Hän rakensi kotipihallaan lapsena leppäkertuille koteja pienistä oksista ja havuista.
Kohensi perustietoisuuttaan rakentamalla majan puuhun.
Hänelle oli jo lapsuudessa syntynyt rakennuskipinä ja hän oli päättänyt ryhtyä alalle.
Armeijan jälkeen hän pääsi sosiaalityöntekijöiden avustamana tukityöllistettynä rakennuksille oppipojaksi ja hän oppikin lähes valonnopeudella liippaamaan lattioita betoniliemillä.
Hän laajensi simsalabim toimintansa miljoonaliikevaihtoiseksi palkaten alaisikseen 30 parasta kaveriaan, joiden kanssa ryhtyi ajamaan aamuin illoin Lahden ja Hesan väliä asennellen mattoja mielin määrin ja paljon.
Kymmenen vuoden toiminnan aikana mattoja meni 35 miljoonan euron edestä koska asiakkaat tahtoivat aina vaan ja taas lisää mattoja.
Iso päällikkö huomasi että tuo mieshän osaa ostaa ja myydä mattoja, joten palkkasi hänet mattojen hankkijaksi itselleen.
Tänä päivänäkin vanhat asiakkaat soittelevat ja kyselevät että eikös olisi edes vähän mattoa myytävänä.
Tarina rakennusgurusta ja tämä tarina on tosi.
9
159
Vastaukset 9
- Anonyymi00001
Neuvolakortilla lentävä reissumies taas matkoilla?
- Anonyymi00002
Aloituksista ja kommenteista päätellen kyrvånsyylålle on jo lapsuudessa syntynyt päivystyskipinä.
- Anonyymi00003
No onhan tuo ollut yleisessä tiedossa, täyttä huuhaata, ihminen joka yrittää peittää meneisyytensä on selvää että se on keksitty, mutta se ei tälläisellä palstalla ole mitenkään ihmeellistä, että epävakaat ihmiset hakeutuvat tälläiselle palstalle, kertomaan status elämästään, se herättää monta kysymystä, jos kerrottu oli ollut totta, hän olisi aijannut kaikki tietonsa palstalle jo vuosia sitten, mutta hän on valinnut tien että piilottaa perseensä, niin hyvin kuin se vain on mahdollista, mutta se tästä osamaksusta.
- Anonyymi00004
Hänellä oli etulyöntiasema mattojen myyjänä koska ei tiennyt mikä on alv. eikä hänen tarvinnut sitä tietääkään koska kertoi että ei kuulu millään tavalla hänen liiketoimintaansa.
Siinä on jäänyt alv. poikineen maksamatta. - Anonyymi00005
Vain hyvin tyhmä ihminen paljastaa itsensä tällaisella julkisella palstalla.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Vain hyvin tyhmä ihminen paljastaa itsensä tällaisella julkisella palstalla.
Possofantti jatkaa sivupersoonan kautta paljastuksia. Sivupersoonalla on jonkun paperit tallessa ja käytössään, mutta Possofantin tapaan kuvittelee että tuollaiset toimii jonkinlaisena todistuksena siitä että "Senssu" on olemassa ja asustelee Chiang Maissa.
Kumpikaan ei anna toisilleen kuitenkaan mitään konkreettista lisätukea, vaikka eivät toistensa puheita epäilekään.
Kumpikin kroonisesti unohtaa sen että kumpainenkin on jäänyt kiinni jopa sadoista valheista ja niitä tulee palstalle lähes joka päivä lisää. Yli 10 vuotta jargonia sen itsensä perään alkaen sukellusta harrastavasta evp koelentäjästä ja usean danin senseistä, joka on saavuttanut sisäisen rauhan ja jonka ei tarvitse turvautua väkivaltaan suurten henkivoimiensa ansiosta. Anonyymi00006 kirjoitti:
Possofantti jatkaa sivupersoonan kautta paljastuksia. Sivupersoonalla on jonkun paperit tallessa ja käytössään, mutta Possofantin tapaan kuvittelee että tuollaiset toimii jonkinlaisena todistuksena siitä että "Senssu" on olemassa ja asustelee Chiang Maissa.
Kumpikaan ei anna toisilleen kuitenkaan mitään konkreettista lisätukea, vaikka eivät toistensa puheita epäilekään.
Kumpikin kroonisesti unohtaa sen että kumpainenkin on jäänyt kiinni jopa sadoista valheista ja niitä tulee palstalle lähes joka päivä lisää. Yli 10 vuotta jargonia sen itsensä perään alkaen sukellusta harrastavasta evp koelentäjästä ja usean danin senseistä, joka on saavuttanut sisäisen rauhan ja jonka ei tarvitse turvautua väkivaltaan suurten henkivoimiensa ansiosta.Aha, että nyt siis näin, ok, kenen paperit mulla mahtaa olla?
Mitä mieltä olet asiasta Numba, onko Tuut tuut vai Ding dong ... ?- Anonyymi00007
SENSSU kirjoitti:
Aha, että nyt siis näin, ok, kenen paperit mulla mahtaa olla?
Mitä mieltä olet asiasta Numba, onko Tuut tuut vai Ding dong ... ?Miksi teet kysymyksiä itsellesi??
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Miksi teet kysymyksiä itsellesi??
Kännissä kuin ankka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92828Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496