Keijuksi tulemiseen vaaditaan tietynlaista mieltä, tietynlaista kehoa ja tietyt juomat. Hän ottaa pienenpienen, kimaltavan vaatteen, kätkee sen vaatekaappiinsa ja päättää, että pukee sen päälleen kun otollinen aika koittaa. Merellä hän katselee aaltoja ja taivasta, ja yöllä tähtiä. Sumu hiipii hiljaa maiseman ylle, ja hän tietää olevansa yksin, yksin kovaa vauhtia täydellistyvän kehonsa kanssa. Hän ajattelee etelänmatkalta ostamaansa tulipunaista uima-asua eikä päästä ajatuksiaan harhailemaan, vaan kääntää niiden suunnan sitä seutua kohti, jonne hän vakaasti tietää olevansa matkalla. Tähdet syttyvät kohta, ja hän on yksi niistä. Kauniit kuvat huutavat hänelle valotauluilta ja muotikuvastojen sivuilta, ne kutsuvat häntä toisenlaiseen elämään. Eikä hän epäröi mennä mukana. Pian hän tarvitsee myös siivet joilla lentää niityltä toiselle, tarinasta tarinaan, runosta taikametsään ja lopulta takaisin kotitalonsa katolle.
Juomat, ne ovat tärkeitä. Vaahtoava kevytcola ja appelsiinimehu sekä vahva kahvi takaavat oikean mielentilan. Hän tuntee keveyttä, lievää huimausta ja pientä nälkää, jotka kannattelevat häntä hänen valitsemassaan todellisuudessa. Tarttuen hetkeen hän elää sen niin täysillä kuin voi ja tajuaa, että tämä, mitä hän nyt kokee, voi vielä toistua. Entistä ihanampana, entistä voimakkaammin värein. Hän on eräänlainen vagabond, jolla ei ole kotia muualla kuin kuvitelmissaan ja siinä suojaisessa sopessa, jonka hän on itselleen rakentanut. Sänky on sijattu valkoisin lakanoin, ja se odottaa nukkujaa.
Istuutuessaan puiseen huvimajaan, jonka kattoa vesisade rummuttaa, hän tuntee syvää levollisuutta. Hän on vahva, hänellä on siivet joilla lentää pois, kaikki hänen ympärillään on kimalletta, kiiltokuvaa. Ja hän tietää olevansa lähellä, erittäin lähellä. Joku ottaa häntä kädestä kiinni. Ystävä, joka on hänen kanssaan tällä polulla. He astuvat yhdessä ulos huvimajasta, ja sade muuttuu lumihiutaleiksi, joita he pyydystävät kielellään niin kuin silloin lapsena. Hän on puhdas, hän on keveä, eikä mikään voi tulla esteeksi hänen tielleen.
Valo on kaikkialla, se on täyttänyt huoneen, jonka hän hetken päästä löytää. Siellä hän kohtaa heidät, jotka hän on aina halunnut tavata. Hän istuutuu heidän seuraansa, sulautuu kauneuteen ja ihojen kuulauteen. He puhuvat hiljaisella äänellä niin, että vain lähellä istujat kuulevat, ja hän on yksi niistä, jotka erottavat sanat. Hän nousee ylös, avaa oven ja kulkee vaivihkaa, painottomin askelin ulos huoneesta. Käytävässä häntä on vastassa viileä ilma, joka puhaltaa raollaan olevasta, ulos vievästä ovesta. Kauneus ja mysteeri kietovat sisäänsä juhlatalon, sen sisällä ja pihassa olevat. Hän on tullut perille. Hänen työnsä ei ole mennyt hukkaan, vaan hän tuntee sen tulokset kehossaan, joka on nyt eteerinen. Keijut tervehtivät häntä, he toivottavat hänet tervetulleeksi keskuuteensa. Hän haluaa jäädä satuun, jossa mikään ei ole rumaa. Ja kerran koittaa aika, jolloin hän haihtuu sumuksi ja leijuu tuntemattomien maiden lävitse vaivattomasti. Ystävät ovat saapuneet sinne, missä ikinä hän taivaltaakin, eivätkä he jätä häntä yksin, sillä hekin tietävät, mitä on olla olento, joka on oppinut lentämään. Hän sulkee kirjan ja hymyilee: kaikki on niin kaunista, kaikki on niin totta.
Juomat, ne ovat tärkeitä. Vaahtoava kevytcola ja appelsiinimehu sekä vahva kahvi takaavat oikean mielentilan. Hän tuntee keveyttä, lievää huimausta ja pientä nälkää, jotka kannattelevat häntä hänen valitsemassaan todellisuudessa. Tarttuen hetkeen hän elää sen niin täysillä kuin voi ja tajuaa, että tämä, mitä hän nyt kokee, voi vielä toistua. Entistä ihanampana, entistä voimakkaammin värein. Hän on eräänlainen vagabond, jolla ei ole kotia muualla kuin kuvitelmissaan ja siinä suojaisessa sopessa, jonka hän on itselleen rakentanut. Sänky on sijattu valkoisin lakanoin, ja se odottaa nukkujaa.
Istuutuessaan puiseen huvimajaan, jonka kattoa vesisade rummuttaa, hän tuntee syvää levollisuutta. Hän on vahva, hänellä on siivet joilla lentää pois, kaikki hänen ympärillään on kimalletta, kiiltokuvaa. Ja hän tietää olevansa lähellä, erittäin lähellä. Joku ottaa häntä kädestä kiinni. Ystävä, joka on hänen kanssaan tällä polulla. He astuvat yhdessä ulos huvimajasta, ja sade muuttuu lumihiutaleiksi, joita he pyydystävät kielellään niin kuin silloin lapsena. Hän on puhdas, hän on keveä, eikä mikään voi tulla esteeksi hänen tielleen.
Valo on kaikkialla, se on täyttänyt huoneen, jonka hän hetken päästä löytää. Siellä hän kohtaa heidät, jotka hän on aina halunnut tavata. Hän istuutuu heidän seuraansa, sulautuu kauneuteen ja ihojen kuulauteen. He puhuvat hiljaisella äänellä niin, että vain lähellä istujat kuulevat, ja hän on yksi niistä, jotka erottavat sanat. Hän nousee ylös, avaa oven ja kulkee vaivihkaa, painottomin askelin ulos huoneesta. Käytävässä häntä on vastassa viileä ilma, joka puhaltaa raollaan olevasta, ulos vievästä ovesta. Kauneus ja mysteeri kietovat sisäänsä juhlatalon, sen sisällä ja pihassa olevat. Hän on tullut perille. Hänen työnsä ei ole mennyt hukkaan, vaan hän tuntee sen tulokset kehossaan, joka on nyt eteerinen. Keijut tervehtivät häntä, he toivottavat hänet tervetulleeksi keskuuteensa. Hän haluaa jäädä satuun, jossa mikään ei ole rumaa. Ja kerran koittaa aika, jolloin hän haihtuu sumuksi ja leijuu tuntemattomien maiden lävitse vaivattomasti. Ystävät ovat saapuneet sinne, missä ikinä hän taivaltaakin, eivätkä he jätä häntä yksin, sillä hekin tietävät, mitä on olla olento, joka on oppinut lentämään. Hän sulkee kirjan ja hymyilee: kaikki on niin kaunista, kaikki on niin totta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.