Onko se narsismia että eristäytyy huoneeseen?
Mistä oikeasti tunnistaa narsistin?
22
353
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ei se ei ole narsismia, jos se ei tapahdu toista ihmistä alentavasti tai halventavasti ja käytöksen luonteen piirteet ovat sellaisia toistuvia eivätkä mitään yhden tai kahden päivän pahoja juttuja. Jokainen meistä tekee joskus jotain narsistista elämässään, mutta ero terveellä ja narsistisella on suuri käytöksessä.
- Anonyymi00002
Ei ole. Jokainen tunnistaa narsistin, kun joutuu tällaisen kanssa tekemisiin. Sitä ei huomaa yhdestä eikä kahdesta kerrasta vaan vaatii vähän aikaa ja ko henkilön tuntemista tai käyttäytymisen seuraamista, ei tarvitse olla edes läheinen vaan sellainen, joka on ollut näkyvissäsi. Jälkeenpäin, kun olet "oman osasi" saanut ko henkilöltä, tajuat ne vanhatkin pikkumerkit. Muista myös, että ihmisen silmät, ilmeet ja eleet paljastaa paljon ja se, mitä suustaan laskettelee eli omakehua, syy on aina muiden, ei ota neuvoja vastaa, valehteler jne jne. Tästä elävänä esimerkkinä Marin.
- Anonyymi00007
Älä höpötä että jokainen tunnistaa narsistin.
Narsisti osaa kutoa verkkonsa niin salakavalasti ettei uhri edes huomaa joutuneensa uhriksi.
Vaimoni kuoleman jälkeen aloin miettiä hänen tekemisiään ja tajusin että jo 20v aiemmin seurustelun alkuaikoina hän alkoi punoa verkkojaan.
Hänen äitinsä oli aivan samanlainen ja valitettavasti vaimoni sisko osoittautui aivan samanlaiseksi.
Nyt kun katselen veljeni elämää niin hänen kumppani on läsnä lähes joka paikassa, kännykkä pitää olla aina kaiuttimella.
Hän kontroloi veljeni puhumisia niin puhelimessa kuin ihan livenä.
Seuraava askel on se että hän pyytää tilinkäyttöoikeuksia ja pikku hiljaa uskottelee uhrille ettei osaa käyttää rahaa järkevästi ja saa haltuunsa täyden määräämisvalllan.
Appeni oli oikein malliesimerkki, loppuaikana pari vuotta ennen kuolamaansa hänellä ei ollut lupaa pitää kännykkää, hän ei saanut rahaa kuin matelemalla, häneltä oli takavarikoitu ajokortti ja maksukortit, tileihin ei ollut pääsyä.
Ja tämän verkon narsisti kutoi 40v aikana.
Jatkoi verkkojen kutomista appeni kuoltua, otti haltuun kuolinpesän tilit, kavalsi 80 000€ kuolinpesän varoja.
Uhkaili perillisiä joista 3 oli minun lapsia.
Siinä vaiheessa minä astuin kuvaan lasteni edunvalvojana ja sainpa aikaan pari tuomiotakin anopilleni ja sain pesästä ulos poikieni osuudet, muiden osakkaiden varat ilmeisesti katosivat kuin pieru saharaan.
Tästä narsistista ei kuulunut sen jälkeen mitän kunnes 10v jälkeen oli lähestynyt poikiani ja selitellyt itkuvirsiä että on kuolemassa ja haluaisi että pesän varoja jaettaisiin uudelleen kun muut perilliset ei kuulleman saaneet juuri mitään.
Voitte arvata että lapsillani oli valpaus kohdillaan ja mitään uusintapesänjakoa ei tehty.
Mutta kuten huomaatte narsismi ei aina ole mitenkään selvä käyttäytymismalli vaan enneminkin salakavala petollinen toiminta.
- Anonyymi00003
Narsistin keskeinen piirre on itseihailu ja vaatimus saada kehuja kaikilta. Narsisti tarvitsee ympärilleen paljon ihailijoita, siitä narsisti elää.
Muiden kiusaaminen ei ole narsismia, vaikka sitäkin voi olla narsistilla yhtä hyvin kuin muillakin.- Anonyymi00016
Itsensä jalustalle nostaminen ja kahujen/tykkäysten haaliminen kuvitteelliselle minälle.
Täydellinen vastuun välttely (jos ei ota vastuuta, ei voi tehdä virhettä = ei oma mielikuva itsestään mene rikki).
Toisten kiusaaminen on varmaan enemmänkin oman edun tavoittelua valheellisen minäkuvan ylläpitämiseksi. Esim. taloudellinen hyväksikäyttö, lasten alistaminen pitääkseen itsensä tarvittuna ja jalustalla, juoruaminen toisia alentaakseen jne. - Anonyymi00020
Narsisti voi myös kiusata muita ihmisiä niin paljon, että he hengittävät paremmin milloin eivät ole hänen kanssaan tekemisissä. Sitähän voi kutsua vaikka "pahaksi narsistiksi, joka eristäytyy" sitten, eikö niin.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Narsisti voi myös kiusata muita ihmisiä niin paljon, että he hengittävät paremmin milloin eivät ole hänen kanssaan tekemisissä. Sitähän voi kutsua vaikka "pahaksi narsistiksi, joka eristäytyy" sitten, eikö niin.
Ettei kukaan ymmärtäisi kommenttiani väärin... tarkoitan, että yksinolon tarve voi joskus olla ihan vanha eloonjäämisrefleksi. Eli ihminen "eristäytyy" epäterveistä ihmisistä.
Ja sitten joku epäterve olio haluaa tietysti leimata häntä välttelevän ihmisen "pahaksi narsistiksi". Tällaistakin joskus nähty. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ettei kukaan ymmärtäisi kommenttiani väärin... tarkoitan, että yksinolon tarve voi joskus olla ihan vanha eloonjäämisrefleksi. Eli ihminen "eristäytyy" epäterveistä ihmisistä.
Ja sitten joku epäterve olio haluaa tietysti leimata häntä välttelevän ihmisen "pahaksi narsistiksi". Tällaistakin joskus nähty.Hiljaisuus ja aika parantavat. Tosiasia.
- Anonyymi00004
Narsisti ei eristäydy huoneeseen vaan pikemminkin haluaa loistaa ja tulla ihailluksi ihmisten joukossa.
- Anonyymi00017
Eristäytyminen voi olla keino saada huomiota, kun toiset huolestuvat.
- Anonyymi00023
Anonyymi00017 kirjoitti:
Eristäytyminen voi olla keino saada huomiota, kun toiset huolestuvat.
Eristäytyminen voi olla keino saada huomiota ja samoin eristäytymättömyys voi olla keino saada huomiota. Niin tai näin, aina väärin päin, mutta vain inhokin kohdalla.
- Anonyymi00005
Kaikilla ihmisillä on narsistisia piirteitä, mutta mitä silmiinpistävämpiä ja laaja-alaisempia ne ovat, ja miten paljon ne haittaa ihmissuhteita, toimintakykyä tai muita ihmisiä, niin sitä narsistisemmasta persoonasta puhutaan.
Koska jokainen narsisti on yksilöllinen, niin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa miten tunnistaa narsistia. On olemassa vain olemassa ehkä tusinanverran hälyyttäviä merkkejä narsismista. Mitä useampi listalla olevista tunnusmerkeistä prokkaa, ja mitä vakavammin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on kyse narsistista.
-Suuruuskuvitelmat — liioiteltu käsitys omasta tärkeydestä, kyvyistä tai saavutuksista.
-Jatkuva ihailun tarve — kokee olevansa oikeutettu erityiskohteluun ja odottaa muiden huomioivan hänet jatkuvasti.
-Empatian puute — vaikeus tai haluttomuus huomioida muiden tunteita ja tarpeita.
-Manipulointi ja hyväksikäyttö — käyttää muita omien tavoitteidensa välineinä.
-Ylimielisyys ja oikeutettu asenne — kokee olevansa erityinen ja parempi kuin muut.
-Herkkä kritiikille — ulkoisesti itsevarma, mutta sisäisesti hauras itsetunto; reagoi kritiikkiin vihalla, puolustautumisella tai hyökkäyksellä.
-Kateus — on kateellinen muille tai uskoo muiden olevan kateellisia hänelle.
-Rajat ylittävä käytös — ei kunnioita toisten rajoja, yksityisyyttä tai autonomiaa.
-Aggressiivisuus ja vihamielisyys — narsismi on yhteydessä kohonneeseen aggressioon, myös ilman provokaatiota. - Anonyymi00006
Nimen omaan herkkä kritiikkiin, tai täydelliseen osumaan. Sitten räjähdys on valmis ja toiset menee siinä atomiksi.
- Anonyymi00009
Ei, se ei ole narsismia, että joku tekee jotain mitä sinä et halua. Muut ihmiset eivät ole sinun jatkeitasi ja olemassa sinun hyödykkeinäsi omaneduntavoitteluasi varten. Kenties joku menee huoneeseen siksi, ettei jaksa jonkun sairaan ihmisen rajatonta käytöstä jatkuvasti.
- Anonyymi00010
Maailman tunnetuin narsisti lienee Trump. Hän on esimerkki siitä, kun narsistilla on paljon resursseja ja mahdollistajia, jolloin homma kääntyy kulttijohtajuuden puolelle.
Ei narsistia aina helposti tunnistakaan jos hän on älykäs eikä tarvitse olla kovin paljoa tekemisissä. Jos olet narsistille enemmän mahdollisuus kuin uhka, hän kykenee pitämään pimeän puolensa pitkään piilossa.
Kun on entuudestaan kokemusta narsisteista, osaa kiinnittää pienempiin merkkeihin huomiota. Osaa olla varuillaan ja tarkkailla etäämpää ennen kuin päästää ihmistä elämäänsä.
Vaikka itsellä on kokemusta narsisteista, yksi pääsi hiukan "yllättämään". Hän vaikutti hyvin ystävälliseltä, vilpittömältä ja sydämelliseltä ihmiseltä, josta yleisesti ottaen pidettiin paljon. Kun ei tiennyt hänestä paljoakaan ja oli tekemisissä vain harvoin ja silloinkin ns. otollisessa ympäristössä, en huomannut mitään. Myöhemmin paljastui se toinen puoli hänen ex-kumppaninsa kertomana, ja se oli todella karua kuultavaa. Joku voisi väittää, että ex-kumppani valehteli, mutta tunnen hänet niin pitkältä ajalta, että siihen en usko. Liian hyvää ollakseen totta, päti tähän narsistiin.
Tuntemillani narsisteilla on hirmuinen itsekorostuksen tarve. Se yritetään verhota milloin mihinkäkin kaapuun, mutta puskee läpi hyvin vahvasti. Minä osaan, minä tiedän, mitä tein, minä taas hoidin, minua kehuttiin, minua pyydettiin, minä järjestin... - Anonyymi00011
Omakehu haisee, niin oli ennen tapana sanoa, kun joku korotti itsensä muiden yläpuolelle. Oma itsen ja oman osaamisen esille tuominen oli sopimatonta.
Nyt on voitettava muut tilanteessa kuin tilanteessa. Paras ylioppilastulos kailotetaan joka lehdessä. Työnhaussa on erotuttava edukseen. On osattava tuoda esille parhaat puolensa. On voitettava kilpailu. Kaikki tämä on omiaan opettamaan ja pakottamaan ihminen narsistiksi, jotta selviytyy elämän haasteeista.- Anonyymi00012
Narsistihan ei useinkaan ole paras eikä voittaja, hän vain panostaa vaikutelmaan parhaasta ja voittajasta. Töissä muiden saavutukset omitaan itselle ja toisten saavutukset taas vaietaan kuoliaaksi, tai ainakin pyritään mitätöimään.
Lähipiirin narsisti on äärimmäisen kade eikä hän voi sietää muiden saamaa huomiota. Hän ei ole kovinkaan menestynyt minkään mittapuun mukaan, mutta tarvittaessa vaikka keksii saavutuksia. Kun joku on edennyt urallaan, narsisti on keksinyt itselleen työpaikan tai tehtävän ja tehnyt siitä ison numeron vetääkseen huomion itseensä, Työpaikkaa tai tehtävää ei oikeasti ole ollut, ainakin se on ollut jotakin muuta mitä narsisti on antanut ymmärtää.
Tällaisissa tilanteissa mielenkiintoista on, ettei kukaan kyseenalasta ääneen. Kukaan ei kysy narsistilta jälkikäteen, missä se työpaikka tai tehtävä nyt on. Narsistin annetaan pelata näitä pelejään eikä häntä paljasteta koska pelätään sitä raivoa ja kostonkierrettä, mikä siitä syntyisi. He, jotka eivät ole niin lähellä että näkisivät totuuden, jäävät luuloon, että työpaikka tai tehtävä oli todellinen. Heille jää usko narsistin menestyksestä. Ja näin homma vain jatkuu ja jatkuu....
Narsisti rakastaa riitelyä ja konflikteja ja on aina valmis taistoon. Tämä ominaisuus hiljentää monet joilla olisi paljonkin sanottavaa narsistin touhuista. Lähipiiri saattaa vältellä narsistin suuttumusta esim. suojellakseen lapsia. Narsistia ei edes omien lasten hyvinvointi kiinnosta yhtä paljon kuin oman heikon egon suojelu, ja siksi hän käyttää lapsia kiristämiseen. Isovanhemmat eivät saa nähdä lapsenlapsia jos eivät taivu narsistin tahtoon. Jos isä ei taivu narsistiäidin tahtoon, lapsi laitetaan kärsimään vaikka jättämällä yksi ja peloissaan kotiin tai kieltämällä tältä jo sovittu kaverikyläily. Lapselle valehdellaan ja lasta pelotellaan ihan vain toisen vanhemman kiusaksi. Auta armias jos lapsi erehtyy protestoimaan.
Narsistin lapsen pälyilevä ja epävarma katse on tullut liiankin tutuksi. Ulospäin pitää olla hymyilevä ja reipas, mutta katseesta paistaa epävarmuus, hätääntyneisyys. Narsistista vanhempaa vilkuillaan kuin hakien varmistusta, teenhän oikein.
- Anonyymi00013
Ihmealoitus tääki joka ikäänkuin syyllistää ihmisiä jotka on omissa oloissaan. En ymmärrä. Sori vaan.
- Anonyymi00014
Avausposttaajalta puuttuu tieto miksi jotkut ihmiset eristäytyy.
Minä eristäydyin noin vuonna 1998. Olen 44v. - Anonyymi00015
Hahha (itkunaurua) onko sun logiikallasi kaikki eristäytyneet ihmiset narsisteja??
- Anonyymi00019
Halunnee leimata syntipukkinsa narsistiksi kaikki mukaan leimaamaan -menetelmällä.
- Anonyymi00024
Anonyymi00019 kirjoitti:
Halunnee leimata syntipukkinsa narsistiksi kaikki mukaan leimaamaan -menetelmällä.
voi olla että ei hällä huono asenne vaan hänellä ei ole ehkä tietoa eristäytyneistä ihmisistä. Ja hänhän kysyy sitäpaitsi "onko narsismia jos eristäytyy &on huoneessaan vaan" että ei hän varsinaisesti edes sanonu mitää vaan kysyi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803488Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.341578- 841451
- 1391109
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721059- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.201776Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737