli jonakin vuonna annettuja koirien nimiä. Monessa aineessa saa lopulta aika vapaat kädet toteuttaa omaa suuntaustaan.
No eikö kannattaisi alkaa luennoitsijaksi tms...vaikka juuri johonkin noista kyseisistä aineista/aloista...