Riitta Lonka Sanaili

Anonyymi-ap

Että jos valtuusto hyväksyy Kalle Larssonin jatkavan, niin kyseinen Riitta Lonka joutuu ihan itse miettimään että pystyykö hän hoitamaan omaa tehtäväänsä?

Asiassa ilmenee heti vakava ongelma. Osaako Riitta miettiä?
Toinen ongelma punnittaisiin sen jälkeen jos Larsson jatkaisi. Eli jäisikö mahdollinen mietintä vain miettimisen yrittämisen tasolle. Luultavasti vallanhimo voittaisi ja mahdollinen miettiminen olisi sekundäärinen parametri.

Taannoisessa lehtikirjoituksessa kirjoittaja piti Riittaa epäpätevänä.
Se oli hyvä kirjoitus.

Mielestäni erityistä oli ettei osannut käsitellä valtuuston kokouksessa kahta vastaesitystä koskien tilapäistä valiokuntaa. Täytyi pitää tauko. Huomionarvoista oli myös että myöskään kokouksen sihteeri ei osannut auttaa asiassa.

Lisäksi ei ole asianmukaista kertoa jostain ihmeen stressin aiheuttamasta refluksiyskästä live-lähetyksessä. Amatöörimäistä.

Onko tämä uhka vai mahdollisuus?
Riitta miettii voiko jatkaa jos Larsson jatkaa.

Larsson on saanut paljon hyvää aikaiseksi Orimattilan kannalta. Mitä hyvää Riitta on saanut aikaiseksi?

Riitta laittoi ylipätevyydessään valitsemaan poliittisen parturin ja kaupunginjohtajan välillä.
Jos olisin valtuutettu, valinta olisi helppo. Kumpiko näistä henkilöistä on tehnyt enemmän Orimattilan eteen?

15

502

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Riitta on aina toiminut Orimattilan hyväksi.
      Kaupunginjohtaja erotetaan, se on nyt selvä. Hän on sen kuopan itse itselleen kaivanut.

      • Anonyymi00002

        En pystyisi tuollaista kirjoittamaan nauramatta.
        Voisitko selventää, että millä tavoin ”se on nyt selvä”?


      • Anonyymi00004

        mitenni hyväksi toiminut? onks sul isot rillit ja tyhmä pää?


      • Anonyymi00009

        Sanoppa yksikin asia mitä hyvää Riita on saanut aikaiseksi!


    • Anonyymi00003

      tuttu kirjoitustyyli riidan kylväjältä

      • Anonyymi00005

        Lapsi parka. Mitä lässytät, ei pidä paikkaansa. Kirjoita lehteen.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Lapsi parka. Mitä lässytät, ei pidä paikkaansa. Kirjoita lehteen.

        hehe viimesiä itkuvirsiä ennen kuin suhmurit paljastuu


      • Anonyymi00008

        Ootko se raamatullisia viljelevä ”kaikkivopa”? 😆


    • Anonyymi00010

      on kyllä huono puheen johtaja tämä lonkka. ei kai kukaan hullu sen taakse asetu..tässäkään asiassa.

    • Anonyymi00011

      Riitta on todella hyvin johtanut väliaikaista toimikuntaa , joka on paljastanut Kallen ja kaupunginhallituksen suhmuroinnin. Nyt pestään pyykki kunnolla.

      • Anonyymi00012

        Riitta on erittäin hyvä. Tietää ja osaa paljon.


    • Anonyymi00013

      Riitta on orimattilan paras päättäjä. Riitalle vapaat kädet niin kuntatalous kukoistaa ja asiat alkaa rullata

    • Anonyymi00014

      Riitalla on ihanat kiharat.

      T: Keijo

      • Anonyymi00015

        Mistä tiedät?


      • Anonyymi00016

        Kunnon luomupuska kuule on.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1186
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1082
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      677
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe