Ratikan jälkipeli

Sanon vain lyhyesti, tuleeko siitä uusi 'ratikulaari'? Noin historian valossa suuret Suomalaiset infra hankkeet ovat useimmiten ensin halpoja, mutta halpuus loppuu kun pitää tehdä koko ajan remppaa. Koettakaa käyttää tunnettuja varmoja valmistajia. Eli firmalla pitää olla vankka kokemus ratikoista ja siihen tulevasta infrasta.
Mutta pahoin pelkään että koko homma 'räjäytetään' niin moneen osaan, etteivät palat loksahda koskaan paikoilleen. Muistakaa mitä tässä luette ja seuratkaa lopputulosta. Todennäköisesti historia toistaa itseään huonolla tavalla. Tarkoitan että hinta tuplaantuu vähintään ja homma ei kuitenkaan toimi. Näin on nähty suomen touhut.
12194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rakennetaan kuitenkin tarpeeseen. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeata. Ihm7nen perustelee itselleenkin suuriakin hankintoja posinkautta. Inhimillistä, kun haluaa jotain aliarvioi riskit. Esim. Talonhankinta, auto,lapset.

Äänestä

Ratikkareitti ei ime matkustajia kuin korkeintaa 150 metrin päästä jos sitäkään. Suurin osa Turusta on reitin ulottumattomissa

Äänestä
  • 1. Linja on päätetty.
    Rakentaminen jatkuu seuraavat vuosikymmenet uusilla linjoilla.
    Odottele rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    1. Linja on päätetty.
    Rakentaminen jatkuu seuraavat vuosikymmenet uusilla linjoilla.
    Odottele rauhassa.

    Ratikkareittejä on vuosikymmenet suunniteltu kai korkeintaan kaksi. Niitä ei tule Turkuun enempää johtuen olemattomasta väestöntiheydestä ja autoilukulttuurista. Mikä tilanne tarkoittaa tällä hetkellä myös tyhjänä kulkevia busseja suurimmalla osalla reittejä. Ratikoiden pitäisi kulkea niin harvoin välein, että se alkaa ärsyttää, tai sitten käyttökulut olisivat suuret hyötyyn nähden.

    Ensimmäisen ratikan tarkoitus on karauttaa Kupittaan alueen ja esim. Data Cityn läpi, missä on valtava työpaikkojen ja koulutuksen tarjonnan keskittymä. Voisi sanoa jopa: aivan älyvapaasti suunniteltu sellainen. Koska karkeasti ottaen joka päivä toinen puoli kaupunkia siirtyy tänne ja sitten takaisin. Varissuo on tämän 'toisen keskustan' liikenteeseen verrattuna vain pikku vivahde. Itseasiasiassa kun ratikka suunniteltiin joskus, niin sitä ei ole varmaan kertaakaan ajateltu muokata tuon ajan jälkeen, vaan alkup. suunnittelija kuoli vanhuuteen eikä kukaan pysty enää perustelemaan, mikä tämän hetken lisäarvo saadaan radan jatkamisesta nykyiseen pituuteensa.

    Bussit eivät ole kokonaan yrittäneet vastata tähän tilanteeseen. Vasta 2025 muodostettinn ensimmäinen linja, joka kulki Kauppatorin sijaan muualta Turusta Kupittaan halki. Muiden alueiden linjoja ei ole yritetty ajaa siten, että sekä kauppatori että kupittaa olisivat useampien niiden varrella elii ilman vaihtoja. Tällaisilla vähemmän vaihtoa harrastavilla linjoilla voisi myös olla keskustan pysäkki nykyistä kauempana ydinkeskustan liikennesolmusta: esim. pelkällä Uudenmaankadulla.

    Turun keskustan liiketoiminnan kuoleminen/nykytila on tavallaan jo peruuttamatonta, koska se menetti valtaosan lähikuntien autolijoista jo siinä vaiheessa, kun pohjois- ja etelä-puolella olevat kauppakeskusautomarketit syntyivät . Kaupungin ei kannattaisi yrittää tehdä mitään joukkoliikenteen päätöstä sillä mielellä, että sen tuottoisuuden varaan voisi laskea yhtään mitään. Kun ongelma ei ole missään sen rajojen sisällä. Ainoa tulevaisuus, missä Turkuun palaa sama osuus asiakkaita kuin aiemmin, on että Raisio ja Kaarina kasvavat asutuskeskuksina aivan valtavasti, ja näille rakennetaan lähijunat. Ottamaan autoja pois suurelta joukolta ihmisiä ja tekemällä Turun keskustasta heille ensimmäisen ja helpoimman menokohteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Keskustan asiakkaat eivät ole tuossa siis kuitenkaan vähenemässä mihinkään, koska kaupungin väestö on itsessään kasvava ja kasvaa erittäin paljon myös alueella, joka on kävely-yhteyden päässä kauppatorilta. Joidenkin pitää kuitenkin saada kaikki välittömästi ja pitää huolta, että itsellä on enemmän kuin muilla.

    Suurin osa liikkeistä ja ketjuista, joita keskustassa ja automarketeissa on, ovat aivan samoja keskenään. Jos halutaan lisää asiakkaita Stockmannille ja Sokokselle tai että olisi mitään liikketä tai tarjontaa näissä liikkeisä, mikä ei olisi sama kuin ostaa Prismasta, niin pitääkö kaupungin kannustaa kansalaisia käyttämään elämisessään parempaa tyyliä? Ainakaan radanasetajan töissä ei pukeuduta pikkutakkiin. Varaakin pitäisi olla eikä uusia menoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olet umpitollo. Keskustan väestö vähenee koko ajan.

    Äänestä

Ei se merkitse kavalluksen tekijöille mitään toimiiko ratikka. Verovaroja saadaan varastettua omiin taskuihin, joka on ainoa tarkoitus.

Äänestä
  • Just'näin.

    Johonkin pitää näyttävästi rahaa laittaa, että piilosta voi varastaa.🤭🤩

    Äänestä

Ongelma on tämänhetkinen. Ratikanjäljet ovat perusta johon kaavoitus ohjataan. MAL suunitelma päivitetään kohtapuolin. Vertaa Tampereen kehitykseen. Ratikka ohjaa rakentamista.

Äänestä
  • Korruptio ja kavallushankkeet ohjaavat ratikkahanketta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Korruptio ja kavallushankkeet ohjaavat ratikkahanketta.

    Ny t suut kiinni tai Petteri jyrähtää niin että maa tärisee!

    Äänestä

Varissuolla on eniten ourettavaa. Sinne tulee uusi Keskus.
Kuka omistaakaan maapohjan.😇

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sanon vain lyhyesti, tuleeko siitä uusi 'ratikulaari'? Noin historian valossa suuret Suomalaiset infra hankkeet ovat useimmiten ensin halpoja, mutta halpuus loppuu kun pitää tehdä koko ajan remppaa. Koettakaa käyttää tunnettuja varmoja valmistajia. Eli firmalla pitää olla vankka kokemus ratikoista ja siihen tulevasta infrasta.
Mutta pahoin pelkään että koko homma 'räjäytetään' niin moneen osaan, etteivät palat loksahda koskaan paikoilleen. Muistakaa mitä tässä luette ja seuratkaa lopputulosta. Todennäköisesti historia toistaa itseään huonolla tavalla. Tarkoitan että hinta tuplaantuu vähintään ja homma ei kuitenkaan toimi. Näin on nähty suomen touhut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu