Oma tämänpäiväinen käkihavaintoni selostettuna otsikon >jutustelua< alla!
Siinäkin kysymys jonka tähänkin laitan:
Työkaverin kanssa tänään juteltiin ja ajateltiin että onkohan tänävuonna käkiä aiempaa vähemmän??
Työkaveri sanoi ettei ole käen kukuntaa tänä kesänä vielä kuullut, ja itsestänikin tuntuu että tavallista harvemmin on kuulunut käen ääni.
Näin siis täällä Varsinais-Suomen ja Hämeen rajalla. Kuinkahan on asia muualla Suomessa???
Siinäkin kysymys jonka tähänkin laitan:
Työkaverin kanssa tänään juteltiin ja ajateltiin että onkohan tänävuonna käkiä aiempaa vähemmän??
Työkaveri sanoi ettei ole käen kukuntaa tänä kesänä vielä kuullut, ja itsestänikin tuntuu että tavallista harvemmin on kuulunut käen ääni.
Näin siis täällä Varsinais-Suomen ja Hämeen rajalla. Kuinkahan on asia muualla Suomessa???
Vastaukset 9
Vanhimmat
minä en ole kuullut sit pikkupoika vuosien jälkeen käen kukuntaa taitavat olla tosi vähissä nykyään.
eikä ihan vähän kukukaan. Täällä keskisessä suomessa on käkiä vaikka kuinka. Moinen kilpalaulanta, kun usein on äänessä useampikin yht'aikaa. Aika harvoin pääsee käen näkemään, vaikka päivätöikseen metsissä rymyää. Tänään sattui se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Mutta täällä Tampereen seudulla ja lähiympäristössä en ole kyllä moista ääntelyä tänä vuonna vielä kuullutkaan.
Mutta odotellaan nyt vielä, josko sitäkin sitten kuulisi.
viikkolla täällä satakunnassakin, minä olen vasta käen kuullut, viimeiksi tänäaamuna, n.klo 04.30.
Käet vielä tuloillaan. Odottelevat lämpimiä kelejä ja hyönteisiä.
...kerran olen tänä vuonna nähnyt mutta kukkumista ei ole kantautunut korviin. Nämä havainnot Oulun alapuolelta.
Mutta kaverini kertoi juuri, että heidän mökillänsä nyt viikonloppuna sitten käki kukkui. Näin Orivedellä.
Joo, tosiaan nyt on noin parin viikon ajan kokoajan jokapaikassa käkejä pörrännyt ja joka aamu olen herännyt siihen kun käki kukkuu ihan jossain nurkan takana.. Eräs kaverikin sanoi että on nähnyt tavallista enempi ja varsinkin kuulunut. Eli näin Oulun alapuolella!
Keski-Suomessa Laukaalla kuulu melkein koko kesän ja vielä alku syksystäkin käen kukunta, vaikka silloin olisi pitänyt käkien olla jo muuttanut etelän maille.