Mikä mus on vikana ku kukaan ei rakasta mua. Miten joku voi olla näin hirvee ja vasten mielinen ku mä oon. Kumpa ois ees joku jota hatala. Jos vaa tietäsin miten mun pitäis muuttuu tai mitä pitäs tehä toisin et joku rakastas tai siis vois rakastaa mua, tekisin asiat heti nii. Tai ois ees nii et mä ite en rakastuis nii en tuntis tätä hirveetä tuskaa koko ajan. Ois paljo helpompaa jos mä oisin tunteeton, en koko ajan rakastus tyyppeihin joita en voi koskaan saaha.
Kyyneleet ei lopu koskaan
Mirjami
141677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä (kundi) olen kaukana enkä varmaan näe sua koskaan.
Hei symppis!
Mäkin rakastun ja kärsin, just nytkin.
Mä otan kovat otteet itselleni. Tapaan ihmisiä, pidän hauskaa, teen kivoja duuneja. Siinä taas tokenen. Salaiselle rakkalleeni sanon vain, oot mun bestis. Sillä on muu tai muita, koitan sopeutua.
Huominen voi tuoda mitä vaan. Lähde kentälle, laita itsesi tuleen. Sitä mä sovellan, futaa aika hyvin ...
Mä (ainakin) rakastan sua.
ihana Reiska niin mäkin sua rakastan
mä olen just samanlainen. itken tosi useesti ja mietin vaan kuinka hirvee mä oon. oon tosi ujo niin on vaikee tutustua tyyppeihin mutta miksei kukaan uskaltais tutustua muhun? vaikka mä ujostelisinki.. mulla on tosi vähän kavereitakin eikä oo ketään kelle puhua..
Mäkin olin pitkään omassa kuoressani piilossa. Mutta huomasin että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, eli kun vähitellen hymyilemään hiukan ihmisille ja olemaan hiukan avoimempi sain uusia ystäviä. Älä lannistu, minulla tuota yksinäistä aikaa kesti vuosia. En ole nytkään seurapiirikuningatar, mutta minulla on kaksi hyvää ystävää. Et ole taatusti ruma tai muutenkaan epämiellyttävä, jo kirjoituksestasi huomaa että olet ajatteleva ja mielenkiintoinen ihminen.
Rakastuminen sinällään on hankala juttu. Yleensähän rakastumme ns. hyvännäköisiin" tyyppeihin, jotka monesti itsekin arvostavat vain ulkoisia asioita. Ihmissuhteen kannalta kuitenkin sisin on tärkein. Oli kumppani minkälainen adonis tahansa ei se auta ellei korvien välissä liiku jotain.
Itse olin samanlainen, tavoittelin aina jotain mikä ei olisi kuitenkaan tehnyt minua onnelliseksi. En ole vieläkään löytänyt sitä oikeaa, mutta tavannut kuitenkin useita ihania ja persoonallisia ihmisiä joiden ulkonäkö on silmissäni ajan kuluessa muuttunut söpöksi ja ihanaksi.
Anna itsellesi mahdollisuus olla ihana ja valloittava. Olen varma että sinusta on siihen!
Niin tuli vielä mieleen että kerää rohkeutesi ja lähde esim. vähäksi aikaa ulkomaille..Pahimpina yksinäisyyden vuosina jostain kumman syystä lähdin vähäksi aikaa Englantiin työskentelemään ja nautin ajasta kovasti. Voit unohtaa oman yksinäisyytesi Suomeen ja tavata ihmisiä uusista maista. Kannattaa ehdottomasti.
hymyillä ja hymyillä. Kuka sitä nyt sitten jaksaa hymyillä kun kaikki on pielessä. Miksei voii olla oma itsensä? Mahtaa olla typerän näköistä yrittää väkisin vääntää naamalle jotain hymyntapasta irvistystä. Teeskentely tekee vaan ahdistuneemman olon sitäpaitsi.
...kannattaa ainakin yrittää välillä ajatella positiivisiakin ajatuksia, ei siis teeskentelyä vaan aivan oikeasti etsiä hymyilyn aiheita. Niin, taitaapa ihmiset katsella vähän pitkään kun itsekseni virnistelen mutta toivottavasti olen silloin niin huvittavan typerän näköinen että saan jonkun toisenkin hyvälle tuulelle :). No, tietysti voi käydä päinvastoinkin, joku voi kuvitella että pidän häntä naurettavana...
Minä en ole huomannut hymyilemisestä yhtään mitään hyötyä, korkeintaan joku katsoo että hullu, itsekseen naureskelija.
Jos vaan ajattelet koko ajan muita etkä voi edes hiukan hymyillä kadulla kun pelkäät mitä muut ajattelee NIIN HUH HUH! Mua aína hiukan häiritsee kun ihmiset valittaa kun niiden elämä on niin yksinäistä ja kamalaa. Jokainen määrää oman elämänsä tahdin. Ei täällä kukaan oo sellainen ettei mitään pahaa koskaan tapahdu. Jokainen on lopulta yksin täällä maapallolla, haluttiin sitä tai ei.
Vaikka ei sitten halua hymyillä kenellekään niin älä nyt anna tolla tavalla periksi! Älä surkuttele, vaan ala toimia asioiden eteen. Itsesäälissä rypevät ihmiset jäävät auttamatta vahvempien jalkoihin. Nyt olis viimeistään aika alkaa toimia, jos asiat on jo tolla asteella!
Kyllä se on ennemminkin niin että yksinäinen tarttis jonkun joka tukis siinä asiassa eikä sanois että ainoastaan vahvat pärjää, älä jää jalkoihin.
Mitäköhän se toimiminen sitten käytännössä on, jos on jo yrittänyt kaikkea mahdollista, ja siitä huolimatta on jäänyt yksin. Väkisinkin vetää mielen matalaksi, se nyt vaan on tosiasia.
Miksiköhän ne itsesäälissä rypevät jäävät vahvempien jalkoihin, pitäisiköhän niitten ns. vahvojen vähän tarkistaa asenteitaan ja tehdä jotain sen eteen ettei sellaista arkaa jätetä yksin, vaan autetaan.
Ehkä kannattaisi vähän kelata jos näkee onnettoman näköisen ihmisen, että ehkä siltä vois kysyä että miten menee tms. Siitä vois olla ehkä jotain apua, vaihtaisi vaikka vain muutaman sanasen ilman mitään syyllistämisiä että älähän nyt näytä noin hapanta naamaa, ala nyt vain hymyilemään.
Jos on vaikka juuri menettänyt ainoan ystävänsä, niin tuntuisi tosi hyvältä jos joku kuuntelisi ja sanoisi muutaman lohduttavan sanan, tai juttelisi ylipäätään jotain. Eristäytyneisyys on kamalaa, mutta ihmisellä ei välttämättä ole voimia tai kykyjä ottaa yhteyttä toisiin. Se ei silti tarkoita etteikö sitä yhteyttä kaipaisi. Ihminen voi olla niin surun murtama että siinä tosiaan olis hyvä jos edes jonkinlaista kommunikaatiota syntyisi, vaikkei se olisi sitten omasta aloitteesta. Näillä ihmisillä on todella kova henkinen hätä. Itse olen juuri menettänyt rakkaani ja ainoani, olen aivan kuin puulla päähän lyöty ja kaipaisin jotain lohdutusta ja tukea, vaikka miten pientä tahansa. En pysty itse toimimaan ollenkaan, mutta olen silti valtavassa avun tarpeessa. Ei vain ole ketään lähellä jakamassa tätä tuskaa.
Yksin on vaikea selvitä tästä, tämä on ihan kuin painajaisunesta, kaikki tapahtui täysin ennalta arvaamatta yhtäkkisesti. En pysty mitenkään käsittämään enkä hyväksymään tällaista asiaa ja olen täysin yksin. Yritän vain väkisin selvitä päivästä toiseen. En tiedä miten tässä sitten hymyily onnistuisi, olen tainnut unohtaa mikä se on.
>>Mua aína hiukan häiritsee kun ihmiset valittaa kun niiden elämä on niin yksinäistä ja kamalaa. >Itsesäälissä rypevät ihmiset jäävät auttamatta vahvempien jalkoihin.
Kuolen kait ikävään ja yksinäisyyteen. Olisi edes yksi ihminen jota voisi rakastaa.
Et voi syyttää itseäsi sanomalla että olisit jotenkin "viallinen" . Et ole. Mä itse olin joskus aika suosittu ja itse asiassa hyvin tyytyväinen, mutta nyt olen silti yksin eikä kukaan minusta enää välitä.. enkä silti usko että olen viallinen.. itse asiassa olen menettänyt lähes kaiken mitä joskus kovalla työllä rakensin.. myös ihmiset ympäriltäni lähtivät.. Kyllä sinä vielä selviät, toivon että pian.. :)