Mitä laki sanoo?
Käyttökielto: Ennen 2000-luvun alkua asennetut pylväät on käsitelty CCA-kyllästeellä (kupari-kromi-arseeni) tai kreosootilla, jotka ovat syöpää aiheuttavia ja ympäristölle vaarallisia aineita.Sijaintirajoitukset: Niitä ei saa käyttää asuin- tai virkistysalueilla, kotitalouksien rakenteissa, puutarhoissa tai kohteissa, joissa ne voivat joutua ihokosketukseen ihmisten tai eläinten kanssa.
Maakosketus: Pylväiden hautaaminen puoliksi maahan on erityisen haitallista, sillä myrkyt voivat liukenemaan suoraan maaperään ja pohjaveteen.
Rangaistukset ja seuraukset
Väärinkäytöstä voi seurata useita oikeudellisia ja taloudellisia rangaistuksia:
Purkumääräys: Rakennusvalvonta tai ympäristöviranomainen voi määrätä rakenteet purettavaksi ja vaarallisen jätteen toimitettavaksi asianmukaiseen käsittelyyn omalla kustannuksellasi.
Ympäristörikkomus: Kyseessä voi olla ympäristön turmeleminen, josta rangaistuksena on sakkoja tai vakavammissa tapauksissa vankeutta.Jätehuoltokustannukset: Koska pylväät ovat vaarallista jätettä, niiden hävittäminen jäteasemalla on kallista, ja luvaton hävittäminen (kuten polttaminen tai maahan jättäminen) on rangaistavaa.
Forestin tekemä pylväsperustus on laiton!
36
372
Vastaukset
- Anonyymi00001
"Maakosketus: Pylväiden hautaaminen puoliksi maahan on erityisen haitallista, sillä myrkyt voivat liukenemaan suoraan maaperään ja pohjaveteen."
Tuo oli konemanin suurin rikos kun alkoi puupylväitä käyttämään rakennusten perustuksina.
Korvasi betonianturan ja betonisokkelin puolittain maahan pitkälleen haudatuilla myrkyllisillä aineilla käsitellyillä pylväillä.
Ei edes ymmärtänyt sitä, että pylväiden täytyy olla pystyssä eikä rojottaa pitkin pituuttaan maassa. - Anonyymi00002
Heinälatoja, varastorakennuksia ja taloja on iät ajat tehty kiviperustuksille asentamalla puusta kuorittu tai veistetty hirsi kivien päälle pitkälleen sokkeliksi mutta vain hölmöläiset ovat kaivaneet sokkelihirren puolittain maahan.
- Anonyymi00003
Ja aivan vieressä on talon kaivo. Ei kyllä järki päätä pakota , jos ei liika tukkakaan
- Anonyymi00004
Milloin alottaja käräjöi,😂😂😂😂
- Anonyymi00005
Nyt nauraa ilkkujat,
lopussa totuudenpuhujat - Anonyymi00006
Voi kauhistus! 😂😂😂
- Anonyymi00007
No helppohan ne on vaihtaa laillisiin aluspuihin, seetri olis varmaan aika hyvä.
Taikka betonitolpat nurkkiin ! - Anonyymi00008
Ei tarvi kuin muutaman vesiryypyn ottaa niin on aamulla hampaat lattialla ja tuuli vie tukan !
Semmosia on myrkyt. Görinki purasi myrkkykaoselin rikki niin kohta jo aukes kadotuksen luukku !- Anonyymi00009
Ja aukeaa jokaiselle jos on kääntymys ja parannus tekemättä !
Näin ne on näppylät ylimmäinen tuomari asetellut.
- Anonyymi00010
Se on kallista leikkiä jos ei itse kykene myrkkypylväitä rakennustensa alta kaivamaan
Siihen kun palkkaa Alvi Arvonlisäverosen ja Anssi Ansiosidonnaisen seinustalle taivastelemaan niin eläkeläisen pankkitilillä pyörre käy ennenkuin myrkylliset pylväät on ongelmajätelaitoksen uunissa poltettu.
Ihminen on kyllä tyhmä kun rakentelee ja ostaa pellkkää riesaa ympärilleen.
Turhaan eivät sanoneet:
"Huoleton on hevoseton poika.
Muitta Kosulan kaksi tubettajaa ymmärsivät tämänkin elämän tarkoituksen väärin:
"Lisääntykää ja täyttäkää maa".
Ei siinä käsketty pihamaita roinalla ja roippeella täyttämään. - Anonyymi00011
Eiköhän tällä maapallolla ole ihan tarpeeksi väkeä vaikka muutama penska kosulasta puuttuu.
Kohta lappaa väkeä Afrikasta ja Lähi-idän maista kun sieltä loppuu vesi. - Anonyymi00012
"Eiköhän tällä maapallolla ole ihan tarpeeksi väkeä vaikka muutama penska kosulasta puuttuu."
Yhdellä Kosulan maapallon täyttäjällä on kuusi moottorisahaa, yksi käyttämätön raivaussaha, kolme risukouraa, kaksi puutavarakuormainta, pikkistä suuremmilla pyörillä ja urakkamiehen perällä varustettu metsäperävaunu, kaksi 4-neliveto traktoria, moto, prosessori, moottorikelkka, mönkija, hydraulihalkoja, pilkekone, Lännen puiden, lumen, haravointijätteen siirrin ja vesivakojen juoperrin ja vaikka vallan mitä metsätaloustilan pihan kömmäköiden ja metsänreunojen maantäytettä.
Paljonko maapalloa on täytetty jätteellä ennen kuin kaikki tuo roina on valmistettu ja Kosulaan maailman ääristä kuljetettu?
Mitä sillä kaikella rojumäärällä on tuotettu joka on tarvittu pienellä metsätilalla viihtymiseen? - Anonyymi00013
"Kohta lappaa väkeä Afrikasta ja Lähi-idän maista kun sieltä loppuu vesi."
Afrikasta lappaa ensitalveksi Helsinkiin laivalasteittain pähkinänkuoria asuntojen lämmitykseen. - Anonyymi00014
Voi niitä aikoja kun lähiöissä piipuista nousi sankka savu ja kipinät. Siellä paloi pylväät ja ratapölkyt kuumalla liekillä kattiloissa 😂😄
- Anonyymi00015
Rataliipit vieläkin palaa meilläkin uuneissa,hyvää tuotetta.
- Anonyymi00016
Kotikylältäni kaikki ratapölkkyjen eli liipettien pilkkojat ja poltajat kuolivat alle 60 vuotiaina.
- Anonyymi00017
Käytöstä poistetut ratapölkyt olivat halpaa ja suosittua polttopuuta VR: palveluksessa olleiden mökkiläisten mökeissä vielä 70-luvulla.
Vanhat ratapölkyt olivat usein ilmaista tai hyvin halpaa polttopuuta, jota sai rautateiden läheisyydestä.
Hyvä saatavuus kun ratapölkkyjä vaihdettiin, vanhat pölkyt jäivät joutilaiksi ja ne olivat helposti saatavilla poltettavaksi uuneissa.
Käsitelty puu paloi kuumasti ja pitkään, mikä teki siitä tehokkaan lämmönlähteen.
Nykyään vanhojen ratapölkkyjen polttaminen uuneissa on kiellettyä ja terveydelle vaarallista. Ratapölkkyjen kyllästämiseen käytetty kreosootti on myrkyllistä ja sen polttamisesta syntyy erittäin vaarallisia, syöpää aiheuttavia supermyrkkyjä (dioksiineja).
Ne on luokiteltu ongelmajätteeksi, ja niistä on huolehdittava asianmukaisesti. - Anonyymi00018
"Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tietoon on tullut tapauksia, joissa vanhoja, kyllästettyjä sähköpylväitä on myyty hyötykäyttöön tavallisille kuluttajille. Tukes muistuttaa, että vanhat sähköpylväät ovat vaarallista jätettä ja niiden luovuttaminen tavallisten kuluttajien käyttöön on kielletty."
Mikä tekee forest finnin ja metsä manin tarpeista erikoisemman kuin tavallisen kengäpohjan kuluttajan tarpeista?- Anonyymi00034
Kyllä tässä vaikuttaa olevan mukana myös ihan selvää provosointia tubettajia kohtaan. 😄
Aiheessa on oikeita ympäristö- ja käyttörajoituksiin liittyviä asioita, mutta keskustelu näyttää menevän nopeasti siihen, että etsitään mahdollisimman raskaita tulkintoja ja rikossanoja juuri tiettyjen henkilöiden ympärille.
Jos tarkoitus olisi aidosti selvittää asia neutraalisti, keskustelu olisi enemmän:
mitä määräykset oikeasti sanovat,
mitä materiaalia on käytetty,
ja mitä viranomaiset asiasta mahdollisesti ajattelisivat.
Sen sijaan nyt mennään aika nopeasti linjalle:
‘laiton’, ‘ympäristörikos’, ‘myrkyt’, ‘vankeus’ ja henkilöihin kohdistuva naljailu. Se kertoo jo aika paljon keskustelun tarkoituksesta.
- Anonyymi00019
Pylväsperustus ei ole laiton. Pylväsperustus on Kosulalaista perinnerakentamista, jota pitää vaalia.
- Anonyymi00020
Jos mehtonen ja metsäman eivät ole olleet kuluttajia niin kuka sitten?
Vai onko niin, että myrkkypylväiden hautaaminen maahan on sallittu vain tavallista kovemmilta kuluttajilta, tietäjät tietänee.
- Anonyymi00021
"Pylväsperustus on Kosulalaista perinnerakentamista, jota pitää vaalia."
Tuo on kyllä totta, tuskin missään rakennusten perustukset ja rungot tehty on niin huonosti kuin Kosulassa.
On maan poveen painuvia ja vaikka mihin suuntaan ketkottavia ja kötköttäviä rakennuksia.
Edes pienten kivinavetoiden seinät eivät ole pysyneet kuosillaan.
Siinä mehtoselle kiitos, että on ainakin pyrkinyt erkaantumaan ertallouksiin kosulalaisten perinnerakentamisesta.
Kuka lie ollut Kosulan kylätimperi ennen mehtosta, Mutkan Puavoko?- Anonyymi00025
Käy vilkaise pohjanmaata ja vingu sitten.
- Anonyymi00026
Helsinkikin paalutettu savimaahan merenpäälle varsinaisia idiootteja.
- Anonyymi00022
Lukekaa tämän päivän Maaseudun Tulevaisuus.
Edelleen vanhoja pylväitä voi ostaa ja käyttää henkilö tai yritys jolla on Y-tunnus.
Niin se vaan on.- Anonyymi00023
No onhan sekin käyttämistä jos pylväskasa makaa jossain taivasalla.
Kummallista ettei sada aikaan selviä ohjeita mihin saa käyttää ja miten! - Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
No onhan sekin käyttämistä jos pylväskasa makaa jossain taivasalla.
Kummallista ettei sada aikaan selviä ohjeita mihin saa käyttää ja miten!Voi itku.
- Anonyymi00028
Tuosta pylväsperustuksesta jaksetaan länkyttää maailman tappiin asti! Eikö päähän muuta mahdu! Voi itku mitä älykääpiöitä tässä maassa sikiää. Jäädään junnaamaan ikuisesti yhden asian kimpussa ja toivotaan kädet ristissä, että Mehtonen joutuisi tilille pylväistään.
- Anonyymi00036
Entäpä pitkospuut, joita metsähallitus on laittanut soittenyli ?????????
- Anonyymi00029
Niin pitkään kun ne pylväät ovat maassa, niin keskustelu jatkuu
Oppiipahan olemaan - Anonyymi00030
Ketä kiinnostaa,oiva perusta on kyllä.
- Anonyymi00031
"Ketä kiinnostaa,oiva perusta on kyllä."
Sinua kiinnostaa, mutta menkää pääteiltä nykymaaseudulle ennen kuin kasvusto peittää töryn ja roinan!
En ollut uskoa silmiäni miltä näytti tänään maaseudun kylät kun ajoin autolla Kiuruveden, Iisalmen ja Vieremän rajoilla, kaikki ränsistyy ja lahoaa aloilleen, metsätkin. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
"Ketä kiinnostaa,oiva perusta on kyllä."
Sinua kiinnostaa, mutta menkää pääteiltä nykymaaseudulle ennen kuin kasvusto peittää töryn ja roinan!
En ollut uskoa silmiäni miltä näytti tänään maaseudun kylät kun ajoin autolla Kiuruveden, Iisalmen ja Vieremän rajoilla, kaikki ränsistyy ja lahoaa aloilleen, metsätkin.Sehän on kommunisti-viher hulluuden ihanne.
- Anonyymi00033
Eiköhän täyttäne kosulanperinnerakentamisen kriteerit,nämä pylväsperustukset.
- Anonyymi00035
https://youtu.be/LoWiIFpfDUg?is=VIF2KDVFL_xC1z_I
Onko myrkkypylväsperustukset?
Kaikki eivät hautaa myrkkyjä luontoon jälkipolvien riesaksi. - Anonyymi00040
Anonyymi00035 kirjoitti:
https://youtu.be/LoWiIFpfDUg?is=VIF2KDVFL_xC1z_I
Onko myrkkypylväsperustukset?
Kaikki eivät hautaa myrkkyjä luontoon jälkipolvien riesaksi.Jaahas
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1542079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3081779- 931577
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73976Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972