Vihaan minun elämäni

Anonyymi-ap

Avoin kirje kaikille!

Kaikki ihmiset eivät todellakaan ole samanarvoisia tai yhtä arvokasta.

Eikä kaikkia kannata pelastaa!!!!

Toisten elämä on alusta asti ollut täysin turhaa ja turhaan vanhemmat ovat tuhlanneet lapseen parhaimmat elämän vuotensa.

Mitä hyötyä vanhemmille oli kasvattaa tai tuhlata rahaa minuun, josta ei ikinä tullut yhtään mitään? Olen täysin epäonnistunut koko elämässä ja olen suvun musta lammas.

En ole saanut kunnon työtä.
En ole saanut puolisoa.
En ole saanut lapsia.
En ole saanut omaa perhettä.
En edes kunnollista ja arvokasta harrastuksia?

En edes ystäviä tai kavereita ole saanut, joita edes joskus lomalla näkisi ja viikonloppuisin.

Sukulaiseni eivät kehtaa minua nähdä ja kutsua häihin ja ristiäisiin tai kun heidän lapsensa pääsevät ripille.

Töissä kyllä käyn, mutta työ on sellaista arvotonta ja enkä ole uralla päässyt eteenpäin.

Aivan turhaan vanhempani tuhlasivat oman nuoruutensa ja parhaat vuodet minuun!!!

Olisivat voineet saada paremman lapsen, jota heidän ei tarvitse hävetä kuten minua.

Olisivat tehneet abortin tai antaneet minut pois. pilaamasta perheeni ja sukuni maineen.

Mitä hyötyä minusta on ikinä heille? Tai mitä hötyä minusta ikinä edes yhteiskunnalle, kun ein ole tehnyt elämässäni mitään arvokasta.

Turhaan yhteiskunnan rahoja ja veroja minuun tuhlattiin lapsena ja nuorena!!!

Turhaan minut pidettiin lapsena hengissä ja sain usein sairaalahoitoa. Turhaan minuun käytettiin yhteiskunnan resursseja tai mitään palveluita! Ikinä en voi korvata yhteiskunnalle sitä velkaa, että lapsena sain paljon sairaalahoitoa tai mitään muutakaan mitä lapsena ja nuorena sain!!!

Ihan turhaan minuun käytettiin yhteiskunnan varoja!!!

Koska en ikinä ole saanut mitään aikaiseksi ja enkä tule puolisoa saamaan ja pääse avioon ja emmekä tee lapsia. Tai ikinä en tule tekemään kunnon työtä ja arvokasta työtä, jolla voin korvata kaiken sen sairaalahoidon ja avun jonka sain lapsena. Tai sen avun jonka sain nuorena.

Yhteiskunta käytti turhaan minuun rahaa, koska enemmän hyötyä olisi ollut, jos en olisi jäänyt lapsena eloon, kun tehohoitoja sain turhaan minua elvytettiin ja tehohoitoja sain tai fysioterapiaa tai puheterapiaa tai mitään muutakaan!!!

Rahan tuhlausta yhteiskunnalle ja vanhemmilleni on ollut minun elämäni!!

Se raha, jota vanhempani ja yhteiskunta on minuun käyttänyt. Olisi voitu käyttää paljon paremmin.

Kaikkia lapsia ei kannata pelastaa ja antaa tehohoitoa!!!

Joskus on parempi, ettei lapsi jää henkiin.

Koska aikuisena on täysin hyödytön ja arvoton yhteiskunnalle.

Eikä saa elämässä mitään arvokasta aikaiseksi!!

Sukuni ja perheeni joutuvat minua häpeämään ja ystävät ja kaverit ja aivan jokainen!

Vihaan minun elämäni ja olisi ollut paljon parempi että äiti olisi tehnyt abortin ja enkä olisi tuhonnut vanhempani elämää.


Minun takia he ovat edelleen köyhiä ja sukulaiset eivät halua meihin pitää yhteyttä!!! Sukulaiset häpeää minua ja halveksii ja eivätkä pidä minun vanhempaani mitään yhteyttä ja syy on vain minun, kun he häpeää minua ja eivätkä halua tuntea minua ja olla minun elämässäni ja tästä kärsii myös minun vanhempani!!

Sukulaiset eivät edelleenkään pyydä minun vanhempani kylään tai halua tuntea vain minun takia!!!



Terveisin aikuinen johon turhaan tuhlattiin rahaa

5

331

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vihaan elää, koska vain minä olen syyllinen etteivät sukulaiset pidä yhteyttä minun vanhempani ja eivätkä minun takia halua kuulua ei minun eikä minun vanhempieni elämään!!!!

      Vain koska en ole täysin terve ja en ole täysin normaali!!


      Vain siksi vanhempani eivät saa kutsua sukulaisille tai heidän juhliin, koska sukulaiset häpeää minua!!!!

    • Anonyymi00002

      Syyllistät itsesi ihan suotta. Eihän sairaus, jolle et voi mitään saa estää sinua elämästä. Sairauden kautta olen itse oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. En täydellisenä, mutta jonakin miehenä. Ei kaikkien tarvi olla parhaita. Löysin vaikeina hetkinä luonnon, josta ammennan voimaa arkeeni. Saan liikunnasta iloa. Marjojen poimiminen. Kalastus. Luonnossa liikkuessa olen kaikkien hyväksymä. Se riittää...

    • Anonyymi00003

      Anonyyminä kasvottomana riehnaten interneteissä ei kannata... Siinä kaivaa vaan syvempää kuoppaa ittelleen...

      Luoppa itselles tili turvallisempaan somealustaan ja kannattaa sitten tulla omilla kasvoillaan esille kun apua oikeasti pahaan oloonsa pyytää.

      • Anonyymi00004

        Toisena waihtoehtona olisi parasta häipyä jonneki syvälle korpeen olemaan, vailla rihman kiertämää ei älykapulaa ei someilua


    • Anonyymi00005

      Kyllä se kertoo totuuden, että sukulaiset häpeää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1059
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1034
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      820
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      812
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      805
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      689
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      53
      678
    9. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      625
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      582
    15. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      529
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    Aihe