Näin unta

Heräsin unessa kodistani keittiön ja olohuoneen välistä sohvalta tai sängystä. Katsoin mielessäni keskustelujamme. Hetken päästä havahduin siihen että pidit minusta kiinni. Olit ihan selässäni kiinni ja kätesi oli vatsallani kosketellen tummia vatsakarvojani koko kädellä. Olit turvallinen ja pidit kiinni isolla voimalla vaikka todellisuudessa olet pienikokoinen. Unessa ei ollut väliä rooleilla. Puhuimme jotain ja olin yllättynyt että olit tullut viereeni kun nukuin. Kaikki yhteys oli kuten oikeassa elämässä mutta enemmän. Laitoi käteni kätesi päälle ja yritin huomaamattomasti ujuttaa sormet sormiesi lomaan. En halunnut paljastaa kuinka paljon haluan tehdä niin. En tiedä miksi kuvittelin että sen voisi tehdä huomaamattomasti. Vastasit siihen, huomaamattomasti sinäkin. Molemmat poistivat kätensä tietoisesta mielestä ja pysyivät siinä kanssakäymisen tyylissä että toiseen ei kosketa. Tilanne paheni miellyttävyydessään ja aloin kääntää päätäni taaksepäin suudellakseni sinua mutta sitten heräsin.
18412
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mitä tuohon voisi sanoa? Olen minäkin nähnyt sinusta unta; suudeltiin - se oli ihanaa ja siihen heräsin 😘♥️🥺
Olen myös nähnyt jotain muuta unta sinusta, mutta en muista enää mitä siinä tapahtui.
Toisaalta; olen nähnyt myös Matt Damonista unta, mutta siinä ei tapahtunut mitään seksuaalista 🙂
En voi muuta sanoa kuin- haluan sinut- halusin aiemminkin- mutta nyt vielä enemmän ja tulen haluamaan koko loppuelämäni ajan ❤️‍🔥💋😍🥰 😘
Eri asia on....jätän sanomatta- tiedät kyllä ♥️

Äänestä

On sydäntä raastavaa herätä tuollaisesta unesta.

1Äänestä
  • Olihan se.
    Ap

    Äänestä

Kuvaako todellista tilannetta, että tunteita peitellään ja kuvitellaan, ettei se näy. Samalla, kun tekee mieli koskea, niin kunnioittaa toisen rajoja... Jopa liikaa.

Äänestä
  • Olen peittelyn "mestari" eli siis kyllä olen tiennyt, että se näkyy 🫣 ja joo- en ole koskenutkaan vaikka olisin halunnut. Se oli tosi lähellä ja annoin tilaisuuden valua käsistä. Harmittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olen peittelyn "mestari" eli siis kyllä olen tiennyt, että se näkyy 🫣 ja joo- en ole koskenutkaan vaikka olisin halunnut. Se oli tosi lähellä ja annoin tilaisuuden valua käsistä. Harmittaa.

    Minkälainen tilanne se oli, missä olisi voinut koskea?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minkälainen tilanne se oli, missä olisi voinut koskea?

    Oon kertonut aiemmin, onko pakko taas?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olen peittelyn "mestari" eli siis kyllä olen tiennyt, että se näkyy 🫣 ja joo- en ole koskenutkaan vaikka olisin halunnut. Se oli tosi lähellä ja annoin tilaisuuden valua käsistä. Harmittaa.

    Just joo trolli

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oon kertonut aiemmin, onko pakko taas?

    Istuit jossain ja minä seisoin siinä tavallaan vähän sinun jalkojen välissä. Katsottiin toisiamme silmiin. Kädet oli sinun roinnan korkeudella; kunpa olisin painanut ne rintaasi vasten! En tule koskaan unohtamaan tuota hetkeä. Minulle se merkitsi jotain ♥️

    Äänestä

  • Mitä väliä

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä väliä

    No sen väliä on ainakin, että ite oot se TROLLI!
    Harmittaako joku asia sinua, vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No sen väliä on ainakin, että ite oot se TROLLI!
    Harmittaako joku asia sinua, vai?

    En ole.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En ole.

    Samaa unta nähtiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En ole.

    Pölyjä pakaroista, anteeksi. Kyllä sileä....

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Pölyjä pakaroista, anteeksi. Kyllä sileä....

    It`s so babewatch!

    Äänestä

Söisitkö herättyäsi jugurttia ja mysliä

1Äänestä
  • Miksi ei? Yleensä kyllä kaurapuuroa, mutta mysli okei 🙂

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Miksi ei? Yleensä kyllä kaurapuuroa, mutta mysli okei 🙂

    Kaurapuuro on iltapala

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heräsin unessa kodistani keittiön ja olohuoneen välistä sohvalta tai sängystä. Katsoin mielessäni keskustelujamme. Hetken päästä havahduin siihen että pidit minusta kiinni. Olit ihan selässäni kiinni ja kätesi oli vatsallani kosketellen tummia vatsakarvojani koko kädellä. Olit turvallinen ja pidit kiinni isolla voimalla vaikka todellisuudessa olet pienikokoinen. Unessa ei ollut väliä rooleilla. Puhuimme jotain ja olin yllättynyt että olit tullut viereeni kun nukuin. Kaikki yhteys oli kuten oikeassa elämässä mutta enemmän. Laitoi käteni kätesi päälle ja yritin huomaamattomasti ujuttaa sormet sormiesi lomaan. En halunnut paljastaa kuinka paljon haluan tehdä niin. En tiedä miksi kuvittelin että sen voisi tehdä huomaamattomasti. Vastasit siihen, huomaamattomasti sinäkin. Molemmat poistivat kätensä tietoisesta mielestä ja pysyivät siinä kanssakäymisen tyylissä että toiseen ei kosketa. Tilanne paheni miellyttävyydessään ja aloin kääntää päätäni taaksepäin suudellakseni sinua mutta sitten heräsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu