https://yle.fi/a/74-20224966
"Hallitus on valmis kokoontumaan heti maanantaina hantaviruksen takia.
– Hallitus ottaa tämän erittäin vakavasti, pääministeri Petteri Orpo sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan pikavauhtia tartuntatautiasetuksen muutosta, jolla luokitellaan Andes-viruksen aiheuttama tauti yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.
– Muutoksella pystymme lisäämään viranomaisten valtuuksia tämän taudin
leviämisen ehkäisemiseksi.
Muutos mahdollistaisi muun muassa sairastuneeksi epäiltyjen asettamisen karanteeniin ja antaisi heille oikeuden tartuntatautipäivärahaan."
Kohta on taas samanlainen koronateatteri päällä, kuten koronan aikaan.
Ensin vähäteltiin, senjälkeen kun saatiin korona maahan, niin aloitettiin ihmisten elämän rajoittaminen.
Liikkumisrajoitukset, kauppojen kassoille lattialle tarrat 2m jonotusvälein odota tässä, nyt on huono hetki matkustaa mökille, ravintolloissa rajoitukset joka toinen pöytä pois käytöstä, kirkon penkkeihin rajoitukset ja lappu, istu tähän, vältä julkisia paikkoja, rajoitukset kokoontua julksesti vain muutama ihminen, vanhainkoteihin tapaamiset ikkunalasin läpi.
Poliisivoimin valvottiin sitä Uudenmaan sulkua, ettei vaan kukaan pääse
alueelta pois.
Muistattekos tätä ohjetta, kun tulet kaupasta kotiin, niin riisu ulkovaatteet ulkotiloissa ja käy sen jälkeen peseytymässä suihkussa, ettei koronavirus pääse mukanasi asuntoon.
Ihmisiä yritettiin saada ottamaan koronarokotteet tarjoamalla palkkioksi lahjakortti pizzeriaan tai muuta vastaavaa.
Kännykkään lhmetettiin syllistävä ja painostava tekstiviesi: et ole ottanut korona rokotetta ja ohjeistussena aikataulut ja rokotuspaikat, todeten, että on vastuullista ottaa koronarokote.
Mitä ne rajoitukset saivat aikaan, ihmisten henkistä pahoinvointi, varsinkin nuoriso kärsi korona rajoituksista ja jälkenepäin todettiin, että rajoitukset olivat ylimitoitettuja.
Noihin rajoituksiin ei pidä enää suostua, samaa ei voida enää toistaa...
Kohta on taas rajoitukset päällä
Anonyymi-ap
0
82
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437