Niinpä...Merkitseekö katse enemmän kuin tuhat sanaa? Itse luulin, että se on niin, mutta toisin kävi.
Koko kesän vilkuilin ihastustani ja katseet kohtasivat satoja kertoja ja olin niin onnellinen. Lopulta tein aloitten, mutta kerroitkin olevasi varattu.
Mitä ne katseet sitten olivat? Miks teit niin?
Revit sydämeni tuhansiksi kappaleiksi.
Koko kesän vilkuilin ihastustani ja katseet kohtasivat satoja kertoja ja olin niin onnellinen. Lopulta tein aloitten, mutta kerroitkin olevasi varattu.
Mitä ne katseet sitten olivat? Miks teit niin?
Revit sydämeni tuhansiksi kappaleiksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuommoinen tilanne päällä koko ajan. täytyykin ruveta olemaan hieman varuillaan, jos miehet on tuommoisia...
Älä silti menetä toivoos, ehkä sun ihastukses ei oo niin kusipää kuin mun... Mutta itse kyllä oon vähän enemmän varuillani tästä lähtien...=/
Nyt toivon vaan,että tapahtuis joku ihme, ja tää hirvee tunne menis pois. En enää jaksa...Miks tää tapahtu just mulle??
kohdalle oikeakin mies. En ainakaan mene tekemään itse minkäänlaista aloitetta ihastukseni kohteelle. On varmaan parempi pysytellä unelmissaan, jos ei itse mies tee mitään. Kiitos varoituksen sanoistasi.
Mielestäni on kuitenkin parempi, että kertoo toiselle tunteistaan... Vaikka itselleni kävi niinkuin kävi, voin ainakin olla ylpeä siitä, että uskalsin yrittää. Minä, joka en koskaan ennen ole tehnyt mitään tuollaista, tein silti...
Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka se toinen olisi myöskin ihastunut sinuun...ja juuri siksi, minäkin tein aloitteen. Mutta sinä et tuntenutkaan samalla tavalla...
Älkää koskaan menettäkö toivoanne. Ja muistakaa, että elämä on todella lyhyt. Jokainen päivä on kullan arvoinen, eikä niitä kannata heittää hukkaan. Olkaa rohkeita ja kertokaa tunteistanne toiselle!! Ja jos vastaus ei olekaan se, mitä toivoit, voit ajatella, että ainakin yritit...se on tärkeintä.
Joo...Miten voi olla rakastunut vaikka ei ole ikinä edes puhunut kyseiselle henkilölle, mulle kävi niin. En ole epätoivoinen..en sano näin mollatakseni epätoivoisia vaan koska se on fakta kohdallani.
Olin lukion toiseksiviimeisellä luokalla (nyt 23v) ja se alkoi yllättäen yhtenä päivänä kun tyttö ylemmältä luokalta, jota pidin lukion kauneimpana katsoi mua poikkeuksellisen pitkään silmiin. Katsekontaktit toistuivat päivästä toiseen mutta kumpikaan ei koskaan sanonut mitään. Sitä kesti melkein vuosi ja välillä kun katseemme kohtasivat tuntui kuin tyttö olisi purskahtamaisillaan itkuun, itsestäni ei todellakaan tuntunut yhtään sen paremmalta. Olin 100% varma että tunne on molemminpuoleista mutta en silti sanonut mitään.
Miten pieni poika voi olla niin ujo että tuhlaa tällaisen mahdollisuuden. Koko maailmani romahti kun vihdoin ymmärsin menettäneeni hänet kokonaan...
Sanotaan että tosirakkauden tunnistaa vasta kun se osuu kohdalle. Silloin mulle oli täysin selvää etä en tule koskaan rakastamaan samalla tavalla, tunne oli jotain ihan käsittämätöntä. Olisin vaikka kuollut hänen vuokseen...:(
Asumme nykyään kaukana toisistamme. Toisinaan toivon että hän tulisi joskus vastaan että saisin edes nähdä hänet... ei tuottaisi enää vaikeuksia mennä puhumaankaan mutta tunteet ovat tietenkin laimentuneet puolin jos toisinkin...