Näin unta viimeyönä että voitin lotossa. Muistan, että monta kertaa tarkastin numerot ja ne olivat ihan samat lapussani kuin arvonnassa olevat.
Olen eroamassa ja muistan unessa ajatelleeni että tämä helpottaa eroa - ei tarvitse laittaa omaisuutta myyntiin.
Lisäksi muistan, että päätin etten kerro asiasta kenellekkään - tai siis päätimme mieheni kanssa että ollaan ihan hiljaa voitosta, mutta kuten oikeassa elämässäkin niin en pystynyt sitä salaisuutta pitämään vaan kerroin sen kaikille tutuille.
Mitähän tuollainen uni voisi tarkoittaa. Mahdollisesti oikeata tulevaa voittoa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei luultavammin tiedä lottovoittoa, vaan jossain asiassa itsensä voittamista. Ero on vaikea asia jo sen päätöksen tekeminen ja päätöksessä pysyminen on jo itsensä voittamista. Ero voi koitua sinulle "lottovoitoksi", saat paremman elämän!