Valtiovalta päätti, ettei 600.000:tta euroa tipukaan.😷
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
toja – 600 000 euron avustus jäi saamatta
Kai Nevala
57
04.05.2026 12:59
Linnanmaan nykyistä hallia joudutaan peruskorjaamaan. Kärpät on suunnitellut sen lähelle uutta harjoitushallia.
KUVA: MIKKO HALVARI
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vapun alla rahaa liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen. Tukea sai kaikkiaan 15 kohdetta.
Oulun kaupunki sai odotetusti valtiontuen Raksilan vesiliikuntakeskuksen rakentamiseen liittyen. Kyseessä on maksimisumma eli 600 000 euroa. Raahen kaupungille myönnettiin noin 319 000 euron avustus Koivuluodon urheilukentän peruskorjaukseen.
Sen sijaan Oulun Kärpät 46 ry jäi ilman avustusta. Kärpät 46 ry haki valtion liikuntapaikkarakentamisen tukea Linnanmaan harjoitushallin rakentamiseen. Haussa oli 600 000 euron tuki.
– Oli jääurheilun kannalta murheelliset päätökset. Mikään jäähalli tai tekojääkenttä ei saanut avustuksia. Selvästi oli linjattu, että ainoastaan kunnalliset uimahallit ja palloiluhallit saavat avustuksia, Kärpät 46 ry:n toiminnanjohtaja Henri Dufva sanoo. - Anonyymi00002
Potkupallostadioni sai kuitenkin miljoonatuet yhteiskunnalta ja taitaa saada jatkossakin ylläpidon veronmaksajien kukkarosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4542054- 1631347
- 761212
- 941203
- 1141157
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1871113- 100793
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.58766- 47743
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58685