Eikö se ole vanhempien tehtävä aina ollut aamupala järjestää vai eikö nykyvanhemmat pysty enää tähänkään vai mikä tässä on takana? Ei ollut aamupalaa ikinä 80-90 luvuilla vaikka oli rahaa millä mällätä Suomessa, ja aamupala pitäisi vassarien mukaan saada just nyt kun on tiukan taloudenpidon aika. Ainakin jos on tavoitteena semmoinen aamupala kuin Lieksan lehden kuvassa niin ei tule kesää. Rikkaalla 80-luvullakin saatiin välipalaksi jonkun aikaa pelkkää kuivaa näkkäriä.
Vassarit haluaa ilmaisen aamupalan Lieksan peruskoululaisille
Anonyymi-ap
47540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Aamupala syödään kotona perheen kanssa koska sen on tarkoitus olla yhteinen sosiaalinen tapahtuma. Kun on syönyt aamupalan jaksaa mennä kouluun eikä niin että hoippuu nälkäisenä kouluun ja ensimmäinen tunti menee syömiseen mikä olisi pitänyt tehdä jo kotona. Aamupala koulussa on karhun palvelus työelämässä pitää aikanaan myös syödä aamulla ennen lähtöä eikä niin että mennään töihin ja aletaan itkeä kun ei olla syöty
No tuolla alootuksella se kannatus lähtöö nousuun. Paikallispersulla on hirmuunen hätä, kun Purrisko on tyrinny kannatuksen murrin persijehe.
On taas kokoomus ja persupylleröillä kateus huipussaan.
Ei ole kyse kateudesta vaan huolesta. Onko rahaa tällaiseen luxukseen keskellä Suomen pahinta taloudellista kriisiä?
Syömiseen menee myös aikaa niin pidennetäänkö päivää sitten loppupäästä vai mitä vassarit meinaa?
Menneet sukupolvet ovat syöneet aamupalan kotona, eivätkä kai kukaan valita että näin huonosti oli asiat?
Nautin aamupalaksi yleensä 4-6 pirccaa 🍺
Energinen ja dynaaminen aamupala! ☝️
Äänten kalastelu on alkanut, puoliinkaan juttuihin ei kannata uskoa.
Kaikki vanhemmat eivät ole töissä eikä kaikilla lapsilla ole mahdollisuus kunnon aamupalaan. Turha siihen on mitään politiikkaa sotkea jos vähäosaisille lapsille ei ole kotona mahdollista kunnon aamupalaa tarjota. Noin 800 työtöntä joille ei ole kunnalla mahdollista järjestää työtä niin sitä ei tarvitse kuitenkaan työttömien perheiden lapsien arkiaamuista viedä pois jos kunnalla mahdollisuus aamupala tarjota.
Lieksassa on nykyään jo niin köyhiä perheitä että ei ole rahaa antaa aamupalaa lapselle? Tämä on aika järkyttävää
Paljonko on valtuutettujen saamat kokouspalkkiot tuppisuuna istumisesta ja paskan puhumisesta. Kok ja perus vastatkaa.
Kai riittää ainakin kunnon aamupalaan ja vähän muuhunkin nälkä ei kurni mahassa. Se on yhtä.helvettiä kun päivästä toiseen laskee rahoja mihin ruokaan riittää siinä ei paljo muuhun ole voimia voin kuvitella jos vielä lapset huollettavana
Mitä maksaa kaupungin maksamat ruoka ja juomatarjoilut virkamiehille ja valtuutetuille???
Se kaurahiutalepaketti ei paljoa kyllä maksa... on tässä itse kukin joutunu tarkkailemaan ostoksiaan.
Ei kannata harrastaa sexiä jos ei ole varaa kasvattaa lapsia.
Ollaan mies miehelle, hellästi 🥰
Perusasioita jotka tulisi jokaisen opetella itse huolehtimaan ja valmistamaan , kun kaikki tarjoillaan valmiiksi lautasella ei kyllä mitään hyvää seuraa kuten on jo nähty .
Kaupungin sivuilla lukee täältä sitä löytyy hyvän elämän rakennuspalikoista tärkeintä nimittäin työtä ja jopa molemmille aikuisille ja sitten on niin köyhiä työttömiä että ei ole varaa antaa lapselle edes aamupalaa 😐
Kaupungin sivuilla valehdellaan.
USA's joutuu ottaa omat eväät matkaan?🤠
Tekoäly sano jotta Suomi ja Ruotsi on maailman ainoat maat missä saa ilmaisen kouluruuan.
Hienoa, että koulussa tarjottava aamupala herättää keskustelua. Kirjoittaja viittasi Suomen ja Ruotsin ilmaiseen kouluruokaan. En osaa sanoa, tarkoittiko hän sitä hyvänä vai vähemmän hyvänä asiana.
Ulkoministeriön ja Opetushallituksen julkaisema tapaustutkimus on mielenkiintoinen. Siinä pidetään Suomen kouluruokailua yhtenä avaintekijänä Suomen talouskasvulle ja osaamisperusteiselle yhteiskunnalle sekä elintärkenänä inhimillisenä investointina. Vaikea ajatella, miksi sama mekanismi ei toimisi ja voimistuisi aamupalassakin. Linkki tutkimukseen alla.
Lieksan lehden kuvituskuva kaikessa runsaudessaan (johon eräs kirjoittaja) viittasi ei todellakaan tarvitse olla tavoite. Noin 6000 asukkaan Parkanon todella positiiviset kokemukset kannattaa myös lukea. Siellä aamupalalle ilmoittautuminen Wilman kautta, jolloin sitä ei turhaan varata kaikille.
Ystävällisin terveisin, Tapio Nykänen (vas.)
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/um_casestudyfinland_schoolfeeding_june2019_netti.pdf
Norjassa varmaan sitten maksetaan jos suostuu syömään?
Ei varaa vassareilla ruokaan kuitenkin on vara tupakkaan ja viinaan.
Miten on mahdollista että joku vielä internetin loputtoman tiedonsaannin aikana voi olla tietämätön siitä että on olemassa erilaisia perheitä ja erilaisia vanhempia. On lapsia jitka ei kotona saa mitään ruokaa. Ainoat ruuat heille on koulussa. Etkö todellakaan tätä tiedä????
Aika nälkäsiä sitten kyllä ovat jos ainoat ruuat on koulussa ei kai kukaan pärjää 24 h kouluruualla ja viikonloppua ilman ruokaa
Pointti on siinä, että ei pitäisi olla. Kuri ja järjestys on oltava kaikilla.
Kun kyse on lieksalaisista, niin ehdottomasti peruskoululaisille olisi järjestettävä ilmaiset aamukaljat! Jaksaisi sitten lapsirukat selvitä rankan koulupäivän ainakin puoliväliin asti.
Sen jälkeen olisikin aika siirtyä iskän tai appiukon viereen uuninpankolle ansaittuun lepoon.
Eihän nämä köyhät ole muuta kuin aina vaatimassa kaikki ilmaiseksi. Sellaista on Vihervasemmistolaisuus. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Harmaan pierucolleget jalassa halutaan viedä lapset ilmaiseen lounaspöytään ja sitten kotiin piereskelemään ja haistelemaan sormia.
Siinä aito kokoomus-persu esittää tyhmyyttään.
"Harmaan pierucolleget jalassa... ja sitten kotiin piereskelemään ja haistelemaan sormia."
Kuva Lieksan Lehdessä persuvaltuutetun pierustylestä. On seksikästä.
Kurvari päässy turpoamaan.
Aamupalan merkitykseen on havahduttu myös useissa ammattioppilaitoksissa tarjoamalla oppilaille aamupuuroa. Yhteinen aamupala lisää oppilaitoksen yhteisöllisyyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan vapaamuotoisen kanssakäymisen kautta. Puuroruokailun tarkoituksena on myös kannustaa opiskelijoita aloittamaan opiskelupäivä syömällä terveellinen ja ravitseva aamiainen. Lisäksi maksuton aamiainen tukee terveyden tasa-arvoa, kuten koulu- ja oppilaitoslounaskin tarjoamalla kaikille oppilaille ruokailumahdollisuuden perhetaustasta riippumatta.
THL
Köyhät vinkumassa ja vaatimassa, että yhteiskunnan pitää elättää heidät. Olkoot nälissään, jos ei ole fyrkkaa ostaa pennuille lauantaimakkaraa.
Ymmärrään täysin, jos vassarit haluaa lapsille maksuttoman aamupalan koluluill? Ja ymmärrän sen vielä paremmin, jos porvari ei sitä halua, koska lapset voisi keskittyä paremmin opetukseen, jos ei ole nälkä? Sehän on porvarismin periaate, köyhimmille ei mitään ilman, vai varakkaille?
Eikö vanhemmat voisi tässä tapauksessa antaa kouluille todistuksen varallisuudestaan? Silloin kävisi ilmi, että varakkaimpien lapset saisi aamupalan, koska niitä on Lieksassa vähempi?
tulisi kaupungillekin halvemmaksi!🤔
Kyllä. Näin se menee. Vain niille palveluja, jotka ovat sen omalla tai vanhempien työllään ansainneet. Köyhille vain keppiä selkään ja sormille....
Tehkää asiasta aloite kaupungille ja samalla lähetätte nootin tasa - arvovaltuutetulle Helsinkiin ja vaaditte asiaan lakimuutosta? Jos se etenee tällä hallituskaudella eduskuntaan lakialoitteena, niin moni porvari tulee onnelliseksi! En usko, että Kokoomus, Perussuomalaiset ja RKP vastustaa hanketta! Tulisi mittavat säästöt, vaikka aamupalakokeilu ei ole vielä alkanutkaan,, mutta voihan puheissa säästää, kuten hallitus tekee, mutta se ei säästele paskanpuhumisessa.😁
Joko hakemus hallitukselle on lähetetty? Mitä sanoo porvarit?
Vassarit ne vaan haluaa kaikkea ilmaiseksi. Nyt vielä aamupalankin pennuilleen kun eivät viitsi itse laittaa. Maksakaa pummit itse jos jotakin haluatte. Edes joskus!
Kaikki muuttuu vaalien jälkeen? https://www.youtube.com/watch?v=tRNI0E6xVF4
Vautsi vau! https://www.youtube.com/watch?v=vZ8UL9_sQHI
Ei makseta, usko porvari pois, vaikka sinua kiukuttaa... hähähhääää..
Hiljaa kokoomuslainen
Menkää vasurit leipäjonoon jos ei ole varaa pennulle aamiaista laittaa.
Pentuja tekevät ja veronmaksajien pitää ne sitten syöttää.
Olihan sitä aikoinaan näkkäriä, juustoa ja vettä. Ei sinne mitää ryntäystä ollut ja katosi ajanmyötä. Kyllä se perusta kaikkeen luodaan kotona. Mikään ei paikkaamalla parane.
Kouluruuan arvostus Suomessa: Hesassa koulun piha ruuhkautui uuper ruokakuskeista kun koululaiset tilasivat mieluummin muuta syötävää. Parhaimmillaan 30 kakaraa odotti pihalla ruokalähettiä.
Maahanmuuttajat joutuu nälkäpalkalla kuskaamaan roskaruokaa penskoille kun näille ei kelpaa valtion kustantama ilmainen ja terveellinen ruoka.