Tästä on kulunut jo vuosikymmeniä, kun eräänä kesänä poikamiehenä lähdin lomamatkalle autollani kohti pohjoista. En päässyt kuin vähän keskisuomesta pohjoiseen, kun autoni alkoi nykiä ja pysähtyi sitten moottori sammuen, Onneksi sain sen vapaalla tien sivuun, ettei jäänyt liikenteen tukkeeksi ajokaistalle. Ei se startista lähtenyt enää käyntiin, niinpä katselin ympärilleni ja näin siinä ihan lähellä isohkon omakotitalon, jossa näytti olevan kasvihuoneita pelloilla. Eihän minulla silloin ollut vielä edes kännykkää, joten siitä sitten kävelin sinne taloon ja ulkorappusilla tuli vastaan nainen, jolle kerroin, että auto ei suostu nyt tuosta enää mihinkään lähtemään. Tuo nainen sanoi heti, että ei huolta, tuossa naapurissa asuu autokorjaaja, käydäänpäs kysymässä, jos hän ehtisi katsoa autoasi. Niinpä menimme sinne yhdessä ja kyllähän tuo mies lupasi katsoa autoani ja autteli sen sinne omaan pihapiiriinsä. Hän kysyi, että menenkö tuohon naapuriin siksi aikaa, että ehdin katsoa mikä siinä on vikana, niin tulen sitten kertomaan. Tuon naapurin ystävällinen nainen sanoi heti, että tottakai hän tulee meille kahville sillä aikaa, kun odotellaan mikä sitä autoa vaivaa.
Niinpä kävelimme sinne naapuritaloon sisälle ja hän esitteli itsensä Leaksi ja minä esittelin myös itseni Pekaksi. Hän alkoi panna kahvia tulelle ja tarjoilua pöytään. Hän kyseli, että mihin olin matkalla ja kun kerroin että olen lomamatkalla ja ei minulla mitään erityistä suunnitelmaa ole; halusin vain katseella tätä kesäistä Suomea. Aikaa siis on, koska tämä on vasta loman ensimmäinen viikko. Joimme sitten kahvit ja kohta se autokorjaaja tulikin ovesta sisään ja sanoi, että pitää saada siihen uusi osa ja kyselin, nin eipä sitä ihan lähellä ole, vaan siinä menee kuulemma viikon verran. Voin sen kyllä kaupungissa käydessäni sitten hakea ja asentaa autoon, jos sinulla on aikaa.
Lea sanoi heti, että voithan vietää yhden viikon täällä meilläkin lomaa, onhan tämä järvenranta maatila ja saunakin on rannassa, joten voit nauttia mielin määrin täälläkin, jos tällainen loma kiinnostaa. Kyselin sitten, että mitä tuo viikko mahtaisi maksaa. Ei se mitään maksa, täytyyhän sitä auttaa ihmistä, joka on joutunut pulaan. Turha sitä on kaupunkiin lähteä kalliisiin hotelleihin rahoja tuhlaamaan, meillä on kyllä tilaa. Sopiihan se sanoin siihen ja tuo korjaaja lähti kotiinsa jatkamaan töitään ja minä hain autostani vähäisiä yöpymis- ja muita tarvikkeita ja asetuin taloksi. Lea näytti minulle huoneen ja sanoi, että tämä on vierashuone ja on puhtaat lakanat vaihdettu.
Lea kertoi, että heitä sisaruksia asuu tällä puutarhatilalla seitsemän ja kaikille riittä puutarhassa työtä ja toimeentuloa, ei ole tarvinnut kenenkään lähteä muualle töitä etsimään. Kohta tulevat kaikki sisaret kahville, niin pääset tutustumaan kaikkiin. Sieltähän niitä alkoi sitten tulla oven täydeltä, Aune, Irja, Riitta, Eija, Leila ja Mirja. Katselin heitä ja totesin, että aika kauniita ovat kaikki, suloisen oloisia ja ystävällisiä ja hymyileviä naisia. Lea heidät esitteli ja kertoili, että he ovat kaikkia reilun 30 ja 20 väliltä ja kellään heillä ei ole perhettä, eikä edes poikaystävää. Juteltiin siinä kaikenlaista, kerroin kuulumisiani ja he kertoilivat omasta elämästään täälä tilalla. Vanhemmat olivat jo kuolleet, he olivat saaneet heidät aika vanhoina ja sairaudet yllättivät oikeastaan heidät kaikki ja äiti kuoli pari vuotta sitten vasta. He jäivät tähän tilalle jatkamaan tätä työtä, jota tässä kyllä riittää. Mirja, tuo nuorinmainen kysyi, että tokihan sinä haluat käydä saunassa ja uimassa, minä voin opastaa sinut saunarantaan ja pannaan sauna lämpiämään, niin päästään kaikki saunomaan ja uimaan. Vastasin, että mielellänihän minä saunaan ja uimaan menen ja niin me lähdimme Mirjan kanssa saunarantaan; eihän sinne ollut kuin sata metriä matkaa. Isohko sauna, kyllä sinne hyvin mahtuu koko tuo porukka kerralla kylpemään ja kaunis järvi ja kaunis hiekkaranta. Autoin Mirjaa saunan tulien teossa ja niin alkoi sauna lämmetä.
Jätimme saunaan hyvät tulet ja menimme takaisin talolle, jossa naiset olivat laittaneet päivällisen pöytään; kylläpä siinä oli runsaasti oman puutarhan tuotteita ja maistuva ateria olikin. Näytti niin runsaalta, että kysäisin, että syöttekö te aina näin herkullisia aterioita. Tytöt nauroivet, ettei ihan sentään, mutta kun nyt on saatu taloon vieras, niin täytyyhän sitä vähän tarjota vieraalle parempaa. Kävin sitten lisäämässä saunan pesää puita ja tulin kertomaan naisille, että siellä alkaa olla jo aika hyvät löylyt; haluatteko te mennä ensin, kysyin. Riitta kysyi heti, että haluatko sinä tulla meidän kanssamme saunomaan? Minä vastasin, että mielelläni, jos kelpuutatte minut mukaan. Tytöt vastasivat melkein yhteen ääneen, että tottakai kelpuutamme, eihän meillä saunassa miesvieraita koskaan ole vielä ollut. kysyin varmuuden vuoksi, että otanko uimahousut mukaan? Tytöt nauroivat, ettei me koskaan uimapuvussa ole saunottu, joten ei sinullakaan tarvi uimahousuja olla.
Lomamatkalla autoon tuli vikaa
11
1593
Vastaukset
- Anonyymi00001
Minua alkoi jo vähän kihelmoidä, miten voi olla että juuri tämän talon kohdalla autoon tulee vika, jonka korjaamista joutuu odottamaan viikon. Voiko paremmin käydä poikamielhelle, jolla ei ole edes tyttöystävää. Joutua tällaisten ihanien naisten taloon lomaa viettämään. Kuinkahan ihana viikko tästä oikein tulee. Nuo naiset tai tytöt, joksi heitä mieluummin kutsun, ovat niin ystävällisen oloisia ja hymilevät ihanasti katsoessaan minua silmiin. Alan todella tykästyä heihin, kauniitahan he ovat kaikki. Miten on mahdollista, että heistä kukaan ei ole naimisissa, Taidan olla onnen Pekka, ajattelin, voiko auton mennä rikki paremmassa paikassa. Ei todellakaan.
Menin pihakeinuu odottelemaan, että milloin tytöt ovat valmiita lähtemään saunaan. Pian he tulivatkin ja kaikilla oli vain aamutakit päällä. Kun nousin pihakeinusta, Irja ja Aune tarttuivat käsipuolestani ja halusivat saattaa minut saunaan. Kun saavuimme saunan kuistille, tytöt heittivät aamutakit kuistille ja menivät saunan löylyihin ja sanoivat, että tule perässä, kun saat vaatteet yltäsi. Niinpä riisuin vaatteeni kuistille ja lähdin tyttöne perässä saunaan. Siellä he istuivat kaikki ihanassa rivissä, jalat vapaasti levällään, että sian nähdä heidän kaikki sulonsa ja se näky sai minun pikku veitikkani kyllä semmoiseen seisontaan, että pois alta. Ooh, kuului lauteilta ja sanoin, etteihän tämä häiritse, kun minä en tälle nyt mitään mahda; noin suloiset ja ihanat naiset saavat kertakaikkiaan minun pikku veitikkani innostumaan. Ei häiritse, päinvastoin, ihana tuota on katsella, tule tänne meidän väliin istumaan, sanoivat Leila ja Eija.
Lea heitti vähän löylyjä, ei paljoa heitetä, ettei tuo meidän ihana näkymme katoa, hän sanoi. Hetken päästä tytöt lähtivät uimaan ja menin heidän mukaansa. Järven viileä vesi vähän laudutti tuon pikku veitikan intoa ja palailimme sitten taas lauteille lämmittelemään. Virkistävää oli pulahtaa järveen ja taas tulla saunan lämpimään. Kun istuin siinä Leilan vieressä, hän yhtäkkiä kääntyi suutelemaan minua ja sen jälkeen kysyi, että ethän pahastunut, minun tekin niin mieli suudella sinua. En pahastunut, sanoin, ihanalta ja hyvältähän se tuntui. Siitähän nuo tytöt innosutivat kaiiki ja vuorollaan jokainen halusi suudella minua. Eijä suuteli pitkään ja hartaasti, nauttien ja sitten Mirja tuli suutelemaan ja Riitta ja Irja, Aune ja Lea. Kun kaikki olivat yhden kierroksen tehneet, Leila otti kädestäni kiinni ja asetti sen rintansa päälle ja sanoi, että voisitko vähän hyväillä rintojani. Mielelläni, vastasin ja otin molemmin käsin hänen rintansa käsiini ja aloin hväillä niitä ja sitten aloin suudella niitä ja imeä noita nännejä ja pian ne paisuivat ja kovettuivat ja nuo rinnat kiinteytyivät ihanasti, Leila kiihottui ihanasti ja sitten alkoi taas kierros rintojen hyväilyssä ja imemisessä. Ajattelin, että olenko paratiisissa, eihän tällaista voi oikeasti olla olemassa, että seitsemän halukasta nuorta naista haluaa nauttia minusta oikeasti. Olihan nuo rinnatkin vähän erilaisia jokaisella naisella, mutta niin kauniita, niin sopusuhtaisia ja niin ihanasti ne kiihottuivat ja nännit paisuivat ja kovettuivat. Leila, Eija, Riitta, Mirja, Irja, Aune ja Lea. Aune sanoi, että kiitos, kun jäit tänne meille, meillä on ollut niin kova miehen ikävä ja vihdoin me voimme kokea jotain tarpeiden täyttymystä miehen ikävään. Toivottavasti et pelästy, kun me olemme näin aktiivisia. En todellakaan, tämähän on unelmien täyttymys, saada iloita ja nauttia näin ihanista naisista.
Kun tuo rintojen hyväilykierros ja siihen liittyvät kiihkeät suudelmat oli läpikäyty, että kaikki olivat saaneet nauttia siitä, menimme taas uimaan välillä. Kun tulimme uimasta, niin nuo vanhimmat sisarukset Lea ja Aune ottivat minut väliinsä istumaan ja ottivat kumpikin kädestäni kiinni ja veivät sen jalkoväliinsä, häpykukkulan päälle ja hymyillen kysyivät, että onko ihanat. Kertakaikkiaan niin suloiset ja ihanat ja aloin hyväillä sormin heidän häpyhuuliaan ja löysin helpoisti heidän kiihottuneet häpykielensä ja tunsin, kuinka heidän pimpsansa kiihottuivat ja kostuivat yhä lisää. Sitten siirryin Irjan ja Riittan väliin ja aloin hyväillä heidän häpyhuuliaan ja häpykieltään. Hekin huokailivat kiihotuksesta ja heidän pimpsansa kostui aivan märäksi. Eija ja Leila olivat jo todella kiihottuneet ja pimsat kosteina, kun menin heidän väliinsä ja aloin hyväillä sormin heidän häpyhuuliaan ja häpykieltään. Lopuksi hyväilin Mirjan pimpsaa ja hän oli jo aivan litimärkänä, kun sormeni tavoittivat hänen häpyhuulensa ja häpykielensä.
Minulla oli paljous ongelma, ihana sellainen ja ajattelin, etten millään jaksa heitä kaikkai tyydyttää kullillani täällä saunassa, kuumassa saunassa. Niinpä ajattelin, että hieron heidät ensin orgasmiin asti ja sitten vasta, kun olemme talossa taas tyydytän omat tarpeeni vuorotellen nauttien heidän ihanista pilluistaan. Taas menimme uimaan välillä. - Anonyymi00002UUSI
Naisen pillu on minun mielestäni kaunein kukka maailmassa, jokainen pillu on erilainen. Niin olivat noilla sisaruksillakin. Vaikka he ovat kaikki saman isän ja äidin lapsia, niin tuo heidän kaunis kukkansa on jokaisella erilainen. Karvoituskin on hiukan erilainen jokaisella. Vähän eri määrä karvoitusta, vähän eri värisävyjä, vähän eri tavalla tuon ihanan kukan ympärillä jokaisella noista sisaruksista. Samoin tuo häpyvaon pituus on vähän erilainen, ulkoisten häpyhuulien muoto vähän erilainen, toisilla vähän enemmän ulospäin kääntynyt ja toisilla vähän enemmän sisäänpäin, lisäksi jollakin sisemmät häpyhuulet vähän näkyvät noiden ulkoisten välistä ja toisilla ne taas ovat vähän piilossa. Lisäksi nuo sisemmät häpyhuulet ovat myös vähän erilaiset jokaisella sisarukselle. Mutta niin suloinen ja ihana tuo maaiman kaunein kukka on tuolla naisen jalkojen välissä, että sitä ei lakkaa ihastelemasta ja se tekee niin sanomattoman ihanan tunteen ja mieliteon jo pelkästään, kun saa katsella sitä.
Kuinka ihana on sitten saada tuntea tuo naisen pimpsa sormiensa alla ja hyväillä noita ulompia häpyhuulia ja noita sisempiä häpyhuulia ja etsiä ja löytää tuo ihana naisen nautintoa tuova häpykieli. Kuinka ihanaa on tuntea tuo naisen kiihottuminen ja kuinka tuo pillu kostuu ihanasti ja tulee valmiiksi ottamaan vastaan miehen kalun.
Niinpä sitten uimasta tultuamme aloin antaa Mirjalle sitä nautintoa, mitä mies voi antaa naiselle ennen yhdyntää jo. Suutelimme ja tunsin Mirjan kiihkeän huulten kosketuksen, hän oikein halusi imaista minut suuhunsa, mutta eihän sinne naisen suuhun kokonainen mies mahdu. Sitten hyväilin hänen selkäänsä, hänen rintojaan uudelleen ja aloin imeä noita ihania kiihottuneita nännejä ja tunsin kuinka Mirja kiihottui yhä enemmän ja enemmän, vaikken vielä ollut ehtinyt sormineni hänen häpykukkulalleen ollenkaan. Kun sitten ohjasin sormeni sinne, hän oli aivan kiihottunut ja kostea. Nuo ulommat häpyhuulet suorastaan nauttivat sormieni hyväilystä ja kun sitten hyväilin hänen sisempiä häpyhuuliaan, hän suorastaan huokaili ääneen. Hänen häpykielensä oli paisunut ja kovettunut, kun sormeni löysi sen taas ja hän nautti siitä, kun hyväilin sitä sormin. Upotin sormeni vähän syvemmälle ja tunsin tuon emättimen aukon, joka tuntui vähän ahtaalta; ei Mirja ollut koskaan saanut vielä kullia sinne emättimeensä ja hiljaa varovasti sormellani vähän yritin levittää tuota immenkalvo aukkoa, jotta illalla sitten paremmin onnistuu minun lopullinen Mirjan pillun valloitusretkeni kullini kanssa. Niinpä jatkoin vielä vähän hänen pillunsa hyväilemistä sormin ja lopulta kun hän oli jo lähellä orgasmia, levitin hänen jalkojaan vähän ja aloin nuolla hänen pilluaan pitkin vedoin alhaalta ylös asti. Hän suorastaan kiehui kiihotuksesta ja lopulta hän laukesi ihanaan orgasmiin, kun kieleni upposi hänen kiihottuneeseen ja kosteaan häpyvakoonsa hyväillen sitä kiihkeästi.
Tottakai minun kaluni oli intoa täynnä, kovana, pitkänä ja paksuna, mutta annoin sen odottaa; kuuma sauna ja seitsämän naista tyydytettävänä ei ole hyvä yhdistelmä, niinpä halusin saada vasta tuolla talossa, illan viileydessä tyydyttää oman kiihkeän haluni.
Nuo toiset sisaret kiihottuivat jo pelkästää siitä, kun saivat katsella minun antavan tyydytystä Mirjalle; he odottivat innokkaana vuoroaan ja onneksi kärsivällisesti, ettei sentään tullut kilpailua siitä, kenen vuoro on seuraavana. Pienellä vilkaisulla näin kuinka Riitan olemus oli jo kiihottunut, rinnat kiinteinä ja nännit kovina ja paisuneina ja nännien ympäristö aivan punaisena ja tuo pillu ja suorastaan litimärkänä. Niinpä siirryin Riitan luo ja aloin suudella häntä kiihkeästi ja tunsin kuinka innokkaana hän vastasi suudelmiini, hän tahtoi viipyä ja viipyä suudelmassa, halusi suorastaan vangita huuleni huulillaan ihanasti, hänen silmissään loisti ihana rakkauden loiste, ne olivat kuin tähdet. Hän suorastaan aukaisi itsensä, kun aloin hyväillä hänen rintojaan ja suutelemaan niitä, nuo kiinteät nuoret rinnat tuntuivat niin ihanilta. Ne sopivat käsiini niin mainiosti ja kun sitten aloin imeä noita nännejä, ne paisuivat ja kovettuivat entisestään, Riitta antoi nautinnon valua koko olemukseensa. Sitten käteni ohjautui Riitan häpykukkulalle ja Riitta levitti jalkansa, että varmasti oli koko tuo häpykukkula ihanasti siinä kuin tarjottimella minun sormienin hyväilyä varten, voi miten kiihottunut ja kostea se olikaan, häpykieli oli jo aivan nautinnon liekeissä, kun sormeni tavoitti sen ja aloin hyväillä siitä. Työnsin sormeni vähän syvemmälle ja koitin tuota emättimen aukkoa ja tunsin myös, että Riittakin oli neitsyt, immenkalvossa oli vielä vain pieni aukko ja vähän sormin avasin sitäkin valmiiksi iltaa ja kulliani varten.
Kun sitten aloin kielelläni hyväillä Riitankin pillua ihanin vedoin, Riitta suorastaan huokaili kiihotuksen noustessa kohti huippua. Annon kieleni upota sinne syvemmälle ja hyväilin Riitan häpykieltä vielä pienin vedoin, se oli kiihottunut ja paisunut ja kova. - Anonyymi00003UUSI
Riittakin laukesi orgasmin huipentumaan ja huokasi, että kiitos Pekka, tämä oli ihanaa, olemme niin kauan unelmoineet hetkistä miehen kanssa.
Siirryin Lean luo, otin Lean alemmalle lauteelle, vaikkei saunassa enää ollutkaan niin kuuma, kun kukaan ei ollut enää pitkään aikaa löylyä heittänyt, kaikki olivat vain nauttineet näistä seksuaalisista nautinnoista, jota he olivat jo vähän saaneet ja nyt saivat katsella, kun minä yksi nainen kerrallaan heitä suudelmilla, hyväilyillä ja käsin hieromalla autoin nautintoa saamaan ja lisäämään vielä niitä ihania odotuksia saunan jälkeen. Asetuin Lean eteen alemmalle lauteelle ja aloin suudella Leaa ja Leaa oli heti koko naisen seksuaalisuudella innolla mukana, hän antoi tuon suudelmien tuoman nautinnon levitä koko olemukseensa niin, että hän vähän levitti jo jalkojaankin, että tuo nautinto sai virrata hänen häpykukkulansa alueellekin, ei vain rintoihin. Lean rinnat olivat kiinteät, kiihottuneet vielä lisää ja Lean nännit olivat tosi punaisen renkaan ympäröimät paisuneet ja kovat, otin molemmin käsin hellästi Lean rinnat käsiini ja hyväilin niitä ja aloin suudella ja imeä noita nännejä, Lea alkoi huokailla ja kun sitten laskin käteni Lean häpykukkulan päälle ja annoin sormieni painua hänen häpyhuuliensa väliin, Leaa värähti, älä säikähdä, hän kuiskasi, sinne ei ole vielä kukaan mies sormiansa upottanut, mutta se tuntuu ihanalta, hyvältä, anna mennä, sinä osaat niin hyvin, kun katselin äsken. Olin aivan otettu, olenko päässyt unelmien paratiisiin, onko tässä minulla seitsemän koskematonta naista, jotka saan nyt viedä unelmiensa puutarhaan ja saada sitä nautintoa, josta he ovat unelmoineet ja jota mies voi naiselle antaa. Minä tulin täyteen rakkautta, se suorastaan tulvahti sydämeeni, ja kuiskasin, ihana, rakas Lea, olet niin kertakaikkisen suloinen ja ihana, sinulla on ihana vartalo, ihanat silmät, ihana suukko suu, suloiset rinnat ja aivan ihana pimpsa, niin soma, suloinen, ja niin kiihottunut ja kostea. Hyväilin Lean pimpsaa, noita kosteita kiihottuneita häpyhuulia ja annoin sormeni liukua alhaalta ylös ja hyväilin hänen häpykieltään, joka oli jo paisunut ja kovettunut ja Lea suorastaan nautti, kun hyväilin sitä sormin. Työnsin lopulta sormeni hänen emättimensä suulle ja tunsin tuon immenkalvon olevan vieä melkein ehjä, vain sormeni mahtui siitä aukosta sisään ja vähän varovasti yritin sitä vähän avata leveämmäksi, jotta sitten illalla olisi helpompaa saada kullini mahtumaan sinne sisälle. Lean ilmeestä näin, että se vähän sattui, kun vähän levitin sitä immenkalvon aukkoa, kuiskasin, että tämä taisi vähän sattua, mutta sitten illalla on helpompaa, kun kullini menee sinne helpommin. Kun sitten jatkoin hierontaa, niin Leaa laukesi ja otti käteni pois ja sanoi, että mä laukesin jo, se tuntui ihanalta, voi Pekka, sinä olet ihana. Kiitos Pekka, ettet vain valinnut yhtä meistä, vaan haluat tyydyttää meidät kaikki. Minulle tämä on ilo ja nautinto, vastasin, enhän voinut jättää teistä ketään tyydytystä vaille, kun näin kuinka kova tarve teillä oli. Minähän olen unelmien puutarhassa, onneni kukkuloilla, seitsemän suloista ihanaa, rakasta naista tässä, joista saan nauttia, enhän minä voinut edes unelmoida, että lomani alkaisi näin ihanasti.- Anonyymi00010UUSI
Buaahaa spede buaahaa.
- Anonyymi00004UUSI
Oho
- Anonyymi00006UUSI
Pötkyläkirjoittaja suoltaa taas, nyt lainatekstiä.
- Anonyymi00011UUSI
Buaahaa spede mitäs olet buaahaa!
- Anonyymi00008UUSI
Tuo on jo ahnehtimista, jos fantasioissa pyörii tuollaista.
- Anonyymi00012UUSI
Jaahass sinä sitten olet tarkaan lehdet lukenut. Taidat lukee joka päivä muistikin näyttää vielä pelaavan.😅🤣😅🤣
- Anonyymi00013UUSI
Ei kai nyt kukaan sentään kadehdi. Eihän näin kauniita seksitarinoita lehdissä ole, Niissähän on vain rivoja tarinoita.
me naiset tykätään näistä kovasti.
miehet voivat jättää nämä väliin. - Anonyymi00014UUSI
Lea siirtyi takaisin ylälauteelle ja Aune tuli keskilauteelle valmiina nauttimaan tuosta samasta nautinnosta, jota nuo kolme muuta sisarusta olivat jo saaneet. Aune katsoi minua niin rakastunein silmin ja minä olin otettu, kun olin näköjään päässyt koko sisarusparven suosioon ja ihastuksen kohteeksi ja heidän tarpeidensa täyttäjäksi.
Suutelimme ja Aune suuteli koko nuoren naisen olemuksella niin kiihkeästi kuin osasi, kun ajatteli sitä, ettei sitä harjoittelua oltu juurikaan tehty. Mutta entinen kansakoulun opettajan sanoikin aikanaan kahdeksannella luokalla, että kyllä luonti tikan pojan puuhun vetää. Paikkansa tuo sanonta pitää todella. Se olikin sitten silloiseen aikaan ainoa seksiopetus kansakoulussa. Annoin Aunen jatkaa niin kauan kuin hän jaksoi ja kyllä hän jaksoi ja häntä halutti todella. Hiljaa vein käteni hänen kiinteille rinnoilleen, jotka olivat tuon nuoruuden rintojen kiinteyden lisäksi kiihottuneet lisää ja aloin hiljaa hyväillä niitä ja puristella niitä hellästi. Hän hellitti hetkeksi suutelemisen ja antoi minun sitten siirtyä imemään hänen nännejään ja suudella rintojaan ja kun hän vähän levitti jalkojaan lisää, näin kuinka hänen pimpsansa oli jo kiihottunut ja nuo ulommat häpyhuulet olivat saaneet lisää punaista väriä, kiihottuneena tuo veri punaa noita häpyhuulia vielä lisää ja näin kuinka tuo pimpsa oli jo märkänä kostumisesta. Aune ottikin käteni ja vei sen pillunsa päälle ja sanoi, että hiero jo täältäkin. Voi miten ihanalta tuntuikaan tuo suloinen pillu, ihana, kostea kiihottunut pillu sormieni hyväilyssä. Ihanasti kuljetin sormiani tuossa pillun vaossa alhaalta ylös aina pillun yläosaan asti, tuo häpykieli tuntui jo selvästi kovana ja kiihottuneena ja paisuneena. Häpykieli, joka on annettu naiselle vain nautintoa varten, mitään muuta tarkoitusta sillä ei ole, vain ihanaa nautintoa varten. Kyllä Aune nauttikin, hän levitti jalkojaan ihanasti, että sain reilusti ja kunnolla hyväillä tuota raollaan olevaa pillua. Aune kiihottui ja alkoi huokailla.. ihanaa, ihanaa, tuntuu niin hyvältä, hän kuiskaili. Asetuin alemmas hänen eteensä ja aloin nuolla hänen suloista ihanaa pilluaan, joka oli niin valmiina, niin valmiina, mutta maltoin vielä tyytyä vain kielelläni tyydyttämään Aunen. Ei aikaakaan, kun hän sai ihanan orgasmin ja oli valmis antamaan laukeamisen jälkeen vuoron seuraavalle sisarelle.
Leila tuli alemmas keskilauteelle ja avasi jalkovälinsä auki; tuo suloinen Leilan pillu oli ihanasti jo raollaan ja kutsuvana esillä, mutta halusin aloittaa Leilan kanssa suudelmilla, jotta Leila saisi kokea sitä kaikkea ihanaa, mitä miehen suudelmat ja hyväilyt tuovat naiselle. Suutelein Leilan nenän varttakin ja korvan nimukoita ja silmiä ja kiihkeää suuta, suutelin hänen kaulaansa ja Leila nautti kaikesta mitä tein. Otin nuo Leilankin kiinteät nuoret rinnat käsiini ja imin niitä nännejä, jotka olivat niin kiihottuneet, nuo ympäristöt olivat tulleet hyvin punaisiksi kiihotuksesta ja pian aloin sitten hyväillä Leilan selkää, vatsaa ja tuota kiihottunutta kosteaa Leilan pimpsaa. Miten ihana voikaan kiihottunut ja kostunut pimpsa ollakkaan, sen tunsin sormissani, kun hieroin sormin hänen häpyhuuliaan ja häpykieltään. Leila tuli aina vain yhä kiihottuneemmaksi ja lähemmäs orgasmin huippua, enkä ehtinyt kuin muutaman vedon kielelläni tehdä hänen häpyvaossaan, kun hän laukesi aivan ihanaan orgasmiin ja huokasi onnellisena.. voiko se tuntua noin ihanalta, kun sen mies tekee, vaikka vain sormin ja kielellään.
Eija tuli nyt alemmas ja alkoi suudella minua kiihkeästi ja hän todella oli täydessä naisen kiihkossa saada nauttia miehestä, kun oli miehen tyydytykseen päässyt, kaikki estot olivat poissa, vaikka olisi luullut, että olisi vähän ujoutta, kun ei ollut vielä kokemuksia, mutta mitä enemmän he olivat saaneet katsella muiden sisarten saamaa nautinnon kokemusta, sitä vapaammaksi nuo loput sisarukset tulivat, he halusivat antautua koko olemuksellaan nauttimaan miehen antamasta hellyydestä ja nautinnosta. Niinpä tein parastani, halusin antaa Eijallekin ihanan kokemuksen miehen hellyydestä ja nautinnosta, suutelin häntä kiihkeästi suulle, suutelin kaulalle ja suutelin rintoja ja imin ahnaasti noita kiihottuneita, kovettuneita ja paisuneita nännejä; voi miten ihanasti nuo Eijankin rinnat sopivat käsiini, juuri sopivat minun käsiini, miten hyvältä se tuntuikaan. Eijakin sanoi kohta, että hyväile minua jo sieltä ja eipä muuta tarvittu, kun vein käteni hänen häpykukkulalleen ja tunsin nuo pehmoiset pimpsan karvat kämmenessäni ja ohjasin sormeni hänen häpyvakoonsa, joka oli jo aivan märkänä kiihotuksesta ja kiihottumisesta punaiset häpyhuulet jo vähän turvonneina, odottaen lisää kiihottumista ja nautintoa. Sitä Eija saikin, sormeni hyväilivät hänen häpyhuuliaan ja häpykieltään ja Eija siirsi käteni ylemmäs, kun oli jo niin kiihottunut, että halusi minun hyväilevän juuri siitä ylhäältä, missä häpykieli on. Kiihottunut ja kostea naisen pillu tuntuu sormissakin jo niin hyvältä, niin ihanalta kertakaikkiaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975