Hesarissahan on palsta "Erikoinen tapaus" jonne voi kirjoittaa hauskoista,kummallisista tai yllättävistä tositapahtumista elämänsä varrella,mekin voisimme kertoa jokainen jonkun tällaisen tapauksen?
Omassa tarinassani kerron pikku tapahtumasta nuoruudessani:
Olin nuori eronnut rouva syksyllä -74 ja tapasin jouluviikolla sattumalta Helsinkiin matkalla junassa naapurini pojan joka oli tulossa kotiinsa joululomalle Riihimäeltä,oli siellä armeijassa.
Hän kysyi voisimmeko mennä jonnekin juttelemaan ja vaikka juomaan oluen.Menimme silloin Rautatieasemaa vastapäätä toisessa kerroksesa sijainneeseen ravintolaan,nimeä en enää muista.
Tuli juotua parikin olutta.
Ravintola oli aika täynnä,monet poikkesivat jouluostosten lomassa syömään,kahville tai oluelle ja vessajono oli pitkä.
Jonossa seisoskellessani minua puhutteli ulkomaalainen nuori hyvinpukeutunut mies,hän puhui ranskaa,ymmärsin senverran että hän kysyi nimeäni ja kerroin sen olevan Ella (oikeastaan lempinimi).Hän lähti ravintolasta ja minä pääsin vessaan!
Olin seuralaiseni kanssa juuri lähdössä kun tämä samainen mies yhtäkkiä ilmestyikin pöytämme viereen,hän kumarsi ja ojensi minulle kirjekuoren poistuen välittömästi paikalta!
Kun hämmentynenä avasin kirjekuoren oli siellä rankankielinen joulukortti Ellalle ja pienessä paperipussissa hopeiset sydämenmuotoiset korvakorut joihin oli maalattu pieni punainen emalisydän!
Minulla on edelleenkin nämä korvakorut tallella ja pidän niitä joka joulu,tätä miestä en ole sen jälkeen tavannut!
Erikoinen tapaus
10
941
Vastaukset
- jalle.h
Kissa oli sairastunut ja kuoli yhtäkkiä yön aikana jonkunlaiseen halvaukseen.Kun soitin eläinsairaalaan sanoivat että se oli ehkä saanut aivoverenvuodon ja ruuminavaus ja polttaminen ois maksanut 900 mk.No soitin sedälleni lähteekö hän mua kuskaamaan sinne kun itsellä ei oo autoa mutta hän sanoi että toisin sen kissan heille.Auto oli huollossa mutta aamulla sen haettuaan he olivat lähdössä mökille,voisi haudata sen kissan sinne.No kiedoin kissan vanhaan pyyhkeeseen,laitoin jätesäkkiin ja sen jälkeen isoon vanhaan Vikinglinjan kassiin jonka olin joskus ostanut laivalta,tän kassin sidoin kaljakärryyn ja lähdin linja-autolle.Olin aluksi siinä keskellä seisomassa kärryineni mutta lastenvaunujen vuoksi jouduin siirtymään taaksepäin ja kissakärry jäi siihen keskitilaan.No muutaman pysäkin jälkeen näin kun eräs mies kyttäili ympärilleen ja lopuksi aikoi astua bussista sen kärryn kanssa!Menin hätiin ja äijää nolotti,jälkeenpäin olen ajatellut että ois pitänyt antaa hänen viedä se,minkähänlaiseksi ilme ois muuttunut kun ois nähnyt kassin sisällön?
- norMix evk
...eräs kaveri onnistui tappamaan kellaristaan ison rotan. Miettiessään mitä sillä tekisi hänelle tuli ahaa-elämys. Hän laittoi rottavainaan tyhjään kenkälaatikkoon ja sitoi narun ympärille. Sitten laatikko pyöränsarveen ja torille. Käytyään asioilla olikin laatikko ottanut jalat alleen!
- '''*****
norMix evk kirjoitti:
...eräs kaveri onnistui tappamaan kellaristaan ison rotan. Miettiessään mitä sillä tekisi hänelle tuli ahaa-elämys. Hän laittoi rottavainaan tyhjään kenkälaatikkoon ja sitoi narun ympärille. Sitten laatikko pyöränsarveen ja torille. Käytyään asioilla olikin laatikko ottanut jalat alleen!
eräs mies talvella tyhjensi ulkohuusinsa sisällön ja pakkasi sen tyhjään tv-laatikkoon,aikomuksenaan viedä se kaupunkiinpäin kaatopaikalle.Poikkesi sitten huoltoasemalle kahville ja palattuaan eräs mummo selitti hänen autonsa vieressä,että joku varasti television juuri teidän autosta,.Sitä saa mitä tilaa.....
- kolemuksiasi
'''***** kirjoitti:
eräs mies talvella tyhjensi ulkohuusinsa sisällön ja pakkasi sen tyhjään tv-laatikkoon,aikomuksenaan viedä se kaupunkiinpäin kaatopaikalle.Poikkesi sitten huoltoasemalle kahville ja palattuaan eräs mummo selitti hänen autonsa vieressä,että joku varasti television juuri teidän autosta,.Sitä saa mitä tilaa.....
vai onko totta että täällä on TOSIAAN tylsää jengiä
- NATALIE PITKÄPIIMÄ
kolemuksiasi kirjoitti:
vai onko totta että täällä on TOSIAAN tylsää jengiä
ihan ensin: noi ei olleet tylsiä juttuja, vaan ihan hauskoja :)
Minä taas kerran: meillä oli noita aavikkorottia (sellasia hiirentapisia, mut vähän isompia, oikeestaan ne näytti mielestäni mini-oravilta!)
mut kuitenkin... asuin sellaises talos, jos oli vaan kolme asuntoa ja yläkerran parikymppinen pariskunta oli mulle tutuiks tulleet: yks niistä aavikkorotista kuoli, ja vein sen sit roskiin hännästä kiikuttaen ulos asti. se roskis oli ääriään myöten täynnä ja kekkasin et tehdääs vähä kiusaa :) laitoin sen rotan sellaiseen asentoon,et kun kannen avasi, niin näytti siltä et se olis just tulos ulos sieltä! ja sitten ikkunan takana (oli jouten aikaa) kyttäsin ja kuuntelin rappua et koska Päivi vie roskat ulos... no ei kauan tarvinnu odottaa. se avas sen roskiksen kannen ja... sai niin kamalan sätkyn sen rotan nähdessään et mua naurattaa vieläkin! :) Päivi ei ehkä ollu kovin iloinen, mut myöhemmin jo naureskeli itsekin sille asialle, et "annahan olla tää kostetaan jotenkin vielä" -sanoi nauraen sit... - Tuo oli
NATALIE PITKÄPIIMÄ kirjoitti:
ihan ensin: noi ei olleet tylsiä juttuja, vaan ihan hauskoja :)
Minä taas kerran: meillä oli noita aavikkorottia (sellasia hiirentapisia, mut vähän isompia, oikeestaan ne näytti mielestäni mini-oravilta!)
mut kuitenkin... asuin sellaises talos, jos oli vaan kolme asuntoa ja yläkerran parikymppinen pariskunta oli mulle tutuiks tulleet: yks niistä aavikkorotista kuoli, ja vein sen sit roskiin hännästä kiikuttaen ulos asti. se roskis oli ääriään myöten täynnä ja kekkasin et tehdääs vähä kiusaa :) laitoin sen rotan sellaiseen asentoon,et kun kannen avasi, niin näytti siltä et se olis just tulos ulos sieltä! ja sitten ikkunan takana (oli jouten aikaa) kyttäsin ja kuuntelin rappua et koska Päivi vie roskat ulos... no ei kauan tarvinnu odottaa. se avas sen roskiksen kannen ja... sai niin kamalan sätkyn sen rotan nähdessään et mua naurattaa vieläkin! :) Päivi ei ehkä ollu kovin iloinen, mut myöhemmin jo naureskeli itsekin sille asialle, et "annahan olla tää kostetaan jotenkin vielä" -sanoi nauraen sit...hauska juttu!!!
rakennusurakoitsijoiden "kokousmatka"Brasiliaan.
Niinkuin järkevää on kannattaa työ ja huvi yhdistää.
Tarina meni suurinpiirtein näin.
Urakoitsijat lähtivät Vauhdin Maailman järjestämälle Formulaviikonloppumatkalle SaoPaoloon.Lenttoasemalla jaettiin osllistujille V-M lippikset.
No niinkuin aina,joillain matkalaisella menee homma viihteen puolelle ja eräs osallistuja hukkasi oman lippiksensä heti ensimmäisenä iltana.
Ja siellä auringon paisteessa hänen jo harventunut päälaki alkoi uhkaavasti punoittaa.
No joku siitä hänelle huomautti.Hieman maistaneena ja nousukuntoisena hän rehvakkaasti kysäisi josko joku möisi hänelle omansa.Silloin eräs urakoitsija,enkä tiedä kuinka "tosissaan"ilmoitti:se on viiskyttuhatta,niin lippis on sinun.
Muiden hieman huvittuneena katsellessa kaveri otti shekkivihon ja kirjoitti sensuuruisen shekin ja sai Vauhdin Maailman lippiksen päänsä suojaksi.
Eli rahalla saa,mutta toisaalta;voitolla eletään.
Juttu on täysin tosi reisun ja summan suhteen.
Onneksi sentään oli markka-aika kyseessä.- Pirre*
melkein ihmis ikä sitten, Helsingissä unohdin puhelinkoppiin kotiin kirjoittamani kortin, johon olin liittänyt osoitteeni Helsingissä ja kuinka ollakaan, se kortti tuli tähän osoitteeseeni ja siinä oli liitetty ehdotus treffeistä rautatieassalle..:DD..ei tullut lähdettyä...:))
- ettei tullut
mentyä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082595
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471765Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461367Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3351273Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3441237Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241141Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13972- 55966
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21873