Sairas

Kertokaapa minulle miksi olen sairas kun olen lesbo?

Tiedän että se on syntiä jne. mutta perustelkaa minulle kantanne ilman raamatun viittauksia. Vaikkakin raamattu on ohjenuora elämässä. Enkö ole oikeutettu samaan Jumalaan, koska rakastan saman sukupuolen edustajaa. Katson Jumalan olevan armollinen myös homoseksuaaleja kohtaan.
151241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

olekaan niin voin kertoa et sairaus voi olla melko häilyvä käsite. Sairautta kait voi olla jos on poikkeavuutta siinä mihin ihminen on luotu ja minkälaisiin suhteisiin ihminen tarkoitettu.
Monet näkee sairautena siksi homouden. Ja mä en kyllä voi käsittää henk. kohtasesti sitä et miten joku voi väittää muuta kuin ettei ihmiset olis luotu vain vastakkaisille sukupuolille. Kaikkea ei aina osaa perustella niin perusteellisesti ilman suurempaa ohjenuoraa eli raamattua. Mielipiteitä erilaisia täskin asiassa ja turha sitä omaansa lähtee liikaa paasaamaan. Mä en hyväksu homoutta mut en lähe pakottamaan ketään siitä poiskaan. Kun tiedät kristittyjen mielipiteet niin punnitse niitä omias vastaan ja tee valintas. Turha sitä on omaatuntoansa keventää täällä hakemalla hyväskyntää ja väheksymällä toisten mielipiteitä. Raamattu kieltää ankarasti homouden joten jos kristitty jotain muuta sanoo niin pitäis tehdä parannusta ja tuktia raamattua tarkemmin.
Hyvät jatkot!

Äänestä
  • todellakaan ketään. Asiasta ei voi edes puhua. Ja hyväksyntään en hae täältä, olen hyväksytty sellaisena kuin olen. Onko usko Jumalaan syy hylätä lähimmäinen? Mielestäni ei. Vaikka kaikkea ei hyväksyisikään, asioiden kanssa oppii elämään.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    todellakaan ketään. Asiasta ei voi edes puhua. Ja hyväksyntään en hae täältä, olen hyväksytty sellaisena kuin olen. Onko usko Jumalaan syy hylätä lähimmäinen? Mielestäni ei. Vaikka kaikkea ei hyväksyisikään, asioiden kanssa oppii elämään.

    Usko Jumalaan oikestaan melkeenpä vaatii ottamaan lähimmäinen huomioon. Mutta jos lähimmäinen rämpii synnissä niin pitäis pieni pesäero ottaa siihen mitä tekee. Tietty hyvät pointit yhellä kirjoittajalla ettei heti päästä synneistä eroon jos uskoon tullaan, mutta jos haluu seurata Jeesusta ja uskoa Jumalaan niin sanassa sanottu että Jumala hiljalleen taivutellee puoleensa joka meinaa että vähitellen silmät aukenee väärälle ja oikeelle ja rupee syntejä jäämään pois jos vain tahtoa on.
    Pallo on nyt sulla, mieti mikä oikein on ja onko tärkeämpää olla ihmisille mieliks vaiko Jumalalle.

    Äänestä

  • lesta. kirjoitti:

    Eikö lähimmäistä tule tukea vaikeina hetkinä? eikä kääntää selkäänsä. Synneissä rämpii jokainen, niin puhdasta sielua ei maa päällä kanna. Enkä näe että minun pitäisi olla "mieliksi" Jumalalle, en vahingoita ketään. Juuri tässä on ero, miksi kelpaa Jumalalle,mielestäni, mutta en seurakunnalle?

    Äänestä

  • olen? kirjoitti:

    Nyt siis oli kyse vain tukemisesta eikä lesbona olemisesta? Tukena tietty hyvä olla ja pyrkiä taluttamaan toinen pois kaidalle tielle. Ja Jeesushan sanoo että meidän tulis tehdä Jumalan tahto ja seurata häntä. Se ei onnistu jos haluut valikoidusti tehdä vain sen minkä haluut.
    Ja luulen ja tiedän että niissä seurakunnissa missä mä ainakin käynyt niin sut otettais vastaan ilman muuta eikä koitettais väkiste käännyttä ja muuttaa.
    Se on totta et synnissä jokainen rämpii mut niistäkin tulis sydämmestään haluta eroon ja tehdä joka päivä se ratkasu Jumalan puoleen. Raamatussa varotetaan siitä ettei tehtäis syntiä tietentahtoen vain luottaen että armo peittää kaiken.

    Äänestä

Eihän sua sairaaksi voi sanoa, jos lesbo olet. mutta lesbouden harjoittaminen on syntiä raamatun mukaan. (lesbouden harjoittaminen = nainen rakastelee naisen kanssa)

Synnin harjoittamisesta olisi tehtävä parannus.

ei välttämättä kaikki vapaudu paheistansa yhdessä silmänräpäyksessä niinpä sana sanoo, että Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, [1. Tim. 2:4; Tit. 3:4,5; 2. Piet. 3:9]
ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa.

Armo siis kasvattaa meitä vaikkapa vähitellen jumalattomista himoistamme vapauteen!

Äänestä
  • Eräs kolhuja saanut opettaja nimitti homoutta/ leboutta saastaiseksi sairaudeksi, mikä on lisäksi kauhistus Jumalan edessä. Näin ollen kauhistavainen synti.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Eräs kolhuja saanut opettaja nimitti homoutta/ leboutta saastaiseksi sairaudeksi, mikä on lisäksi kauhistus Jumalan edessä. Näin ollen kauhistavainen synti.

    Jeppe voisi tutustua alempana olevassa osoitteessa erään el.homoseksuaalin miehen kirjoittamaan ja erittäin koskettavaan tekstiin, Sakun tarinaan. Olipa kysymyksessä mies- tai naishomo (lesbo) niin aina se on jonkinasteinen tragedia tässä yhteiskunnassa, jossa on normina heteroseksuaalisuus. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut teol.tri Raimo Harjula. Luin tämän kirjan eräänä yönä juhannuksen aikaan - ja itkin.

    http://www.finnqueer.net/pdf/Risti_ja_sateenkaari.pdf

    Äänestä

  • Meeri kirjoitti:

    et jos haluu seurata raamattua niin EI VOI olla homo. Yksin Jumala kaikkein korkein sen sanoo..sanoi ja voivottelesivat ihmiset miten paljon tahansa. Onko se niin hankala käsittää??
    Totta kait sellasesta sanotaan et pitää sanoutua irti kristittynä..ei ihmistä saa syrjä muttei tekoja hyväksyä.
    Tuo on saatanan suuria juonia soluttautua kristtittyyn seurakuntaan. Susia lapaiden vaatteissa.
    Ihmettelen tosiaan miten ei Jumalan sanaa oteta sellasena kuin se on vaan otetaan vain se mikä huvittaa ja minkä johdosta ei vois mistään himoista tai haluista luopua. Sanotaanhan sanassa että joka kadottaa sen, löytää ja joka löytää, kadottaa. Eli suomennettuna jos etsin omaa hyvää vain tässä maailmassa niin kadotat sen ja kääntäen sama.

    Äänestä

  • Meeri kirjoitti:

    Jeppe voisi tutustua alempana olevassa osoitteessa erään el.homoseksuaalin miehen kirjoittamaan ja erittäin koskettavaan tekstiin, Sakun tarinaan. Olipa kysymyksessä mies- tai naishomo (lesbo) niin aina se on jonkinasteinen tragedia tässä yhteiskunnassa, jossa on normina heteroseksuaalisuus. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut teol.tri Raimo Harjula. Luin tämän kirjan eräänä yönä juhannuksen aikaan - ja itkin.

    http://www.finnqueer.net/pdf/Risti_ja_sateenkaari.pdf

    Jeppe on kuullut tuosta tarinasta ehkä enemmän kuin luuletkaan ja taidan jopa tuntea kyseisen herran, joten en kaipaa esittelyä hänen kaksoiselämästä.

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Jeppe on kuullut tuosta tarinasta ehkä enemmän kuin luuletkaan ja taidan jopa tuntea kyseisen herran, joten en kaipaa esittelyä hänen kaksoiselämästä.

    Jos Jeppe ei pysty suhtautumaan toisen ihmisen seksuaaliseen poikkeavuuteen neutraalisti, niin olen taipuvainen epäilemään, että hänellä itsellään on jonkinlaisia pulmia oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa.
    Vaikka Jeppe ei kaipaa "homojuttuja", niin silti niiden lukeminen auttoi ainakin minua ymmärtämään, millaisten ongelmien kanssa seksuaali-identiteetiltään poikkeava ihminen painii. Ja olemaan kiitollinen siitä, että satun itse kuulumaan heteroenemmistöön, jonka ehdoilla tämä maailma toimii. Sitä paitsi "Sakun tarina" on hyvin kirjoitettu eikä pelkästään mikään "homojuttu".
    Mitä "kaksoiselämään" tulee, niin toivottavasti jo itsesuojeluvaisto varottaa kaikkia vähänkin poikkeavia ihmisiä tulemasta ulos "kaapista", siis suorastaan kerjäämään (lisää) kärsimystä elämäänsä. Nämä Jepen kaltaiset "tavikset" eivät välttämättä armoa tunne. Seksuaalinen poikkeavuus on yksityisasia, joka ei muille kuulu.
    Homoja (miehiä ja naisia) on muistaakseni noin 6-7% väestöstä, siis kuusi tai seitsemän ihmistä sadasta, joten kyllä tällä "Sakullakin" on runsaasti kohtalotoveita, myös es.lestojen joukossa.

    Mutta "Sakuhan" pyrkii herkuttelemaan näillä homojutuilla, sekä siskojen panojutuilla myöskin eikä hylkäämään niitä syntinä. Jos olisi halua pitää syntinä niin noita hekumointi juttuja ei olisi kirjoitettu muistiin eikä kansan luettaviksi.

    Äänestä

Jos olet allerginen Raamatulle, katsopa Koraanista ohjeet samasta sukupuolesta kiinnostuneiden kohtelusta. Voi olla hyväksi näin monikulttuurisuutta suosivana aikana.

Äänestä

Lesbous/homous on kuten mainitsitkin syntiä, eli Jumalan tahdon vastaista toimintaa. Tästä on Raamatussa montakin mainintaa. Olet toki oikeutettu samaan Jumalaan ja Jumalan armo kuuluu sinullekin, kun sen otat vastaan katuvana ja syntisi tuntien. Ja kun tunnet Jumalan armon kohdallesi, et halua elää tietoisesti syntiä tehden...

Toisaalta myös ilman Raamatun sanaakin, lesbous/homous on luonnonvastaista. Uskon, että kaikki lajit ovat olemassa lisääntyäkseen luonnollisella heille ominaisella tavalla, mikä ei ole mahdollista ko. suhteissa, jotka katkaisevat lajikehityksen.

Vaikka olisitkin lesbo tai homo, on sinulla täysi oikeus tulla hyväksytyksi ihmisenä. Tekojasi ei ehkä hyväksytä, mutta ihmisenä olet arvokas.

Äänestä
  • Vaikka olisitkin lesbo tai homo, on sinulla täysi oikeus tulla hyväksytyksi ihmisenä. Tekojasi ei ehkä hyväksytä, mutta ihmisenä olet arvokas. : Toivoisin enemmistön olevan samaa mieltä. Onneksi olen syntynyt Suomeen, täällä on kuitenkin mahdollisuus elää homoseksuaalina. Joten turhaan "kitisen".

    Toistan itseäni, mutta katson Jumalan olevan armollinen kaikille jotka häneen uskoon.
    En halua, enkä voi perustella sitä mitenkään, minulla on tunne siitä. Se riittää minulle.
    Hyvää kesää kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen? kirjoitti:

Kertokaapa minulle miksi olen sairas kun olen lesbo?

Tiedän että se on syntiä jne. mutta perustelkaa minulle kantanne ilman raamatun viittauksia. Vaikkakin raamattu on ohjenuora elämässä. Enkö ole oikeutettu samaan Jumalaan, koska rakastan saman sukupuolen edustajaa. Katson Jumalan olevan armollinen myös homoseksuaaleja kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu