laiton kokoontuminen herätti ajatuksia

Anonyymi-ap

prisman parkkipaikalla oli ollut satoja autoja ja asiasta on tehty rikosilmoitus.
ymmärrän hyvin miksi on väärin kokoontua suurella joukolla, mutta minusta se, että 500 autoa on kerääntynyt parkkipaikalle herättää enemmän ajatusta siitä, että Kokkolassa ilmaisille tapahtumille on kysyntää.
nuoret eivät olleet tuolla parkkipaikalla artistin perässä, ei tapahtuman, vaan heillä ja meillä kaikilla on tarve pysähtyä ja kokoontua ja hengailla.

nuorille ja kaikenikäisille pitäisi antaa mahdollisuus järjestää tällaisia kokoontumisajoja . tietysti poliisin luvalla ja järjestysmiehet paikalle.

mutta kokkola haloo eikö tämä herätä teissä mistään ajatuksia? päättäjät, kun leikkaatte kaikesta ja kaikki on maksullista, niin sen huomaa miten siinä käy ja sitten tällainen laiton toiminta häiritsee kaikkia.

teillä olisi mahdollisuus järjestää kokoontumisajot ja paikkoja hallitusti ja lisätä myös ilmais tapahtumia kaikenikäisille.

nuo kaikki kuskit ( ainakin Toivottavasti) oli selvinpäin ja ajokunnossa eikä humalassa baarissa ja sekin kertoo jotain.

hyvät nuoret kokoontukaa, mutta pyytäkää luvat . älkää lannistuko missään nimessä ainakin mielestä tällainen toiminta on toivottua kunhan ei kaahailla ja rikota mitään.

kesällä kaupunki voisi järjestää jotain tekemistä tai toimintaa joka on ilmaista eikä aina vaan maksullisia kalliita tapahtumia.
jos ihmiset kokoontuvat sankoin joukoin vain hengailemaan kaupan parkkipaikalle ilman syytä, niin se jo kertoo suuresta tarpeesta .

ei me tarvita kalliita hienoja tapahtumia me tarvitaan yhdessä oloa ja yhteisöllisyyttä.

noissa ajoissa yleensä pointtinahan on kuka vaan saa ja voi tulla.
vaikken itse ollut mukana, mutta kokemuksesta tiedän nuorempana tullut oltua, että se oli parasta nuoruudessa, että sai tavata uusia ihmisiä, esitellä autoa ja ihastella muiden autoja.

51

763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Yhteisyyden varjolla mennään viidellä sadolla autolla käyttämäään moottoreita ja tuhoamaan planeetta ja muiden ihmisten elinolosuhteita. Voi yhteisöllisyyttä harrastaa ilman junttimaista saastuttamistakin.

      • Anonyymi00002

        Älä ota enää. Oot varmaan itekin joskus ollut nuori.
        Oot vaan katkera, kun oma elämäsi on ehtoopuolella.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Älä ota enää. Oot varmaan itekin joskus ollut nuori.
        Oot vaan katkera, kun oma elämäsi on ehtoopuolella.

        Huono vastine. Mielikuvitus lentää. Mutta pääasia että yrität edes jotenkin ärsyttää. Aivan mahtavaa.


      • Anonyymi00008

        olen sitä mieltä, että markkinoille pitäisi saada edullisempia sähköautoja, mutta kun akkujen tekeminenkään päästötöntä ole se on totta.
        liian vähän se polttoaine taitaa edelleen maksaa, kun nuorilla tuntuu sitä rahaa riittävän mopolla ja autoilla ihmisten kiusaksi asti ajamaan.
        mutta minä puhuin kokoontumisesta en välttämättä tarkoittanut, että sinne pitäisi autoilla tulla.
        voihan sitä mennä pyörälläkin .
        t. aloittaja


      • Anonyymi00033

        Kenelle tuosta oli haittaa? Ei asiakkaita.
        Mitkä on varsinaisia paska-aivoja, on nuo ekokapinalliset, jotka todella aiheuttaa VERONMAKSAJILLE haittaa


    • Anonyymi00003

      Perhossa nuorena kokoonnuimme riiheen tai heinälatoon poikaporulla. Koivukosken Simo kertoi aina kuinka oli ollut tytön aitassa yötä saanut puristella tissejä ollessaan vasta 17 vuotta. Iltaisin kävimme kurkkimassa saunan ikkunasta siskojani ja naapurin kahdeksankymppistä Sofiaa joka nukkui alasti, Hah Hah Haaa!!!...

    • Anonyymi00004

      Kokkolan poliisit hoitaa sen asian antavat teleskooppi patukkaa ja of ta sekä etälamautinta,ja tekevät väärennettyjä raportteja

      • Anonyymi00007

        Ajokortkn saaneethan ovat pääosin 18 vuotiaita, heidän pitäiso jo osats käyttäytyä ja tehdä jotain kehittävää eikä häiriköidä meluten ja saastuttaen.

        Ajokortinhan saa kaikki..se että voi tuottaa melua eo nyt ole oikhen mithän.


    • Anonyymi00005

      Ennen oli Anttilan parkkipaikka usein autoja täynnä läpi yön ja rundi pyöri.

      • Anonyymi00009

        Niin ja se tapahtui joka viikonloppu ja vähän keskiviikkonakin!


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Niin ja se tapahtui joka viikonloppu ja vähän keskiviikkonakin!

        Ei niitä kaasuja tarvi palijo hengittää ku ne jo vaikuttaa keskushermostoon ,verisuoniin ja syrämeen.
        Vaikutukset näkyy myöhemmin.
        Kokkola muutenkin aina listalla että on huono ilimanlaatu.


      • Anonyymi00037

        Silloin olikin järki päässä suuremmallaosin. Tuo tapahtuma on tyhmyyden tiivistymää. Niinkuin sanotaan, jouukossa tyhmyys tiivistyy. Nää nuoret sen tulevat varmasti huomaamaan jatkossa, jos eivät jää pikkulapsiksi.


    • Anonyymi00012

      Purje pois kadulta niin kokkolakin elävöityy..

    • Anonyymi00013

      Ei ollut vissiin natseja, kun poliisi aktivoitui ja otti asian hoitaakseen??

      Eikä ressu auton ratissa tuiterissa.

    • Anonyymi00015

      Kokkolan bullshit kytät sielä oli käyneet jtn sekoaa sönkänneet niinkuin aina,sitten autojaan suistui ojaan tuolla no öööhh ..ja se eräs kyttä ajoi auton päälle valo risteyksessä Seki selvisi sakoilla liikenteen vaarantamisesta

    • Anonyymi00016

      Oikeenko sakot sai luvattomasti järjestäneet polliiseilta?

      • Anonyymi00026

        Niin se eräs Kokkolan poliisin kyttä ajoi valo risteyksessä sen vastaantulevan auton päälle ja se meni lunastukseen,se kyttä oli vannottanu sitä vastapuolta olemaan asiasta ns vaiti.Se sika kyttä selvisi sakoilla vaikka vaaransi liikennettä vaikka sikakytät tekee mitä virheitä ne selviää aina sakoilla


    • Anonyymi00017

      Kukakohan pohjanmaan poliisista kavalsi niitä huutokaupparahoja??

      • Anonyymi00018

        Poliisi on yleensä kyllä tehtävirnsä tasalla ja melkein aina niitä edellä.

        Näihin lapsen tasolla oleviin liikennehäiriköihinkö luottaisit enemmän?

        Päinvastoin, autetaan Poliisia, pidetään silmät ja korvat auki.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Poliisi on yleensä kyllä tehtävirnsä tasalla ja melkein aina niitä edellä.

        Näihin lapsen tasolla oleviin liikennehäiriköihinkö luottaisit enemmän?

        Päinvastoin, autetaan Poliisia, pidetään silmät ja korvat auki.

        Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut myös poliiseille vähän vaikea asia hoitaa virkatyönään.

        Ettei vaan ois mitään iskäproblematiikkaa, kuten ensihoidossa työntekijöiden päihdeongelmien osalta?

        Mikäköhän siinä on?

        YouTube videota odotellessa.

        Tiktok tiimikin voi aktivoitua ja kopioida aiheesta jonkin kivan tanssin.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Poliisi on yleensä kyllä tehtävirnsä tasalla ja melkein aina niitä edellä.

        Näihin lapsen tasolla oleviin liikennehäiriköihinkö luottaisit enemmän?

        Päinvastoin, autetaan Poliisia, pidetään silmät ja korvat auki.

        Suojele sinä vain kyttiä


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Suojele sinä vain kyttiä

        Jokainen järkevä ihminen suojelee toista järkevää, eikä leimaa ketään vain sen tähden ettei oma elämä mennyntkään niinkuin itse haluaisi. Onko vaikea lause ymmärtää?


      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Jokainen järkevä ihminen suojelee toista järkevää, eikä leimaa ketään vain sen tähden ettei oma elämä mennyntkään niinkuin itse haluaisi. Onko vaikea lause ymmärtää?

        Oletpa sinä vitsikäs


    • Anonyymi00019

      se on vain hyvä jos nuoret kokoontuvat. jos lähellä asuvat siitä häiriintyvät niin se on oma moka jos kaupungissa asuu! muuttakoot lohtajalle jos ei ei kelpaa. ei tarvitse kaikkea KPO järjestää isolla rahalla...tai uskovaiset höystää jollain gospeli hömpällä.

      • Anonyymi00020

        Edelleen mitä järkeä on brömistellä viidelläsadalla autolla turhan päälle, tuosta tulee kamala määrä saastetta täysin turhan takia. Tuolllainen megasaastuttaminen on idioottimaista touhua.


      • Anonyymi00021

        Ei ole oma moka jos asuu kaupungissa, oisivat kokoontuneet vaikka Lohtajalla.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ei ole oma moka jos asuu kaupungissa, oisivat kokoontuneet vaikka Lohtajalla.

        Kaikki on omaa vikaa, varsinki sillo ku tekkee tyhymyyksiä ja kaikki osuu lopulta juuriki omaan nilikkaan.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ei ole oma moka jos asuu kaupungissa, oisivat kokoontuneet vaikka Lohtajalla.

        Tai sinun pihalla miksei myös siinä? Olisit voinut tarjota osallistujille munkki kahvit ja Kokkolan bullshit kytille korppukahvit hehhehhee


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Tai sinun pihalla miksei myös siinä? Olisit voinut tarjota osallistujille munkki kahvit ja Kokkolan bullshit kytille korppukahvit hehhehhee

        Oisit menny termarin kans prisman pihalle kahvittaan autoporukkaa.


      • Anonyymi00029

        Olisivat soittaneet musiikkia päivällä niin ei olisi tullut mitään sanomista.


    • Anonyymi00023

      Eikai auto ole mikään leikkikalu Erijuttu on leikkiauto

      • Anonyymi00027

        Valtio tarijuaa rikolmisille kyllä sitte vettä ja leipää
        ei muihe tarvii vaivautua.


    • Anonyymi00030

      Turrvat kiinni. Suomessa on voimassa julkaisu-, sana- ja kokoontumisvapaus...
      Valheita syöttävään kirkkoon ei ole pakko kuulua. Yksi "hullupakko" on poistettava valittömästi - koulujen, virastojen; terveydenhoidon, yms RUOTSINKIELIPAKKO. MOT

      • Anonyymi00031

        No jo on höpötystä!


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        No jo on höpötystä!

        Mut armheihjaan on pakko kuulua ja rintamalle lähettävä jos käsketään.
        Kirkko ja ruotti on kuule pikkupahoja täs mailmas!
        Koit jottain älytä!


    • Anonyymi00034

      Painuis soramonttuun leikkimään niillä autoilla,,ajokielto niille pitäis tuosta antaa..on kyllä tyhmiä vanhempia jotka kannustaa niitä tuommoiseen..

    • Anonyymi00035

      Kyllä todellakin nuorten pitäisi saada kokoontua paikassa joka on heille ja ympäristölle turvallinen.On todella erikoista ettei Kokkolan kaupunki joka haassaa rahoja paljon turhempiin asioihin,ei voi eikä kykene tällaiseen että nuorisolle rakennetaan jonnekin sivuun paikka jossa he voivat olla

      • Anonyymi00040

        Justiisahan se on 100 mijoonan areena rakennettu.
        Tapahtumapuistoon hommataan päättäjäisiin joku bändi rääkymmään että saavat parveilla. On jos jonkinsorttista hallia ja hienot uuvet koulut.
        Ei pitäs mieltä osottaa.
        Yleiset liikenneväylät ei oo mitää leikkipaikkoja.
        .


      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Justiisahan se on 100 mijoonan areena rakennettu.
        Tapahtumapuistoon hommataan päättäjäisiin joku bändi rääkymmään että saavat parveilla. On jos jonkinsorttista hallia ja hienot uuvet koulut.
        Ei pitäs mieltä osottaa.
        Yleiset liikenneväylät ei oo mitää leikkipaikkoja.
        .

        Sellainen kokoontumispaikka olisi Ressun esittämä kevyt moottorirata Heimariin. Sen ohessa voitaisiin ravirata lakkauttaa, ja ottaa alue nuorison harrastuskäyttöön.
        Alueella olisi valmiina baari-, bändi-, disko-, wc yms tilat pienen remontin jälkeen. Lupaan kustannusten kattamiseksi "pesämunaksi" sata (100) euroa, ja esitän alueen nimeksi "HELLUREI". (= "Kyl maar nyt passaa porskuttaa ja pärisyttää")...
        Tämä olkoon jälleen yksi Ressun merkittävistä ideoista (huom, kuntalaisaloite). Toki Reijo on esittänyt tätä jo vuosien ajan. Alkuvaiheessa Reijon esitti moottorirataa joko Palmanjärven tai Perkkiön alueelle. Nämä vaihtoehdot ovat sittemmin kaatuneet, sillä alueelle on kaavoitettu omakotitaloasutusta ja yhdystie välille Rantatie - 8 -tie. MOT
        Tiedoksi Kokkolan kaupunki, nuoriso- ja opetustoimiala.


      • Anonyymi00050
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Justiisahan se on 100 mijoonan areena rakennettu.
        Tapahtumapuistoon hommataan päättäjäisiin joku bändi rääkymmään että saavat parveilla. On jos jonkinsorttista hallia ja hienot uuvet koulut.
        Ei pitäs mieltä osottaa.
        Yleiset liikenneväylät ei oo mitää leikkipaikkoja.
        .

        mutta se on pykätty rahan kiilto silmissä.
        ei tavallisilla ihmisillä rahaa sinne ole mennä aikaa kuluttamaan.
        eikä sinne autolla pääse .

        pitäis olla kokkolassa oma kemora jossain varmasti johonkin mahtuisi.


    • Anonyymi00042

      Jos tuohon alkaa lupaa kysellä, pitää maksaa kaupungille tien ja tapahtumapuiston käytöstä ja hankkia iso määrä liikenteenohjaajia. Johan American Driversilta meni mahdollisuus vappuajelun järjestämiseen valtavien kulujen takia, vaikka pidetty tapahtuma on ollut vuosia. Ei kenelläkään ole mahdollisuuksia alkaa kerätä osallistumismaksuja tuollaiseen, että saisi kaikki luvan vaatimat kulut maksettua. Saati, että nuoriso alkaisi maksaa osallistumisesta tuollaiseen.

      Ihme, kun aikanaan kortteriralli aka pilis/bilis Anttilan kulmilla ei ollut mikään näin iso ongelma ja tapahtui tosiaan joka viikonloppu pe ja la. Toki siitäkin päästiin Kokkolassa eroon, kun suljettiin nk. Sokoksen mäki nykyisen Chydenian edestä.

      Matti Näsää lainatakseni: "Mua ei taas kiinnosta sitten mikään"

    • Anonyymi00043

      Vielä 90 luvulla ajettiin Anttilan ympyrässä joka viikonloppu kortteli rallia,ei silloinkaan kukaan mitään lupia kysynyt eikä tullut valittamaan, nykyään kaikki on niin viranomais paskaa kuin olla voi kaikkeen pitää olla lupa ja selvitys ja maksaa maksut sellainen on ihan typerää ja byrokraattista.En yhtään ihmettele että nuoret kokoontuivat Prisman parkkipaikalle se oli ihan oikein,paitsi että joku huuhaa punaiskalla hiukan tunteet nousivat pintaan kun oli nauttinut liikaa simaa ja soitti Kokkolan paskalakit paikalle jotka tapansa mukaan hiukan yli reagoivat jälleen.

    • Anonyymi00044

      Sääntösuomi estää tuollaisten tapahtumien järjestämiset.

    • Anonyymi00045

      Vähän sellaista Kekkosen ajan suomiperintöä tällainen epäsallivuus. Vanhuksia ymmärrettävästi kauhistuttaa ja valtiojohdon suhtautuminen Neuvostoliittoon pistää siunailemaan.

    • Anonyymi00046

      Pojat leikkii autoilla ja tytöt nukeilla

      • Anonyymi00048

        Tai toisinpäin.


    • Anonyymi00047

      Jännä kun intoa ja resurssia riittää tähän, mutta ei uusnatsien toimiin?? Naisiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen on myös ollut joten pohjanmaan poliisille vaikeaa.

      Mikäköhän siinä on?

      Keskittyisivät vaan hassuun ja trendejä matkivaan somesisältöön. Mitään asiallista kantaa ei kannata viranomaisena ottaa. Veronmaksajat kyllä maksaa.

      • Anonyymi00049

        Joukossa tyhmyys tiivistyy.


      • Anonyymi00051
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Joukossa tyhmyys tiivistyy.

        Ressu on taas oikeassa. Upea idea, loistava aloite. Nuorison toimintakeskus "HELLUREI HEIMARIIN".


    • Anonyymi00052

      Juutuupissa nähtiin kun yksi Ferrari poltti kumia miitingissä. Rahaa näköjään löytyy.

    • Anonyymi00053

      Käi kyllä tärkeää tiktok aikaa nyt käyttämättä, kun tämä asia päätettiin hoitaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1360
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      42
      583
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe