ja näin vähentää yhteiskunnan kuluja omalta osaltaan.
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Todellinen vuokraloinen tupakoi, lipittää kaljaa tai mitä tahansa päihdettä, jolla pääsee hetkeksi irti vuorkaslummin kurjuudesta. Ruoka on runsaasti rasvaa ja suolaa sisältävää ns. roskaruokaa. Myös tuhnujen keskinäiset nahistelut yleisiä, suosikkilaji "puukkohippa". Näin tuhnu lyhentää keskimääräistä elinikäänsä useilla vuosilla = roikkuu vähemmän aikaa yhtesikunnan elätettävänä kuhnurina. Kiitos siitä heille.
- Anonyymi00002
Mökkiläinen omistaa mökkinsä, ja yleensäsen tontinkin. Sekä kantaa rahaa mökkipaikkakunnalle.
Sitten vuokralaiset. Heistä iso osa on työssäkäyvää väkeä. Ja eläkeläisiä. Hoitavat,hekin laskut, ja eivät elä mitään päuhde-elämää.
Mikä on se ainoa ja oikea asumismuoto? Ja saako omistaa, vaoaa-ajantonttiakaan?
Aloitus on jostain syystä katkera, mökkiläisiä kohtaan.- Anonyymi00004
Vuokraloinen on aina katkera ja kateellinen. Tietää olevansa arvoasteikon pohjalla, muttei kykene myöntämään sitä edes itselleen.
Vuokraloisten enemmistö elää tukien varassa.
Tilastojen mukaan tärkeimmät avioeron ennusmerkit ovat köyhyys ja vuokralla asuminen. Itse en ymmärrä, miksi ne pitää erikseen mainita. Vuorkalla asuminen = köyhyys.
Tilastokeskuksen datan mukaan vuokraloinen kykenee koko elämänsa aikana keraamään varallisuutta käytetyn auton arvon verran. Omistusasujien varallisuus pitkälti yli satku eli enemmän kuin 10-kertainen summa. Toki kateelliset vuokralaiset selittää, että se on pelkkää virtuaalivarallisuutta, koska käteisen sijaan kyseessä ovat kiinteistöt, osakkeet yms.
Ja tottahan toki kaikilla tuhnuilla omien puheidensa mukaan on 200 000 € kiinni wincapitassa tms. varmassa sijoituskohteessa.
Todellisuudessa tuhnu "sijoittaa" tupakkaan, päihteisiin, lottoon yms uhkapeleihin. Aikaisemmin myös käytettyyn autonropposeen. Nykyään tähän ei enää varaa, joten rahat, joita ei ole, tuhlataan mm. muotivaatteisiin, kännykkään yms. (siis pikavipit viuhuu).
Raha polttaa näpeissä ja siitä hankkiudutaan nopeasti eroon. Mikä näkyy tilastoissa. Ja mainonnassa. "Kun sinulla on 10 lainaa, voit ottaa uuden, jolla maksat entiset pois, jolloin sinulla on vain 1 laina ja voit taas ottaa uusia...".
Asuntolainat pelottaa, mutta pikavipit ja kulutusluotot ei. Luottotietojen menetys ei ikinä ole omaa syytä.
Tilastojen mukaan alimmat sos. luokat elävät epäterveemmin, ovat lihavampia ja kuolevat ainakin 5 vuotta varhemmin. HS julkaisi pari vuotta sitten todella osuvan kirjoituksen arjesta vuokraslummissa. Köyhyys tyhmistää ja tyhmä tekee ratkaisuja, joilla varmistaa köyhyyden jatkumisen. Siis just tällaista, että vähän rahat tuhlataan roska/valmisruokaan sen sijaan että valmistettaisiin ruoka itse (halvempaa ja terveellisempää) jne. Ei tämä porukka jaksa opiskella eikä hankkia kunnon työpaikkaakaan. Seuraus: köyhyys periytyy. Kerran tuhnu, aina tuhnu ja myös lapset ovat tuhnuuteen tuomittuja.
Tuhnun ainoa toivo sosiaaliseen nousuun on se, että tuhnu saisi vedettyä kaikki muut samaan ojanpohjaan rypemään. Mahdotonta ajatella, että pitäisi säästää ja suunnitella asioita etukäteen. Nopeasti vaan nuppi sekaisin, jotta unohtuu vuokraan tuhlatut rahat. Vielä parempi, jos unohtuu koko vuokran maksaminen.... ja varmuuden vuoksi kannattaa tuhlata vettä ja sähköä ja rikkoa kämppää kostona korkeista vuokrista.
BTW, jos joku mainitsee, että vuokria pitäisi korotttaa, on syytä vaatia, että vuokrankorotukset katetaan verovaroin. Vuokraa ei saisi korottaa ,koska tunhun mielestä omat rahat on omia ja kustannukset kuuluvat muille.
Tuhnun mielestä Joku Muu hoitaa laskujen lisäksi siivouksen. Vanhat kodinkoneet ja rikkinäiset huonekalut voi hylätä pitkin pihaa. Jos auto on, niin tuhnulle on ihan mahdoton ajatus, että pitäisi makaaa pysäköintipaikasta. "Mitä, eikö tämä sisälly vuokraan, jonka sossu maksaa?". Sama epäusko myös silloin, kun paljastuu, ettei vuokraa sisälly sähkö tai käyttövesi.... - Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Vuokraloinen on aina katkera ja kateellinen. Tietää olevansa arvoasteikon pohjalla, muttei kykene myöntämään sitä edes itselleen.
Vuokraloisten enemmistö elää tukien varassa.
Tilastojen mukaan tärkeimmät avioeron ennusmerkit ovat köyhyys ja vuokralla asuminen. Itse en ymmärrä, miksi ne pitää erikseen mainita. Vuorkalla asuminen = köyhyys.
Tilastokeskuksen datan mukaan vuokraloinen kykenee koko elämänsa aikana keraamään varallisuutta käytetyn auton arvon verran. Omistusasujien varallisuus pitkälti yli satku eli enemmän kuin 10-kertainen summa. Toki kateelliset vuokralaiset selittää, että se on pelkkää virtuaalivarallisuutta, koska käteisen sijaan kyseessä ovat kiinteistöt, osakkeet yms.
Ja tottahan toki kaikilla tuhnuilla omien puheidensa mukaan on 200 000 € kiinni wincapitassa tms. varmassa sijoituskohteessa.
Todellisuudessa tuhnu "sijoittaa" tupakkaan, päihteisiin, lottoon yms uhkapeleihin. Aikaisemmin myös käytettyyn autonropposeen. Nykyään tähän ei enää varaa, joten rahat, joita ei ole, tuhlataan mm. muotivaatteisiin, kännykkään yms. (siis pikavipit viuhuu).
Raha polttaa näpeissä ja siitä hankkiudutaan nopeasti eroon. Mikä näkyy tilastoissa. Ja mainonnassa. "Kun sinulla on 10 lainaa, voit ottaa uuden, jolla maksat entiset pois, jolloin sinulla on vain 1 laina ja voit taas ottaa uusia...".
Asuntolainat pelottaa, mutta pikavipit ja kulutusluotot ei. Luottotietojen menetys ei ikinä ole omaa syytä.
Tilastojen mukaan alimmat sos. luokat elävät epäterveemmin, ovat lihavampia ja kuolevat ainakin 5 vuotta varhemmin. HS julkaisi pari vuotta sitten todella osuvan kirjoituksen arjesta vuokraslummissa. Köyhyys tyhmistää ja tyhmä tekee ratkaisuja, joilla varmistaa köyhyyden jatkumisen. Siis just tällaista, että vähän rahat tuhlataan roska/valmisruokaan sen sijaan että valmistettaisiin ruoka itse (halvempaa ja terveellisempää) jne. Ei tämä porukka jaksa opiskella eikä hankkia kunnon työpaikkaakaan. Seuraus: köyhyys periytyy. Kerran tuhnu, aina tuhnu ja myös lapset ovat tuhnuuteen tuomittuja.
Tuhnun ainoa toivo sosiaaliseen nousuun on se, että tuhnu saisi vedettyä kaikki muut samaan ojanpohjaan rypemään. Mahdotonta ajatella, että pitäisi säästää ja suunnitella asioita etukäteen. Nopeasti vaan nuppi sekaisin, jotta unohtuu vuokraan tuhlatut rahat. Vielä parempi, jos unohtuu koko vuokran maksaminen.... ja varmuuden vuoksi kannattaa tuhlata vettä ja sähköä ja rikkoa kämppää kostona korkeista vuokrista.
BTW, jos joku mainitsee, että vuokria pitäisi korotttaa, on syytä vaatia, että vuokrankorotukset katetaan verovaroin. Vuokraa ei saisi korottaa ,koska tunhun mielestä omat rahat on omia ja kustannukset kuuluvat muille.
Tuhnun mielestä Joku Muu hoitaa laskujen lisäksi siivouksen. Vanhat kodinkoneet ja rikkinäiset huonekalut voi hylätä pitkin pihaa. Jos auto on, niin tuhnulle on ihan mahdoton ajatus, että pitäisi makaaa pysäköintipaikasta. "Mitä, eikö tämä sisälly vuokraan, jonka sossu maksaa?". Sama epäusko myös silloin, kun paljastuu, ettei vuokraa sisälly sähkö tai käyttövesi....Jaahas. Siis jos ostan tien toiselta puolen huonokuntoisen pienen vanhan omakotitalon, olenkin äkkiä parempaa väkeä. Kyllähän minä olen miettinyt,että samalla summalla millä maksan vuokraa, saisin lyhennettyä asuntolainaa.
Mutta. Siinä talossa onkin sitten kiinni. Ei siitä pääse kuin purkamalla, jos en potkaise tyhjää sitä ennen. Ja lainahan on maksettava, oli kohta koko taloa tai ei.
Vuokralla asuminen on järkevä vaihtoehto, jos ei ole suuripalkkainen. Näin moni matalapalkkaduunari voi asua jossain, ja kun työn riittävyyteen en näinä aikoina laskisi, niin ei tarvitse valvoa unettomia öitä.
- Anonyymi00005
Ja sen mökin perii joku tai jopa useampi..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241332- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85851Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast51696Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54563Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520