Stubbi se jaksaa reissata ja tuo ällö virne aina naamalla .Mutta mitäpä se köyhät maksaa ja useimmat vielä köyhiä.
Pressan matkat.
Anonyymi-ap
115693
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Mitä siitäkin tulisi jos presidentti istuisi tyhjänpanttina Mäntyniemessä. Tuskin eri maiden päämiehet vaivautuisivat jatkuvasti tulemaan tänne häntä tapaamaan ja hoitamaan valtioiden välisiä suhteita. Reissaahan tuo Marinkin, vaikka on vain kuunteluoppilas maailman politiikassa,
Vois se käydä Suomen kansaa jututtamassa.
Ei sitä kiinnosta Suomen kansa, on se tullut jo selväksi
Pitkään on työmailla ja muuallakim on käytetty nettiä neuvotteluissa,palavereissä
eihän se ole halpaa kun kuljetaan yksityiskoneella maailmalla ja sitten vielä hännystelijöitä mukana
Suomen julkiset menot on varmasti nousseet stubin alettua pressaksi kun täytyy kiillottaa
imagoaan joka suuntaan
eipä ne muutkaan julkiset menot mihinkän vähenny kun herroja lisätty vuosi vuodelta
on puolet liikaa ministereitä ja kansanedustajia ja heillä sen seitsemän assistenttia joiden kulut
joka vuosi nousee kun palkat ,palkkiot joka vuosi paranee ja tulee kuin manulle illallinen
sopeuttamisrahat kansanedustajille varsin suuri menoerä
tavis ihmiset kun on työttömänä vaikka 35 v jölkeen potkitu työelämästä niin raippaa ka pakotteita ja nipistetty työttömyystuista
suomi on erittäin surkea kaikille tavis suomalisille ihmisille, kaikesta eduista joudutaan vähentömöön
terveydenhuollon, hammashuollon saaminen ihan lottovoitto
sairaalasijoja vähennetään , operaatioiden jälkeen ihmiset pakotetaan kotiin puolikuntoisina'
vanhukset kokevat ihan järkyttävän huonoa hoitoa sekä kotonaan että laitoksissa
nyt juuri iltasanomien toimittaja (sairaanhoitajan ammattikoulutus ja työkokemusta)
oli viikon ollut laitoksessa ja oli pitkä kirjoitus mitä oli epäkohtia nähnyt ja
kokenut vanhusten hoidon tiimoilta
kannatta lukea itse netistä
siinä myös hän oli keskustellut johdon kanssa ja oli väittänyt ettei tiennyt että hän ei tiennyt vuorojen ongelmista että vajaalla työvoimalla monesti ja monia vuoroja peräjälkeen
ilman vapaata useampia päiviä yhteenmenoon ja kuinka siellä oli keskusteltu jos vaikka joku huusi apua hädissään
mutta kun matu tulee suomeen niin on valtavat koneistot jotka tarjoavat asunnot,
tuki rahat ...hyvät sellaiset ja pankkikortit
maksusitoumuksilla vaatteet, huushollitavarat , vaunut, rattaat, pyörät
heti juoksee lapsilisät, yksinhuoltajalisät
tarjotaan ilmaiset terveyden ja hammashoidot, tulkin kera, lääkkeet
uimahalli ja kuntosalivuorot, kahvilatominnat,
matkaustukset pakomaihinsa 2xvuodessa suomen varoilla
rahaa riittää ...lue kelan sivuilta kuinka onnekkaita ovat kun pääsevät suomeen
eivät kyllä ole kiitollisia kun vielä vaativat etuja lisää
kaduilla käyvät kiinni ja vaativat rahaa ja killittävät kiukkuisina kun ei anna
Presidentti ei istu missään Mäntyniemessä kun se remontissa? Presidentin tärkein tehtävä on ulkopolitiikka, miten sitä voisi hoitaa muuten kuin tapaamalla muita johtajia? Se että tyhmä reppana ei sitä ymmärrä, Stubb on todella sopivassa hommassa.
Jospa tuo haluaa olla näkösällä .Tuntuu olevan tämä Stubbi rauhaton ihminen ,ei viihdy kotosuomessa.
Voisi pitää pärstänsä peruslukemilla. Ylimielinen irvistys .
Sinä näköjään tykkäät hapannaamoista.
Eikös ne Englannin valtion päämiehet ollut sitä mieltä on omahyväinen just tuo ylimielinen virne naamalla.
Stubb on rauhaton sielu.
Subb on kansainvälisesti arvostettu henkilö. Sivistynyt, osaava ja hyvin kielitaitoinen.
Minusta sivistynyt ihminen ei mielistele eikä nuoleskele ja omaa moraalisen selkärangan.
No joo mitens ,meni prosentti lasku.
Stubbin prosentit ovat ...sori siitä
Presidentti Stubb oli vaimonsa kanssa Ruotsin kuninkaan syntymäpäivillä. On tapana ottaa kutsuja vastaan. Olisihan se ollut noloa, jos presidentti olisi lähettänyt vain onnittelukortin ja kukkapuskan. Matkustelu eri syistä kuuluu asiaan.
Pitäiskö kansalle kertoa paljollako pressa on matkaillut. Kuuluisi tietää veronmaksajat maksaneet!!!!
Pitäisikö kansalle kertoa paljonko erään tietyn ihmisryhmän jäsenien elatukseen on mennyt rahaa vuosien saatossa? On olemassa toinenkin ryhmä, joka on rantautunut myöhemmin Suomeen ja joiden elatukseen ja ylläpitoon on huvennut euro jos toinenkin. Mitään työteliästä porukkaa eivät tunnu olevan.
Pressa on matkaillut ja paljon......ja vielä ehtii, neljä vuotta jäljellä.
Ukraina, Ukraina, Ukraina......
En tarkoittanut ukrainalaisia. Sinä tarkoitit heitä.
Pressa hoitaa ulkopolitiikan, ei se homma kotona istuessa onnistu. Ja tottakai muitten päämiesten juhliin mennään, kun kutsu käy. Sekin on osa ulkopolitiikan hoitoa. Pysyy suhteet kunnossa.
Pitäiskö kansalle laajemminkin kertoa Persujen touhuista?
Mikä semmonen ihmisryhmä on? Persut?
Kyllä täällä meidän kadun pätkällä on toistakymmentä miestä maleksimassa .viimeisen päällä hienot vaatteet tupakit suussa laumassa.Pitää kysyä vaan kuka maksaa .
Kyllä pitäis.
No kyllähän se on niin että ei Stubbin tarvi olla joka paikassa ,monetkaan reissut eivät tuota mitään .Ottaisi Saulista mallia Sale oli hyvä hoitamaan Suomen asioita ,eikä mielistelly kenellekään.
Kotimaassa ilme peruslukemilla molemmilla, ulkomailla irvistelevät, miksiköhän näin
Katso kuinka muiden maiden päämiehet ja muut hymyilevät. Ei ole sopivaa esiintyä pahantuulisen näköisenä kun edustaa Suomea. Kyllä meidän naispressakin oli yhtä hymyä, kun esiintyi aikoinaan Venäjällä.
Hymy on jotain muuta kuin ylimielinen irvistys.
Vain sinun silmissä se näyttää ylimieliseltä irvistykseltä, missä lie vika. Jokaisella on omanlaisensa hymy ja kasvonpiirteet. Upea pressapari.
No onhan se suu aina irvessä ei sitä hymyksi voi sanoa.
Tekohymyä, kun kamera vielä kuvaa pari sekuntia yli niin hymy hyytyy, todellakin teennäistä teatteria
Stubb ei ole luonteva edes vitsejä kertoessaan. Vaimosta ei tiedä ei hän paljon puhu julkisuudessa.
Kateellisen panettelua koko aloitus.
Jotenkin teennäinen ja koko touhu kuin pellejen touhua.
Reissu-Alex. Reissu-Maran jäljissä Tsekkeihin. Ehti homehtumaan kotona 1 päivän.
Rahaa palaa ja ilmasto ei tykkää
Mutta Stubbin pitää olla koko ajan esillä ja saada glooria itselleen.
Just näin .Ensin nuoleksi Trumppia mutta sitten Donald hylkäsi ja nyt kiertää maailmaa ,että saa tuon virne hymyn lehteen
Mitä ihmeen asiaa voi olla vaikkapa Tsekkeihin
Kova on Stubidi reissaamaan, ottaa ilon irti asemastaan. Suuruuden hullu, luulee olevansa muiden mahtivaltioiden pressojen veroinen. Pahasti pelkään, että rahavalta hommaa sen jatkokaudelle. Mitä enemmän esillä, sitä leveämpi irvistys.
Verorahoilla on helppo rellestää muijansa kanssa.
Se ei ole rellestämistä jos kulkee valtiovierailulla. Niin ovat tehneet kaikki entisetkin presidentit. Niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin. Niin tekevät muidenkin maiden päämiehet.
Minua harmittaa se, kun tänne tulee tuhansia haittamaahanmuuttajia elämään verorahoilla.
Sinä tietysti tykkäät tuosta ilmiöstä.
Kiinnostaako herrasväkeä suomalaisten asiat ollenkaan vai onko enemmänkin ruottin asialla
Stubb on pintaliitäjä.
On hyvä, että hänet kutsutaan eri maihin vierailulle. Ei sinne mennä ilman kutsua.
Liian pieni puvun takki ja hirvee virne naamalla painaa maailmalla menemään,,kuin jokin isompikin päälikkö
Stubb on hyvin arvostettu maailmalla, jos et satu tietämään. Puvuntakki ei hoida asioita, mutta Stubin kielitaito ja muu osaamainen on valttia. Se on laajalti tunnustettu.
Sinä tietysti kaipaat Halosta takaisin. Hän varmaan osasi pukeutua niin, että se miellytti sinua.
Ei sitä pelkällä räätälin tekemällä puvulla & käsintehdyillä kengillä eikä kielitaidolla ihan pärjää , pitää omata muitakin ansioita ja niitä en paljon ole Stubbilla huomannut. Nuolemisdiplomatiaa harrastavana on asteikon alapäässä.
Mitä tykkäsit Halosen reissuista? Tapasi usein Putinin. Mitä mieltä olit hänen asusteistaan ja esim. ranskankielen taidosta?
Halonen oli omanlaisensa mutta esim Ahtisaari ei vaatteilla eikä ranskan kielellä " brassaillut " mutta oli erittäin arvostettu rauhan mies, josta saikin Nobelin palkinnon. Niinistökin arvostettu valtion päämies omana kautenaan. Stubbista tulee mieleen viimeisen päälle sliipattu helppoheikki ja vitsien kertoja.
Kun Stubb vielä pääsisi puheessaan usein toistuvasta...äääm....aam...aaam..aam.... aaam.... Kun sitä kielitaitoa niin kehutaan.
Stup ja Halonen pukeutunisen malli esimerkkejä,,kieli pitkällä toisella ruslandiaan ja toisella trumplandiaan
Kyllä. Solmio vinossa. Liian pieni takki ja liian lyhyet lahkeet. Italian style. Vaimonsa asiallisesti pukeutunut. Ei ylilyöntejä.
Totta , vaimonsa pukeutuu asiallisesti ei mitään ylilyöntejä, mutta kehno suomenkielen kehno osaaminen on tietenkin miinusta.
Hyvin on jo oppinut suomenkieltä. Aina vaan paranee.
Julkisesti ei paljon Rva Stubbin puhetta kuule, tottakai lukeneena ihmisenä oppii ( on aikoinaan sanonut, ettei hän tarvitse suomen kieltä mihinkään ) , mutta suppea on piiri, jossa kuulee hänen puhuvan suomen kieltä.
Paljon reissaa turhaan ja tikusta tehdään asiaa, vähempikin saattaisi riittää?
Hän matkustaa eri maihin kun kutsu käy. Niin tekevät muidenkin maiden pressat. Tänä aikana on hyvä ns. verkostoitua. Mitä sellaisella pressalla olisi merkitystä joka istuisi virka-asunnossaan tyhjän panttina.
Triiolla kulkee mahtavasti pankkia vaihtaessa.
Moni kaipaa Kekkosen ja Koiviston ölähtelevää muumiohahmoa presidentiksi.
Sellaista joka vaalien jälkeen häviää näkyvistä ainakin vuodeksi ja tulee esiin viisasta esittäen laukomaan kryptisiä lauseita asioiden sivusta vain uudenvuoden puheessa.
Mitään ei koskaan sanota vaan asiat pitää vuoden aikana selvittää toimittajien keskuudessa.
Ainakaan ei tarttenu katella mitään jumppavideoita! Hiihtokin oli arvokkaanoloista ja asemanmukaista.
Niinistö on ollut paras pressa tähän asti. Stubb on helppoheikki verrattuna Niinistöön.
Stubb on hyvin arvostettu maailmalla. On saanut osakseen pelkkää kehumista. Niinistö oli pressa-aikanaan tosi kryptinen henkilö. Hänen puheestaan ja jahkailustaan ei aina meinannut saada mitään selkoa. Sen totesivat myös monet toimittajat.
Salen joka toinen lause alkoi sanalla mutta.
Millä lentokoneella näitä ilmastomatkoja tehdään, vai passaako ihan muiden sekaan mennä. Kyllä Sauli oli sentään oikea presidentti, ei tarvinnut hävetä.
Ei nykyistäkään presidenttiä tarvitse hävetä. Häntä arvostetaan maailmalla erittäin paljon. Se on nähty jo moneen kertaan. Niinistö on tietysti edelleenkin vanhusten suosikki.
Mitä asioita hänessä arvostetaan, listaa esille niin tulee uskottavuutta kehumiseen.
Kuten todettua Alexander Stubb on erittäin arvostettu henkilö.
Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori (kansainväliset suhteet).
On toiminut:
-ulkoministerinä
-ulkomaankauppaministeri-, ja eurooppaministerinä
-valtionvarainministerinä
-europarlamentaarikkona
-Euroopan investointipankin varapääjohtajana
-professorina Italiassa (Firenzessä)
-on opiskellut Sorbonnen yliopistossa.
-tutkintoja Yhdysvalloissa, Belgiassa Ranskassa ja Iso-Britanniassa.
- valittiin Suomen tasavallan presidentiksi demokraattisilla vaaleilla.
Stubb kutsutaan usein erilaisiin huipputapaamisiin ympäri maailmaa.
Jos osaat, niin seuraa uutisia niin tiedät vieläkin enemmän. Lista on pitkä. Turha tänne on kaikkea kirjoittaa, kun netti on täynnä kirjoituksia.
Kannattaa lukea myös ulkomaisia lehtiä. Sieltä löytyy myös kehuja ihan kiitettävästi.
Kaikkein tärkein meriitti listasta puuttui....- on pelannut erän golffia DJ Trumpin kanssa
Stubb on koketteeraava kermapeffa.
Pitäisikö olla joku rasvanahkainen ja punaniskainen duunari?
Ei luonteva ei ollenkaan vaan teennäinen puheissaan.
11 miljönääriä kestitsi vaalivoittonsa jälkeen. Se kertoo kaiken.
Uskoisin, että juhlissa oli muitakin kuin vain nuo 11 henkilöä. Sinun täytyy hyväksyä se, että eniten ääniä voittaa aina. Tällä kertaa ei ollut sossujen tai muiden vasemmistolaisten vuoro voittaa.
Aika monet ovat huomanneet minkä virheen tekivät äänestämällä Stubbia .
Sukulaiset tietenkin ja laaja ystäväpiiri kun on hyvin verkostoitunut....hm
Pääsivätkö myös UPIn johtajat palkinnoksi hyvin tehdystä työstä Oliverin hyväksi ?
Te sossut, äänestäkää seuraavaksi presidentiksi vaikka Marko Asell. Näin saatte mieluisan miehen maan johtoon.
Suurin osa kansasta on tyytäväisiä Stubiin. Viime joulukuun mittauksessa 76% oli melko tai erittäin tyytyväisiä Stuppiin. Mutta, eihän vassarit tietenkään hyväksy häntä. Haaveilevat Paavo Lipposta tai Tytti Tuppuraista valtaan.
Tämä on seiskan kaltainen halventava juorupalsta eikä Tasavallan presidentti Stubb todellakaan kuulu tänne.
Eihän tuo UPIn juttu mikään juoru ole , vaan ihan fakta tietoa ja vielä oikeusoppinut antoi kyseisessä tapauksessa vakavan varoituksen
Tuo ansiolista on kokonaan julkiselta puolellta, yksityiseltä sektorilta ei mitään työkokemusta.
Juuri niin yksityisen sektorin näytöt puuttuvat kokonaan. Siellä pärjäävätkin todelliset osaajat.
Olisiko pitänyt olla töissä esim. Sokoksen kassalla?
Hän on ainoastaan opiskellut erilaisten stipendien turvin ulkomailla ( jenkkilässsä ) myöhemmin EU:n suojatyöpaikoissa.
Stipendit ovat juurikin sitä varten, että niitä anotaan ja käytetään. Yksikään työpaikka ei ole ollut suojatyöpaikka.
Jos teillä vassareilla ei ole päätä opiskella yliopistoissa ja ulkomailla, niin älkää kadehtiko niitä joilla on mahdollisuus siihen.
Kaikilla on mahdollisuus opiskella Suomessa tai ulkomailla.
Onko esim. EU:n parlamentissa mitään tasovaatimuksia työn osaamisen ja laadun suhteen ja mikä elin niitä tarkistaa. Taitaa olla aika " höveliä " hommaa, no tietenkin kielitaito pitää olla riittävän hyvä. Koska päättyy Ursula von Lyenin johtamiskausi ?
Ainoastaan heille, jotka opiskelevat Suomen yliopistossa voisi olla hieman kateellinen.
Jokaisella on oikeus hakea stipendejä. Jos tulee valituksi ulkomaiseen korkeatasoiseen yliopistoon, niin se on hyvä asia.
Onhan siellä vassareitakin. Joten älä ole oikeistolaisille kateellinen.
Sofia Virta matkailee kesäisin ulkomailla isolla matkailuautolla.
Kalliiksi tulee tuo pallon kiertäjä ja tokkopa on Suomelle hyötyä hänestä.
Hänestä ja matkoista on aina jotain hyötyä. Kävihän Halonenkin usein Venäjällä ja Niinistö vähän siellä sun täällä. Se on sitten eri asia oliko Venäjän reissuista mitään hyötyä.
Saman tapaan eri maiden muutkin päämiehet matkustavat. Se on ihan normaali käytäntö.
Löytyy varmaan matkustelukustannusten summa jostain vaikkapa tähän asti.
Varmasti löytyy. Eihän Stubb salaa matkusta mihinkään.
Enta iso seurue ( valtuuskunnat ) joka reissaa Stubbin mukana , kuka heidän kustannukset rahoittaa, niin veronmaksajat tietenkin.
Valtuuskunnat neuvottelevat uusista tilauksista Suomelle. Jos saavat aikaiseksi hyviä sopimuksia, niin muut maat tilaavat Suomesta erilaisia tuotteita. Se jos mikä kannattaa. Hyvin hoidetut kauppasuhteet tuovat meille rahaa.
Onko jotain faktaa siitä kuinka hyvin ovat onnistuneet saamaan tilauksia Suomesta ja mitä tuotteitta ?? Paperilla kaikki näyttää hyvältä, mutta mikä on fakta se onkin sitten ihan eri juttu.
Mutta mitä se pressa sitten tekee jos muut tekevät työt
Pressa pitää puheita ja kertoo vitsejä.
Kiva, ettei ole liian totinen.
Stubb edustaa suomalaisten enemmistön kuten tämä äärivasemmistokakkonen haavistokin. Liberaaliglobalismivasemmistoa. He edustavat moraalin ja arvojen rappiota kuten 80 prosenttia suomalaisistakin. Stubbia tai haavistoa yhdistää se että suomalaisten asiat eivät heitä kiinnosta yhtään vain oma napa kuten 80 pros suomalaisistakin. Luulen että Halla A olisi ollut suomen ja suomalaisten etua ajava Presidentti .
Suomelle käy huonosti sillä ahneella omanapakansalla on pask. loppu, varsinkin kun ei ymmärretä että raha ei tule loputtomasti kelan seinästä. Jonkun sen rahan on tienattava, muutama sata suomalaista varakastako?
Halla-Aho olisi ollut hyvä valinta pressaksi, mutta rahamiehet halusivat Stubbin. No nyt on nähty mikä Stubb on . Tuskin toista kautta Suomen veronmaksajien rahoilla matkustelee.
Kaikki edellisetkin pressat matkustivat verorahoilla. Niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaiset.
Mutta se matkojen määrä kai tässäkin on ratkaiseva. Stubb kerää itselleen nyt glooriaa ja suuntaa katseensa jo EU:n johtopaikalle. Ei hän ole Suomen asialla ollut koskaan.
Älytöntä resuamista vero ja velkarahoillamme.
Kerro missä hän on resunnut? Presidentit matkustavat ja ottavat myös toisten maiden päämiehiä vastaan. Sellainen on yleinen tapa. Tätä tyhmät eivät tajua ja heille on turha selittääkkään mitään.
Tyhmät, ei vaan realistiset.
Löytyiköhän kuinka paljon säästettävää tältä hallinnonalalta näinä kovina aikoina. Tuo matkailu ei ainakaan voi olla tärkeintä, on kaikensortin etäkokoukset ym. nykytekniikan aikana. Eikö edes ilmasto häntä kiinnosta.
Kun eri maiden päämiehet kokoontuvat euroopassa ja muualla, niin ei Suomen presidentti voi osallistua etänä, jos sellaista ei erikseen järjestetä. Johan sen sanoo järkikin.
Tiedätkö mitä maksaa tällä hetkellä työttömien vierasmaalaisten elatus?
Tilaston mukaan viime vuonna oli 54235 ulkomaalaista työtöntä. Ulkomaalaisten osuus Suomen työttömistä oli 20,2%.
Kannattaa laskea mitä kuluja tuo aiheuttaa suomalaisille veronmaksajille, eikä puhua yhtään mitään presidentin menoista.
Suhteessa tuo ulkolaisten ja yhden presidentin rahankulutus ei taida olla ihan sama per nuppi.