Pojista miehiä, vai jotakin muuta?

(Lähetetty Satakunnan Kansa Länsi-Suomen yleisönosastoon. Ei julkaistu)

Satakunnan Kansa Länsi-Suomi kirjoittaa laajassa, ihannoivaan sävyyn kirjoitetussa äitienpäiväartikkelissaan "kahden äidin perheestä" jossa miehen olemassaolo on kuitattu yhden siemenen kokoiseksi. Kertoo entisen "Valtakadun vanhoilisen" nykylinjasta. Artikkeli herätti joitakin ajatuksia.

Helsingin Sanomissa oli tammikuussa artikkeli "Äidin kujanjuoksu" jossa poikaansa yksin kasvattanut Riina Hälikkä kuvaa epätoivoaan, kun pojasta tuli narkomaani ja monin muin tavoin vakavasti häiriintynyt. Pojan isää ei artikkelissa mainita olevan/olleen olemassakaan. Hälikkä on purkanut epätoivoaan mm. huutamalla yksin metsässä ja halaamalla puita.

Kummankaan lehden artikkeleissa ei pohdita sitä miten hyvin nainen sopii pojalle miehen malliksi; ei sitäkään tarvitaanko mallia edes. Eräs kohta HS:n artikkelista saattaa kertoa jotakin oleellista:"Pojan elämään tuli käänne, kun Hälikän isä kuoli. Isoisä oli ollut pojalle tärkeä." Tapahtumaa ei osata - tai haluta - tulkita ratkaisevaksi pojan kehityksen kannalta. Jos kasvava poika ei saa kotoaan mallia miehenä olosta, hän hankkii sen muualta, paikoista jotka saattavat johtaa turmioon. Sillä mallia ja esimerkkiä hän joka tapauksessa etsii ja ottaa käyttöönsä.

En ryhdy pohtimaan syvempiä biologisia syitä, ei ole kompetenssiakaan, mutta naisesta ei ole miehen malliksi. Ei vaikka huutaisi metsässä ja halaisi puita.

6

235

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jokaisen miehen pitää halata puita ja ryömiä naisen edessä, jämpti homma.

      • Anonyymi00004

        Parempi on miesten vaan kadulla katsella kengänkärkiään, etteivät päädy oikeuteen. Prinsessan tullessa vastaan on syytä vaihtaa kadun toispuolelle. Miehen naama voi olla liian himokkaassa asennossa tai mies voi tuijottaa typykkää muutaman sekunnin liian kauan.


    • Anonyymi00002

      Aloittaja on oikeilla jäljillä.
      Yksi Suomen suurimpia ja vaiettuja ongelmia on nämä yh-naikkosten "kasvattamat" poikalapset. Kasvava poika tarvitsee MIEHEN läsnäoloa elämässään.

    • Anonyymi00003

      .

    • Anonyymi00005

      Pojasta tulee mies, kun hän laittaa ässien kypärä päähään ja huutaa suorana suu auki.
      Myös uinti jossakin pikku altaassa tekee pojasta miehen.

    • Anonyymi00006

      Porista ei tule koskaan miehiä. Niistä tulee vaan porilaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe