Ei tämä ollut mikään kilpailu. Ei ollut häviäjiä tai voittajia.
Oli se pieni hetki kun loistimme toisillemme ja saimme elämäämme ulkopuolista sisältöä.
Halusimme pitää yllä näkymätöntä sidettä koska kokemuksena kaikki oli ainutlaatuista.
Sä tiedät kyllä...
Oli se pieni hetki kun loistimme toisillemme ja saimme elämäämme ulkopuolista sisältöä.
Halusimme pitää yllä näkymätöntä sidettä koska kokemuksena kaikki oli ainutlaatuista.
Sä tiedät kyllä...
Vastaukset 21
Vanhimmat
No onpa teillä ollut hieno kokemus, onnea siitä 💖🙏 Itselläni on kokemusta hiukan sellaisista ontoista miehistä, joita ei keskustelut kiinnosta. Monologiaa lähinnä, joissa toistellaan sitä omaa sanomaa. Välillä he voivat tietysti kysyä, että mitäs tykkäät tästä mitä olen tehnyt tai laittaa omia lempibiisejään soimaan. Vähän aikaa kului kun hiffasin, että sinkkuna ei olekaan ollenkaan hassumpaa elää. Mutta uskon kyllä ja tiedän, että on olemassa hienoja miehiä (on kavereissakin), mutta itselleni ei ole sellaista kumppaniksi kohdalle osunut. Ja toki tiedän senkin, että se johtuu myös omasta huonosta miesmaustani. Kun ei ne kivat kaverimiehet ole sitten olleet seksuaalisesti kovin puoleensavetäviä ja se on kuitenkin myös melko tärkeä asia suhteessa. Mutt' tällaiseksi olen kasvanut.
Kaunis muisto..
No miten sen nyt ottaa. Ei stalkkaaminen mitenkään mieltä ylennä! Jo paljon aikaisemmin täällä kirjoittavíen olisi pitänyt ymmärtää se, ettei seksi ole kuulunut enää elämääni sen jälkeen kun aikonaan erosin! Kerroin etten halua minkäänlaista seksiä enää koskaan, niin tämä häirikkö yritti saada minulta sellaista vastausta, että saunassa ainakin voitaisiin harrastaa! Olen ilmeisesti sellainen ihminen, jolle riittää yksi kauan kestänyt parisuhde ja sen jälkeen ei minulla ole ollut mitään tarvetta saada seksiä keneltäkään! Pari kokeilua tein muutama vuosi eron jälkeen, mutta koska en saanut minkäälaisia kiksejä, päätin ettei se ole minulle enää tarpeellista ja sitten tuli niitä sairauksiakin! Elämä on ihanaa, kun samassa tilassa ei ole yhtään seksin vonkaajaa, vaan saa saa elää omaa hiljaista elämää! Olisin välttynyt monilta rankoilta vuosilta, koska ette kysyneet niitä kysymyksiä! Joka ikinen kerta kun aloitetaan projektia, siihen kuuluu ehdottomasti kaiken tiedon kartoittaminen hyvin laajasti, nyt sitä ei tehty ja sen tietyn ihmisen stalkkaaminen olisi jäänyt kokonaan! Ymmärrättekö mikä vaikutus sillä olisi ollut minun elämääni. Nyt tuntuu että happi loppuu ja voimat, sekä henkiset hyvin vähissä! Kukaan ei jostain syystä halunnut koskaan ymmärtää sitä mitä minä kerroin itsestäni! Te vain jankkasitte sänky jutuista!
Yli kymmenen vuotta ja aivan turhaa esitystä pakotitte minut katsomaan ja kuulemaan! Kun ette ymmärtäneet kysyä niitä muutamia kysymyksiä!
En halua kuulla enää mitään kenestäkään, olen aivan poikki ja henkinen jaksaminen on ollut todella vaikeaa jo monen vuoden ajan! Miksi yrititte pakottaa minut tekemään jotain sellaista mihin en olisi koskaan pystynyt! Jotenkin on tuntunut siltä, että olisitte halunneet pakottaa minut harrastamaan seksiä! Aika näyttää milloin tuntuu siltä, että jaksaisin ruveta tutustumaan uuteen ikäiseeni ystävään. Olen pettynyt siihen ettei minua kuunneltu ja tuntui siltä ettei minua haluttukaan ymmärtää. Koolla ei ole mitään väliä, kun ei seksi enää kiinnosta millään tavalla!
❤️
Niinhän se on. Ainutlaatuinen kokemus koko juttu ja yhteys
En minä kokenut sen koskaan olevan mitenkään ainutlaatuista, koska en ole ollut kenestäkään edes kiinnostunut!
Ei multa. Mä uskon meihin nainen, enkä luovuta koskaan meidän suhteen.
Pakko sinun on lopettaa nuo typerät juttusi. Olet kuin joku joka ei ymmärrä mistään mitään! EVVK olla missään tekemisissä yhdenkään oman lapseni ikäisen kanssa koskaan! En koskaan edes ystävänä! Tämä sinun on nyt sisäistettävä täysin, jotta ymmärrät etten voi sietää sinua! Pysyvä lähestymis- ja yhteydenottokielto kaikill ejoiden nimi on tiedossa! En pidä ulkonäöstäsi ollenkaan ja olet aivan väärän pituinen!
Miksihän luulet että sinulle täällä on joku teksti yleensäkin??
Eiköhän se sinun entinen ihastuksesi tai sinuun ihastunut ole jo kääntänyt selkänsä lopullisesti ja etsinyt uutta ja parempaa seuraa.
En tiedä, en tiedä haluanko ymmärtää! Jos projektia ei olisi koskaan aloitettu olisin päässyt todella paljon helpommalla! Ja saanut tehdä juuri sitä omannäköistä työtä! Työ oli minulle tärkeää, ei kenenkään kanssa sängyssä leikkiminen koskaan! Se on ollut minulle täysin yhdentekevää ja kauan!
T mies
Tiedän sen kyllä ja olen tiennyt sen aina! En ole koskaan pitänyt hänestä niin paljon, että olisin edes halunnut tutustua häneen! Yksikään stalkkeri ei pääse elämääni edes ystäväksi niin inhottaviksi stalkkerit koen! Lopettakaa se T miehen mainostaminen. hän on minusta ollut kauan jo todella vastenmielinen tapaus!
En ole kokenut minkään asian olevan ainutlaatuista, koska stalkkaaminen! On se kumma etteivät muut ymmärrä sitä miten kauheaa elämäni on ollut juuri stakkaamisen takia ja enpä usko kenenkään haluavan joutuvan stalkkerin uhriksi kymmenen vuoden ajaksi ! Hyi hel..tti!
On kummallista ettei se nuorempi k ymmärrä pysyä poissa. Miten hänet saa lopettamaan. Poikani on saman ikäinen. Häpeän isänä.
Projéktin aloittajien on poistettava hänet projekista kokonaan!
Miten? Onko mahdollista että se on hän joka on psyykkisesti sairastunut? En halua hulluja elämääni loppuelämää pilaamaan. Rahojani kuluttamaan. Tiedä mitä keksii. Osaako hakkeroida tai räjäyttää koko kodin. En halua häntä lähellekkään perhettä ja lapsenlapsia. Tuskin osaa mitään muuta kuin esittää. Tarvitsen tasapainoisen naisen. Hyvän osaavan vaimon. Ruoka yms.
Sulla äijä on projekti ollu käynnissä lapsesta asti
🤮🤮
tiedänhän minä ❤️.
Mn tumma