Kukaan ei voi olla niin minä kuin minä olen itseni kanssa minÄ.
Minuus on minulle tärkeä mutta sisälläni oleva Mäkäräinen pyrkii valtaan silloin tällöin, joten minä silloin piikitän miestä itseeni, että en liikaa tulisi neitimäiseksi minäksi.
Minä olen tehnyt elämässäni 40 vuotta kovaa työtä, joskus viiden miehen edestä.
Minä olen viettänyt lapsiperhe-elämää elämästäni 30 vuotta.
Minä tulen toimeen vaimon suvun kanssa ja minulla on kavereita.
Minä olen ollut markkamiljonääri jo 26 vuotiaana ja asunut omassa talossa.
Minä olen maksanut itse ja firmojeni kautta veroja jotakin 35 miljoonaa euroa.
Minulla on kaunis vaimo ja kaunis perhe, jotka asuu saman katon alla kanssani.
Minulla on talot, autot ja moottoripyörät.
Minulla on hyvät välit exiini, he ovat elossa ja voivat hyvin.
Minulla on loistavat välit suomalaisiin lapsiini ja huolehdimme toisistamme.
Minä voin matkustaa koska vaan bisnesluokassa minne vaan.
Minä olen perusterve ja harrastan kestävyysjuoksua.
https://ibb.co/YBnbV6Rr
Minä olen minä.
25
168
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Ilmiselvästi tuossa on jäänyt mainitsematta:
Kerrostalo Vantaalla, pankkitilit viidessä maassa, kultaharkot kassakaapissa, kullitettu luottokorti ja aamustondis. - Anonyymi00002UUSI
Paljonko sinulla on kello siellä chiang maissa kirjoitushetkellä??
- Anonyymi00003UUSI
Oletko saanut jo mittarilta, vuotuisen velkasaldon, thaimaassa ongelmia aiheuttaa huono kirjeiden perille tulo, tulevat kyllä mutta jopa kuukauden tai viisi myöhässä, osa ei koskaan, asiaan voi auttaa vuokraamalla postista postbox, ja ohjaa sinne kaikki postisi, näin ei pääse miljoonaomaisuus lisääntymään kovin paljon kun ulosoton veloista mittari muistuttaa kerran vuodessa, tosin sinun tapauksessa se aiheuttaa valtiolle vain kuluja, koska sinulla mitään ulosmitattavaa ole, ja postimerkitkin maksavat.
Leskinen laului aikanaan että sua jotkut pitää "köyhänä toiset porhona, jos et tiedä tarkkaan niin kyse voudilta" , ja se on ihan totta, tosin muistuttavat automaattisesti saldoilla kerran vuodessa.- Anonyymi00005UUSI
Otaniemi moi! Jos olet työelämässä tienannut urallasi 60 000 - 80 000 euroa vuodessa ja saanut sen jälkeen suuriin tuloihin pohjautuvaa eläkettä, niin missä ne rahat on tänä päivänä?
Tiedän ettei sinulla ole osakaslainaa, mutta se ei ole vastaus kysymykseen. - Anonyymi00007UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Otaniemi moi! Jos olet työelämässä tienannut urallasi 60 000 - 80 000 euroa vuodessa ja saanut sen jälkeen suuriin tuloihin pohjautuvaa eläkettä, niin missä ne rahat on tänä päivänä?
Tiedän ettei sinulla ole osakaslainaa, mutta se ei ole vastaus kysymykseen.Niinkö olet taas ymmärtänyt asian, eläkkeeni voit tarkastaa vuoden vaihteessa verottajalta, helppoa kun heinänteko, omasi voit tarkastaa eläketurvakeskuksesta, elämä on.
- Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Niinkö olet taas ymmärtänyt asian, eläkkeeni voit tarkastaa vuoden vaihteessa verottajalta, helppoa kun heinänteko, omasi voit tarkastaa eläketurvakeskuksesta, elämä on.
Niin mutta missä kaikki tienatut rahasi on? On älytöntä kehuskella tuloillaan jos ei ole minkäänlaista omaisuutta.
- Anonyymi00009UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Niin mutta missä kaikki tienatut rahasi on? On älytöntä kehuskella tuloillaan jos ei ole minkäänlaista omaisuutta.
Jos et tiedä eläke on omaisuutta, ja nauttii omaisuuden suojaa, kuten 2010 miljoona omaisuus, kovat on palkat raksa-allalla, mattoliipparina, osamaksu miljonääriksi
- Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Jos et tiedä eläke on omaisuutta, ja nauttii omaisuuden suojaa, kuten 2010 miljoona omaisuus, kovat on palkat raksa-allalla, mattoliipparina, osamaksu miljonääriksi
Mahtava omaisuus, vähän toista tonnia kuukaudessa ;-)
- Anonyymi00012UUSI
Kovilla tuloilla pitäisi olla oma asunto, auto ym. Mitään ei kuitenkaan ole, vuokralla olet koko ikäsi asunut ressukka.
- Anonyymi00013UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Mahtava omaisuus, vähän toista tonnia kuukaudessa ;-)
Ollut jo 20 vuotta....
- Anonyymi00014UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ollut jo 20 vuotta....
Ja kaikki mennyt?
- Anonyymi00006UUSI
Minulla oli mahtavat tulot ja eläke mutta ei lainkaan rahaa tai omaisuutta.
Minä olen hoitanut loistavasti ihmissuhteita, vasta kolme exää ja vain yksi itsari.
En ole lainkaan lihava ja olen terve nuorekas mies jolla on noin kahdeksan diagnoosia ja Sairaalloinen ylipaino ja jouduin sairaseläkkeelle 46 vuotiaana.
Minulla on ollut 200.000 markan bemareita yms mutta Lada on kuningasauto joka kestää ydinsodan.
By ZumBall, Majuri ZumBall - Anonyymi00015UUSI
Aloituksessa ei tippaakaan itsekehua...
Arvostan 🫡🫡🫡🫡🫡 - Anonyymi00016UUSI
Aloittaja on niin kova luu että suosittelen maajoukkueuraa jatkossa, rohkeasti vaan testeihin ja sitä kautta huipulle
- Anonyymi00017UUSI
Possopeppu irroittelee asiat yhteyksistään jotta kykenee niistä puhumaan.
"Sinulla on hillintäsi menettäneenä keksiä tusinoittain valheita minusta, vaimosta, pojastani ja siskostani ja sitten kun nuokaan ei tahoa alkaa uhkailu, milloin mustalaisilla, milloin milläkin..."
Kerropas nyt vaikkapa viisi valhetta ensialkuun joita olen kirjoittanut mainituista henkilöistä?
Tiedän useita totuuksia sinusta ja vaimostasi, muista tiedän vain sen mitä olet kirjoittanut ja mitä somessa lukee.
Tiedän esim että vaimosi ei ole entinen pankkineiti eikä sairaanhoitaja, eikä edes avustaja, eikä hänen oma työeläkekertymänsä voi mitenkään olla 700 euroa kuukaudessa.
Tiedän ettet ole käynyt korkeakoulua, Tiedän että olit hanttihommissa 30 vuotiaaksi asti, Tiedän ettet ole majuri etkä minkään valtakunnan sotilaskouluttaja.
Tiedän ettei sinulla ole omistusasuntoa, Tiedän ettei sinulla ole autoa, Tiedän ettet ole lentäjä ja Tiedän että olet erakko.
Tiedän että sinulla on diagnosoituja persoonallisuushäiriöitä ja Tiedän ettei vaimosi osoite Suomessa ole sama kuin sinulla.
Korjaa jos olen väärässä ja räppää vaimosta kuva kotioloissa.
Aikamoinen jermu olet kolmella exällä. Ilmeisen vaarallinen mies vaimoille siis ja juttelet vaimosta ja lapsista kuin loiseläimistä.
Et ole siis vieläkään nähnyt lapsenlastasi?
2010- Anonyymi00018UUSI
PS: Mustalaisista olen sanonut vain että ole varovainen Myyrmäessä.
Jos ne haistaa heikkopäisen kaverin joka tulee seuraansa niin se ei hyvin lopu. He keksii pian että olet heille velkaa ja korko alkaa juosta.
Pian he uskovat siihen velkaan jo itsekin ja kisaavat siitä kuka pääsee tökkäisemään ekana. - Anonyymi00020UUSI
Niinkö taas monet hakee turvaa elämäänsä, jeesuksesta, tai jostain muista henkiolennoista, Laurikin sai uuden elämän antamalla elämänsä helluntalaisille, miten sinä sovit porukkaan, olethan paennut velkoja suomesta, ja tosissaan haet apua milloin mistäkin ongelmiisi, 400 maksukaatoa, nopein aviolliito varmaan ennätys, pennut ja sitten vielä nämä uskomukset, joita täälläkin tyrkytät. Tuo sana minä on tullut huomattua, ja ylen käytettynä... minä sitä tätä, ja osakaslainoja, rälpää poju keskenäsi, ihan itseksi. 55555 yksinään noista oletuksista ei pidä paikkaansa. Menhän tutilullaa, jatka huomenna eliittielämääsi.
Ei mulla muuta. - Anonyymi00021UUSI
Anonyymi00020 kirjoitti:
Niinkö taas monet hakee turvaa elämäänsä, jeesuksesta, tai jostain muista henkiolennoista, Laurikin sai uuden elämän antamalla elämänsä helluntalaisille, miten sinä sovit porukkaan, olethan paennut velkoja suomesta, ja tosissaan haet apua milloin mistäkin ongelmiisi, 400 maksukaatoa, nopein aviolliito varmaan ennätys, pennut ja sitten vielä nämä uskomukset, joita täälläkin tyrkytät. Tuo sana minä on tullut huomattua, ja ylen käytettynä... minä sitä tätä, ja osakaslainoja, rälpää poju keskenäsi, ihan itseksi. 55555 yksinään noista oletuksista ei pidä paikkaansa. Menhän tutilullaa, jatka huomenna eliittielämääsi.
Ei mulla muuta.Voi sitten tarkastaa vuoden lopulla eläkkeemme, helposti ne on silloin vapaasti saatavilla.
Kyllä minulla on 25.000 ja vaimolla yli 9000 euron eläketulot, työeläkkeistä, tämä on factaa... - Anonyymi00022UUSI
Anonyymi00021 kirjoitti:
Voi sitten tarkastaa vuoden lopulla eläkkeemme, helposti ne on silloin vapaasti saatavilla.
Kyllä minulla on 25.000 ja vaimolla yli 9000 euron eläketulot, työeläkkeistä, tämä on factaa...Mutta vakavinta on kuitenkin se että vanhenet erittäin nopeasti, yleisin miehen kuolinsyy on sepelvaltimot ja eturauhassyöpä, sekä muutama muu syöpä, mm. keuhko. sepelvaltimot eivät vanhenna, mielenterveysongelmat sekä jatkuva piilottelu aiheuttaa stressiä ja stressi tappaa, sinulle on tullut muutamassa vuodessa 10-15 vuotta lisää, kuten sanoin kaverilla oli ongelmia eturauhasessa, ja vanheni silmissä, ja kuoli siihen, hieman ennen kuin muutin tänne, tosin syy oli aneorysma aivoissa, mutta siltikin.
Käyn kontrollissa kolmen kuukauden välein, nyt sekin muuttuu kuudeksi, sinun on syytä tarkastaa miksi vanhenet, olisihan se surkeaa jos jäisi kaksi orpoa, ilman elättäjää... muutamassa vuodessa, minne muuten ajattelit paeta seuraavaksi, sinulla on käytetty ja viro, latvia, thaimaa, mistä maasta ei luovuteta, eikä edes thaimaasta kunhan maksat viranomaisille hieman bonusta, kansainvälistä hakua ei sinulla ole, eli pikkurikollinen - Anonyymi00023UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:
Mutta vakavinta on kuitenkin se että vanhenet erittäin nopeasti, yleisin miehen kuolinsyy on sepelvaltimot ja eturauhassyöpä, sekä muutama muu syöpä, mm. keuhko. sepelvaltimot eivät vanhenna, mielenterveysongelmat sekä jatkuva piilottelu aiheuttaa stressiä ja stressi tappaa, sinulle on tullut muutamassa vuodessa 10-15 vuotta lisää, kuten sanoin kaverilla oli ongelmia eturauhasessa, ja vanheni silmissä, ja kuoli siihen, hieman ennen kuin muutin tänne, tosin syy oli aneorysma aivoissa, mutta siltikin.
Käyn kontrollissa kolmen kuukauden välein, nyt sekin muuttuu kuudeksi, sinun on syytä tarkastaa miksi vanhenet, olisihan se surkeaa jos jäisi kaksi orpoa, ilman elättäjää... muutamassa vuodessa, minne muuten ajattelit paeta seuraavaksi, sinulla on käytetty ja viro, latvia, thaimaa, mistä maasta ei luovuteta, eikä edes thaimaasta kunhan maksat viranomaisille hieman bonusta, kansainvälistä hakua ei sinulla ole, eli pikkurikollinenKerrohan possofantti että onko olemassa ihmisiä ketkä ei vanhene??
- Anonyymi00024UUSI
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kerrohan possofantti että onko olemassa ihmisiä ketkä ei vanhene??
Kiitos possotelusta, tietysti vanhenee, mutta sairaudet ja vakava stressi nopeutta sitä kovasti.
- Anonyymi00025UUSI
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kiitos possotelusta, tietysti vanhenee, mutta sairaudet ja vakava stressi nopeutta sitä kovasti.
Nekö sinua vanhentaa? Pelko lumelääkkeen tuen loppumisesta ja taistelu jokapäiväisestä leivästä tuolla eläkkeellä?
- Anonyymi00026UUSI
Taitaa olla niin että Pasasen opiskelut, työelämä ja koko elämä on mennyt pilalle koska hän elelee vahvoin tuntein kateuden ruumiillistumana keksien tarinoita ja analyysejä muista. Ei kyennyt sanallakaan vastaamaan esitettyihin kysymyksiin.
Kerropas nyt vaikkapa viisi valhetta ensialkuun joita olen kirjoittanut mainituista henkilöistä?
"Tiedän useita totuuksia sinusta ja vaimostasi, muista tiedän vain sen mitä olet kirjoittanut ja mitä somessa lukee.
Tiedän esim että vaimosi ei ole entinen pankkineiti eikä sairaanhoitaja, eikä edes avustaja, eikä hänen oma työeläkekertymänsä voi mitenkään olla 700 euroa kuukaudessa.
Tiedän ettet ole käynyt korkeakoulua, Tiedän että olit hanttihommissa 30 vuotiaaksi asti, Tiedän ettet ole majuri etkä minkään valtakunnan sotilaskouluttaja.
Tiedän ettei sinulla ole omistusasuntoa, Tiedän ettei sinulla ole autoa, Tiedän ettet ole lentäjä ja Tiedän että olet erakko.
Tiedän että sinulla on diagnosoituja persoonallisuushäiriöitä ja Tiedän ettei vaimosi osoite Suomessa ole sama kuin sinulla.
Et ole siis vieläkään nähnyt lapsenlastasi?"
Itse epäilen noiden lisäksi ettei Possoa huolittu laisinkaan armeijaan. Pää ei kestänyt.- Anonyymi00027UUSI
Koska Senssulla on opiskelijakortti tallella vuodelta 1975 niin kaiketi hänellä on tallella myös sotilaspassi, mikäli se armeija on käyty? Karatepassi olisi myöskin kiva nähdä. Sehän tarvitaan aina kun kuuluu seuraan ja liittoon.
- Anonyymi00028UUSI
Hyvin lähtee 👍👍👍👍👍
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1021197
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 56855
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683- 40678
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632