Elämäni on ohi

Kiitos sadistinen lapsuuden perhe, kiitos psykopaatti, joka olet vuosikaudet minua vainonnut, kiitos suuri rakkauteni joka annoit ymmärtää, että kaikki muut ovat parempia kuin minä. Kiitos miespuolinen kaverini, joka laitoit juomaani tyrmäystippojani, raiskasit minut tajuttomana ja kohtelit kuin roskaa. Kiitos "ystävä mies" joka hait sairaalasta, mihin jouduin psykopaatin järjestämän porukan kovan henkisen kiusaamisen johdosta.

Vielä heikossa kunnossa sairauskohtauksen jälkeen haukuit sairaalan pihalla, miksi en jäänyt kotiin kuolemaan, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Vain koska en alkanut suhdetta kanssasi. Nyt olisi taas tyrkyllä komea mies, samanlaiset elämänarvot, varakas (ei 1. prioriteetti), asuu maalla. Itsetunto minulla pyöreät nolla. Täytyy unohtaa.

Kiitos yhteiskunta, joka lääkitsit älykkään lapseni siihen kuntoon, että tuli aivovamma, kun lääke ei metaboloitunut kehossa. Vain jotta saitte hänestä kiltin ja helposti hoidettavan. Alunperin terveen nepsyn. En pysty enää mihinkään, muuta kuin tyytymään tähän yksinäiseen kohtalooni. Ei tästä voi toipua enää. Joka aamu harmittaa herätä painajaisten ja rauhoittavien lääkkeillä tai unilääkkeillä nukutun yön jälkeen. Millä tätä voi jaksaa?