MD5B

Polttoaineen imuletkuun on laitettu painetta 0,75 bar, ei vuotoa. Kaikki liitokset tuplaklemmareilla. Pa.suodatin on vaihdettu, vedenerottimen tiiviste vaihdettu. Kaikissa pa.järjestelmän letkuissa on uudet tiivisteet. Painepuolella ei ole vuotoa koska ei tihkuta mistään löpöä. Tankin huohotus toimii. Letkuissa ei tukoksia ja letkut ehjät. Mutta silti kone hyytyy ilmaan, välillä voi ajaa 10 min, välillä tunnin, joskus menee päiviäkin ilman ongelmia. Kun ilmaa koneen niin kone käy kuin palmun alta. Nyt alkaa rassata epävarmuus että milloin sammuu. Ainoa vaihtoehto viallinen siirtopumpun kalvo ? Apua !
101415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tappelin juuri samantapaisen vaivan kanssa Yanmarissa. Minulla kyllä kävi mutta epätasaisesti, "ontui". Minulla auttoi kun vaihdoin siirtopumpun ja syöttöpumpun välista kaikki kaikki letkut ja tiivisteet. Jostain sai ilmaa painepuolelta vaikka löpövuotoa ei ollut. En uskonut mahdolliseksi mutta näin vain oli.

Äänestä
  • Hmmm... kiitos mielenkiintoisesta vinkistä sillä kaikki dieselasentajatkin väittävät että mikäli painepuolella olisi vuotoa, polttoainetta tihkuisi. Olen itsekin epäillyt yhtä letkua, pääsuodattimelta painepumpulle, mutta sekin on paineistettu (1bar), eikä vuotanut. Eilen sain yhden viestin jossa mainittiin mahdolliset hiushalkeamat letkujen "liittimissä", tiedä sitten voivatko ne aiheuttaa ko. ongelmaa...lisää vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan !

    Äänestä

  • painepuoli kirjoitti:

    Hmmm... kiitos mielenkiintoisesta vinkistä sillä kaikki dieselasentajatkin väittävät että mikäli painepuolella olisi vuotoa, polttoainetta tihkuisi. Olen itsekin epäillyt yhtä letkua, pääsuodattimelta painepumpulle, mutta sekin on paineistettu (1bar), eikä vuotanut. Eilen sain yhden viestin jossa mainittiin mahdolliset hiushalkeamat letkujen "liittimissä", tiedä sitten voivatko ne aiheuttaa ko. ongelmaa...lisää vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan !

    En uskonut minäkään vähällä, tuli rimpuiltua jonkin aikaa. En lopulta löytänyt vikaa varmasti kun vaihdoin kaikki osat, mutta epäilen että vika oli yhden letkun banjoliittimessä joka oli selvästi ruostunut letkun alle, en ole vielä ehtinyt purkaa liitosta (puristeliitos) mutta teen sen pian ja palailen jos siitä näkyy jotain. Laitoin uudet banjoliittimet ja letkut kiinni kahdella klemmarilla, hyvin toimii (ainakin toistaiseksi).

    Äänestä

  • H323 kirjoitti:

    Jos käytät lemmari liitoksia , käytä pienille letkuille tarkoitettuja lemmareita jotka kiristettynäkin ovat pyöreitä.

    Äänestä

  • ilmaa kirjoitti:

    Jos käytät lemmari liitoksia , käytä pienille letkuille tarkoitettuja lemmareita jotka kiristettynäkin ovat pyöreitä.

    Juu, sellaisia on käytetty.

    Äänestä

kiitokset asiallisista viesteistä! Yleensä aina joku "vitsiveikko" kirjoittelee p....

Äänestä
  • kiinnityskierteet olivat omassa MD5:ssäni korkanneet ja pumpun vaihto korjasi asian.

    Äänestä

Oireilu viittaa siihen tavalliseen vikaan että venevalmistajat yleenssä sijoittavat vedenerottimen tankin nestepinnan yläpuolelle.
Nyt on olemassa vedenerottimia siihen tarkoitukseen joilla on pieni poraus kannen sisäpuolella josta mahd ilma pääsee pois kun ilmataan järjestelmä moottorin pumppua käyttäen.
Toinen tyyppi on tarkoitettu asennuksiin jossa vedenerotin on polttoaineen pinnan alapuolella tai käytetään primerpumppua tankin puolella ennen erotinta. Näiltä se pieni reikä puuttuu ja niillä on ilmausruuvi. Jos tällainen on sinne laitettu (todella tavallista) ja vedenerotin on tankin polttoainepinnan yläpuolella jää erotimeen noin desilitra ilmaa joka ei kirveelläkään saa pois. Veneen liikkeet aikaansaa ilman pääseminen liikkeelle jolloin moottori käy huonosti tai pysähtyy.
Ratkaisu on primerpumpun asentaminen tai sen halvempi versio,- perämoottorin "kuplapummppu".

Äänestä
  • Meillä tosiaan on vedenerotin tankinpinnantason yläpuolella ja kun tarkkaan erotinta katselin, siellä tosiaan oli n.3mm ilmapatja kannen ja polttaineen välissä. Sitä ei huomaa ylhäältä, koska kansi on alumiinia. Eli vaikka konetta kuinka ilmaa niin se "patja" ei vedenerottimesta mihinkään häviä käsipumpulla lipsuttaessa häviä. Vedenerottimessa ei ole ilmausruuvia. Kiitokset viestistäsi, ongelma näyttäisi olevan juuri siinä.

    Äänestä

  • juuri oikein kirjoitti:

    Meillä tosiaan on vedenerotin tankinpinnantason yläpuolella ja kun tarkkaan erotinta katselin, siellä tosiaan oli n.3mm ilmapatja kannen ja polttaineen välissä. Sitä ei huomaa ylhäältä, koska kansi on alumiinia. Eli vaikka konetta kuinka ilmaa niin se "patja" ei vedenerottimesta mihinkään häviä käsipumpulla lipsuttaessa häviä. Vedenerottimessa ei ole ilmausruuvia. Kiitokset viestistäsi, ongelma näyttäisi olevan juuri siinä.

    mulla on volvon lasikupuinen vedenerotin jossa myös alumiininen kansiosa muttei siitä oikein mitenkään nää onko siellä yläosassa ilmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyytyy ilmaan kirjoitti:

Polttoaineen imuletkuun on laitettu painetta 0,75 bar, ei vuotoa. Kaikki liitokset tuplaklemmareilla. Pa.suodatin on vaihdettu, vedenerottimen tiiviste vaihdettu. Kaikissa pa.järjestelmän letkuissa on uudet tiivisteet. Painepuolella ei ole vuotoa koska ei tihkuta mistään löpöä. Tankin huohotus toimii. Letkuissa ei tukoksia ja letkut ehjät. Mutta silti kone hyytyy ilmaan, välillä voi ajaa 10 min, välillä tunnin, joskus menee päiviäkin ilman ongelmia. Kun ilmaa koneen niin kone käy kuin palmun alta. Nyt alkaa rassata epävarmuus että milloin sammuu. Ainoa vaihtoehto viallinen siirtopumpun kalvo ? Apua !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu