Lapinlahti saa taas kuuluisuutta mediassa
Salametsästys
Anonyymi-ap
841337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Siellä ne naurettavat pellet, yrittävät puolustella tekojansa. Toivottavasti syyttäjän ajamat metsästyskieltojen korotukset menevät läpi kaikkien osalta.
👍
Ei mene!! Ha ha haaaa
Mites kävi?
Toivotaan että salametsästys jatkuu
Toivotaan, että salametsästäjiä saadaan jatkossakin laajasti tuomiolle ja että poliisi saa tarvitsemansa resurssit, jotta pystyvät entistä tehokkaammin puuttumaan kaikenlaisiin metsästysrikoksiin. Myös sanktiot pitäisi muuttaa reilusti nykyisiä kovemmiksi.
Linnaan vaan!
Se olisi oikeudenmukaisin tuomio, mutta Suomen "munattoman" oikeuslaitoksen tietäen olisi jo voitto, jos saataisiin edes nuo korotukset tuomioihin.
Oikeudenmukaisinta olisi ollut, että kaikilta osallisilta olisi takavarikoitu kaikki aseet ja salametsästystilanteissa käytössä olleet ajoneuvot, sekä määrätty elinikäinen metsästys- ja aseenkantokielto kaikille. Törkeimpien tekojen ehdolliset tuomiot lisäksi ehdottomina. Silloin sanktio olisi ollut sellainen, että olisi toiminut varoittavana esimerkkinä vastaavaa toimintaa harkitseville.
Toivotaan valvontaan niin kattavat resurssit, että makkarapakettiakaan eivät nuotiopaikoilla aukaise viranomaisen tietämättä.
Laittakaahan Savossa Spypointin kameroita seuraamaan omia metsäautoteitä. Puomikin on hyvä, eivät jaksa kävellä ilkitöihinsä.
Meillä tehosivat hyvin " kettumetsällä" oleviin, jos lähellä oli ilveksen jälkiä.
Tarkastan jokaisen rekisterinumeron joka kameraan jää vaikka maksaa.
Höpö Höpö!! Kohta metsään .....
Ensin kuitenkin hovioikeuteen aikaisempia edesottamuksianne käsittelemään😂.
Linnaan vaan ja vähintää 10 vuoden metsästyskielto.
Kraak kraak, korppi huutaa.
Se on aina hyvä, kun eläimet pitää ääntä. Nythän on kuitenkin eläinten pesimärauha ja metsästys jatkuu vasta elokuussa. Lisäksi lämpimiä päiviä piristää, kun saa seurata väpelöiden tekemisten ruotimista hovioikeudessa. Toivotaan, että tuomioitten kovennukset menee hovissa läpi!
Baarinko?
Pidetään peukkuja tuomioden koventumisen suhteen, olisi mallia muillekin salakyttääjille.
Juikulat tyypit.
Ha ha haaa!!! Taas tulette pettymään!!! Sille ei vaan voi mitään!!!
Polleeta poikaa Lapjinlahella, mutta kohta tuomarin nuija heilahtaa ja Korkeemas korottaa!!
Höpö Höpö!!
Mitä ne taas on tehneet?
Jeesus ja uskonveljet ovat antaneet siunauksen. Varjelkoon jeesus korppeja joutsenia ja muita eläimiä näiltä uskovaisten veljeskunnalta
On jo lähellä karhulaumatt,susia,ilveksiä.Mieli muuttuu kun karhut pihassa kaataa pömpelit.Tykkään eläimistä kovasti mut kohtuus kaikessa .Mummolan mailla 300kg karhu nukkunna loppukesään ja meillä lammasaidassa talvehtinnu, pesässä siitä erään talon pihaan kevään ensimatkan tehnnä,Onneksi ihmisiä ei pihalla ollu.Se on karhulla nälkä kun herree.Ei kaikki ole luonnosta vieraantunut,joku aisti pitää säilyttää ettei lähde niiden kanssa samoille reviirille.Susikin on arvaamaton ei yksi mutta lauma,tähän pätee se joukossa tyhmyys tiivistyy ihanko ihmisissä.On muuten totta!ihminenkin on peto!en lähtis moralisoimaan kenenkään tekoja.Olen suteen itsekkin törmännyt muutama. Kerran kulkiessa koiran kanssa vieläpä lenkillä ihan.Koira muisti aina sanan susi.Katsoi taakseen,ei hyppinyt kun kohtasimme.Aavisti vaaran.Jännä kokemus,suosittelen muillekin.Ähtärin sudet,ja Korkeasaaren kin on nähty.
Äidikielenopettaja on selvästi näkemättä.
Sekä ymmärrys metsästyksen ja salametsästyksen erosta.
Luuletko ettei maalaiset metsästä.Jo esiisäni metsästi.Keskity asiaan äläkä lillukanvarsiin tai hanki hame.Mistä näitä muiden kommentteja haukkuvia oikein löytyy,perunakuopastako. Vai peräkammarista.
Miten te olette oppineet esim. huoltamaan tai käsittelemään asetta, kun kirjoitustaito on tuolla tasolla?
Tämän harrastus kilpaammunta.Saanut jopa voittoja
Ehkä meet uudestaan kouluun.Tönä on 6L ylioppilas,Revi siitä.Osaan 8kueltä puhuakki.
Uglu buglu...
susista vahinkoja kotieläimille aiheuttavat yleensä yksinäiset sudet, eivät laumat.
Tämä naisena voitti ammunta kisoissa ja starts..startsis en edes ymmärtänyt miten se meni mut voitin.Kyllä monta munapersettä varmaan vitu..iiiii.Se kävi jo Allin päälle monella ukolla.Siitäs saatte kivääri,pistooli on täysin hallussa .Laillisesti jopa
Kirjoitustaito onkin sitten eri asia.
Kielioppi on vielä hakusessa-en usko sanaakaan kirjoituksestasi.
Tämä käy näköjään monen tunteisiin,mitä jutellut joskus ihmisten kanssa he sanoo tavalliset kansalaiset,oma asiansa kuka metsästää,ottaa itsestään vastuun..Ei täällä kannata haukkumaan ketään käydä.Lukutaidossakin on vikaa.Kannatan metsästystä niin kuin se sallittu.Niin se aina ollut,kausi ruokaa ja hyvää terveellistä onkin.
Niin, nyt kuitenkaan ei ole kyse lainpuitteissa tapahtuvasta metsästyksestä, vaan salametsästyksestä. Niissä on vissi ero, mutta ilmeisesti osalle se on yksi ja sama asia ja siksipä nyt seurataankin hovioikeudessa niitten edesottamuksia, jotka eivät malttaneet noudattaa lakia, vaan rötöstelivät minkä kerkesivät. Näiltä lakia noudattamattomilta pitäisi kyllä ottaa loppuelämäkseen aseenkanto- metsästysluvat pois, koska tuskin tulevat tuomioittenkaan jälkeen sitä noudattamaan.
Henkinen kehitys on jäänyt näillä surkimuksilla kesken tai kokonaan alkamatta. Heidät ja heidän tekojensa kannattajat olisi syytä määrätä mielentilatutkimukseen ja elinikäiseen metsästyskieltoon.
Vammaisjärven metsästäjät ry.
Ha haaaa!! Ohi on !!
Hyviä kovennuksia syyttäjä vaatinut.Toivottavasti saavat minkä ansaitseevat
buahahahaa 🤣 https://yle.fi/a/74-20233935
Mahtavaa, mutta siltikin vielä aivan riittämättömät rangaistukset. Kyllä näille kaikille osallisille olisi pitänyt määrätä elinikäiset metsästys- ja aseenkanto kiellot.
Mutta hyvä, että edes jotakin kovennusta saivat aikaiseksi tuomioihin. 👍
Ei haittaa!! Ha haaaa
Nyt vain lisää resursseja viranomaisille, jotta valvonta on jatkossa tarkempaa, sekä lisää aktiivisia kansalaisia, jotka jaksavat ilmoittaa havainnoistaan viranomisille, niin saadaan vastaavalla tavalla toimivat vöyhkät ajettua ahtaalle ja tehtyä salametsästyksen heille mahdollisimman vaikeaksi.
Ihminen metsästää elääkseen..Annetaan ihmisten syödä.Teitä käy kateeksi kun ette osaa kalastaa ,ette metsästää.Tuskin mitään ...
Susipaisti, ilvespaisti ja kettupaisti - näitäkö ne salaihmiset elääkseen metsästää ja ravinnoksi syö?
Kukaan nykyihminen Suomessa ei metsästä elääkseen. Metsästetylle lihalle tulee kokonaisuutena ainan enemmän hintaa, kuin kaupasta ostetulle. Riistanlihan osuus on olematon alle 3%, kaikesta kulutetusta lihasta.
Metsästys on pelkkää pienen porukan hupia ja sen huvin vuoksi sitten ajetaan Suomen luontoon kuuluvien eläinten kantoja, niin pieniksi, että se aiheuttaa niille perimän heikkenemistä ja uhkaa koko paikallisten kantojen olemassaoloa.
Hyvä, että sanktioita kiristetään ja ihmiset valveutuvat metsästyksen tuomiin ongelmiin ja puuttuvat niihin aikaisempaa aktiivisemmin.
Oli siellä joutsenia ja kaulushaikarakin, ei niitä kaikkein perinteisimpiä riistanlihan lähteitä.🤣
Säälittäviä vöyhkiä koko salametsästysporukka. Tuomiot olisi saanut olla vielä paljon kovempia, toivottavasti mainehaitta kulkee lopun elämää mukana, sulkien mahdollisimman monia ovia näitten rikollisten edestä.
No lapsen asteelle jääneitä salakaatajat on naurettavaa toilailua.
Kaikkea sitä on vielä vuonna 2026 !
Että salaa suolata voi vhyvänen aika !
Köyhyyskö sitä teettää vai mikä
Se on joku puute miehuudessa, sitä pitää kompensoida.
"Köyhyyskö sitä teetättää vai mikä" no nyt ennen vaaleja näyttäis vähä siltä että olet jotenkin kuin ihmeen kautta edes vähäsen jo asioista perillä.
Jalkapuuhun kirkonmäelle Eikös se syntiä ole jumalaton laittomuus !
Tuskinpa.Annetaan asian jo olla!ei kuulu meille!
Muaahhaahaaahaaa! Kuuluu!
lapinhlahti go-go linnaa
No muuttuu se ääni kellossa,On täällä pahempaakin kuin joku metsästys..
Jääköön mainitsematta..
On teillä pahempaakin: Susi- Sari
Hovioikeus otti käräjäoikeutta tiukemman ja siten myös järkevämmän kannan ns. Savukukko-jutussa. Lapinlahden seudun loivakallot saavat muistella pitkään mihin tulikaan tyhmyyttään ryhdyttyä. Kylillä naureskellaan edessä ja etenkin takana noille tolvanoille.
Onkin paras rangaistus, kun syyllinen tuntee vinoilevat ja halveksivat katseet ja tietää, että takana puhutaan.
👍
Kovemmat rangaistukset vaan. Syyttäjähän taisi valittaa, haluaa viedä korkeimpaan.
HJYVÄ LINNA KIVA!!
Missäs nimilistat kovennuksista?
Luulis niiden pian vuotavan jonnekin.
Mitä niillä teet? Pelkuri!!
Ahdistaako metsästäjän väpelöä? Eikö ole mukavaa, kun jatkossa kaikki tekeminen on suurennuslasin alla tarkkailussa?? 🤣
Ha ha haaaa!!!
No, niitä tietoja voi jakaa eteenpäin ihmisille, jotka eivät ehkä tiedä asiasta:)
Ja niin kannattaa myös tehdäkin.
Maanomistajan ominaisuudessa on hyvä tietää,miltä seuroilta lähtee maankäyttö pois
Maata vain kynsien alla niin hyvä siitä ottaa!! Ha haaaa
Hauska sattuma kun kylälle on tullut Unna -niminen yritys ja vielä erään tähän juttuun liittyvän kanssa samaan rakennukseen
Marjastus aika???kaikki metsään nyt.Haetaan ne herkut metsästä ,sienet syksyllä.Karhulle aijoin viedä herkkuja korpeen.Ehkä maistuu muillekin metsän eläimille , puhdasta suomal.ruokaa pieni määrä.Jemmatkoon itse ne mihin haluavat.Tääklä riittää metsää ,ja ainakin mikrobit tykkää kasvaa puutkin paremmin.Vain tää kerta.Tästä ei tapaa tuu.Tämä parempi kuin roskaaminen näin maaseudulla.Korpea riittää.Ei kotien lähelle kannata jättää mitään syötävää
varokaa kuularuiskuja kaikk ammutaan riistana!!
Toivotaan että petojen tappaminen jatkuu
Onneksi valtaosa ihmisistä on herännyt ja havainnut, kuinka retuperällä monimuotoisen luonnon turvaaminen on ollut Suomessa ja siihen on viimein puututtu. Metsästäjät ovat saaneet toimia liian vapaasti liian kauan ja niitä vahinkoja nyt yritetään korjata.
TOIVOTTAVASTI SUURPETOJEN SUOJELU JATKUU ENTISELLÄÄN, koska niille on paikkansa ja tehtävänsä Suomen luonnossa.
Eipä tämä aihe oo muita pahemmin kiinnostanut Suomessa.Teitä ihteänne on!!En oo kuullut missään puhuttavankaan..muutakin tärkeämpää puhumista on
Ahdistaako alati pienenevä ja koko ajan paremmin valvottu toimintaympäristö??
Sen siitä saa, kun vuosikaudet on vähät välitetty laista ja säännöistä.
Salametsästäjät ovat siemen herätykseen Lapinlahdella. Heillä ei ole enää mitään menetettävää, ovat häväistyt pohjalle asti. Kauan kestikin kiinnijäänti, jo v. 2007 kuului hämärissä laukauksia 2000 ha Rokuan salolta ja ja lenkkitien suulta lähellä Lakiharjuntietä oli ojassa 4 rapamahaa. Ja mies haki kumarassa kulkien eräästä talosta kiinniotetun koiransa pois.
rikollisia on monenlaisia
Ha haaaa !!!
Kerran jussilounas lohta tutulla .Karhu haistoi kompostista perausjätteet.,niinhän pihaan. Nyt taas lohta olisi nallele.Kaapasta kylläkkii ostettu.
Mehtälle kun lähetään niin sillon on Jorma pystysä.
Juila sannoo ampu tulloo.