Olen tullut siihen tulokseen, että naiselle kaksi sopimattominta kumppanivalintaa ovat:
maanviljelijä
taiteilija
Molemmissa on sama ydinongelma: nainen ei koskaan ole parisuhteen tärkein asia. Kilpailija on vain eri.
Maanviljelijällä se on sukutila.
Taiteilijalla se on hänen oma taiteellinen nerous tai ainakin kuvitelma siitä.
Maanviljelijän kanssa jokainen keskustelu alkaa sanoilla: “Kun tämä tila on ollut meidän suvulla vuodesta 1684… Siinä kohtaa ymmärtää, ettei ole puoliso vaan määräaikainen työntekijä historiallisessa hankkeessa nimeltä Peltojen dynastia. Romantiikkaa on se, että hän näyttää uuden kuivurin.
Jos kysyt: “Voitaisiinko lähteä viikonlopuksi kylpylään?” Vastaus on: "Ei voi. Yksi paalimuovi tuli väärään aikaan.” Ja appiukko ilmestyy pihalle kuin Tolkienin velho arvioimaan perunamaan kosteutta.
Sitten taiteilija. Aluksi kaikki vaikuttaa ihanalta:
“Hän on herkkä. Hän tuntee syvästi. Hän näkee maailman eri tavalla.”
Kyllä näkee. Varsinkin silloin kun vuokra pitäisi maksaa. Taiteilijan kanssa nainen joutuu jatkuvasti kuuntelemaan: "Et ehkä ymmärrä tätä prosessia…”
Prosessi tarkoittaa yleensä sitä, että keittiössä on kolme rikkinäistä kahvikuppia, yksi keskeneräinen installaatio ja existentialistinen kriisi.
Maanviljelijä rakastaa traktoria enemmän kuin sinua.
Taiteilija rakastaa omaa kärsimystään enemmän kuin sinua.
Maanviljelijä sanoo:
“Tämä tila menee kaiken edelle.”
Taiteilija sanoo:
“Et voi rajoittaa minun luovuuttani.”
Molemmissa suhteissa nainen huomaa lopulta elävänsä jonkin suuremman asian varjossa:
toisella puimurin, toisella apurahahakemuksen.
Ja silti kummassakin on se sama ansa:
Molemmat osaavat katsoa kaukaisuuteen hiljaisina niin, että nainen ajattelee: “Tuossa on syvällinen mies.” Todellisuudessa toinen miettii ojitusta.
Toinen fonttivalintaa näyttelyjulisteeseen.
maanviljelijä
taiteilija
Molemmissa on sama ydinongelma: nainen ei koskaan ole parisuhteen tärkein asia. Kilpailija on vain eri.
Maanviljelijällä se on sukutila.
Taiteilijalla se on hänen oma taiteellinen nerous tai ainakin kuvitelma siitä.
Maanviljelijän kanssa jokainen keskustelu alkaa sanoilla: “Kun tämä tila on ollut meidän suvulla vuodesta 1684… Siinä kohtaa ymmärtää, ettei ole puoliso vaan määräaikainen työntekijä historiallisessa hankkeessa nimeltä Peltojen dynastia. Romantiikkaa on se, että hän näyttää uuden kuivurin.
Jos kysyt: “Voitaisiinko lähteä viikonlopuksi kylpylään?” Vastaus on: "Ei voi. Yksi paalimuovi tuli väärään aikaan.” Ja appiukko ilmestyy pihalle kuin Tolkienin velho arvioimaan perunamaan kosteutta.
Sitten taiteilija. Aluksi kaikki vaikuttaa ihanalta:
“Hän on herkkä. Hän tuntee syvästi. Hän näkee maailman eri tavalla.”
Kyllä näkee. Varsinkin silloin kun vuokra pitäisi maksaa. Taiteilijan kanssa nainen joutuu jatkuvasti kuuntelemaan: "Et ehkä ymmärrä tätä prosessia…”
Prosessi tarkoittaa yleensä sitä, että keittiössä on kolme rikkinäistä kahvikuppia, yksi keskeneräinen installaatio ja existentialistinen kriisi.
Maanviljelijä rakastaa traktoria enemmän kuin sinua.
Taiteilija rakastaa omaa kärsimystään enemmän kuin sinua.
Maanviljelijä sanoo:
“Tämä tila menee kaiken edelle.”
Taiteilija sanoo:
“Et voi rajoittaa minun luovuuttani.”
Molemmissa suhteissa nainen huomaa lopulta elävänsä jonkin suuremman asian varjossa:
toisella puimurin, toisella apurahahakemuksen.
Ja silti kummassakin on se sama ansa:
Molemmat osaavat katsoa kaukaisuuteen hiljaisina niin, että nainen ajattelee: “Tuossa on syvällinen mies.” Todellisuudessa toinen miettii ojitusta.
Toinen fonttivalintaa näyttelyjulisteeseen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei pidä yleistää. Jos naisella on paljon luovuutta, hän on automaattisesti myös taitelija tavalla tai toisella.
Minulle kelpaisi taiteilija kyllä. Inspiroivaahan se olisi, jos suhteessa molemmilla on taiteellinen kipinä.
mä en haluaisi enää miestä joka elää ns kaksoiselämää :)
Itsekkäänä ja omistushaluisena naisena miehen on oltava vain sinun palvelija.
Maatila on perinnöjaossa ensisijaisesti annettava tyttärelle - niin ei ole valittamista.
Hiemsn nauratti tää 😂🤣
Kenelle naiselle? Kenestä naisesta sinä puhut ja miksi meitä pitäisi kiinnostaa kuka on silla naiselle huonoin vaihtoehto?
Omalla henkilökohtaisella kohdallani olen samaa mieltä tuosta maanviljelijästä. En todellakaan huolisi maanviljelijää, vaikkakin hieman eri syistä kuin sinulla tuossa oli. Minä en halua asua missään maatilalla enkä oikeastaan ylipäänsä edes maalla. Haluan suht pienen ja kompaktin asunnon, jossa on suht pieni ja kompakti piha, jossa on korkeintaan yksi pieni varasto tmv rakennus. En mitään helkkarin isoa päärakennusta ja sen ympärille kymmentä traktorisuojaa, varastoa, siiloa, navettaa, tmv. Ei kiinnosta yhtään tuollainen maatilaelämä, jossa noustaan hiton aikaisin ja sitten ryyhälletään ympäriinsä koko päivä ja paska haisee. Näh, jätän väliin edelleen.
Taiteilija taas voi olla ihan ok. Tietysti riippuu taiteilijasta. Meitäkin on niin kovin erilaisia.
Hauskasti kirjoitettu mutta lähtökohtaisesti kaikille miehille nainen on hyödyke. Jos nainen ei palvele eli tarjoa seksiä, ruoka ja siivouspalvelua, tai ulkonäköä eli esteettisen ympäristön, tai toimi nyrkkeilysäkkinä, mies ei näe mitään syytä suhteelle.
Tälleen sivusta kysäisen, että mikä muu mies muka sitten lopulta naiselle on, kuin hyödyke. Eri yksilöt etsivät kumppanista erilaista hyötyä, mutta aina kumppanista jotain hyötyä pitää olla. Ei sellaista muuten kukaan huoli.
Naiset opetetaan haaveilemaan romanttisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Toista hellitään ja hoivataan ja pidetään hyvänä.
Miehille opetetaan, että he itsessään ovat palkinto. Heidän ei tarvitse tehdä mitään kun on solmittu avo tai avioliitto.
Ketkä naiset? En taida juurikan tietää tuollaisia prinsessanaisia, joille olisi moisia opetettu. Melkein kaikki on opetettu määrätietoiseen opiskelu työ raha itsenäisyys ajatteluun, johon ei mies juurikaan edes kuulu. Korkeintaan jos se helpottaa jotakin noista mainituista osioista.
Ei ole maalla naisia maajusseille. Kohtaanto-ongelma.