kirjoitan ja kerron oman tarinani nyt vain sen takia että olo paranisi ja saisin edes hetkeksi nukuttua...
Olen 21- vuotias ja sain 2 viikkoa sitten ensimmäisen lapsen miehen kanssa, joka petti mua n.3kk sitten. Kun sain sen tietooni erosimme, mutta asuimme edelleen yhessä (siksi, että osa minusta toivoi, että mieheni unohtaisi sen uuden tytön ja me pystyttäisiin jatkamaan niinku mitään ei ois tapahtunu.)
Mieheni on koko tämän kolmen kuukauden ajan puhunut, että kaikesta huolimatta rakastaa mua ja haluais, että voimme selvittää asiamme vielä joku päivä ja elää onnelisesti perheenä, silti hän ei tee asian eteen mitään!
Olemme seurustelleet viisi ja puoli vuotta ja kokeneet sen aikana paljon kaikenlaista, siks tuntuu aivan uskomattomalta, että näin vaan yhtäkkiä kävi. Tunnen mieheni hyvin ja tiedän, että hän vain yksinkertaisesti kuvittelee, että koska meillä on mennyt huonosti, me pidetään nyt taukoa ja hän saa luvan kanssa olla sen toisen tytön kans ja jonkun ajan päästä kun heidän juttunsa lopahtaa(sen hän on myöntänyt itsekin, että tietää, että siitä ei loppu peleissä tuu mitään!) me jatkettais kuin mitään ei ois tapahtunu.
Aluksi mies lupasi, että asiat muuttuu kun vauva syntyy. Hän kuulemma haluaa kasvattaa oman lapsensa ym. Ja minähän uskoin. Laitoin kyllä esim. asunto hakemuksia menemään, että muutan vauvan kanssa pois, mutta silti toivoin, että me saatas asiat kuntoon.
Nyt olen kuitenkin huomannut, että miestä ei vois vähempää kiinnostaa minä eikä vauva.
Haluan muuttaa tästä kämpästä äkkiä pois. Aloittaa vauvan kanssa uuden elämän. Toivon ja tiedän, että joku päivä vielä löydän itselleni jonkun ihanan miehen, olen onnellinen että olen saanut tältä paskalta mieheltä silti ihanan lapsen ja asiani ovat järjestyksessä.
Tiedän, että mies tulee joku päivä vielä katumaan että pilasi kaiken. Hän on jo menettänyt suuren osan kavereistaan, koska he eivät voi hyväksyä tätä tilannetta, eivätkä sitä uutta tyttöä. Miehellä on mennyt välit myös vanhempiinsa ja muihin sukulaisiinsa, he eivät halua tätä tyttöä nähä koskaan.
Joinakin öinä mies itkee täällä, koska tilanne on kuulemma hänelle niin vaikea. Tunteet ovat ihan sekaisin, eikä hän osaa päättää mitä haluaa.
No, minä olen nyt vihdoin saanut tehtyä ihan varmasti sen päätöksen, että mua hän ei tule koskaan saamaan takaisin, joten hänenkään ei tarvitse sitä päätöstä enää miettiä. Vaikka hän lopettaisi sen toisen tytön kanssa pelleilyn, en voisi ikinä enää luottaa, enkä vois olla ajattelematta tätä tilannetta. Luulen0, että vähän aikaa meillä varmaan menis hyvin. Mies yrittäis kaikkensa ym, mutta koska en voi enää luottaa enkä unohtaa kaikki kummittelis koko ajan.
Nyt en vaan malta oottaa että saan asiani kuntoon.On tosi rankkaa olla vauvan kans kahestaan ja "häjissään" uuden asian kanssa yksin. Luulin aina että koettas tämä yhessä.
Onneksi minulla on silti paljon kavereita ja sukulaisia jotka kaikki auttaa hirvesti. Periaatteessa en oo yksin, mutta oisin vaan niin halunnut olla miehini kanssa vielä yhessä. Ei se rakkaus niin vaan lopu, eikä kaikkia hyviä asioita voi unohtaa, niitä tulee koko ajan mieleen. Silti olen nyt tajunnut, että jo oman mielenterveydenkin takia, mun on pakko päästä tästä äkkiä pois.
Tää koko homma saatto kuullostaa aika sekavalta ja niin se onkin...oli silti pakko purkaa sydäntä. Parempi mieli tulee kun mietin, että joku päivä mies tajuaa mitä menetti ja sillon mulla on jo ehkä uus ihana mies, joka pitää musta ja vauvasta huolta. Siinäpähän mies itkeköön perään ja yrittäköön paikkailla välejään sukuunsa ja kavereihinsa! Nyt täytyy yrittää nukkua...
Olen 21- vuotias ja sain 2 viikkoa sitten ensimmäisen lapsen miehen kanssa, joka petti mua n.3kk sitten. Kun sain sen tietooni erosimme, mutta asuimme edelleen yhessä (siksi, että osa minusta toivoi, että mieheni unohtaisi sen uuden tytön ja me pystyttäisiin jatkamaan niinku mitään ei ois tapahtunu.)
Mieheni on koko tämän kolmen kuukauden ajan puhunut, että kaikesta huolimatta rakastaa mua ja haluais, että voimme selvittää asiamme vielä joku päivä ja elää onnelisesti perheenä, silti hän ei tee asian eteen mitään!
Olemme seurustelleet viisi ja puoli vuotta ja kokeneet sen aikana paljon kaikenlaista, siks tuntuu aivan uskomattomalta, että näin vaan yhtäkkiä kävi. Tunnen mieheni hyvin ja tiedän, että hän vain yksinkertaisesti kuvittelee, että koska meillä on mennyt huonosti, me pidetään nyt taukoa ja hän saa luvan kanssa olla sen toisen tytön kans ja jonkun ajan päästä kun heidän juttunsa lopahtaa(sen hän on myöntänyt itsekin, että tietää, että siitä ei loppu peleissä tuu mitään!) me jatkettais kuin mitään ei ois tapahtunu.
Aluksi mies lupasi, että asiat muuttuu kun vauva syntyy. Hän kuulemma haluaa kasvattaa oman lapsensa ym. Ja minähän uskoin. Laitoin kyllä esim. asunto hakemuksia menemään, että muutan vauvan kanssa pois, mutta silti toivoin, että me saatas asiat kuntoon.
Nyt olen kuitenkin huomannut, että miestä ei vois vähempää kiinnostaa minä eikä vauva.
Haluan muuttaa tästä kämpästä äkkiä pois. Aloittaa vauvan kanssa uuden elämän. Toivon ja tiedän, että joku päivä vielä löydän itselleni jonkun ihanan miehen, olen onnellinen että olen saanut tältä paskalta mieheltä silti ihanan lapsen ja asiani ovat järjestyksessä.
Tiedän, että mies tulee joku päivä vielä katumaan että pilasi kaiken. Hän on jo menettänyt suuren osan kavereistaan, koska he eivät voi hyväksyä tätä tilannetta, eivätkä sitä uutta tyttöä. Miehellä on mennyt välit myös vanhempiinsa ja muihin sukulaisiinsa, he eivät halua tätä tyttöä nähä koskaan.
Joinakin öinä mies itkee täällä, koska tilanne on kuulemma hänelle niin vaikea. Tunteet ovat ihan sekaisin, eikä hän osaa päättää mitä haluaa.
No, minä olen nyt vihdoin saanut tehtyä ihan varmasti sen päätöksen, että mua hän ei tule koskaan saamaan takaisin, joten hänenkään ei tarvitse sitä päätöstä enää miettiä. Vaikka hän lopettaisi sen toisen tytön kanssa pelleilyn, en voisi ikinä enää luottaa, enkä vois olla ajattelematta tätä tilannetta. Luulen0, että vähän aikaa meillä varmaan menis hyvin. Mies yrittäis kaikkensa ym, mutta koska en voi enää luottaa enkä unohtaa kaikki kummittelis koko ajan.
Nyt en vaan malta oottaa että saan asiani kuntoon.On tosi rankkaa olla vauvan kans kahestaan ja "häjissään" uuden asian kanssa yksin. Luulin aina että koettas tämä yhessä.
Onneksi minulla on silti paljon kavereita ja sukulaisia jotka kaikki auttaa hirvesti. Periaatteessa en oo yksin, mutta oisin vaan niin halunnut olla miehini kanssa vielä yhessä. Ei se rakkaus niin vaan lopu, eikä kaikkia hyviä asioita voi unohtaa, niitä tulee koko ajan mieleen. Silti olen nyt tajunnut, että jo oman mielenterveydenkin takia, mun on pakko päästä tästä äkkiä pois.
Tää koko homma saatto kuullostaa aika sekavalta ja niin se onkin...oli silti pakko purkaa sydäntä. Parempi mieli tulee kun mietin, että joku päivä mies tajuaa mitä menetti ja sillon mulla on jo ehkä uus ihana mies, joka pitää musta ja vauvasta huolta. Siinäpähän mies itkeköön perään ja yrittäköön paikkailla välejään sukuunsa ja kavereihinsa! Nyt täytyy yrittää nukkua...
Vastaukset 2
Vanhimmat
sinne synnytyssairaalaan, äitiyspoliklinikalle ja pyydä sieltä apua. Senkin vuoksi, ettet vaivu synnytysmasennuksen kouriin, se on aika kavala iskemään synnyttäneisiin, ja kun on vielä tuo muu tilanne sekava.
Kysy myös apua mielenterveystoimistosta, siellä voit käydä myös. Se ei ole noloa eikä häpeä, pitää uskaltaa kun ei ole voimia toimia yksin.
Ulkopuolinen kuuntelija osaa asiansa, hänellä kun ei ole tunnesiteitä asiaan niinkuin on ystävillä ja sukulaisilla. Ota myös yhteyttä lastenvalvojaan, isällä on kuitenkin oikeus tavata lastaan. Pyydä joku ystäväsi mukaan näihin menoihin, jos et jaksa yksin.
Tämän varmaan tiedostatkin, mutta et ole vielä niin tehnyt: muuta heti pois. Helvettisi jatkuu niin kauan kuin olette saman katon alla. Mutta fiilis on hyvä kun painat oven kiinni selkäsi takana, pudotat avaimen postiluukusta ja tiedät ettei enää tarvitse palata.
Minulla on tuttu, joka erosi toisen lapsen saatuaan. Miestä kun ei enää näkynyt kotona eikä tätä kiinnostanut pätkääkään lasten hoitaminen.
Nyt hän asuu kolmen huoneen vuokra-asunnossa sosiaalituen ja elatusmaksun varassa. Sanoi, että on tehnyt elämänsä parhaimman päätöksen. Taloudellisesti tulee toimeen juuri ja juuri, mutta tärkeintä on ollut että se henkinen helvetti loppui. Kohta hänellä alkaa työt, joten on pääsemässä silläkin rintamalla jaloilleen.