Erektio ja yleisterveys

Anonyymi-ap

Plus- liitteen artikkeli Iltalehdessä:

Heräät uuteen aamuun ja huomaat, ettei aamuerektiota ole tänäänkään.
Saatat ohittaa tilanteen olankohautuksella. Pitäisikö tilanteesta oikeasti huolestua?

Mitä kaikkea erektiot ja niiden määrä päivässä kertovat miehen kehon tilasta, urologian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Tuomas Jalanko?

– Jos aamuerektiot pikkuhiljaa vähentyvät tai heikentyvät, ja masturboidessa ja yhdyntätilanteissa erektio vaikeutuu, se voi olla merkki taustalla piilevästä sairaudesta, ja asia kannattaa tutkia, Jalanko sanoo.

Ikääntyminen vaikuttaa erektioihin heikentävästi, mutta jos vaikeuksia ilmenee jo keski-iässä tai sitä nuorempana, lääkäriin kannattaa lähteä hanakammin.

Sitä, mikä on keskimääräinen määrä erektioita päivässä, ei ole Jalangon mukaan tutkittu. Jos lääkärin pitäisi antaa jokin luku sille, mikä on normaali määrä, hän antaisi luvuksi yhden tai enemmän.

– Jos on yksittäisiä päiviä, jolloin erektioita ei ole, se ei vielä tarkoita sitä, että taustalla olisi sairaus. Mutta jos kuluu pidempi ajanjakso, ja mies huomaa, ettei hänellä ole pitkään aikaan ollut aamuerektioita tai niiden vahvuus on heikentynyt, tai jos on vaikeuksia saada erektiota masturboidessa tai seksissä, voi taustalla olla jokin syy, joka kannattaisi hoitaa.

Jalangon mukaan yksiselitteistä vastausta sille, mikä on erektioiden keskimääräinen määrä esimerkiksi vuorokauden aikana, ei kuitenkaan ole. Vaihteluväliä ei ole tutkittu.
Elämäntyyli vaikuttaa määrään

Urologian erikoislääkärin mukaan miehillä on seksuaalisen kiihottumisen aiheuttamien erektioiden lisäksi yöerektioita, joihin mies ei itse pysty vaikuttamaan.

– Yöerektiot ilmaantuvat nukkuessa REM-unen aikana. Näistä puhutaan myös aamuerektioina, koska mies voi huomata sellaisen, jos hän herää REM-unen aikana.

Yöerektiot aktivoituvat yön aikana, ja nuoremmilla miehillä niitä voi olla 6–7 kappaletta yön aikana. Aamuerektioihin eivät vaikuta psyykkiset tai ulkoiset tekijät.

– Täten voidaan todeta, että jos aamuerektiot ovat kunnossa, erektioon vaikuttavat verisuonet, hermosto ja hormonitoiminta ovat todennäköisesti kunnossa.

2010

19

297

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Joka yö tai aamu herään täydessä erektiossa. Jos tiedän että vaimolla on vapaata aamulla, niin menen lusikkaan ja siellä se lepää sitten pyllyn välissä.

      Jos vaimo alkaa vääntäytyä lähemmäs, se on merkki alkavasta toiminnasta. Minä pärjään kyllä ihan nukkuenkin. Tähän on löytynyt aika kiva balanssi.

      Parhaita on ne aamut, kun lapsenlikka hoitaa viikonloppuaamuna lasten aamupalat ja aamutouhut. Silloin on meidän avioaika kyseessä.

      Lisätestosta on taas paussi menossa, mutta se ei muuta kokonaistilannetta miksikään kuukausiin. Sitten on taas edessä 10 viikon setti kerran viikossa piikki, joka on vain 1% aktiivisten bodareiden annoksesta.

      Suosittelen, jos haluatte virtaa elämään ja sen että naiset näyttää kauniilta taas ja yöerektiot skulaa. Mutta jos ette halua, eläkää kuin Posso, vanha suolimuIkku.

      2010

    • Anonyymi00002

      Miljonääripariskunnan lapsia kasvattaa lapsenlikka, eipä ihme että isukki ei osallistu kun ajatukset alituiseen omassa hepissään ja niin vahvasti että siitä täytyy laatia luentoja PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE.

      • Anonyymi00003

        Lähtikö Posson vaimo jäykemmille vesille? Itsehän olet kertonut että Thaimaan matkailuun on vain yksi syy ja sinä olet ahkera Thaimaan matkailija ollut tarinoissasi.


      • Anonyymi00004

        Rakkaat ystävät! Kuulkaa Pasasen sanomaa! Lasten vanhempien tulee hylätä seksielämä ja käyttää se aika lasten kasvattamiseen, jotta lapset kasvaa. Sitten kun lapset ovat 18 plus ja ovat muuttaneet pois kotoa, voidaan harkita seksielämän käynnistämistä uudelleen, ellei sitten olla jo sen ikäisiä että siihen on tullut ikäraja, joka on Thaimaassa kansallispuistoissa.


    • Anonyymi00005

      Kertakaikkisen idioottimaista esittää perheellistä täyspäistä miljonääriä kyseisen kaltaisia luentoja pitäen itsestään kun aktivoituu jostain lehtiartikkelista ja sitten ryhtyy possottelemaan Pattayan matkailupalstalla.

      Kuvitelkaa hyvät ihmiset minkälainen kyseinen henkilö on ihan livenä, tahtoisitteko pöytäänne hänet esitelmöimään esimerkiksi istuessanne Pattayan rantakuppilassa?

      Mitä mahtaisi olla hänen oireensa kun promillet nousisi ja tarkoituksella ruokkisi häntä vähän provosoiden aiheita josta tietää hänellä olevan järkymättömät mielipiteet.

      Saisitte melko helposti aikaan tilanteen että häneltä sanat loppuisi ja hän ryhtyisi väkivaltaiseksi tapansa mukaan.

      • Anonyymi00006

        Etkö muka ole Posso Pasanen? Se on vaan koutsi joka kertoo tiedoistaan ja kokemuksistaan terveydestä tässä terve!

        Tähän sanomaan ei liity promillet, väkivalta eikä mikään muukaan kuinterveysvalistus, ja se on koutsin tehtävä. Nämä "luennot" pohjautuu aina ammatti-ihmisten oppeihin ja neuvoihin. En suinkaan itse toimi itseni koekaniinina.

        Kuten Posso toimi vaimonsa sormusten sovittajana omaan pikkurilliinsä 8)

        Kuvaile omin sanoin miten ryhdytään netissä väkivaltaiseksi? En ole ikinä lyönyt löysää reppanaa läskiä joka näyttää Nalle Puhilta, enkä aio koskaan aloittaa. Olet täysin turvassa minun osaltani.

        Olet lisäksi liian tyhmä provosoimaan ketään oikeasti. Olen vain testaillut mielisairautesi laatua.

        2010, Kwai-river


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Etkö muka ole Posso Pasanen? Se on vaan koutsi joka kertoo tiedoistaan ja kokemuksistaan terveydestä tässä terve!

        Tähän sanomaan ei liity promillet, väkivalta eikä mikään muukaan kuinterveysvalistus, ja se on koutsin tehtävä. Nämä "luennot" pohjautuu aina ammatti-ihmisten oppeihin ja neuvoihin. En suinkaan itse toimi itseni koekaniinina.

        Kuten Posso toimi vaimonsa sormusten sovittajana omaan pikkurilliinsä 8)

        Kuvaile omin sanoin miten ryhdytään netissä väkivaltaiseksi? En ole ikinä lyönyt löysää reppanaa läskiä joka näyttää Nalle Puhilta, enkä aio koskaan aloittaa. Olet täysin turvassa minun osaltani.

        Olet lisäksi liian tyhmä provosoimaan ketään oikeasti. Olen vain testaillut mielisairautesi laatua.

        2010, Kwai-river

        En vieläkään ole possosi, joten sulla on syytä tarkistuttaa pääsi terveys.

        >§<


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        En vieläkään ole possosi, joten sulla on syytä tarkistuttaa pääsi terveys.

        >§<

        Pattajan rantakuppilassa kukaan ei ole kukaan tullut sanomaan köyhäksi pallomahaksi joka on tullut panemaan halvalla lapsia, muut kuin netissä sinä. Sanoudut siis irti Posson agandasta sanomalla ettet ole hän? Se on terveen merkki jos asia on näin.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Pattajan rantakuppilassa kukaan ei ole kukaan tullut sanomaan köyhäksi pallomahaksi joka on tullut panemaan halvalla lapsia, muut kuin netissä sinä. Sanoudut siis irti Posson agandasta sanomalla ettet ole hän? Se on terveen merkki jos asia on näin.

        Minä olen osallinen kyseisiin esimerkkeihin ainoastaan aiheessa että Tyttö2010Neitinen kertoi olleensa niin lihava että häneltä kysyttiin odottaako hän kaksosia.

        >§<


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Minä olen osallinen kyseisiin esimerkkeihin ainoastaan aiheessa että Tyttö2010Neitinen kertoi olleensa niin lihava että häneltä kysyttiin odottaako hän kaksosia.

        >§<

        Enpä ole tähän ketjuun mitään kirjoittanut ennen tätä, mutta oikeasti huolestuttaa osamaksu miljonäärin terveyden tila. vanhenee silmissä, ja kertoo täällä seksuaalihaaveistaan, oikein metrisellä kurttauksella, tuossa on jotain vakavasti pielessä, siis oikeasti. pattaya rulez.


    • Anonyymi00010

      Kuslasti vaikuttaa aamuseisokkiin. Ainaski mulla.

    • Anonyymi00012

      Pasanen on herännyt joka aamu siihen että pipukka on kuin prinssinakin kuori ilman täytettä.
      Se on aika paikka hänelle tuo keskustelu sukupuoliterveydestä. Kiukuttelu alkaa heti. Nämä asiat tulee jokaiselle miehelle joskus vastaan niin Savossa kuin Pattayalla.

      • Anonyymi00013

        Resuperse pallomaha yhdelläkään yli 40 vuotiaalla ei seiso enää ja se on aivan varmaa... eikä sillä sesokilla mitään tee muutenkaan kuin pentuja tehdessä...

        By NumBaII


    • Anonyymi00014

      Voin vakuuttaa että Aimon kanssa tulee aina vahva erektio.

      • Anonyymi00015

        Meillä on romaaninen perhe tunnelma ja lähestymis kielto yleensä kotona iltaisin

        >S<


    • Anonyymi00016

      Sanotaanko näin että jo ennen murrosikää suosikkipuheenaiheet poikain keskuudessa olivat piIIut ja mopot.

      Myöhemmin tuli sitten muitakin, kuten moottoripyörät, autot ja urheilu, mutta piIIu säilyi kestosuosikkina. Siihen ei vaikuttanut ekat avioliitotkaan sen puheenaiheen suosioon.

      Perhe-elämän myötä sitten ne moottoripyöräilyt hiipui ja talot oli rakennettu, oltiin vakiinnuttu ja ne puheet piIIusta ehkä jäivät hieman vähemmälle ja puheet ruoasta, omasta liikunnasta ja duunista olivat enemmän tapetilla.

      Perhe-elämän myötä koittaa vaihe että puheenaiheena kuvioihin tulee myös lapset ja politiikka, autot muuttuu perheautoiksi ja MP:t alkaa kadota työkiireiden ja perhekiireiden vuoksi.

      Keski-iässä ei enää ole ne autotkaan níin tärkeitä, vaan vain kulkuneuvoja. Keski-iässä aletaan kyselemään kavereilta että kuinka usein ja tarviitko Viagraa, vertaillaan avoimesti seksielämää.

      Joillakin on sitten nuorentumiseen tarkoitettu salarakas viihdykkeenä, jos vaimo osoittaa hiipumisen merkkejä. Itselläni oli kaksi ja eron jälkeen 25. Ei ole koskaan tarvinnut haaveilla petipuuhista kun on ollut siihen seuraa riittävästi oikeastikin.

      Pattayalla kun tapaan suomikavereita, niin taas ollaan siinä pisteessä että piIIu se nousee puheenaiheeksi kuin myös erektiolääkkeet ja kyselyt testoista. Kaverit eivät ole seksituristeja, mutta he eivät sano ei jos oikeanlainen tyrkylle tulee.

      Eräs Herra Possavainen ensin kertoo että Pattayalla tehdään vain yhtä asiaa, ja kun minä hieman kerron miten siitä saa enemmän irti niin minä olenkin sitten hullu ja väärällä palstalla. En ole, sillä Pattayallakin pannaan ja käytetään Viagraa ja testoa.

      Sen verran tuosta testosta että en suosittele sitä mitä kertakäyntiklinikat tekee, eli ruuttaa kerralla 3kk annoksen reiteen. Testo imeytyy piikitettynä lihaksesta noin viikossa elimistöön ja siksi kerran viikossa rytmi on paras.

      Kertalaakia en uskalla edes ajatella, mitä se tekee, sillä jo tuo 0,3 ml viikossa pistää hormonia jylläämään siihen malliin että kykenisi vaikka viidesti päivässä. Voin vain kuvitella mitä sellainen 50 millilitraa tekee.

      Testohan ei varsinaisesti ole erektiolääke, vaan mieshormoni ja tämä kyseinen mieshormoni vastaa siitä että ne naiset kiinnostaa edelleen. Se on varma merkki teston puutteesta, jos naiset ei kiinnosta.

      Kiinnostuksen ja testotason nostamisen jälkeen tarvitaan muutakin mieskuntoa. Testo ei yksin tuo Possolle mieskuntoa takaisin.

      2010

      • Anonyymi00017

        Pasasen lapsuudessa Pasanen jutteli enonsa kanssa karvaisista kuIIeista ja sai tältä tyttöjen luistimet kun lupasi ettei kerro kellekään enomiehen nahkavaltikasta.
        Jostakinhan se trauma on tullut että Senssu syntyi.


      • Anonyymi00018

        Olet siis ansainnut kunnioituksen ja luottamuksen exältäsi kun sulla oli vain kaksi pillua hänen lisäkseen.

        Ja taasen kaikki tämä Pattayan matkailupalstalla.

        Kun stondis on noin tärkeä että täytyy kertoa omasta hepistään ja heppinsä kokemuksista jonka jälkeen ryhtyy porukalla maalittamaan, niin ei ole kyse mistään muusta kuin idioottien puuhasta.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Olet siis ansainnut kunnioituksen ja luottamuksen exältäsi kun sulla oli vain kaksi pillua hänen lisäkseen.

        Ja taasen kaikki tämä Pattayan matkailupalstalla.

        Kun stondis on noin tärkeä että täytyy kertoa omasta hepistään ja heppinsä kokemuksista jonka jälkeen ryhtyy porukalla maalittamaan, niin ei ole kyse mistään muusta kuin idioottien puuhasta.

        Vain lerppa ei ole omasta hepistään kiinnostunut.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1048
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      320
      1004
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      79
      785
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      762
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      666
    8. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      651
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      640
    Aihe