Pattayan rakas ja milkku riihikuivaa.

Anonyymi-ap

Alkaapi olemaan samankaltaista tekstiä pukaten niin Tyttö2010Neitiseltä kuin hänen faninuolija Laiffiltakin.
Mitä tämä osoittaa?
No sen tottakai että Pattaya on paratiisi jossa kaikille on kaikkea.

Minulla on milkku riihikuivaa ja kolmentonnin eläke siihen päälle.

Voin tuhlata eläkkeelle jäädessäni kymmenen vuoden ajan yli satatonnia vuodessa taikka yli 60 tonnia vuodessa 20 vuoden aikana.

Rahaa ei mene vuokriin.

6

153

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Siinä jää Raxipossut nuolemaan näppejään eikä voi haaveilla miljoonista isänsä tavoin äitinsä kuolemaa odotellessa, joten lienee possut toivovan isän kuolemaa ennen kuin on tuhlannut äidiltään saamansa perinnön kokonaan.
      Volvo Pentakin täytyisi huoltaa.

    • Anonyymi00002

      Minkä suuruinen on Pasasen perintö? Natsikiikarit ja puoli rasiaa 70.000 euron mikrobilääkettä mystiseen sairauteen? Lapset varmaan ilahtuu, kuten myös wolttikuskin rahtipolkupyörästä.

    • Toki Hukkapalalla ja Roiskeläppäisellä on milkku jos toinenkin, kun ryhtyvät perinnön jälkeen miljonäärieläkeläisiksi.

      Ovat kumpainenkin ikiterveitä eläkeläisiä kuten Tyttö2010Neitinenkin.

      Vantaan läävien nousee kohisten ja ostajia on jonossa.

      Boonusta, plussaaja provikkaa eläkkeen ohessa pukkaa tilille lähes päivittäin.

      Firaapelina suunnittelee tehtaiden lämmön talteenottoja, alipaineistelee viemäreitä, teollisuusvakoilee ja rakentelee valokuvia, onhan hän dibloominööri.

      Luottokortteja on enemmän kuin Rautavaaralla oli pelikortteja ja niiden luottotuottoboonuksilla matkaavat määrävälein minne kulloinkin on mieli.

      Leppoisasti eläkepäiviä viettäen Hukkapala suunnittelee seuraavan matkan ruokailuja Troptrappelista ja luottokorteillaan varailee monen tähden majoituksia ja murisevia miehekkäitä vuokra-autoja.

      Raxipossutkin on jo tuolloin valmistunut yliopistoista dibloomeiksi ja heti saanut kutsut huippuvirkoihin, joten eivät rasita eläkeläisten kukkaroa.

      Turkuun muuttavat Turkulaisiksi kun äiti delaa, ei aiemmin äidin seuraksi ja vanhusta auttamaan.
      Turussa on Turun sinappia ja sanonta että kahta en jätä, joten toinen mitä Hukkapala ei jätä, on tämä Pattayan matkailupalstamatkailunsa.

      • Anonyymi00003

        Mitäpä Posso kekkuli jos lopettaisit tuon kännipäissäsi rähjäämisen.


    • Anonyymi00004

      Pasuuna on luonut mielessään stereotyypin Pattajan rakkaan samaan muottiin ja ei voi sietää sitä jos se Pattajan rakas ei taivu siihen muottiin. Tuomiopäivän Pasuunan luomus on sellainen joka ei herätä hänessä kateutta, vaan hilpeyttä ja tekosääliä.

      Pasatseenaren muotissa Pattajan rakas on köyhä ja kouluttamaton pallomaha, joka asustelee äiteensä uuninpankolla eikä saa naista. Pattajan rakkaalla ei ole omia lapsia, vaan joku muu on sen prostituoidun laittanut raskaaksi ja sitten Pattajan rakas on uunotettu toisten kakaroita elättämään kunnes maksullinen lasten äiti heittää hänet pellolle.

      Pattajan rakas on yrittäjä, joka ei osaa ammattiaan ja elelee velaksi eikä maksa eläkemaksujaan ja on käsi ojossa sosiaalihuollon luukulla kun ei saa eläkettä. Pattajan rakas on luonnollisesti sairas ja alkoholisoitunut reppana jokka tukka kasvaa vain korvien ympärillä ja nenänreijistä. Kulkee vyölaukku päällä ja on olevinaan jotakin.
      Pattajan rakkaan perässä on "mittari" ja muut viranomaiset jotka laittaa hänet leivättömän pöydän ääreen.

      Muottiin laitettu Pattajan rakas käy Pattajalla panemassa kolmellakympillä koska ei Suomesta saa kolmellakympillä naista ja "ihokosketusta". Pattajan rakas säästää Suomessa 50 viikkoa ja sitten kaksi viikkoa panee ja muistelee sitä kotona hanskahommissa.

      Sellainen on Pasasen unelmien Pattajan rakas.

      • Anonyymi00005

        Ja sitten se ikävä totuus suomalaisista miehistä tilastojen mukaan tosielämässä.
        Noin 61–63 prosenttia suomalaisista asuntokunnista asuu omistusasunnossa. Henkilöinä tämä tarkoittaa sitä, että omistusasunnoissa asuu yhteensä noin 3,7 miljoonaa suomalaista.
        Noin 40% asuu vuokralla.

        Tuosta 3,7 miljoonasta omistusasunnossa asuvasta 2,5 miljoonaa asuu omakotitaloissa, eli liki puolet suomalaisista. Näillä 3,7 miljoonalla ihmisellä on siis oma asunto ja luottotiedot kunnossa ja ovat saaneet jostakin rahat siihen asuntoon. Oletettavasti heillä on rahaa myös matkustella.

        Yrittäjät ovat hyvin edustettuina lomakohteissa, koska heillä on yleensä mahdollisuus rukata itse aikataulunsa toisin kuin palkollisilla. Yrittäjällä on yleensä joustoa budjetissa eikä tarvitse jokaista senttiä erikseen laskea lomalla, eikä aina etsiä halvinta kuppilaa.

        Yli miljoonan euron nettovarallisuuteen yltää Suomessa yli 100 000 kotitaloutta.
        Uudellamaalla asuu yli puolet näistä miljonääritalouksista.

        Onko Suomen miljonääreistä suurin osa yrittäjiä?

        AI: "Kyllä, suurin osa suomalaisista miljonääreistä on yrittäjiä, yritysten perustajia tai heidän perillisiään.
        Yrittäjyys ja yritysomistus ovat selkeästi yleisin tapa kerryttää yli miljoonan euron nettovarallisuus Suomessa, sillä pelkällä palkkatyöllä tai sijoitustoiminnalla miljonääriksi pääseminen on Suomen verotuksen vuoksi hyvin harvinaista"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      513
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe