Lukekaas mitä lukee poliisin internet sivustolla ajokiellosta?Ei sitä ajokorttia ainakaab mikään pakko olisi ollut vaihtaa mihinkäön eukorttiin.Näin olen sen käsittänyt.Sitä paitsi jopa vanha pahvinen ajortti oli poliisin eli valtion leimoilla niin en oikein käsitö miten pankit muka pystyivät kieltäytymään sen käytöstä henkilöllisyyspaperina?Ne teidän ajokortit olis olleet täysin kelvollisia ainakin ajokortteina tasan tarkkaan niiden voimassaoloaikaan aikaan asti kunhan vaan hoitaa ne lääkärintarkustukset siinä viimeistään ajassa ettei ne vie ajo-oikeutta kokonaan pois.
https://poliisi.fi/ajokiellot
"Ajo-oikeutesi voidaan palauttaa, jos osoitat täyttäväsi ajokorttiluvan myöntämisen edellytykset tai olet toimittanut vaaditun asiakirjan. Ajo-oikeutesi raukeaa, jos sitä ei ole palautettu viiden vuoden kuluttua ajokieltopäätöksen antamisesta."
Kannattaa kuitenkin lukea kokonaan.Käsitin myös että jos ajo-oikeuksia poistetaan uudella kortilla syystä tai toisesta niin sinulla on mahdollisuus saada se VANHA kortti takaisin kun täytät ne vaatimukset sen poistetun ajokorttiluokan takaisin saamiseen.Eli onko se sitten ihan fyysisestikkin juurikin se nimenomainen vanha ajokortti minkä on joutunut luovuttamaan?Näin sen itse tajusin ainakin.
Suuri ajokortti huijausko?
Anonyymi-ap
0
59
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632