NOJATUOLI!

Hyvää sunnuntaiaamua ja pilvipoutaa.
Liputus tänään kaatuneiden muistolle ja paikallaan on nekin muistot kertoilla jälkipolville.
Huonossa mallissa on muistot menneestä, kun sotia vaan aloitellaan, drooneja. lennätellään ja uhkia lisätään.

Ei tullut voittoa euroviisuista, no en katsonutkaan, minulle ei oikein aukea, kun en saa kaikin ajoin selvää sanoista, ja minulle se sanoma olisi tärkeä sävelen lisänä.
Hyvä sijoitus kumminkin se kuudeskin on.

Pääskysiä olen jo alkanut kaipailemaan, ensi pyhänä jo helluntai ja muistoissa aina ne liitelivät mökin ympärillä, tirskahtaen tervehdyksensä.
Tytär soitti eilen ja ihmetteli, kun sorsapoikue ui rannalla, yhdeksän poikasta oli emolla perässään, aikaisin ovat olleet nekin
Kyllä luonto on muutenkin herännyt aikaisin,. lehdet jo joka puussa ja ruoho kasvaa, vesisade hyvää teki, mutta paljon sitäkin herkkua tarvitaan.
Toivotaan öisiä sateita ja kauniita päiviä, onkohan liikaa näin pyytää;)

Vieläkö onkireissulle pääsisi, poika ei ole kalamiehiä, tyttären huushollissa ei soutuvenettä ole ja moottorista onkiminen ei samaa ole kuin veneen perätuhdolla istuen.
Voisihan se veneeseen pääsykin tiukkaa tehdä, ehkä soutaminen onnistuu, kädet vielä melkoisen hyvässä kunnossa ovat.
Saaliskaan ei niin tärkeää, kun vain koho vedenalle usein häipyisi.
Jospa voimiasi takaisin saat kesän kuluessa, malttia koitoksissa osaat varmaan säätää Eliaana.

Eikö houkuttaisi mukaan mennä Mdk, kun sisarukset kotimaisemiin menevät.
Muistoja varmaan heräisi runsaasti, kun monella suulla niistä kerrottaisiin.
Kiva juttu tuo ristikoiden täyttö poikasi ja miniäsi kanssa, miten miniä on selvinnyt sairaudestaan?

Jospa jättäisimme vielä nuo arvostelut kokonaan pois, kirjoitellaan vaan ja kertoillaan näitä omia tapahtumia ja elämän kulkemista, monelle antavat herätteitä omien tapahtumien muisteloihin.
Virheiden etsiminen viesteistä ei mihinkään johda, sopua ei aikaan saa, joten luetaan jos kiinnostus riittää, ellei jätetään huomiotta.
Tilaa riittää nojatuolillekin, näin uskon.
Iloista päivää, aurinko paistaa ja mieli hymyää.

60

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomenta@

      Kirjoitit onkireissusta, no siitäpä mieleeni tuli kertoa uudesta laiturista. Nyt veneelle on hyvä paikka laiturin vieressa laskeutua maata pitkin siihen istumaan, onnistuu meikäläiseltäkin. Niin jos saamme veden rantaan ; )

      Pikkuinen on jo 4 kk, ja elämä ympärillä kiinnostaa, hymy on herkässä ja uni maistui ulkona mökkimaisemissa.

      Illalla köllöttelköllötteli tyytyväisenäi sängyssäni ja katseli isänsä ja minun touhuja tietokoneella.

      Vettä satoi eilen jjoten laitoin kaikki ämpärit räystäitten alle. Pärjään jos hellettä alkaa pukkaamaan.

      Hyvältä näyttää taivas tänään, tulee lepopäivä auringossa.

      • Oikolukuohjelmaa pitää koko ajan oikoa ja silti jää virheitä 😡

      • Anonyymi00003
        korpikirjailija kirjoitti:

        Oikolukuohjelmaa pitää koko ajan oikoa ja silti jää virheitä 😡

        Koitahan ohjelmoida se oikoluku myös poistamaan valheesi. Niitä olet levitellyt viimeaikoina toisista kirjoittajista. Oletko taas ottanut kristallipallon käyttöösi, joka ei tunnetusti toimi.

      • Anonyymi00003 kirjoitti:

        Koitahan ohjelmoida se oikoluku myös poistamaan valheesi. Niitä olet levitellyt viimeaikoina toisista kirjoittajista. Oletko taas ottanut kristallipallon käyttöösi, joka ei tunnetusti toimi.

        Anteeksi, nyt en ymmärrä missä olen valehdellut?

    • Anonyymi00001

      Liput liehuu vapaassa Suomessa.

    • Anonyymi00002

      Olisit ollut rehellinen ja antanut ohjeet myös kiroilun välttämiselle.
      Aloituksestasi ei ole oikeutta kenelläkään häätää toista pois. Siihen puututaan.

      • Anonyymi00005

        Tällähän on jo häätö käynyt kuin viikate. 4 pitää täällä päiväkirjaa , Hilla vähän koittaa kommentoida ja keskustella.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tällähän on jo häätö käynyt kuin viikate. 4 pitää täällä päiväkirjaa , Hilla vähän koittaa kommentoida ja keskustella.

        Eikö tämän ketjun tarkoitus ole tarinankerronta, ei keskustelu?

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tällähän on jo häätö käynyt kuin viikate. 4 pitää täällä päiväkirjaa , Hilla vähän koittaa kommentoida ja keskustella.

        Hillakin voisi siirtyä pitämään omaa blogia. Saisi varmaan kommentteja ja keskustelua enemmän. Niitä seuraajia. Nyt täällä vain kourallinen päiväkirjan pitäjiä ja sadunkertojia. Kato on käynyt vakikirjoittajissa. Muutama ano käy silloin tällöin oikomassa. Joku saattaa vähän väitellä vastaan räikeimpiä epätotuuksia ja nostattaa lukijamäärää.
        Mikäpä hänessä.

      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Hillakin voisi siirtyä pitämään omaa blogia. Saisi varmaan kommentteja ja keskustelua enemmän. Niitä seuraajia. Nyt täällä vain kourallinen päiväkirjan pitäjiä ja sadunkertojia. Kato on käynyt vakikirjoittajissa. Muutama ano käy silloin tällöin oikomassa. Joku saattaa vähän väitellä vastaan räikeimpiä epätotuuksia ja nostattaa lukijamäärää.
        Mikäpä hänessä.

        Toivottavasti Hilla ja muut tunnistettavat kirjoittavat pysyvät Nojatuolissa. Muut voivat mennä purkamaan pahaa mieltään ja toisia kohtaan ilkeilemään ihan omiin ketjuihinsa. Mikä pakko tänne on ängetä pilaamaan palstan henkeä.

      • Anonyymi00011
        UUSI
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Oletko sinä tunnistettava vaiko muu eli saatko olla tässä ketjussa vai menetkö niihin omiin ketjuihin?

      • Anonyymi00012
        UUSI
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Oletko sinä tunnistettava vaiko muu eli saatko olla tässä ketjussa vai menetkö niihin omiin ketjuihin?

        Minulla ei ole omia ketjuja ja katson että jos kirjoitan ystävällisesti voin kirjoittaa mihin ketjuun hyvänsä.

      • Anonyymi00013
        UUSI
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Toivottavasti Hilla ja muut tunnistettavat kirjoittavat pysyvät Nojatuolissa. Muut voivat mennä purkamaan pahaa mieltään ja toisia kohtaan ilkeilemään ihan omiin ketjuihinsa. Mikä pakko tänne on ängetä pilaamaan palstan henkeä.

        Ei ollut kehoitus blogin perustamiseen. Oli arvelua ja tarkennan, että Hillan sosiaalisilla ja kirjoitustaidoilla blogilla olisi menestystä. Hän on monilahjakas niin kädentaitojen, käsityöt ja maalaus, kuin perinneruokien valmistajana. Puutarhanhoito kukkaistutuksineenkaan ei hänelle vierasta.
        Menee taidot hukkaan ja jää päiväkirjojen väliin.
        Mutta, hän taisi kirjoittaa alempana ettei ole kiinnostunut vaan jatkaa Nojatuolin pitoa.
        Tässäpä nämä kaksi kommenttia minulta pilaamassa Nojatuolia. Olinpa röyhkeä

      • Anonyymi00014
        UUSI
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Hilla jos kuka, voisi kirjoittaa kirjan tai kirjasarjan toiminnastaan Kahvipirtin ja sitten Nojatuolin vetäjänä ihanalla persoonallaan ja erinomaisena kirjoittajana. Hän on saanut mukaan erilaisia lahjakkaita hienoja ihmisiä, muutamia olen seurannut erityisen kiinnostuneena. Anotkin voi olla vakkareita sinakin seuraamisessa. Taitaa vaan vakikirjoittajat paria kolmea luluunottamatta olla täällä yhä harvimaisempi näky.

      • Anonyymi00033
        UUSI
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä.
        Sitä minä vaan, että sekä anoissa, että tunnettavissa on/olisi vakikirjoittajia. Uskoisin monen vetäytyneen taka-alalle, kun Nojatuoli muuttui. Enää ei keskustelua juurikaan voi muotoutua, kun tässä hetkessä eläminen vaihtui muistelmiin. (Tuli myös päsmäri.) No niin, onhan noissa päivityksissä tätä päivääkin, mutta ovat henkilökohtaisia, ei kaikkia koskettavia asioita. Jos niihin antaa mielipiteitä saa "häätöuhkauksen" ketjusta.
        Palautuisiko Nojatuoli entiseen kuosiinsa jos/kun keskusteluaiheita syntyisi. Tämähän oli vilkas kuin kesätori aikaisemmin.
        Palautuisiko vanhat kirjoittajat?

    • Anonyymi00004

      Hyvää huomenta!

      Onnistuin nukkumaan klo 8 saakka. Olin valveilla Euroviisujen ajan,
      mutta menin alkukappaleiden jälkeen koneelle ja kuuntelin toisesta
      huoneesta. Aika tasapaksulta tuntui kaikkien musiikkiesitykset.
      Ei niistä mitään "kesän kärsimyksiä" taida tulla. Bulgarialaiset olivat
      varmaan äänestäneet aivan hullun lailla, ja niin veivät voiton kotiin.

      Sunnuntaiaamu on aurinkoinen ja olen aikeissa lähteä päivän lenkille.
      Eilen aamulla ratkoimme musiikkiristikon pojan ja miniän kanssa.
      Siellä oli mieliala matala, mutta kuitenkin päättäväinen. Miniä joutuu
      leikkaukseen ensi viikolla. Rinta poistetaan, Tämä on 6. syöpäsairaus.
      Sädehoitoa ei enää voi antaa, muu lääkitys toivottavasti parantaa.
      Mutta siinä on tyttö, joka ei kauan asioita jauha! Hän on oppinut hyväk-
      symisen jalon taidon ja päättää selvitä tälläkin kertaa. Sen jälkeen on
      aika elää onnellisena elämänsä loppuun saakka!
      Hän käy töissä, eikä aio olla sairaslomalla enempää kuin mitä on pakko.
      Tekee töitä lasten parissa, siellä ei ole aikaa murehtia omia asioitaan, siitä
      pitävät lapset huolen.

      Kun juttelin sisareni kanssa niin olimme sitä mieltä, että elämä ei ole
      oikeudenmukaista. Mekin olemme jo ikivanhoja, mutta olemme siinä
      onnellisessa tilanteessa ettei ole edes mitään kivuliaita kroonisia vaivoja
      ja sitten nuoremmat saavat tuollaisia vakavia sairauksia kestettäväkseen.

      Olisi tosi ihanaa päästä käymään syntymäseuduillaan. Muistelimme
      sisaren kanssa kun kävimme niillä seuduilla kolmisenkymmentä vuotta
      sitten. Tapasimme vielä vanhan naapurin, suutarin lesken, joka täytti
      99 vuotta ja asui yksin suutarinmökissä, mutta sanoi tyttäriensä tahto-
      van, että suostuu muuttamaan palvelutaloon. Niin hän oli syksyn tullen
      tehnytkin ja eli 103-vuotiaaksi.

      Google Earthin avulla voin katsella kuinka maisemat ovat muuttuneet.
      Olen käynyt sen avulla katsomassa onko mummon ja vaarin mökki vielä
      paikoillaan. Ei ole, mutta heidän savusaunansa on jäljellä! Onkohan se
      kunnan tahdosta säilytetty, museosauna? Siitäkin saunasta on monta
      muistoa. Olen ollut siellä piilossa erään hevosseikkailun jälkeen, kun
      olin aivan varma että saisin selkäsaunan hurjapäisyyteni takia.
      Yllätys oli suuri, kun ei selkäsaunasta ollut tietoakaan, vaan kauhea hätä,
      mihin olin kadonnut. Hevonen oli tallessa, mutta minä poissa.
      Koko kauhean päivän iltana istuin sitten viimein enon sylissä keinu-
      tuolissa, eno lauloi ja minä nukahdin.

      Google Earthiä käyttäessä kävin myös Varkaudessa ja katselin tavara-
      taloaluetta, missä on Tokmannit sun muut ja ajattelin, että tuolla se
      Hil-la oli ostoksilla! :)

      Nyt lähden sille aikomalleni lenkille, että jää vaan aikeeksi.
      Hyvää sunnuntaita!
      /MdK

    • korpikirjailija

      Että tulin hyvälle tuulelle pienestä muutoksesta. Kännykän alkunäytössä on vuosikymmeliä ollut kuva lumisista mökin kuistin portaista.

      Nyt vaihdoin kuvan jossa mummon mustikka äitinsä sylissä hymyilee minulle. Siirsin pikanäppäimet niin, että hymynaama on näkyy hyvin.

      Nyt kun avaan kännykän hymyilen itsekin.

    • Anonyymi00008

      Iltapäivää ! Yhä korkeammaksi on kasvanut kynnys kirjoittaa Nojatuoliin, tuon pitkän maalitusketjun jälkeen. Sen missä aloittaja epäili tulleensa väärälle palstalle ja sai toisia kirjoittajia todistamaan, ettei hän, vaan nuo muut, ennen muuta nimeltä mainitut...

      Ainakin minä tunsin olevani vääränlainen 80+ osiossa - vain ikä täsmäsi. Muut mainitutut rikkeet oli helppo tunnistaa, tunnustaminen on vaikeampaa.

      Kun kuitenkin tykkään kirjoittaa ja tykkään (yleensä) myös seurata kirjoittelua täällä otan taas riskin tulla maalitetuksi ja väärin ymmärretyksi..)) Siksikin, että olen saanut kokea täällä muutakin: samanhenkisyyttä, kannustusta, ystävällisyyttä...
      Niistä katson edelleen olevani "velkaa" muille.

      Vaikka oma kirjoitteluni on jäänyt vähemmälle, tyhjälle tilalle tulee näköjään aina käyttöä, myös minulla, vaikka en ole erityisen suorituskeskeinen arjessani, jonkinlainen "seurustelu-upseeri" tai taivaanrannanmaalari vain. Tai ei "vain" - "arvon mekin ansaitsemme"..))

      Paloma yritti virittää keskustelua perhesuhteista, millainen on suhde aikuiseen lapseen - niin ymmärsin. Taitaa taas olla niitä aiheita, mitä ei pitäisi "levitellä" tänne ?

      "Paljastamatta" lisää itsestäni julistan edelleen onnekkuuttani: Omaa perhettä asuu lähellä -sijaintini kuulemma tiedetään..)) Jo se määrittää omaa elämänsisältöä paljon.

      Jos median kautta saatua tietoa saa "levitellä", tämä aika on tainnut muuttaa noitakin suhteita, niistä olisi kiva kuulla enemmänkin, mutta ei kai sitten ?

      Eli jos nyt otan varteen meille annetut ohjeet, niin oikein mitään en pysytyisi itse täällä kirjoittamaan koska oma elämänsisältö tuntuu aina sivuavan läheisiä ja tuttuja eikä minulla juuri ole enää "mielipiteitä" niistä tärkeistä, isoista asioista..))

      Kiitelläkään ei kai saisi, "hymistelyä" se taitaa nykyisin olla, ennen oli mielistelyä ja nuolemista..))

      Kiitän silti Hil-laa ja muita Nojatuolin kirjoittajia siitä, että pysyvät valitsemallaan linjalla, kertovat arjestaan, oman elämänsä kuulumisista ja sujumisesta - sen ei pitäisi olla keneltäkään pois. Lukija ratkaisee millaisen merkityksen hän viestille antaa - ja tuo ratkaisu kertoo enempi hänestä kuin viestin kirjoittajasta, sanotaan...))

      Itse tykkään lukea pitkiäkin kuvauksia ikätoverien elämän sujumisesta, myös heidän muistoistaan - se nostaa omiakin muistoja pintaan - niin "säälittävää" kuin se jonkun mielestä olisikin..))

      Sääkin taisi kuulua sinne pilkattujen aiheitten listalle. Silti kerron, että sää on täälllä sopiva liikkumiseen, ikävä vain, että omaan liikkumiseeni on tullut säröä, jalkapöydän sivu oireilee ikävästi ja nivelrikkoa ei tunnetusti voi parantaa eikä juuri lääkitäkään.

      Kivaa sunnuntaipäivää ja sopivaa elämänsisältöä kaikille,
      ikävä että viestistä tuli näin piruileva, eikä sellaisena edes"onni stunut",
      omaa vajavuuttaan kai tässä pitää opetella sietämään ?
      demeter1

      • UUSI

        Ano00002, en varmaan ole koskaan ketään pois käskenyt, korkeintaan pyytänyt jättämään kommentit, jos niihin ei sopuisaa vastausta ole annettavissa.
        Minulla ei ole valtaa kieltää kiroilua, kuin muutakaan mikä joillekin on pahasta, jokainen vastaa itse kirjoittamansa.
        Ano 00007 ymmärsin, että tarkoitit minun oloani ketjussa, mutta en enää jaksa ruveta mitään uutta opiskelemaan.
        Kirjoitan täällä niin pitkään, kun koen sen mielekkääksi ja sitten loppuu.
        Minulle ei niin tärkeää ole vastaukset lukumääränä, vaan laatuna, tällä tarkoitan, että mielelläni lueskelen monen jatkuvasti mukana olleen elämästä ja anojakin on tutuiksi tullut, joilla myönteistä sanottavaa on.
        Kaikki myönteinen on kivaa, kukapa niitä moittimisia kovin mielellään vastaanottaa.
        En kuitenkaan enää kauhistu niistä moitteistakin mitä tulee, olen opetellut niitä kestämään.
        Itse tiedän, etten kenellekään pahaa toivo.

        Oli ilo nähdä taas viestisi demeter, kuten kaikkien toistenkin kirjoitukset, jaksetaan, sillä onhan tämä tyhjää parempi mahdollisuus seurata elämän kulkemista itse kelläkin.
        Täyttöä ehkä yksinäisyyden karkoitukseen.

        Aika harvoin Tokmannilla käyn Mdk, jotenkin tuntuu liian täydeltä ja tukkoiselta, tavaraa on kyllä paljon ja osa sopu hintaista.
        Keskusliikenneasema on lähin kiintopiste kotiini, ikkunasta katselen autojen tuloa ja lähtöä.
        Ikävä tuo miniäsi kohtalo, tuntuu todella väärältä, että nuoret sairastuu, vielä voimien tallella ollessa, on se pojallesikin raskasta sivusta asiaa seurata.

        Pakosta meinaa tulla pituutta joka viestiin, vaikka lyhyesti koetan, tavataan huomenaamulla.

      • Anonyymi00009
        UUSI

        Jos vain kykenisi ohittamaan nuo ikävät ilkeilevät kommentit mutta se ei aina taida onnistua jos ne kohdistuvat usein omaan persoonaan. Näillä ilkimyksillä lienee joku tarkoitus häätää ketjusta suositut kirjoittajat, kateutta lienee.

        Saa sitä siltä tuntuessa vähän " piruillakin" . Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

        Ei muuta kuin kappaleita toisen perään. Mukavalta ystävälliseltä kirjoittajalta toiselle ohittaen häijyydet ja mielenpahoittamiset.

        Ihanaa kesäistä päivää kullekin omiin askareisiin.

      • UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        "Hymistelen" taas ! Kiitos Hil-la ja Ano 00009 että palautitte uskoni tulevaan, siihen, että ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa löytyy myös täältä.

        Ja taas paljon toistettu, Eeva Kilven runo:
        "Siis kauneutta on./
        Rakkautta on./
        Iloa on./
        Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
        puolustakaa niitä! "

      • UUSI
        demeter1 kirjoitti:

        En ymmärrä runon sanomaa, "kurjuudesta kärsivät puolustakaa kauneutta/rakkautta/iloa" ?

      • Anonyymi00015
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        En ymmärrä runon sanomaa, "kurjuudesta kärsivät puolustakaa kauneutta/rakkautta/iloa" ?

        Empaattinen ihminen kärsii muunkin maailman kurjuudesta, siksi ilo, rakkaus ja kauneus ovat lohtuna.

      • UUSI
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Empaattinen ihminen kärsii muunkin maailman kurjuudesta, siksi ilo, rakkaus ja kauneus ovat lohtuna.

        Kysyin tekoälyltä empaattisesta ihmisestä ja empaatittomasta ihmisestä ja sain pitkän perusteellisen vastauksen.

        Pieni ote vastauksesta.

        Tärkeä huomio
        Empatia ei ole “kaikki tai ei mitään” -ominaisuus.
        Ihmisillä on sitä eri määriä, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi:
        kasvatus
        elämäntilanne
        stressi ja uupumus
        persoonallisuus
        omat kokemukset
        Joskus ihminen voi vaikuttaa empaattomalta, vaikka hän olisi vain väsynyt, ahdistunut tai huono näyttämään tunteita.

      • Anonyymi00018
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        En ymmärrä runon sanomaa, "kurjuudesta kärsivät puolustakaa kauneutta/rakkautta/iloa" ?

        Et tietenkään ymmärrä.

      • Anonyymi00024
        UUSI
        demeter1 kirjoitti:

        "Hymistelen" taas ! Kiitos Hil-la ja Ano 00009 että palautitte uskoni tulevaan, siihen, että ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa löytyy myös täältä.

        Ja taas paljon toistettu, Eeva Kilven runo:
        "Siis kauneutta on./
        Rakkautta on./
        Iloa on./
        Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
        puolustakaa niitä! "

        Mikäli kaipaa sitä ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa täällä, niin eikö olisi silloin hyvä näyttää esimerkkiä siitä.

        Kirjoituksesi 2026-05-17 14:27:05 oli pitkästi kirjoitettu (ivattu) vain palstasta ja palstalaisten kirjoituksista.

        Mitä tulee asuinpaikkaasi, niin turhaa siitäkin näykit, koska itse olet sen tänne paljastanut.

      • Anonyymi00025
        UUSI
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Vilkaisehan Peiliin ( Mikkelistä kotoisin neito/ eronnut rouva) ja jatka sitä ristikon täyttämistä! Ivaa?

      • Anonyymi00026
        UUSI
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Vilkaisehan Peiliin ( Mikkelistä kotoisin neito/ eronnut rouva) ja jatka sitä ristikon täyttämistä! Ivaa?

        Onko tämä demeter Mikkelistä kotoisin?

      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Mikäli kaipaa sitä ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa täällä, niin eikö olisi silloin hyvä näyttää esimerkkiä siitä.

        Kirjoituksesi 2026-05-17 14:27:05 oli pitkästi kirjoitettu (ivattu) vain palstasta ja palstalaisten kirjoituksista.

        Mitä tulee asuinpaikkaasi, niin turhaa siitäkin näykit, koska itse olet sen tänne paljastanut.

        Deme vetää kirjoituksillaan naakat palstalle.

      • Anonyymi00031
        UUSI
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Deme vetää kirjoituksillaan naakat palstalle.

        Oletko ikäsi puolesta palstalle kuuluva?

        Tuntuu vaan oudolta, jos et tiedä, että naakka on lintu ja tuskin osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi00016
      UUSI

      Ai tuotakin pitää pitää kysyä tekoälyltä, kun ei itse älyä ?!

      • Anonyymi00017
        UUSI

        Kun ei ole itse empaattinen ei voi tietää. Pitää kysyä.

      • UUSI

        Ei kun siksi, etä empatia ei ole kaikki tai ei mitään.

    • Anonyymi00019
      UUSI

      Kirjoita mieluummin manipulaatiosta. Siitä tiedät jo kokemuksesta.

      • Anonyymi00020
        UUSI

        .... ja narsismista.

      • Anonyymi00021
        UUSI
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        .... ja narsismista.

        Ei narsisti tajua olevansa narsisti. Se uskoo olevansa ihana ihminen,
        maailman paras.

      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ei narsisti tajua olevansa narsisti. Se uskoo olevansa ihana ihminen,
        maailman paras.

        Niin ja älykkäin ja fiksuin, vaikka sen täytyy tekoälyltä kysyä yksinkertaisia
        vastauksia.

      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Niin ja älykkäin ja fiksuin, vaikka sen täytyy tekoälyltä kysyä yksinkertaisia
        vastauksia.

        Pysyis vaan lestissään. Kun yksinkertainen ihminen yrittää esittää viisaampaa
        kuin on se vaan nolaa itsensä alkaessaan saivarrella asiasta, jota ei ymmärrä.

      • UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Pysyis vaan lestissään. Kun yksinkertainen ihminen yrittää esittää viisaampaa
        kuin on se vaan nolaa itsensä alkaessaan saivarrella asiasta, jota ei ymmärrä.

        Huomenta ja mukavaa alkavaa viikkoa, niin se toukokuukin kääntyi loppupuolelleen.
        Kuuntelin radiota tapani mukaisesti ja sieltä tuli tieto, että Ustjoen suunnilla on yötön yö alkanut, eli kesä sinne on tullut.
        Ihan tulee tunne, että kaikki kiirehtii, kesän tulokin.
        Tuomet täällä kukassa, kuten kuuluukin, kai muutkin kukat joiden kuuluu kukkia, niistä en tiedä, kun luonnon kukkia ei näköpiirissä., kesän tuntua kyllä luonnosta voi koke
        Kyllä se valoisa yö tännekin pian ehtii ja elämme läpi yön valoisaa aikaa.
        Pääskyset sen kesän vihdoin todeksi kertoo.

        Vuoteessa ollen pohdin sellaista asiaa, että mitä valittaisin lääkäriin mennessä, siinä kuulostelin kehoani, ja lopputulos oli, että ehkä pikkusormi oli sellainen, jota en misita koskaan kipua tunteneen.
        No leikiksi menee, mutta totuutta kumminkin, ajatuksen voimalla kuuntelin asiaa ja joka paikkaa on jollain tapaa joskus kolottanut.
        Hohhoijaa, mitenkähän lääkäri suhtautuisi kertomaani, no en kyllä lääkäriin ole menossakaan. kunpahan mietiskelen.

        Myös ihmisen kyvyllä on erilaisia taitoja, toiset lukee rivien välistä, ymmärtäen kaiken, minä en sitten millään sitäkään opi.
        Empatia mielestäni on tai ei ole, ihminen on tunneälykäs ja tuntee tuskaa toisten kärsimyksistä ja se on mielestäni empatiaa, huomaamatta toisen tuskaa on kylmä ja tunteeton, siis ei empaattinen.
        Tuon runonkin ymmärsin Eeva Kilven ajatuksin, kaikki kärsivätkin uskokaa, että kaikkea hyvää kumminkin löytyy, jossakin on taustalla se hyvä ja empaattinen, sitä pitäisi jaksaa puolustaa.
        Kyllähän perimä, kasvatus, ympäristö, oman elämän kokemus niitä empatia käsitteitä määrittää, mutta perimäinen tunne huomiointi kai vaan on tai sitten ei.
        Nyt jätän aiheen , sotkeudun kuin Summanen housuihinsa, olen kuitenkin empaattinen ihminen, näin uskon.

        Unohdetaan aihe ja ollaan mitä kukin tuntee omassa mielessään, kovin vaikea on tämän ikäisenä ajtuksiaan ja elämäänsä muuttaa.
        Hyväksymistä kaikessa, ei kuitenkaan tuosta tekoälystä, sekoittaa selvemmänkin ajatuksen, usko meinaa kohtaa kaikkeen mennä.

        Mukavaa alkanutta viikkoa ja tätä päivää, aurinko paistaa, niin hyville kuin pahoillekin.

      • Anonyymi00028
        UUSI
        Hil-la kirjoitti:

        Kirjoitit, "Empatia mielestäni on tai ei ole"
        Empatian puutetta kärsii vain noin 1 % väestöstä. Empaatiton ei tunne katumusta kun tappaa ihmisen.

      • Anonyymi00029

        Nimenomaan. Empatia on tunneälyä, kykyä asettua toisen asemaan ja osittain saappaisiinkin. Empaattinen ei tahallaan aiheuta toiselle kommenteillaan pahaa mieltä ja loukkauksia vaan paremminkin iskee pahoinvoinnin tuskassaan muihin pahaa oloaan.

      • UUSI
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Huomenta@

        Kysyin eilen demeteriltä mitä hän tarkoitti Eeva Kilpi lainauksellaan. Tuskin hän oli tämä kysymykseeni yön tunteina vastaaja. mutta tiedä häntä.

        Menestyskirjailijat kirjoittavat usein petoksista, jotka johtavat ihmiskohtaloita kurjuuteen se kiehtoo lukijaa.

        Otan esimerkin Ean McEwanin romaanista Atounement/Sovitus.

        Mielenkiintoiseksi kirjan tekee kun väärintekijä selviää, menestyy ja uhrit kärsivät ja kuolevat mitä kamalimmilla tavoilla.

        Väärintekijä yrittää sovittaa aiheuttamaansa vääryyttä, sovittamalla tekonsa, oikaisemalla tarinaa onnelliseen loppuun, sovitus jää valheeksi.

        Eli, ihmettein kehoitusta, kurjuudesta kärsivät, on iloa, kauneutta ja rakkautta, lohduttakaa näillä sanoilla itseänne.

        Sodissa ja kurjuudessa kuolleita ei voi lohduttaa.

      • UUSI
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Nimenomaan. Empatia on tunneälyä, kykyä asettua toisen asemaan ja osittain saappaisiinkin. Empaattinen ei tahallaan aiheuta toiselle kommenteillaan pahaa mieltä ja loukkauksia vaan paremminkin iskee pahoinvoinnin tuskassaan muihin pahaa oloaan.

        Hyvä selvennys.

      • Anonyymi00032
        UUSI
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Nimenomaan. Empatia on tunneälyä, kykyä asettua toisen asemaan ja osittain saappaisiinkin. Empaattinen ei tahallaan aiheuta toiselle kommenteillaan pahaa mieltä ja loukkauksia vaan paremminkin iskee pahoinvoinnin tuskassaan muihin pahaa oloaan.

        Nyt tuli ajatusvirhe jonka korjaan:

        Siis empatiakyvytön paremminkin iskee pahoinvoinnin tuskassaan muihin pahaa oloaan.

        Näin päin tietysti.

      • Anonyymi00034
        UUSI
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta ja mukavaa alkavaa viikkoa, niin se toukokuukin kääntyi loppupuolelleen.
        Kuuntelin radiota tapani mukaisesti ja sieltä tuli tieto, että Ustjoen suunnilla on yötön yö alkanut, eli kesä sinne on tullut.
        Ihan tulee tunne, että kaikki kiirehtii, kesän tulokin.
        Tuomet täällä kukassa, kuten kuuluukin, kai muutkin kukat joiden kuuluu kukkia, niistä en tiedä, kun luonnon kukkia ei näköpiirissä., kesän tuntua kyllä luonnosta voi koke
        Kyllä se valoisa yö tännekin pian ehtii ja elämme läpi yön valoisaa aikaa.
        Pääskyset sen kesän vihdoin todeksi kertoo.

        Vuoteessa ollen pohdin sellaista asiaa, että mitä valittaisin lääkäriin mennessä, siinä kuulostelin kehoani, ja lopputulos oli, että ehkä pikkusormi oli sellainen, jota en misita koskaan kipua tunteneen.
        No leikiksi menee, mutta totuutta kumminkin, ajatuksen voimalla kuuntelin asiaa ja joka paikkaa on jollain tapaa joskus kolottanut.
        Hohhoijaa, mitenkähän lääkäri suhtautuisi kertomaani, no en kyllä lääkäriin ole menossakaan. kunpahan mietiskelen.

        Myös ihmisen kyvyllä on erilaisia taitoja, toiset lukee rivien välistä, ymmärtäen kaiken, minä en sitten millään sitäkään opi.
        Empatia mielestäni on tai ei ole, ihminen on tunneälykäs ja tuntee tuskaa toisten kärsimyksistä ja se on mielestäni empatiaa, huomaamatta toisen tuskaa on kylmä ja tunteeton, siis ei empaattinen.
        Tuon runonkin ymmärsin Eeva Kilven ajatuksin, kaikki kärsivätkin uskokaa, että kaikkea hyvää kumminkin löytyy, jossakin on taustalla se hyvä ja empaattinen, sitä pitäisi jaksaa puolustaa.
        Kyllähän perimä, kasvatus, ympäristö, oman elämän kokemus niitä empatia käsitteitä määrittää, mutta perimäinen tunne huomiointi kai vaan on tai sitten ei.
        Nyt jätän aiheen , sotkeudun kuin Summanen housuihinsa, olen kuitenkin empaattinen ihminen, näin uskon.

        Unohdetaan aihe ja ollaan mitä kukin tuntee omassa mielessään, kovin vaikea on tämän ikäisenä ajtuksiaan ja elämäänsä muuttaa.
        Hyväksymistä kaikessa, ei kuitenkaan tuosta tekoälystä, sekoittaa selvemmänkin ajatuksen, usko meinaa kohtaa kaikkeen mennä.

        Mukavaa alkanutta viikkoa ja tätä päivää, aurinko paistaa, niin hyville kuin pahoillekin.

        Rohkenen kirjoittaa tähän sinulle Hilla. Arvelen ettet ehkä lue tuonne väliin kirjoitettuja tekstejä. Olit eilen huomioinut blogiehdotukseni. Sitä selvensin myöhemmin ja keskustelin jonkun toisen kanssa sinusta. Pyydän, että luet ne. Minulle jäi pahamieli, kun jäi epäilys, että sinäkin ymmärsit kirkoitukseni väärin, kuten joku anona.

        Sanot, että et osaa lukea rivien välistä.
        Minä en osaa kirjoittaa selkeästi.
        Vikaa löytyy, mutta empatiakykyä molemmilla, näin olen tulkinnut.

        Hyvää kesää, Hilla!

      • UUSI
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Nyt tuli ajatusvirhe jonka korjaan:

        Siis empatiakyvytön paremminkin iskee pahoinvoinnin tuskassaan muihin pahaa oloaan.

        Näin päin tietysti.

        "Joskus ihminen voi vaikuttaa empaattomalta, vaikka hän olisi vain väsynyt, ahdistunut tai huono näyttämään tunteita."

        Eli voisi sopia yöllisiin viestijen lähettäjään.

      • UUSI
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Rohkenen kirjoittaa tähän sinulle Hilla. Arvelen ettet ehkä lue tuonne väliin kirjoitettuja tekstejä. Olit eilen huomioinut blogiehdotukseni. Sitä selvensin myöhemmin ja keskustelin jonkun toisen kanssa sinusta. Pyydän, että luet ne. Minulle jäi pahamieli, kun jäi epäilys, että sinäkin ymmärsit kirkoitukseni väärin, kuten joku anona.

        Sanot, että et osaa lukea rivien välistä.
        Minä en osaa kirjoittaa selkeästi.
        Vikaa löytyy, mutta empatiakykyä molemmilla, näin olen tulkinnut.

        Hyvää kesää, Hilla!

        Ano00034, pyrin lukemaan kaikki viestit ja varmaan luin selityksesikin, joskin en edes eka viestiäsi väärin ymmärtänyt.
        Kiva kun kirjoitit, ymmärsin hyvää tarkoittavan asian ja älä pahaa mieltä toki sinäkään tunne.
        Kirjoittaminen on vaikea laji ja usein ymmärrys ei tavoita asianomaista sanomaa., joten ollaan vaan empaattisia ja ymmärretään viestit, jos ei aina onnistu, tieto siitä, että ymmärrys yhteen tiensä löytää.

        Yritän kirjoittaa "kansan" kielellä, muutahan en osaakaan ja aika usein joudun selittelemään, mutta kohdallasi kaikki hyvin, hyvää kesää myös sinulle.

    • Anonyymi00030
      UUSI

      Tuo tekoäly voi olla vaarallista. Jostakin luin, että aivot voi kärähtää.

      • UUSI

        Tekoäly on nopeampi etsiä tietoa kuin wiki.
        Kaikkeen ei sekään pysty, onhan sen tieto ihmisen kirjoittamaa.

      • Anonyymi00035
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        Tekoäly on nopeampi etsiä tietoa kuin wiki.
        Kaikkeen ei sekään pysty, onhan sen tieto ihmisen kirjoittamaa.

        Kyllä tyhmempikin ymmärtää ilman tekoälyä, mitä tarkoittaa empatia!

        Opin sen jo kansakoulussa, olen ollut aina empaattinen!

      • Anonyymi00036
        UUSI
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Kyllä tyhmempikin ymmärtää ilman tekoälyä, mitä tarkoittaa empatia!

        Opin sen jo kansakoulussa, olen ollut aina empaattinen!

        Totta se on, että ihmiset tyhmenee.
        Jos ei ymmärrä mitä empatia tarkoittaa ja kysyy sitä tekoälyltä.
        Ei ymmärrä kyseenalaistaa tekoälyä, joka voi poimia empatian ties yhtä tietämättömän ohjelmoijan sanavarastosta.

      • UUSI
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Kyllä tyhmempikin ymmärtää ilman tekoälyä, mitä tarkoittaa empatia!

        Opin sen jo kansakoulussa, olen ollut aina empaattinen!

        Empaattisen ihmisen sanotaan pystyvän asettua toisen ihmisen asemaan, pystytkö olemaan yhtä tyhmä kuin minä ?

      • UUSI
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Totta se on, että ihmiset tyhmenee.
        Jos ei ymmärrä mitä empatia tarkoittaa ja kysyy sitä tekoälyltä.
        Ei ymmärrä kyseenalaistaa tekoälyä, joka voi poimia empatian ties yhtä tietämättömän ohjelmoijan sanavarastosta.

        Käyttkö wikiä, tekoälyä vai kirjallisuutta jos haluat selkeyttää jotain itsestään selvyyttä esim. sanaa empattinen/empaatiton?

      • Anonyymi00037
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        Empaattisen ihmisen sanotaan pystyvän asettua toisen ihmisen asemaan, pystytkö olemaan yhtä tyhmä kuin minä ?

        Tyhmyyteesi en asetu laveriksi, en muutenkaan!

        Jos olisin kaverisi tai tuntisit minut, olisivat minun ja perheeni tiedot pian puolen maailman tiedossa!

        Saat pitää yksi ne heikot tietosi, minä en muutu sinulle empatiseksi!

      • UUSI
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Tyhmyyteesi en asetu laveriksi, en muutenkaan!

        Jos olisin kaverisi tai tuntisit minut, olisivat minun ja perheeni tiedot pian puolen maailman tiedossa!

        Saat pitää yksi ne heikot tietosi, minä en muutu sinulle empatiseksi!

        Tämä on taas tätä. Kenen tietoja olen levityänyt.

        Tähän kommenttiin en saanut vastaustasi, ole rehellinen ja kerro valheeni?

        "Koitahan ohjelmoida se oikoluku myös poistamaan valheesi. Niitä olet levitellyt viimeaikoina toisista kirjoittajista. Oletko taas ottanut kristallipallon käyttöösi, joka ei tunnetusti toimi."

        Et pysty vastaamaan, joten levität perätöntä tietoa. Se siitä sinun empatiasta.

      • UUSI

        Vastata sanoistaan lie vaikeaa. Minulla on aikaa vielä päivystää noin kymenen minuuttia, sitten lähden mökille auringon ottoon, no kännykkä seuraa, on kaunis luppopäivä.

      • Anonyymi00039
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        Vastata sanoistaan lie vaikeaa. Minulla on aikaa vielä päivystää noin kymenen minuuttia, sitten lähden mökille auringon ottoon, no kännykkä seuraa, on kaunis luppopäivä.

        Ehkä he eivät päivystä palstalla vastaamassa kysymyksiisi.
        Itse he tietävät.

      • Anonyymi00040
        UUSI
        korpikirjailija kirjoitti:

        Tämä on taas tätä. Kenen tietoja olen levityänyt.

        Tähän kommenttiin en saanut vastaustasi, ole rehellinen ja kerro valheeni?

        "Koitahan ohjelmoida se oikoluku myös poistamaan valheesi. Niitä olet levitellyt viimeaikoina toisista kirjoittajista. Oletko taas ottanut kristallipallon käyttöösi, joka ei tunnetusti toimi."

        Päivä on jo puolessa, kiirettä on pitänyt.
        Mutta nyt pidän pienen tauon ja kirjoittelen näitä omia säälittävyyksiäni,
        kun jotkut kirjoittelevat korkean aivokapasiteettinsa ylärajoja hipoen
        näin kevään ajankohtaista materiaalia, apulantaa jauhaen. Kiitos heidän
        avustaan.

        Lenkillä köpötellessäni huomasin että sekä syreenit että pihlajat kukkivat.
        Tuomien kukinta meni nopeasti ohi, kun tuli sateisia päiviä.
        Siellä pohjoisemmassa muuttuu yötkin valoisammaksi, voi vaikka lukea
        keskellä yötä.

        Tästäpä tuleekin mieleen juhannusaatto 1956, kun olin enon perheen kanssa
        Aavasaksalla katsomassa kesäyön ihmettä, aurinkoa joka ei laskenut ollenkaan,
        pysyi vaan hetken paikallaan ja lähti kohta nousemaan uutta päivää kohti!
        Aavasaksalla oli paljon turisteja, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia.
        Oli siellä paljon hyttysiäkin, eli itikoita.
        Serkkupoika oli 4-vuotias ja pelkäsi noita verenimijöitä ja halusi suojaan.
        Mutta mistäs sen suojan löytäisi? Yks kaks poika hulmautti kellohameeni
        helmoja ja hävisi hameen alle piiloon! -

        Käväisin apteekissa (menin hissillä) ja kukkakaupassa hakemassa pojan ja
        miniän lähettämän kukkalähetyksen. Juteltiin sitten puhelimessa viimeisimmät
        kuulumiset. Olivat lähdössä röntgeniin ennen leikkauspäivää. Sanoin miniälle,
        että minä luovuttaisin omat rintani hänelle. En tarvitse niitä enää. Ovat siinä
        vaan kaiken varalta niinkuin vanhanpiian tissit. - Nykyäänhän voi leikkauksen
        jälkeen käyttää oman kehonsa rasvaa uuden rinnan rakentamiseen. Siihen
        saattaa mennä vuosia, ennenkuin rinta on valmiiksi täytetty ja tatuoitu, mutta
        on "aidon" rinnan näköinen. - Tuo minun rintaehdotus oli tietenkin vitsi, mutta
        onneksi vitsin vastaanottajalla on hurtti huumorintaju.

        Nyt alan lämmittää ruoka-annostani. Pakasteen ylähyllyssä alkaa olla tilaa
        leivonnaisille, joten ennenkuin tämä päivä on illassa, niin olen leiponut yhden
        pellillisen sämpylöitä, porkkanaraastetta taikinassa.
        Täytyy takoa silloin kun rauta on kuumaa. Tänään on tarmokas olo.
        Mukavaa maanantaita!
        (MdK

    • UUSI

      Jaa. Empatiasta olette puhuneet, mm.
      Että vain 1% väestöstä puuttuu empatiaa.
      Olisikohan kuitenkin niin, että vain pienellä prosentilla väestöstä puuttuu kyky empatiaan täydellisesti; he ovat psykopaatteja, pahasti luonnevikaisia ja rikollisia.

      Lähes jokaisella normaalisti toimintakykyisellä yksilöllö on jonkinverran empatiaa, muuten eläminen yhteisöissä olisi täysin mahdotonta.

      Toisilla enemmän, toisilla vähemmän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3435
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1740
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      233
      1394
    4. 74
      1336
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      64
      1205
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1089
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      857
    Aihe