Ruotsi jäi sijalle 20 Euroviisuissa

Se on tärkeintä.
16152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ruåttalainen suuttui niin, ettei se tule koskaan Suomeen,
kun Suomi meni sen ohi kuudenneksi.

Äänestä

Venäjä ja Israel on kaiken takana. Ne hakkeroivat voittajat voittoon.

Äänestä
  • Semmosta salaliittoteoriaa tällä kertaa😅

    Äänestä

Se tulee vielä ilmi.

Äänestä

Uskomaton tulos, enkä tarkoita, että Suomen olisi pitänyt voittaa,
en ole yhtäkään kappaletta kuunnellut, mutta tulos kertoo, että
Venäjän ja Israelin valtiot ovat vaikuttaneet tulokseen.

Äänestä

Suomalaiset uskoivat Lindan ja Peten varmaan voittoon.
Bulgariasta ei puhuttu missään mitään ? Täys yllätys ?

Äänestä
  • Ei yllätys, siis se et vouhotus oli kovaa, ja nuolastiin ennenku tipahti.

    Äänestä

  • Kyllä se Bulgaria oli tilastossa jo kolmantena. Ei ihan mikään yllätys.

    1Äänestä

Pyöreät nolla pistettä antoivat raadit Azerbaidzanista, Bulgariasta, Puolasta, Sveitsistä, Albaniasta, Kreikasta, Italiasta, Serbiasta, Moldovasta ja Romaniasta.

Edellä mainituista maista silmään pistävät erityisesti Bulgaria, Romania, Moldova, Kreikka, Albania ja Serbia. Maat sijaitsevat Kaakkois-Euroopassa ja lähes kaikki ovat maantieteellisiä naapuruksia keskenään.

Äänestä
  • Hiukan erikoista nuo nollapisteet kaakkois-Euroopan naaapurimaista.

    Täydet 12 raatipistettä Suomi sai niin ikään omilta naapurimailtaan Virolta ja Ruotsilta. Kahdeksan pistettä edustajamme saivat Tanskalta, Norjalta, Belgialta ja Saksalta.

    Äänestä

Ruotsalaistoimittaja Tobbe Ek harmittelee sitä, miten kisan ennakkosuosikille kävi. Suomi sijoittui Euroviisuissa kuudenneksi. Kisan voitti Bulgarian edustaja. Ek on jutussa sitä mieltä, että Suomen olisi kuulunut voittaa Liekinheitin-kappaleella.

Äänestä

Balkanilaiset haluaa ensi vuonna Euroviisut omalle alueelleen. Onnistui !
Sofiassa on seuraavat Euroviisut. Olen kesän Bulgarian asunnollamme,
mutta en mene katsomaan.

Äänestä
  • Se onkin nuorten juhla. Ei pää kestäisi monta tuntia kuunnella sitä musaa.

    Äänestä

Mitä väliä sillä on kellekään kuka tällaisen musiikillisesti merkityksettömän
kilpailun voittavat ? Vain itse voittajille se tuo mainetta ja rahaa.

Äänestä

Ruotsi oli ollut ihan siinä ja siinä rajalla, että pääsi finaaliin mukaan. Vain 17 pistettä erotti Viroon, joka putosi pois.
Ei ihmekään, että Ruotsin tytöltä ”meni ääni” eikä suostunut antamaan haastatteluja semifinaalin jälkeen.
Perjantain harjoitusten jälkeen tuli huonovointiseksi ja syytti, että esiintymislavalla on liian kuuma. No vaikeahan se lie laulaa maski suun edessä. Happihan siinä loppuu kenellä vain.
Yritti ehkä laistaa koko kilpailun, kun tiesi itsekin ettei tule pärjäämään.
Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä tarkistusten jälkeen, että hän on tarpeeksi hyvässä kunnossa lavalle lauantaina.
Sitten hänelle tuli muka kova kusihätä kun näki äänestysten tulokset ja häipyi vikkelästi pitkäksi aikaa, ettei tartte antaa haastatteluja.

Väärän edustajan ruotsalaiset valikoivat kisoihin.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on tärkeintä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu