Oon niin väsyny koko mun elämäntilanteeseen..yhdessä asutaan minä,vauva(muutaman kuukauden ikäinen)ja mies.
Mies ei ota mitään vastuuta lapsen hoidosta,minun jaksamisestani..sen vaan ku maailma pyörii sen oman navan ympärillä.
Kaikki viikonloput notkuu ryyppäämässä kavereiden kanssa ja baareissa..ei tuu välttämättä ees kotiin yötä..saattaa olla 2-3pvä:n reissuja jne...
Lapsen ensimmäinen juhannus oltiin vauvan kans kaksistaan,isi oli kavereiden kanssa ryyppyreissulla :(
Mä oon niin täynnä tätä paskaa..jos näkyy jotain muutosta tulevan,ja alan pääsemään taas jaloilleni niin nurin meen aina vaan uudestaan...
Mies sanoo et rakastaa ja tahtoo olla mun kans,mut en ala tämmöseen..mulla menee oma mielenterveys..
Mä oon muutenki ollu sen kynnysmatto viimeiset kaks vuotta..kohtelee miten sattuu..lähtee liikenteeseen,ei vastaa puhelimeen,viesteihin tms..
Siinä pitäis sitte jaksaa hymyillä omalle pikkuiselle ja jaksaa päivästä toiseen..sitte tulee ukko kotiin niinku ei ois mitään tapahtunukkaan!
Mä oon muutaman kerran antanut sille vaihtoehdot mistä valita..pieleen menee.Aina jotenkin lepyn ja odotan et jos tilanne muuttuu paremmaksi,ihan lapsen kannalta ja muuten.En oo luovuttajatyyppiä,vaan haluan yrittää viimeseen asti.
Kyllä mä tätä miestä rakastan..mutta mikään ei näy auttavan,ja alkaa tosissaan tuntuun et päässä pimenee...
Joskus ku tuo mies häippäsee ni mulla tulee itsetuhoisia ajatuksia mieleen..mä oon niin yksin ja onneton..AINA vauvan kans kaksistaan.ku sais tuon tuskan mitä se aiheuttaa pois:(
Nyt pitäis olla onnellista vauva-aikaa jne..viikot menee hyvin..mut viikonloput,ei jumalauta.
Puntaroin koko ajan asioita..ja nyt oon alkanu tulla siihen tulokseen et parempi se on olla kahestaan vauvan kanssa..ei tarvi stressata lähteekö taas,tuleeko kotiin jne..
Mua säälittää niin pikkunen mitä se kohtelee kans niinku paskaa..sanoo muka tekevänsä kaikkensa et lapsella on hyvä olla,ei paljon siltä näytä;(
Käytännössähän mä oon jo yksinhuoltaja ku päivät oon vauvan kans(mies töissä) v.loput..
Pelottaa vaan tuo yksinjääminen..ja on niin helvetin katkera olo..kaikki mitä se on mulle tehny...miten siitä erosta selviää?
Mies ei ota mitään vastuuta lapsen hoidosta,minun jaksamisestani..sen vaan ku maailma pyörii sen oman navan ympärillä.
Kaikki viikonloput notkuu ryyppäämässä kavereiden kanssa ja baareissa..ei tuu välttämättä ees kotiin yötä..saattaa olla 2-3pvä:n reissuja jne...
Lapsen ensimmäinen juhannus oltiin vauvan kans kaksistaan,isi oli kavereiden kanssa ryyppyreissulla :(
Mä oon niin täynnä tätä paskaa..jos näkyy jotain muutosta tulevan,ja alan pääsemään taas jaloilleni niin nurin meen aina vaan uudestaan...
Mies sanoo et rakastaa ja tahtoo olla mun kans,mut en ala tämmöseen..mulla menee oma mielenterveys..
Mä oon muutenki ollu sen kynnysmatto viimeiset kaks vuotta..kohtelee miten sattuu..lähtee liikenteeseen,ei vastaa puhelimeen,viesteihin tms..
Siinä pitäis sitte jaksaa hymyillä omalle pikkuiselle ja jaksaa päivästä toiseen..sitte tulee ukko kotiin niinku ei ois mitään tapahtunukkaan!
Mä oon muutaman kerran antanut sille vaihtoehdot mistä valita..pieleen menee.Aina jotenkin lepyn ja odotan et jos tilanne muuttuu paremmaksi,ihan lapsen kannalta ja muuten.En oo luovuttajatyyppiä,vaan haluan yrittää viimeseen asti.
Kyllä mä tätä miestä rakastan..mutta mikään ei näy auttavan,ja alkaa tosissaan tuntuun et päässä pimenee...
Joskus ku tuo mies häippäsee ni mulla tulee itsetuhoisia ajatuksia mieleen..mä oon niin yksin ja onneton..AINA vauvan kans kaksistaan.ku sais tuon tuskan mitä se aiheuttaa pois:(
Nyt pitäis olla onnellista vauva-aikaa jne..viikot menee hyvin..mut viikonloput,ei jumalauta.
Puntaroin koko ajan asioita..ja nyt oon alkanu tulla siihen tulokseen et parempi se on olla kahestaan vauvan kanssa..ei tarvi stressata lähteekö taas,tuleeko kotiin jne..
Mua säälittää niin pikkunen mitä se kohtelee kans niinku paskaa..sanoo muka tekevänsä kaikkensa et lapsella on hyvä olla,ei paljon siltä näytä;(
Käytännössähän mä oon jo yksinhuoltaja ku päivät oon vauvan kans(mies töissä) v.loput..
Pelottaa vaan tuo yksinjääminen..ja on niin helvetin katkera olo..kaikki mitä se on mulle tehny...miten siitä erosta selviää?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Meillä mies käyttäyty just noin lasten synnyttyä...Puolisen vuotta sitä touhua kattelin ja jaksoin aina vaan uskoo parempaan huomiseen :)Mutta jotenkin tuo äijänkuvatus vaan sitten tottu siihen et "kyllä se aina kuitenkin antaa anteeks" ja jatko toilailujaan...
Yks kaunis päivä sitten tuli mitta täyteen ja heitin ukon pihalle. Kuukauden päivät oltiin erossa, ja se jotenkin sai isännän silmät aukeemaan! Sano että sitten sen vasta tajus mikä on TOSIAAN TÄRKEETÄ ku sen on vähällä menettää.
Tällä hetkellä meillä on mitä ihanin isi jota en vaihtais ikimaailmassa mihinkään! Eli meillä loppu hyvin-kaikki hyvin. On nuo ukot tosiaan joskus niin iteppäisiä ja lapsellisia etteivät usko ennenkun laittaa kovan kovaa vasten!
KANNATTAA KOKEILLA :)
"Mä oon muutenki ollu sen kynnysmatto viimeiset kaks vuotta..kohtelee miten sattuu..lähtee liikenteeseen,ei vastaa puhelimeen,viesteihin tms.."
Te nuoret naiset, jotka hingutte vauvaa mutta ainoa isätarjokas on huonosti kohteleva renttu - ÄLKÄÄ TEHKÖ LASTA jos lähtökohdat on sellaiset. Ei vaikka mies miten lupaisi muuttua "sitten kun" - aniharvoin ne oikeasti muuttuu.
Viisas oppii toisten virheistä, ilman että joka hommassa pitää mennä itse vaikeimman kautta.
"Mä oon muutenki ollu sen kynnysmatto viimeiset kaks vuotta..kohtelee miten sattuu..lähtee liikenteeseen,ei vastaa puhelimeen,viesteihin tms.."
Anteeksi nyt vaan, mutta kun mä en voi lakata ihmettelemästä miksi mennä tekemään lapsi miehen kanssa, jonka idioottimainen käytös on jo etukäteen tiedossa???
Siitä kai yleensä lähdetään, että asiat on jo lasta siitettäessä sillä mallilla, että lapsen on hyvä tulla perheeseen! OIKEASTIKO joku kuvittelee, että se valvominen, väsymys, itkut ja 24h kiinniolo vauvassa parantaa parisuhdetta?? Joo, on ne vauvat ihania, mutta realistisesti ajatellen..
Että ikävää kun miehesi on tollainen paskiainen, mutta kai sä sen tiesit jo ennen kuin "leikkiin" aloit??
joo,kyllä tiedän et ois pitäny miettiä!Ottaa päähän kun joku kirjoittaa tälläisesta asiasta, ni heti se haukkuminen alkaa..tiedän,itsehän olen syypää elämäntilanteeseenni!Minähän olen leikkiin ryhtynyt!
Ja vauva on maailmassa,sitä ei voi muuksi muuttaa.Häntä rakastan kaikesta sydämestäni ja kaipaan vain nyt neuvoja ja tukea miten selvitä!
JepJep.. Minua taas harmittaa (=vituttaa?) kun lapset joutuu kärsiin aikuisten ajattelemattomuudesta.
Vähän samoissa ajatuksissa kirjoitin minäkin viestinä kuin tuo samalla kellon lyömällä kirjoitettu vastaus "OTTAKAA OPPIA!!" Että josko joku osaisi olla etuviisaskin.. Jälkiviisaus on usein tyhmyyttä.
Niin..kyllä mä yritän hoitaa asiani siihen malliin että lapsi ei kärsi tilnteesta ja tarjota pikkuiselle parhaan mahdollisen kodin,missä on hyvä olla.
Asioita ei katsos voi aina suunnitella ja tietää mitä tapahtuu..Oon yrittäny melkeinpä kaikkeni!
Meillä miehen kans mennyt hyvin,mut tulee vaan tallaisia "kausia".KUMMATKIN halusi vauvaa,minkäs sille teet ku toinen alkaa sitten "paeta"vastuuta,"jättää"yksin???
Ootko itse sitten täydellinen,sulle ei luultavasti ikinä tapahdu mitään virheitä??
Ja jos jään yksinhuoltajaksi,ni ei se mun elämää kaada..tärkeintä on lapsen etu..niinkuin jo sanoin:Lapsi on nyt maailmassa,sitä ei voi muuksi muuttaa..vaikka kuinka siellä päivittelisit että lapsiraukka,joutuu kärsiin aikuisten ajattelemattomuudesta...
Toinen asia tietenkin jos mies alkaa nyt ymmärtämään tosiasiat,ottaa vastuuta jne..voisi vielä yrittää yhteiseloa..
Mutta itsehän kirjoitit, että jo 2 vuotta miehesi mennyt miten lystää!! Eli ei kai se mikään yllätys ollut että hän jättää sinut yksin vauvankin kanssa?? Eri asia jos aiemmin kotona viihtynyt ja vastuuntuntoinen ukko alkaisi paeta kotoa.
Jos niin naivisti kuvittelit, että miehesi muuttuu vauvan syntymän jälkeen, niin voi jessus! Ehkä se olisi kannattanut testata etukäteen.
Kaikkea ei todellakaan voi suunnitella ja tietää etukäteen MUTTA sen minkä tietää on osattava myös tajuta! Ei se auta jos HALUTAAN lasta, on myös osattava ajatella mitä LAPSI tarvitsee. On osattava odottaa ja malttaa kunnes tilanne on sellainen, että lapsen on hyvä syntyä.
En todellakaan ole täydellinen ja teen virheitä, mutten tieten tahtoen!
Päivitellä en kuule jaksa, ei se lasten asemaa muuta! Mielipiteeni kuitenkin ilmaisen, jospa joku ottaisi opikseen..
SINÄ VOISIT NÄILLE ASIOILLE TEHDÄ?
auttaisko jos kerrankin mietisit ketä sinä oikeastaan äänestät???
esikoisen syntymän jälkeen melkein samanlaista. öitä ei kyllä ollut poissa mutta kännissä aamulla aina viikonloppuina rymysi kotiin. vauvan ja kodin hoidin silloin yksin. ei apua herunut. vuoden melkein oli sellaista kunnes sitten olin päivän poissa kotoa vauvan kanssa ja soitin etten taida tulla kotiin muutamaan päivään ainakaan ellei muutu systeemit. se tehosi. samana iltana mentiin kotiin silloin ja saatiin mukava vastaanottokin. siitä lähtien meillä ei olla enää joka viikonloppu ryypätty ja nyt meille on suotu toinenkin lapsi ja isä leikkii poikien kanssa aina kun on vapaapäivät ja ennen töihin menoa kun kerkeää. huomaa että rakastaa lapsiaan. onneksi meillä kävi näin. toivottavasti miehesi käytös muuttuisi ja elämä muuttuisi paremmaksi. voimia sinulle!
Lopputuloksen tietänet itsekin?
Meillä oli samanlaista kaverien kanssa hengailua, mies sattoi tiskata ja nukuttaa vauvan 10-11 aikoihin (ja oli muuten pirun hyvä siinä) ja todeta, että kyllähän sinä nyt täällä pärjäät. Ja eikun menoksi. Mutta vauvahan heräsi sitten taas tunnin-puolentoista kuluttua, tissiä, ja taas nukutusta. Normaali nukkumaanmenoaika vauvalla oli 2-3 yöllä, onneksi sitten nukkui parikuisena 5-6 tuntia putkeen.
Seuraavia nukkumisongelmia voisin selvitellä kolmekymmentä riviä, mutta siirrytään sivulle 17.
Kun lapsi oli vuosi 2 kk, aamulla miehen paidasta löytyi huulipunaa, oli kuulemma TUSSIA. Tämän selityksen kuulin, kun olin leikkaamassa leipää, ja sanoin, että nyt on parasta pitää suu kiinni. Jumalan kiitos mies ymmärsi lähteä siitä paikasta töihin, muuten meidän perheen aamupalasta olisi saatettu lukea seuraavan päivän Iltalehdestä.
Samana päivänä kävelin vaunuineni vuokra-asuntovälitykseen. Ei se muutto niin herkkua ollut, kun oli tottunut siihen, että joku "aikuinen" kuitenkin jossain vaiheessa tulee kotiin. Mutta kun tavarat oli uudessa kämpässä, niin parissa päivässä ihmettelin kuinka simppeliä elämä voi olla.
Jos vauva olisi ollut helppohoitoisempi, niin energiaa olisi riittänyt muuttoon varmaan vuotta aikaisemmin.
teille jotka kerroitte omia kokemuksia ja tsemppasitte!
Alkuviikosta laitan omat asiat kuntoon ja jatkan elämää vauvan kanssa..saapa nähdä,uskon että mies tosiaan ryhdistäytyy kun tajuaa et mitä se menettää..aika näyttää miten sitten myöhemmin tulevaisuudessa,ollaanko yhdessä vai ei.
Ja tämä oma jaksaminen huolestuttaa...märsäystä,katkera olo,tuntuu ettei jaksa tehdä mitään,lähteä mihinkään..:(päivä kerrallaan.....
Oheisesta linkistä löydät asiaa aiheesta "lapset ja ero":
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/lapset_ja_ero/
Samoilla sivuilla on myös parisuhde hömppähöötä otsikoilla "toimivan parisuhteen lähtökohtia", mutta ei kannattane lukea niitä enää sinisilmäisesti uskoen parempaan. Jos mies ei ole tähän mennessä muuttunut, hän muuttuu ehkä pakon edessä. Mutta terapia yms. tuo hänelle vain jatkoaikaa yrittää manipuloida sinua. Ainoa todellinen ärsyke muutokselle on se, että muutatte erilleen ja mies saa palata tyhjään kotiin.
Mitä tulee talouteen, niin vastaavassa tilanteessa eronnut naispuolinen ystäväni tulee "omillaan" toimeen kahden lapsen kanssa vuokrakolmiossa. Sosiaalihuolto pelaa yllättävän hyvin tässä maassa. Lisätietoja saa marssimalla kelan toimistoon.
Olen käynytkin tuolla sivuilla vähän aikaa sitten katselemassa.
Juu,laitan omat asiat tuet kuntoon ja samalla mies miettimään tekosiaan(eri asuntoon).
Kiitos sinulle asiallisesta viestistä!
Ihan sama tilanne sulla ku mulla! Meillä vauva vasta 2 viikkoa...ja se juttu vielä lisäksi, että mieheni myös pettää. Tai oikeestaan jätin sen jo 3 kk sitten, kun kuulin pettämisestä, mutta siitä asti olen oottanut että kaikki vielä kääntyis hyväksi. Eilen päätin itsekin, että nyt saa riittää. Jo omankin mielenterveyden vuoksi, muutan vauvan kanssa pois mahdollisimman pian. Tiedän, että miestä kaduttaa, kun huomaa mitä menetti.
ja täällä ilmoittautuu vielä yksi lisää...
aivan kuin itse olisin kirjoittanut tuon. ainut että meillä raskausaika oli tuommosta, vauvan synnyttyä mies oli onnellinen isi 2 päivää...
ei ole enää miestä, ei ole enää lasta. lapsi huostaanotettiin.
oo totta?ihan yksin...voimia sulle!!
Joskus sitä tuntuu,et ku vois vaan itsekkin häippästä pois silloin kun siltä tuntuu..jättää se mies hoitaan lasta,ja katsoa miltä sillä tuntuu olla yksin!!
Eniten ottaa päähän kun lapsi ollaan yhdessä tehty..niin mies voi vaan paeta vastuuta jne.
Kaippa se on keskenkasvuinen pentu vielä itsekkin...:(
hu! Että äitejäkö tässä säälitään vaikka lapsi on huostaan otettu! Kai siihen joku syy oli ja siitä syystä säälisin mieluummin lasta kuin äitiä!
Tuo kirjoituksesi liipaisi aika läheltä myös meidän elämää... Meillä viikot menee ihan ok.
mutta ne viikonloput, miehen täytyy joka ikinen viikonloppu juoda ittensä humalaan vähintään yhtenä iltana... Mies harvemmin kyllä mihinkään lähtee, siis tosi harvoin. Mutta silti minusta tuntuu tosi ärsyttävältä, että täytyy joka viikonloppu juopotella.
Mies ei ymmärrä tekevänsä mitään väärää ja on usein sanonut, että aikoo kyllä tulevaisuudessakin juopotella vähintään kerran viikossa... kuuluu muka asiaan rankan työ viikon jälkeen.,
Mieheni ei ole humalassa mitenkään vaikea tms. mutta ei kyllä jkasa tämmöstäkään elämää...sitä aina toivoo, että toinen muuttuu, mutta ei sitä muutosta taida tapahtua ikinä! kun pääsis vain kurkkaamaan tulevaisuuteen, niin osaisi tehdä ratkaisuja...
Ehkä sitä vaan ei uskalla olla ilman toista aikuista rinnallaan, kun olen niin sitoutuva ihminen.. ja haluaa yrittää kovasti, että lapsi saisi olla molempien vanhempien läheisyydessä! Kun muuten kaikki menee hyvin ja olen sata varma, ettei mieheni käy vieraissa tms.
Jos haluat, laita maili osoite, niin kirjoitellaan jatkossakin kuulumisia! Voimia sulle, mitä ikinä päätätkin tehdä!
joo, kyllä tässä itseäkin masentaa, kun mies ei oma-aloitteisesti tee mitään vauvan kanssa, aina pitää käskeä! Ja sitten ihmettelee jos mä oon väsynyt, että sä saat olla kotona ja olla ihan vapaasti...joo, näinhän se on.
Mutta vauvaani en vaihtaisi mistään hinnasta mihinkään, on se kyllä niin ihana ja sitä toivoo sille vain parasta!
Itse olen joskus ajatellut, että pitäisi itsekin ruveta juopotteleen joka viikonloppu, ja kokeilla mitä mies siihen tuumaa...Mutta jo ajatus vaiheessa tulee järki vastaam, että ei sitä nyt niin rappiolle täydy alkaa vaikka kuinka haluaisi kaikkia keinoja kokeilla.
Itsetuntokin on niin nollassa itsellä, että sitä varmaan senkin takia niin takertuu toiseen, pitäis vain ottaa itseä niskasta kiinni ja ei aina leppyis niin helpolla ja antais anteeksi...
Onse niin vaikeaa tämä elämä aina välillä!!!!
Kyllä sinun pitää nyt jo ajatella itsäsi, ja jos sinä rakastat itseäsi, et ole sellaisen miehen kynnysmattona, joka ei osoita mitään rakkautta, tai edes huolenpitoa lapsellenne/sinulle, ja perheelle, vaan mieluimmin menee joka vkl ryyppyreissuilleen!
Ota lusikka kauniiseen käteesi, ja ota ja lähde.
Katso sitten muuttuuko miehen käytös vai huomaatko että mies on onnellisempi kun saa juoda yksinään itsensä humalaan joka vkl, eikä sinun taas sitä tarvitse KATSELLA! Saati odotella yöksi kotiin.
Tai sitten jos jatkat, joudut kestämään tätä samaa mitä ennenkin.
kyllä viikot menee hyvin ja on mukavaa..loppuviikosta alkaa sitten stressaamaan,että lähteekö mies taas viikonloppuna omille teilleen jne..
sekin voi tietenkin tuoda kireyttä,ahdistavaa ilmapiiriä kotiin:(
Mutta ei ketään saisi kohdella näin törkeästi..että mies lähtee kun siltä tuntuu ja minä istun kotona vauvan kans..ja suurinpiirtein märistään kilpaa..eihän tämä ole sellaista elämää mitä pitäisi katsella ja kestää???
Joka kerta sitä miettii että mitä olen nyt tehnyt väärin jne..että ylipäänsä ansaitsen tallaista kohtelua..mä oon aika kiltti ihminen,en turhista kitise jne..
Pelottaa miten tallainen vaikuttaa tuleviin ihmissuhteisiin..luotanko ollenkaan,pitääkö epäillä aina..mutta eiköhän sitä rehellisen ja mukavan miehen joskus sitten löydä...
Aivan on kuin meillä.
Parasta aikaa ukko viettää vapaa aikaansa kuppilassa, ihan vaan parille lähti eilen.
Tässä kanssa pinna niin viimesilleen venytetty että eipä taida meidänkään yhteiselo pitkään jatkua.
Olisi kiva kirjotella teidän muidenkin samoissa tilanteissa olevien kanssa, tai jopa nähdäkin joskus.
Ei niitä ystäviäkään montaa ole.
[email protected]
Niin, se on kyllä ihan hyvä jo miettiä seuraavaa mieskokelasta ennen kuin on vanhastakaan irti päästy!
Meillä vauva oli silloin vajaa puolen vuoden ku kyllästyin miehen saamattomuuteen ja siihen juomiseen!Kaikki kodin työt ja lapsen hoito oli minun harteilla.En päässyt mihinkään kotoa ja mies vaan meni menojaan...millon mihinki harrastuksiinsa yms. Mielestäni jos on vauva maailmaan yhdessä saatettu ni se myös yhdessä hoidetaan kun kerran yhdessä asutaankin!Olin jo maininnut miehelleni,että jos ei mallit muutu ni mä lähden vetään ja se päivä koitti kun nappasin tytön kainaloon ja häivyin!Mummolassa olimme sen ajan,että pääsimme asumaan vuokralle.Miehellä oli kokoajan kova hätä saada meidät takaisin vakuuttelujen kera,että varmasti muuttaa tapojansa jos tulemme!
Siinä vuosi tytön kanssa asusteltiin ja isä tapaili jatkuvasti tyttöään,oli varsinainen malli-isi.Mieheni halusi meidät takaisin ja me menimme.Sillä tiellä olemme vieläkin ja lapsiluku on kasvanut yhdellä!
Mies sai opetuksen ja nyt on tyytyväinen tilanteeseen!Mulla on jopa omaa aikaakin ja mies tekee ruokaa,hoitaa lapsia ja on muutenki ihana!Kannattaa pieni irtiotto tehdä jos ei muu auta.Se avaa kummasti miehenki silmät viimevihon ja hän ehkä huomaa sitten mitkä asiat elämässä on oikeestikkin tärkeitä!Tsemppiä sulle!!!:)