ADDIKTOITUNUT JA TÄHTIHETKIÄ TUUT TUUT.

Senssu vs 2010 kumpi vie vuosia kestäneen taistelun voiton?
Toinen on suomessa larpaava tukiloinen ja toinen ilmeisesti asuu oikeasti Thaimaassa.
Senssu on se mikä ei pystynyt laittamaan kuksasta valokuvaa, näin muistelen.

Parhaat retket tapahtui omalla veneellä Itämerellä kahtena kesänä peräkkäin.
Sattui vielä uskomattoman hyvät säät, lämpöä liki 30 astetta ja tyyntä.
Ulapalla kannella lapset istui viltin päällä eväineen ja katseli horisonttiin koko elämä edessään.
Se oli kasvattavaa se ja isyyden tähtihetkiä.

Aiheuttaa vastineen seuraavan:

Minulla ei ole kropassa paino- eikä nesteongelmia, ei tarvetta keinotekoisesti testojen nostattamiseen, eikä myöskään tarvetta tällä katskilla tiedottaa aamustondikseista.

Minulle ulappa ja saaristo on ollut elinympäristö vauvasta lähtien ja onhan se hienoa että Tyttö2010Neitinen on saanut jopa kahtena kesänä kokea isyyden tähtihetkiä.

Luin tuon ensimmäisen kappaleen oireilun aiheesta ekaluokkalaisen kävely 10 kilometriä.

Nyt se on tuo askelta toisen eteen edennyt tasolle, että koko perhe on niin urheilullista niin urheilullista että huhhuh ja seuraavaksi varmaankin isukkki alkaa juniorivalmentajaksi tavoitteenaan Korealainen Konoseksi.

No nyt on perheen naispuolisilla eka naistenkymppi suoritettuna.

Varmaankin on jo hankittuna Tinderille ja tyttärelle vimpan päälle kävelylenkkarit huippuhintaan, muutenhan se olisi lastensuojeluilmoituksen paikka, mikäli joutuisivat kävelemään huonommilla jalkineilla kuin isukin kintuissa.

Tottakai isukki on kävellyt ylivertaistensa kanssa aikoinaan tuhansia kilometrejä kuten myös Laiffi Raxipossunsa kanssa tassuttelee nykyisinkin.

Seuraavaan viitaten totean, että Tyttö2010Neitinen ja internet-turva-aikuisensa ei ole päästään terveitä.

Addiktoitunut tarkoittaa henkilöä, jolla on riippuvuus tai pakonomainen tarve toimintaan esim. sosiaalinen media. Addiktoitunut toimii usein toistuvasti riippuvuuden kohteensa mukaan. Addiktio syntyy aivojen palkitsemisjärjestelmän kautta, kun toiminta tuottaa nopeasti mielihyvää ja siitä tulee pakonomainen tapa.
Addiktion yleisimmät piirteet:
Kontrollin menetys: Toimintaa tai käyttöä on vaikea tai mahdoton lopettaa omin voimin.
Elämän keskipiste: Riippuvuuden kohde vie suuren osan ajasta, energiasta ja ajatuksista.

10

218

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002
      • Anonyymi00003

        Olisiko tuo pakonomainen kopiointi ja uusien viestien rakentelu samasta aiheesta kuitenkin vähän pahempi addiktio 24/7 kuin lenkkeily? Varsinkin kun aiheesi keskittyy aina toiseen henkilöön ja ei laisinkaan Thaimaan matkailuun ja sinä olet Suomessa eikä Thaimaassa vierailuistasi ole minkäänlaisia todisteita koska olet puskajussi pensaassa piilossa.

        Tässä ei laisinkaan lihava onnettomuuspaikkojen tarkastaja jolla on titaaninen amexkortti jonka luottokunta lähetti hänelle pyytämättä. https://ibb.co/PvDBmTyP

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Internet turva-aikuinen on välttämätön rakas rakkaille, muuten ei ole rakkautta.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Internet turva-aikuinen on välttämätön rakas rakkaille, muuten ei ole rakkautta.

        Jos oletetaan että olet aikuinen ihminen ja mies, niin sinulla on varsin naismainen ja lapsekas tyyli naljailla tuntemattomille ja keksiä tavallisten ihmisten elämästä utopistisia ajatelmia, joissa ei vaan ole laisinkaan järkeä eikä pointtia. Nyt ihmettelyn kohteesi on koululiikuntatapahtuma. Katsot siis että perheen osallistuminen koululiikuntatapahtumaan pyydettäessä on joten omituista ja sairasta? Sinä ja stondis ette kuulu samaan lauseeseen.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Olisiko tuo pakonomainen kopiointi ja uusien viestien rakentelu samasta aiheesta kuitenkin vähän pahempi addiktio 24/7 kuin lenkkeily? Varsinkin kun aiheesi keskittyy aina toiseen henkilöön ja ei laisinkaan Thaimaan matkailuun ja sinä olet Suomessa eikä Thaimaassa vierailuistasi ole minkäänlaisia todisteita koska olet puskajussi pensaassa piilossa.

        Tässä ei laisinkaan lihava onnettomuuspaikkojen tarkastaja jolla on titaaninen amexkortti jonka luottokunta lähetti hänelle pyytämättä. https://ibb.co/PvDBmTyP

        Amexin omistajan tuntee helposti vaatetuksesta ja etenkin ryssånlaukusta.

    • Anonyymi00006

      Ihanaa ❤️❤️❤️❤️❤️

    • Anonyymi00007

      "Minulla ei ole kropassa paino- eikä nesteongelmia, ei tarvetta keinotekoisesti testojen nostattamiseen, eikä myöskään tarvetta tällä katskilla tiedottaa aamustondikseista"

      Nesteongelmasi on viina ja testoa sinussa ei ole ollut sen jälkeen kun Mara valittiin pressaksi. Se peli ei ole vedellyt sen jälkeen kertaakaan.

      • Anonyymi00009

        Kuten sanoin kokemus ja asiantuntemus puhuu puolestaan.

    • Anonyymi00010

      Olen palstan ehdoton guru, minulla on pitkä kokemus

      By NumBall HHN 63v.

      • Anonyymi00011

        Vetelin (rahasta) NumBallia hanukkaan, sillä itsellään ei nokkapyörä keulinut.

        > Puppe <

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. 58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe