Erosi jälkeen otit tismalleen exäsi näköisen miehen, samanlaiset silmät, hiukset ja kasvojen muoto.... väität siis minua pinnalliseksi, ja olet itse pinnallinen, projektoit. Ei tätä voi käsikirjoittaa. Välillä tuntuu, että yliarvioin sinun kyvyt ajatteluun ja olet tyhmä kuin saapas, ja siksi kaikki on näin vaikeaa.
Silti, olet ainoa nainen, jota olen koskaan rakastanut. Koska luulin näkeväni sinussa ainutlaatuisen ihmisen, poikkeavan älykkään ja kiltin. On vain vaikea uskoa, että se olisi ollut mitään muuta kuin fantasia jostain paremmasta...
Kerron sulle nyt jotain, jota olen pitänyt sisälläni pitkään. Olen älyttömän hyväntahtoinen, positiivinen ja välittävä sielu, nainen miehen kehossa, pop idoli ja stara. Tunnen itseni itsekseni vain, kun saan esiintyä ja vaikuttaa positiivisesti maailmaan, hyppiä onnesta, riehua, olla söpö ja kokea jotain herkkää ja todella romanttista.
Unelma onnesta. En oikeastaan ole edes elossa tässä maailmassa enää. Koska minä en ole minä, vain rooli, jota ihmiset vaativat minulta. Odotan vain, että joku ihana ja kiltti vapauttaa mut tästä vankilasta ja julmasta kohtalosta , joka minulle suotiin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sä oot kyllä epämiehekkäin mies luonteltasi
Se on totta .. eiku. Mun. Kissa oli pahempi
Jos oli liian likasta sen mielestä
kissanvessas hän kävi paskalla pöntön vierellä .
Siihen sä et oo vielä ryhtynyt vaikka yhtä siisti ja herkkä oletkin 😂
Mut sitte asiaan herkät ihmiset ei oo
Minulle sopivaa parisuhde materiaali.
Koska aina jotain. Draamaa
Aina nsaa rauhoitella ja vakuutella .
En jaksa sitä osaa enää yhtään .
Tarvin miehen. Josta huokuu
Voima . Rauha ja turvallisuus
Ja tyypin pitää olla semmoinen
Pitkä salikasppibettä.minä koennoloni
Turvalliseksi .
Herkän ja pieni miehen kassa pitäis olla vielä se molempiem suojakilpikin .
Mille riittää nyt et joudun pärjäämään yksin .
Kun joutuu vaarannpaikoihin
Ja hankaluuksiin
Niissä ei vaan voi olla ikinä mikään
Haavoittuva herkkä tai suojaa etsivä
Sitä ei ikinä sallita
En kykeni olemaan nainen lähelläsi
Voisin joka päivä pahoin ...
Sinä olisit onnellinen
Minä täysin hukassa. Ja yksin
En nauttisi siitä osasta minkä sinä olet antanut ja luonut
Julman. Kovan ja aivan karmean poikatytön
Minun pitäisi olla se sotilas meistä sitten
Ei tommon herkkä oo mikään suojelia tai turva kun tulee paha paikka
Sinulle kyllä löytyy joku
Jonka kanssa voit olla juuri. Tuollainen
Mutta minulla ei ole ketään
Jonka kanssa voisin olla minä
Hyväksytysti.
Ja myös heikkona tai herkkänä
Olen aina yksin ...
Joo voi. Kohdata ajatukselta osittain
Samsnmoisis
Mutta sitten kun olen näkemässä ihmisiä
Rajan olevani aina
Väärän kokoinen ...
En sovi pienten ihmisten maahan jättiläissenä
Tulen aina olemaan Hylkiö
Se ulkopuolinen ja
Vääränlainen
Ilman perhettä kumppani ja puolisoa ....
Ymmärrätkö nyt mitä sä sillä valhtelulla
Multa ristit mies?
Sä veit myös toivon paremmasta .
Tuhosit kaikki pöhköt unelmat
Tärvelit sieluni ja sydämen
Ja nyt tuut höpötämään herkkyydestä
Ilman minkäänlaista surua tuskas tai katumusta mies.
Joo älä murehdi kyllä sä oot varmasti jollekulle muulle just se jonka se haluu
Vaikka valehteletkin vähän väliä
Pää asiahan oli se et sä saat mitä haluat
Eikä muilla oo mitään väliä 🤮
Mä tästä meeki voin aivan liian huonosti .
Naiselta
Kannattaisiko opetella kirjoittamaan.
Ei ollut sulle ,mutta ei se henkinen herkkyys, sulje pois fyysistä kykyä puolustaa toista tai hengistä turvaakaan edes, enkä tajua miksi kuvittelet niin... -AP sivu
Ei kukaan unissaan kirjottele. Vaihda jo taktiikkaa, kun kertaakaan ole osunut oikeaan.
olen mitä luultavammin tällä hetkellä tilassa johon ei edes mahdu uusia tuttavuuksia. haluan keskittyä rakkaimpiini. mitenhän saisin tähän erääseen rakkaaseen yhteyden sillä tavalla mukavassa hengessä. usein meillä menee asiat aivan toiseen suuntaan,
mun kaksi aidointa rakkautta j&j ovat tavallaan saman olosia siis sillain jollakin lailla mulla on selvä type kyllä. katson pelkästään heidän näkösiä miehiä sillä silmällä. en haluaisi ikinä liian erinäköistä miestä kun mitä itte olen. sekin on hassua. monilla oma puoliso on vastakohta noh mulla ehkä luonteissa on mennyt niin.