HERKKÄHIPIÄISEN ALAKOULUMIITTI.

Naminamissa järjestettiin koko provinssin alakoululaisten liikuntapäivä, johon osallistui lapsen vanhempineen ja varakkaammilla mukanaan lapsenlikat.
Ohjelmanumerona oli että isät juoksee 10 kilometriä ja ekaluokkalaisista lähtien lapset kävelee 10 kilometriä.

Pattayan rakkaat uskoo sinisilmäisesti kaiken mitä Dille oireilee, mutta minä en.
Varmuudella kun koko provinssin alakoululaisille järjestetään tapahtuma jossa myös pomppulinna, niin todellakaan ohjelmanumerona ei ole lapsien kymmenen kilometrin kävely kolmatta tuntia helteessä.

Seuraavan oireilun johdosta:

Isänä olen varsin kehno, kun en pue tytärtä nahkapukuun ja vie viidakkoon telttaan. En myös hallitse "pentujen" kasvatusta, sillä en pakota viisivuotiasta poikaa juoksemaan 35 asteen helteessä kymmentä kilometriä.

On ollut keskustelua asianmukaisesta asusteesta ja tyttären kanssa leppoisasta ajanvietosta moottoripyöräillen, mutta se on muuttunut kaahailuksi ja nahkapukupärräksi.

On ollut keskustelua isä lapset ajanvietosta vaatimattomissa olosuhteissa, kuin kotona, niin se on muuttunut viidakkotelttailuksi.

Todella idioottimaista edes ajatella, että ekaluokkalainen kävelemään 10 kilometriä 35 asteen helteessä.

26

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Usean danin karatesensei Chiang Maista, joka mainitsi kaverini olevan "bemarihintti" koska hänellä on BMW- merkkinen MP.

      2010

      Kyllä Tyttö2010Neitinen, muisteleppa mitä itse olet aiheesta maininnut.

      Mitä mieltä olet, laittaisinko jo tulemaan lupaamani kestotilauksesi?

    • Anonyymi00001

      Laita!

      By NumBall

    • Anonyymi00002

      Vittumikäidiootti päästetty lisääntymään, täytyisi olla jokin testausmenetelmä jonka perusteella joko saa pipariluvan ja jos luvatta siittää, niin munat vex vex vaan heti.

    • Anonyymi00005

      Possolandiassa taas yö vietetty Suomi24 palstalla.

    • Anonyymi00006

      Viestien poistumisesta voi päätellä kuka on se herkkähipiäinen.
      Kiitoksia Possosaurukselle että olet laittanut tälle palstalle kuvan passistasi numeroineen syntymäaikoineen josta näkyi myös sotusi loppuosa ja kiitoksia että laitoit vastikään myös puhelinnumerosi esille ja myös vaimosi ajokortin ja syntymäajan. Avioliittotodistuksenkin laittelit näkösälle ja rokotustodistuksen, thaiajokorttisi sekä suomalaisen ajokorttisi ja TEL-eläkeläiskortin jolla saat bussista alennusta matkalla viinakauppaan. https://ibb.co/YFVpr9R8
      Olet harvinaisen avoin ja reilu kaveri. Uhkauksisasi on saatu lukea jo 11 vuotta tältä palstalta. Upea elämäntehtävä sinulla. Riidan haastaminen ja sitten itkut siihen päälle.

      • Anonyymi00009

        En koskaa uhkaile ketään,vaikka aihetta olisikin, mikä sinun ongelmasi tarkalleen ottaen on, saitko fasulta fudut.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        En koskaa uhkaile ketään,vaikka aihetta olisikin, mikä sinun ongelmasi tarkalleen ottaen on, saitko fasulta fudut.

        Ahaa... siis kyse on siis lupauksestasi suorittaa reisihermon viiltely, kallonapautus ja paalaaminen, jos se kerta ei ole pelkkä uhkaus? Myös virkavallalla uhkailu on uhkailua ja kaikenlisäksi olet se joka on aloittanut esimerkiksi huorittelun, ulkonäön haukkumiset ja jatkat sitä tänäkin päivänä mutta vain saamasi palaute on sitten tuomittavaa?
        Siinä ei rikosilmoitukset auta yhtään mitään jos lataan sinua tauluun joka kerta kun naamasi näkyy Myyrmäen ostarilla. Olen siellä kohta käymässä, tule moikkaamaan niin tiedät.
        En ole rakkaasi enkä laiffilasi, olen vaan yksi niistä monista jotka on väsynyt lukemaan tuota akkamaista jaaritteluasi ja uhkauksia.

      • Anonyymi00015

        Äärimmäistä itsetuhoisuutta. On kuin "Numba" seisoisi raiteilla ja syyttäisi junaa sen saapumisesta.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ahaa... siis kyse on siis lupauksestasi suorittaa reisihermon viiltely, kallonapautus ja paalaaminen, jos se kerta ei ole pelkkä uhkaus? Myös virkavallalla uhkailu on uhkailua ja kaikenlisäksi olet se joka on aloittanut esimerkiksi huorittelun, ulkonäön haukkumiset ja jatkat sitä tänäkin päivänä mutta vain saamasi palaute on sitten tuomittavaa?
        Siinä ei rikosilmoitukset auta yhtään mitään jos lataan sinua tauluun joka kerta kun naamasi näkyy Myyrmäen ostarilla. Olen siellä kohta käymässä, tule moikkaamaan niin tiedät.
        En ole rakkaasi enkä laiffilasi, olen vaan yksi niistä monista jotka on väsynyt lukemaan tuota akkamaista jaaritteluasi ja uhkauksia.

        Laita vaan reilusti aika koska lataat tauluun, eihän sitä nyt kukaan lähde päivystämään koska sun kohta on, huomenna lauantaina käy hyvin.

        Laita tuntomerkkisi apina, niin tiedän tulla luoksesi ladattavaksi.

        Hienoa että olet rohkea ja tahdot tavata.

        Laita vaikka kasvokuvasi, vai oletko lahkolaisten tavoin puskatyttönen.

    • Anonyymi00007

      On tosi törkeää että joku on laittanut tällaisen kuvan tälle palstalle. Jos en ihan väärin muista niin kuvassa oleva henkilö on ihan itse julkaissut tämän kuvan täällä palstalla, koska onhan se hienoa seisoskella onnettomuuspaikalla ja ottaa kuvia itsestään poliisin kanssa https://ibb.co/PvDBmTyP Olikohan ideana tulla julkkikseksi kun on päässyt onnettomuuspaikalle tuoreeltaan vai mikä tuossa on se pointti?

      • Anonyymi00008

        Voi kauheaa missä se törkeys näkyy tässä kuvassa, en huomaa sitä missään, ettei vain kyse oli myrskystä vesilasissa, olisiko se, se pointtisi mitä kaipailet.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Voi kauheaa missä se törkeys näkyy tässä kuvassa, en huomaa sitä missään, ettei vain kyse oli myrskystä vesilasissa, olisiko se, se pointtisi mitä kaipailet.

        Juurihan kirjoitit että kuvien varastaminen ja levittäminen on laitonta ja siitä tulee tuomio sinulle. Odota vaan.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Voi kauheaa missä se törkeys näkyy tässä kuvassa, en huomaa sitä missään, ettei vain kyse oli myrskystä vesilasissa, olisiko se, se pointtisi mitä kaipailet.

        Olisiko ollut kyseessä auton öljynvaihto, eikä öljyä vaihdettu mittatikunreiästä, vaan kääntämällä auto katolleen, kyllä se öljy tulee ulos silläkin tavalla, mutta ei paras tapa kuitenkaan, tosin parempi kuin imeä öljyt mittatikunreiästä.,

    • Anonyymi00010

      Herkkähipiäisen turva-aikuinen tavan mukaan ryhtyi vaihtamaan puheenaihetta ja riitelemään Numban kanssa.

      Hauskaa.

      • Anonyymi00014

        Senssu-nimisen satuolennon kanssa ei voi riidellä vaan siksi on riideltävä satuolennon isännän eli Numban kanssa.

    • Anonyymi00018

      Meinasiko Posso että siellä on oikein kilparata ajanottajineen ollut perheille? Ei ollut vaan kyseessä oli ulkoilupäivä jonka ideana oli kannustaa liikkumaan.

      Pakko ei ollut kenenkään kävellä metriäkään vaan sai ulkoilla pystytetyllä tori- ja kojualueella, jossa jaettiin myös tietoa liikunnan hyödyistä ja sponsorit oli esillä. Lapset sai myös lainata potkulautoja joilla hengailla alueella.

      Virallista matkaa ei ollut eikä ajanottoja, vaan vain ulkoilua. Meitä juoksua harrastavia miehiä ei ollut kuin tusinan verran tuossa erässä ja omalla kellollani kellotin kympin.

      Buriram on Thaimaan urheilun Mekka. Ykköslajin eli futiksen paras jengi kautta aikojen on BU ja pyöräilytapahtumia on myös eniten. Thaimaan paras moottorirata ja Thaimaan suurin futisareena. Kaikki Buriramissa.

      Nike ja Adidas esimerkkeinä on vahvasti esillä varustepuolella ja urheilujuomien valmistajat vaihtoehtona sokerilimppareille.

      Khao Kradong Forest Park ja Phanom Rung Historical Park on suosituimpia ulkoilupaikkoja Buriramissa kuin myös tekojärven seutu.

      Eteläpuolella on Thaimaan hienoimpiin kuuluva kansallispuisto. Sinun olisi kannattanut tutustua tähän oikeaan Thaimaahan sen sijaan että possoilit kotinurkissa kymmenen vuotta käymättä missään.

      2010

      • Anonyymi00020

        Voin vakuuttaa että kävin seiskassa katsomassa onko siellä maitoa.

      • Anonyymi00021

        Vain järjettömät laittavat ekaluokkalaisen kävelemään 35 asteen helteessä 10 kilometriä, vaikka Naminam olisi mikä mekka tahansa.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Vain järjettömät laittavat ekaluokkalaisen kävelemään 35 asteen helteessä 10 kilometriä, vaikka Naminam olisi mikä mekka tahansa.

        Ei thaimaan ekaluokkalaiset ole mitään possoja, normaali lapselle ei ole matka eikä mikään.

      • Anonyymi00023

        Kiitos possotteluista en ole ottanut mitään kantaa sinun pentujesi harrastuksiin, muuten taisin kerran kertoa että vaimoni veli on bangkokissa autokuskina, ajaa taxia, rekkaa, sekä minibussia, kysyin häneltä niistä kansallispuistosta mistä nostit kauhean metelin kun kerroin että siellä on ikäraja, siinä lähellä takia, vaimoni veli, vaimoni ja siskonsa oli mukana siellä, he kaikki kolme kävivät siellä, käytiin samalla reissulla useassa puistossa, se mistä otin kuvia oli kiva paikka, mukava liikkua... ei mitään ongelmia, kuten sanoin minua ei laskettu sinne koska ikäraja oli 55 vuotta, ainoa puisto missä olen nähnyt puistonvartiota enemmänkin kuin kaksi...

        Siis siinä puistossa, jossa oli rajoitukset, outoa että sinä et ole moista huomannut koska bangkokin lähellä on useita puistoja joihin on ikärajat, tai jos ei ole rajoja pitää itse selvittää miten vaikeita niissä on liikkua, joissakin on vain pitkospuut, jotka ovat sateella erittäin liukkaat miksi et tiedä tälläisestakaan mitään, miksi minun thaimaa ja sinun eroavat toisistaan niin paljon, vain toinen meistä on siellä asunut 10 vuotta, ja olen viettänyt kaikki lomani siellä 26 vuoden aikana... joten aika outoa,

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ei thaimaan ekaluokkalaiset ole mitään possoja, normaali lapselle ei ole matka eikä mikään.

        Ekaluokkalaiset Thaimaalaiset ei kävele 35 asteen helteessä, ei edes raxipossut eikä Laiffit missään iässä, mutta senhän takia Tyttönen näitä juttujaan väsää, että saa kaipaamaansa huomiota ja rakkaittensa hyväksyntää ja fanitusta.

        Mulle nuo tarinat ei mene läpi.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Kiitos possotteluista en ole ottanut mitään kantaa sinun pentujesi harrastuksiin, muuten taisin kerran kertoa että vaimoni veli on bangkokissa autokuskina, ajaa taxia, rekkaa, sekä minibussia, kysyin häneltä niistä kansallispuistosta mistä nostit kauhean metelin kun kerroin että siellä on ikäraja, siinä lähellä takia, vaimoni veli, vaimoni ja siskonsa oli mukana siellä, he kaikki kolme kävivät siellä, käytiin samalla reissulla useassa puistossa, se mistä otin kuvia oli kiva paikka, mukava liikkua... ei mitään ongelmia, kuten sanoin minua ei laskettu sinne koska ikäraja oli 55 vuotta, ainoa puisto missä olen nähnyt puistonvartiota enemmänkin kuin kaksi...

        Siis siinä puistossa, jossa oli rajoitukset, outoa että sinä et ole moista huomannut koska bangkokin lähellä on useita puistoja joihin on ikärajat, tai jos ei ole rajoja pitää itse selvittää miten vaikeita niissä on liikkua, joissakin on vain pitkospuut, jotka ovat sateella erittäin liukkaat miksi et tiedä tälläisestakaan mitään, miksi minun thaimaa ja sinun eroavat toisistaan niin paljon, vain toinen meistä on siellä asunut 10 vuotta, ja olen viettänyt kaikki lomani siellä 26 vuoden aikana... joten aika outoa,

        Tosiasiassa vedit hotellihuoneessa kännit ja et lähtenyt mihinkään mukaan. Vaimosi sivuilla on temppeli ja puistokuvat. Siellä oli taaperoikäisiä lapsia uimarenkaineen siellä puistossa kuin myös mummut ja papat. Ikärasismia ei Thaimaa harjoita.
        Kerroit että vaimo oli vihainen juopottelusi vuoksi ja sinut jätettiin kyydistä jonnekin huoltoasemalle kun aloit rähjäämään.

        Että se siitä ikärajasta taas kerran.

      • Anonyymi00027

        Lisäksi olet sanonut tänä vuonna että "En todellakaan lähde viidakkoon kävelemään vaan vain sinne minne pääsee autolla"

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Tosiasiassa vedit hotellihuoneessa kännit ja et lähtenyt mihinkään mukaan. Vaimosi sivuilla on temppeli ja puistokuvat. Siellä oli taaperoikäisiä lapsia uimarenkaineen siellä puistossa kuin myös mummut ja papat. Ikärasismia ei Thaimaa harjoita.
        Kerroit että vaimo oli vihainen juopottelusi vuoksi ja sinut jätettiin kyydistä jonnekin huoltoasemalle kun aloit rähjäämään.

        Että se siitä ikärajasta taas kerran.

        Jos niin kerro, elämästäsi.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ekaluokkalaiset Thaimaalaiset ei kävele 35 asteen helteessä, ei edes raxipossut eikä Laiffit missään iässä, mutta senhän takia Tyttönen näitä juttujaan väsää, että saa kaipaamaansa huomiota ja rakkaittensa hyväksyntää ja fanitusta.

        Mulle nuo tarinat ei mene läpi.

        Jostakin syystä sinulla ei ole omia tarinoita laisinkaan vaikka sinulla on 15 vuotias poika joko ajan ollut koulussa Thaimaassa. Mikä on syynä?

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Jostakin syystä sinulla ei ole omia tarinoita laisinkaan vaikka sinulla on 15 vuotias poika joko ajan ollut koulussa Thaimaassa. Mikä on syynä?

        Kaikkihan syyn tietävät.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      67
      1891
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1186
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      990
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      120
      928
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      921
    Aihe