Huono uutinen pois? Suomi24

Se oli turun vanhustenhoidosta
Iltalehden toimittaja teki
Miksi poistatte
22317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Se ei ollut matu- ja homomyönteinen, joten sellaista ei ole syytä pitää esillä.

3Äänestä

Se on tuo ilmiö nimeltä woke.
Kyllä vanhuksia kohdeltiin kaltoin myös mariinin hallituskaudella, silloin siitä ei saanut kirjottaa tai uskallettu suomimediassa.
Nyt onneksi saa ja voi.

Äänestä
  • kerro lisää

    Äänestä

Ostakaa iltasanomat tai iltalehti. Siinä on pitkä kirjoitus Turun hoitolaitoksessa jossa toimittaja soluttautui työntekijäksi. Tämä tapahtui Turussa parkinmäen palvelutalossa.
Tämä on kiinnostava luettava

Äänestä
  • Osatekijä vanhusten yksinololle on se, että osa hoitajista istuu pitkiä aikoja taukohuoneessa sosiaalisen median äärellä virallisten taukojen ulkopuolella. Taukotilasta ei voisi huomata, jos vanhukselle sattuisi jotain. Moni muistisairaskin asukas vaeltelee itsekseen pitkin käytäviä.

    Elvyttämiseen tarkoitettua defibrillaattoria eli sydäniskuria talosta ei löydy. Perehdyttäjän mukaan sellaista ei tarvittaisi kuin "ehkä työntekijöille".

    Kahvihuoneen seinällä olevassa lapussa kerrotaan, että lääkevirheitä on ollut paljon. Tämä johtuu siitä, että lääkelistaa ei lueta. Osalle hoitajista riittää, että annettujen pillereiden määrä on oikea.

    Vaikka palvelutalo mainostaa olevansa kaksikielinen, harva hoitajista puhuu ruotsia. Osalta ei suju kunnolla edes suomi.

    https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9426230

    Äänestä

Sdp kritisointi on ylläpidolle punainen vaate

Äänestä
  • Moktar.Gubta suomi24

    googlaa tai kysy AI

    mainostoimisto?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Moktar.Gubta suomi24

    googlaa tai kysy AI

    mainostoimisto?

    Penis.

    Äänestä

  • Pientä rajaa. Vain noin yksi kymmenestä suomalaisesta kannattaa persuja, silti yhdeksän kymmenestä täällä julkaistusta kirjoituksesta on suoraan persujen maahanmuuttovastaisesta propagandapajasta. Yhtäkään demareja kritisoivaa kirjoitusta ei poisteta.

    Äänestä

Tässä jutussa oli kaikki pöyristyttävää, mutta onhan pohjanoteeraus puolustella henkeen ja vereen deffan puuttumista. Ei tarvita, ei ole pakko olla jne. Saatana tällainen laite maksaa pari -kolme sataa!

Äänestä

Siemensyöksy.

Äänestä

Ja se että kuinka paljon jaetaan ja annetaan vääriä lääkkeitä, kuten toimittaja kirjoitti.
Onko se ehkä tahallista, halutaanko että vanhukset poistuivat, mutta nyt ei varha sijoita sinne yhtään uusia potilaita.
Tämmöstä se on kun kukaan ei valvo. Sidotaan vaan välillä niin ei pääse mihinkään eikä kukaan valvo miten siinä käy

RAHA RAHA RAHA on pääasia, mikään muu ei merkitse mitään

Äänestä
  • Juuri niin, ja vielä kun valvonta voi olla sillä tavoin naivia, että saatetaan kertoo etukäteen milloin tullaan!!! Onko tarkoitus edes valvoa???

    Tollai soluttautumalla se just täytyy tehdä, ja juurikin niin, että soluttautuja on ammatti-ihminen, joka sulautuu joukkoon luontevasti. Se onkin hyvä, kun medikentällä on näitä muitakin kuin toimittaja- tai viestintäopintoja suorittaneita. Kyseisiin palvelutaloihin tms. viikoksi joku AVIn edustaja seuraan arkitodellisuutta. Kai heilläkin entisiä hoitajia on töissä tai sitten pestaa jonkun sopivan.

    lajijasuris

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Juuri niin, ja vielä kun valvonta voi olla sillä tavoin naivia, että saatetaan kertoo etukäteen milloin tullaan!!! Onko tarkoitus edes valvoa???

    Tollai soluttautumalla se just täytyy tehdä, ja juurikin niin, että soluttautuja on ammatti-ihminen, joka sulautuu joukkoon luontevasti. Se onkin hyvä, kun medikentällä on näitä muitakin kuin toimittaja- tai viestintäopintoja suorittaneita. Kyseisiin palvelutaloihin tms. viikoksi joku AVIn edustaja seuraan arkitodellisuutta. Kai heilläkin entisiä hoitajia on töissä tai sitten pestaa jonkun sopivan.

    lajijasuris

    Yhdessä asiassa Suomessa voitaisiin ottaa mallia Usasta, nimittäin vahingonkorvaukset, jos nyt ei yliampuvat mutta oikeasti tuntuvat kumminkin. Ei taida kuin Markkinaoikeus (tjsp) langettaa tämäntyylisiä nyt. Rikoksissa on (jälkikäteen!) jotain mutta ne on vitsi vain!
    Tällekin firmalle voisi laittaa jonkun satatonnia, niin rupee johtoa ja omistajia vähän paremmin kiinnostaan, se voiko tulosta tehdä ihan miten lystää!😡

    Lääkäreille sama juttu, kun ei riitä että ollaan välinpitämättömiä, tumpeloita, hölmöjä, kännissä/lääkkeissä/väsyneinä töissä, vaan lisäksi vääristellään dokumentteja, hävitetään niitä, ei kirjoiteta kunnon lausuntoja, evätään etuuksia ja vakuutuskorvauksia perusteetta ja kiusallaan (esim. vakuutuslääkäri joka tavannut potilaan).
    Sitten on niitä poikkeuksia, kuulin tamperelaiselta (ko. potilaan läheinen): Oli tarkoitus tehdä selkäleikkaus, taisi olla ihan tavallinen pullistumapinne mutta kumminkin lääkäri oli sanonut ettei hän voi luvata hyvää lopputulosta, mutta sen hän lupaa, että eläkkeen saat jos epäonnistuu. Valitettavasti näin kävi (ja nyt "vain" oikea vahinko) mutta eläke tosiaan tuli mukisematta. Mä ymmärsin hänen puheesta senkin, että minulla olisi samankaltaista oiretta, ja joo todellakin ikävää. Mutta kun tässä ei ole edes kaikki. Tekisi mieli todeta, kun sellasta aatamikorpimaista sisua silti tai siksi on, että stipendium mali est mortis, toimintakyky ei vaan ole ihan sama.

    lajijasuris

    lajijasuris

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ...vahingonkorvaus sekä ainakin Markkinaoikeuden jakama rangaistusmuotoinen seuraamusmaksu/uhkasakko väärinkäytöksestä.

    lajijasuris

    Äänestä

Mamut asialla?

Äänestä
  • Mamut töissä, mamut lapsia tekemässä, mamut selvinpäin
    - Sinä et.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mamut töissä, mamut lapsia tekemässä, mamut selvinpäin
    - Sinä et.

    Kokaiini ja muut huumeet
    Onko mamuskat hymy syy

    Äänestä

Oliko hoonosoome hoitajia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Se oli turun vanhustenhoidosta
Iltalehden toimittaja teki
Miksi poistatte

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu